Ylellä iso juttu vanhemmista joihin aikuisten lasten on pakko katkaista välit

Voin sanoa, että mulla ei ole isää, koska ei mulla ole. On vain ihminen, joka on siittänyt mut ja pahoinpidellyt lapsena. Muuta kontaktia minulla ei tuohon ihmiseen sitten ollutkaan, kun hänen mielivaltaisten raivonpurkausten kohteeksi joutuminen.

Mikä lie sitten on. Pahoinpitelijä? Siittiön luovuttaja? Mutta ei isä.

Nyt näiden kurjasti käyttäytyneen sukupolven lapset on tulleet siihen ikään, että ymmärtävät sen, että miten vanhemmat ovat heitä todellisuudessa kohdelleet. 

Tietylle sukupolvelle on ollut tavallista piinata omaa lasta. Nyt nämä aikuiset lapset tietävät ettei se ole ok ja kaikkea ei ole pakko sietää, vaikka vanhemmat on yrittäneet niin uskotella.

Siksi näitä nousee esiin kun sukupolvikokemukset kohtaa tasavertaisina.

Vierailija kirjoitti: Kyllä me sotajan lapset pärjäsimme varsin hyvin kun mummot ja vaarit meitä hoisivat ja siitä me olemme kiitollisia, mutta tämä nykyinen pahasukupolvi, on sellaista nirppanokkaista lajia, jota pitää kyllä passata ja auttaa, mutta mitään kiitoksen sanaa ei heiltä saa. Ei heille tunnu työtkään maistuvan, kuten meille aikaisemmille sukupolville, jotka teimme lapsesta asti työtä niin että se tuntui. Nykyisin on näitä tasa-arvo hömpötyksiä ja parisuhdeterapiaa, ja kaikkea muuta hullutusta, mutta omia vanhempiaan ei opita arvostamaan, eikä kunnioittamaan. Me saamme teitä tukea ja elättää, tehdä kaikkemme teidän eteenne, siivota teidän kotejanne ja hoitaa teidän lapsiaanne. Vaikka minä kuinka sanon, miten asiat hoidetaan, sitä kehdataan viskoa niskaa, osoittaa mieltä ja olla niin jääräpäisiä tekemisissään, että aivan hirvittää. Toivottavasti sinä tyttäreni tulet kuoltuani ymmärtämään miten paljon uhrasin elämästäni sinun ja perhees

Tämän täytyy olla parodiaa! Jos ei, toivottavasti tytär perheineen on muuttanut Australiaan ja katkonut välit tuohon mammaan. 

Hyvä kun nykyajan lapsilla ja nuorilla on kaikkea, rahaa, tavaraa, muotivaatteet, isot asunnot perheillä, rakkautta, vanhemmilla ei muuta elämää kuin lastensa tien siloittaminen ilman ainutta ikävää asiaa, kieltoa, rajoja  tms. 

Vierailija kirjoitti:

Entä jos se vanhempi ei ole kykenevä kantamaan vastuuta? Esim minä olen kehitysvammainen eikä voi olla minun vika että pahoinpitelin lapsiani.

Sitten ei lisäänny.

Sen tässä kyllä laittaa merkille, että nämä puolustelevat vanhemmat näkevät ja esittävät asian niin että lapset olisivat loukkaantuneet/kokeneet traumatisoituneensa kotiintuloajoista, kotitöistä, läksyistä, ettei saanut luuhata missä tahansa porukoissa. Eli vanhemmat aidosti kuvittelee tai haluaa kuvitella että ihan normi arki ja rajat olisivat siellä taustalla. Ei normaalisti mennyt lapsuus johda siihen että lapsi jäisi tuommoiseen kiinni. Nuo asiat pystyy kyllä käsittelemään kasvun myötä jos vanhemman oma tunne-elämä on ollut riittävän kypsä ottamaan lapsen tunteet vastaan. Jos ei ole ja lapsi on jäänyt yksin ja tullut kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti, jää lapselle tosi suure tunnevaje. Jotkut vanhemmat (ja toki lapsettomatkaan) ei osaa nousta siitä konkretiatasolta yläpuolelle ja ajatella niin moniulotteisesti mitä tarvittaisiin; ei esim.osata osoittaa empatiaa sille kotiintuloaikoja vastaan "kiukuttelevalle" teinille koska ei ymmärretä että siihen ikään oikeasti kuuluu se oman kaveripiirin tärkeys ja että ulkopuolelle jääminen voi oikeasti olla todella suuri pelko ja ehkä lapsi voi kokeakin sitä, mutta ei osaa ilmaista. Vanhemmat vähättelee lastensa kokemuksia ja tunteita koska katsovat tilanteita vain ylhäältä alas ja käyttävät aikuisen perspektiiviä määrittäjänä sille milloin jokin asia on vakavasti otettava.

Oma äitini ei ollut koskaan kiinnostunut miltä minusta tuntui tai miten pärjäsin sosiaalisesti. Ei kysellyt ei kannustanut ei mitään. En itse osannut ajatellakaan että äitien tehtävä tai jopa hänen etuoikeutensa voisi olla myös lapseensa tutustuminen ja lapsensa murheiden kuunteleminen ja erilaisten elämäntaitojen pohtiminen ja opettaminen. Kärsin koulukiusaamisesta ja minulla oli hankalaa ikätovereiden kanssa koska kotona ei opetettu keskustelua ja tunteiden käsittelyä ja säätelyä. Isää ei ollut.  Ilmaisin kiukkua ja pahaa oloa koska yritin kauheasti saada kavereita ja yritin miellyttää heitä erinäisin teoin mistä äitini raivosi ja syytti minua. Jos nyt palaisin tuonne teini-iästä puhumaan niin äitini reagoisi hyvin suurella todennäköisyydellä vihastumalla ja puolustautumalla että kukaan ei ole täydellinen ja kaikkeni tein eikö mikään riitä ja ihan normaali hyvä lapsuus sulla oli. Hän näkisi minut edelleen teini-ikäisenä joka kiukuttelee kotiintuloajoista. Kotiintuloaikojen protestoinnissa ei kuitenkaan koskaan ollut kyse kotiintuloajoista vaan siitä että kaipasin että pahaa oloani ja huoltani olisi käsitelty ja mietitty apua miten pärjätä mutta sen ikäisenä en osannut siitä itse kertoa koska sellaista mallia ei ollut. Olin tosi tosi keinoton. Äitini on sitä mieltä että ei ollut hänen asiansa auttaa minua oikeastaan yhtään missään. Ja tämä on mielestäni asian ydin mistä täällä puhutaan. Vanhempien kyvystä tai kyvyttömyydestä olla lapsilleen luotettava ja lämmin ja turvallinen. Menkää sinne sanojen ja tekojen taakse ja miettikää mitä tarpeita siellä lapsilla on oikeasti ollut.

Pyydän anteeksi että kivahdin vuonna 2005 kun kiukuttelit. Anteeksi että joskus oli perunaa ja jauhelihakastiketta. Anteeksi että jäi lapsuudesta paha maku suuhun.  Pyöräkin käytettynä ostettu. Vaikka isälläsi oli auto.

Vierailija kirjoitti:

Pyydän anteeksi että kivahdin vuonna 2005 kun kiukuttelit. Anteeksi että joskus oli perunaa ja jauhelihakastiketta. Anteeksi että jäi lapsuudesta paha maku suuhun.  Pyöräkin käytettynä ostettu. Vaikka isälläsi oli auto.

Hyppää järveen. Tässä puhutaan edelleen vähän vakavemmista asioista. Väsynyttä trollausta tuo.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka minulla onkin matala koulutus, pystyn helposti diagnosoimaan sellaisen ihmisen, joka välttelee epävakaata ja väkivaltaista vanhempaa.

Terve normaali ihminen, joka osaa vetää rajan huonolle käytökselle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole täydellinen. 

Toivottavasti omista vanhemmistaan eroava muistaa olla täydellinen omien lapsiensa kanssa 

Marttyyriasenne taas siellä loistaa.

Kukaan ei vaadi täydellisyyttä, mutta jos olet henkisesti väkivaltainen, niin ansaitset kyllä sen, että sinuun katkaistaan välit.

Normaalit ihmiset eivät ole toisia kohtaan, varsinkaan lapsiaansa kohtaan henkisesti väkivaltaisia. 

Itse katkaisin välit omaan mummooni, kun aina tuli jotain kommenttia joko minun tai jonkun muun naisen kehosta, jos vähääkään oli sattunut lihomaan. 

Lapsesi saattaa pitää jotain sinun hokemaasi tai tapaasi sellaisena , että välit on pantava poikki. Se, mitä kukakin pitää henkisenä väkivaltana vaihtelee, ei siihen ole mitään mittaria. Minusta vähän tuntuu siltä että aikalailla täydellisyyttä sinä vaadit, toivottavasti olet itse täydellinen lastesi silmissä.

Eri

Hyvin on asiat ihmisillä, jos lähipiirissä tai tietoisuudessa yleensä ei ole edes yhtä ihmistä, jolla on vanhempiinsa hankalat välit. Itselläni isäsuhde oli kuormittava, mutta emme kuitenkaan olleet riidoissa. Oman psyykeni takia oli pakko välillä pysytellä etäällä. 

Tunnen henkilön, jonka äiti teki selvän eron kahden tyttärensä välillä: toista jumaloi, toista haukkui ja mitätöi. En käsitä miksi tämän äitinsä hyljeksimän olisi väkisin pitänyt pitää yhteyttä äitiinsä?!? Hän kasvatti itselleen itsetunnon vasta itse äidiksi tultuaan, kun huomasi pärjäävänsä äitinä ja puolisona. Ero omaan myrkylliseen äitiin oli välttämätöntä oman eheytymisen mahdollistumiseksi.  

Ei välien katkaiseminen vanhempiin ole mikään kevyt päähänpisto, hyvänen aika. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika jännä, että tästä puhutaan vasta nyt. Minulla on ollut "isä", jota lakkasin pitämästä isänä kun olin lapsi. Ulospäin kaikki varmasti näytti ihan tavalliselta ydinperheelt, mutta minulla ei ole koskaan ollut minkäänlaista vanhemman ja lapsen välistä suhdetta häneen. Ainoat tunteet joita tunsin häntä kohtaan oli pelko ja välinpitämättömyys. Hän oli käytökseltään arvaamaton, sai ihan kohtuuttomia raivareita, riehui, paiskoi ovia ja tavaroita, eikä edes yrittänyt peittää tätä edes lapsilta.

Syyllisti meitä lapsia asioista joohin me ei oltu syyllisiä. Hän esimerkiksi syytti minua auton, tietokoneen jne. hajoamisesta, mihin en edes mitenkään voinut olla syyllinen, piti mykkäkoulua ja minun kuullen puhui muille ihmisille kuin asia olisi minun syytäni. Hän myös jätti minut kohtuuttomiin tilanteisiin, esimerkiksi kun pikkuveljelle

Ai, meitä on muitakin. Yhden hakkaamisen jälkeen äitini (olin vahingossa tullut huoneeseen, jossa äiti kiihdytti sekopäistä isää raivoon) kysyi minulta, miten voin sietää tuollaista väkivaltaa, itse hän ei antaisi kenenkään miehen kohdella itseään noin. Isä tuli aina kyyneleet silmissä pyytämään anteeksi. Tiesin omat vuorosanani, etten tulisi uudelleen hakatuksi.

En laittanut välejä poikki, vaan muutin kauas. Molemmat vanhemmat olivat niin täynnä pinnan alla kytevää vihaa, että mieluummin hiljaa halveksin kuin vien sitä vihaa eteenpäin. 

Vannoin, että omia lapsia en koskaan kohtele huonosti. Ja nyt ne omat eivät vastaa viesteihin. Mulle riittäisi kissavideo kerran kuussa.

Luovuttakaa jo vanhemmat, lapset ovat aina oikeassa. Yhteiskunta tukee heitä, halveksii teitä.  Sellaista se on. 

Vierailija kirjoitti:

Luovuttakaa jo vanhemmat, lapset ovat aina oikeassa. Yhteiskunta tukee heitä, halveksii teitä.  Sellaista se on. 

Ja yksi suurimmista ja raskaimmista taakoista on juuri tämä vanhemman marttyyrius, jonka syyllistävää taakkaa yrittävät siirtää lastensa harteille loputtomasti. Pääseehän sillä siitä, ettei tarvi peiliin katsoa, eikä miettiä omaa osaansa tarinassa. "Kaikkeni tein, mutta mikään ei riittänyt kiittämättömille kakaroille"...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä mummoviha dei 2.0? Ainakin samat tahot mummovihaa levittävät.

Todellisuudessa meillä on paljon köyhyydessä eläviä yksinäisiä vanhuksia. Se on paljon suurempi yhteiskunnallinen ongelma, kun nyt vanhenevien keski-ikäisten naisten nuoruuden pseudotraumat

No mutta kerro toki mitä SINÄ olet tehnyt yksinäisten vanhusten auttamiseksi, kun se on suuri yhteiskunnallinen ongelma? Netissä huutelua ei lasketa. Oletko mukana kirkon kahvilatoiminnassa? Mannerheimin ystäväpiirissä? Vai huuteletko korkean hepan selästä ohjeita muille?

Ja etten syyllistyisi samaan kuin sinä, niin: Tänään aamulla kävelyllä sanoin huomenta vastaantulevalle vanhalle naiselle, joka otti tien varresta ompun astiasta syödäkseen (kadullamme on paljon omenia jaossa). Pysähdyimme juttelemaan, hän kertoi omasta vanhasta omakotitalostaan jo

Ensisijaisesti pidän huolta omista ja lähiipiirin vanhuksista. Käydään säännöllisesti morjenstaa ja kyselemässä kuulumiset. Yhteiskunnallisella tasolle yksilöltä ei voi enempää vaatia, mutta jos useampi tekisi näin aikuisikään venyneen teiniangstin sijaan, niin tilanne voisi olla parempi.

Ja voin taata, että myös meillä oli haasteemme vanhempien kanssa. Oli suoranaista fyysistä väkivaltaa. Asiat on kuitenkin puhuttu ja anteeksi on annettu, eikä vain toinen osapuoli. Pitää kuitenkin ymmärtää konteksti ja mittasuhteet

 

Wau. Eli olet pyytänyt anteeksi vanhemmaltasi, joka sinua fyysisesti pahoinpiteli lapsuudessa. Ihan uteliaisuudesta, pyysitkö anteeksi sitä että olit lapsi? Sanoisin että sulla on vielä jonkin verran matkaa siihen, että ymmärrät ettei pahoinpidellyn tarvitse pyydellä anteeksi väkivallan tekijältä. Mutta onnea polullesi. Älä kumminkaan heittele kivillä selkään niitä, jotka kulkevat edellä.

Mistä te tiedätte mitä ihmisten välillä on tapahtunut niin että ovat katkaisseet välinsä.

Olen katkaissut suhteet vanhempiini ja koko sukuun. Aina on joku jonka mielestä olen tehnyt väärin joten en viitsi asiasta ulkopuolisten kanssa jauhaa. Varsinkaan kun nämä lähtevät keskusteluun oletuksella että tämäkin aihe käy työkaluna toisen pompottamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kun nykyajan lapsilla ja nuorilla on kaikkea, rahaa, tavaraa, muotivaatteet, isot asunnot perheillä, rakkautta, vanhemmilla ei muuta elämää kuin lastensa tien siloittaminen ilman ainutta ikävää asiaa, kieltoa, rajoja  tms. 

Niin, hassua, kaikkea on - koska puskin läpi harmaan kiven ja opiskelin ammatin, jossa tienaa rahaa niin että pärjään omillani eikä tarvitse kituuttaa. Vanhemmat auttoivat lähinnä siinä, että isälläni oli kalenterissa opintotuen maksupäivä ja silloin muisti soittaa ja kysyä vippaisinko parikymmentä euroa. Euroakaan en saanut vanhemmiltani ennen kuin äitini sai siskonsa perinnön, ja sen antoi sukupolven verran eteenpäin - koska ei halunnut/ jaksanut alkaa hoitamaan vanhan käytännössä arvottoman pohjoiskarjalaisen maatilan perintörumbaa. Kerro missä kohtaa tietäni on silitelty?

Vierailija kirjoitti:

Luovuttakaa jo vanhemmat, lapset ovat aina oikeassa. Yhteiskunta tukee heitä, halveksii teitä.  Sellaista se on. 

Uhriutuminen on tyypillistä narsistille.

Vierailija kirjoitti:

Perinnöttömäksi tekeminen on helppoa kun vain on ajoissa liikkeellä ja tietää mitä tekee. 

Velkaisessa taloyhtiössä puhki röökattu ja kertaakaan remontoimaton 70-luvun kolmio hissittömässä talossa alle 40,000 asukkaan taajamassa. Jostain syystä äitini luulee että olisin kovastikin perinnön perässä ja uhkailee perinnön menettämisellä. Ilmoitus "luovun perinnöstä" on helppo tehdä maistraattiin, kun vain on ajoissa liikkeellä ja tietää mitä tekee.

Saatte kuulkaa kaikki suomalaiset nauttia ihan yhtä paljon perinnöstäni kuin minäkin, kun se menee valtiolle :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On olemassa armo ja anteeksi anto. Kukaan ei ole maailman napa. Menneisyyden vangit eivät pääse eteenpäin.

Ei pyydetä anteeksi edes.

Armo on okeudenmukaisuuden vastakohta.

-Winston Churchill