Näin jota kauheaa hoitokodissa, kun hoitaja syötti vanhusta.

Nro 113: "No eikö alan oppilaitoksissa opeteta tätäkään asiaa? Kyselet vauvapalstalta, mikä olisi vaihtoehto väkisin syöttämiselle. Omat vaihtoehtosi siis rajoittuvat yhteen tapaan, jossa  kiukkuinen, kiireinen ja kovakourainen hoitaja tunkee ruokaa väkisin suuhun? Jos suussa on entinenkin annos, se johtaa helposti ruoan joutumisen henkitorveen, ja on ihme, ellei muistisairaskin osaa pelätä sellaista. Esimerkkitapauksesi ei tässä todista mitään. Liikuntakyvyttömät vanhukset ovat toisten armoilla, ja jos ne toiset eivät osaa muuta, kuin kiukkuisina nälviä, niin suosittelen lämpimästi alan vaihtoa. "

Oppilaitoksissa opetetaan ihan muuta kuin mitä työelämä sitten todellisuudessa on. Tämä on yksi syy siihen, miksi moni - varsinkin vanhustyöstä - hakeutuu muualle töihin. Et sinä ihan oikeasti voi hoivatyössä sanoa pomollesi, että kuules kun minä syötän tätä muistisairasta mummoa nyt 30 minuuttia, jos pomosi on sitä mieltä, että sun pitää syöttää siinä ajassa 6 mummoa. 

Mä valmistuin sairaanhoitajaksi 1986 ja jo 1990 alkoi näkyä merkkejä siitä, että ne oppilaitoksessa saadut opit empatiasta, ymmärryksestä, kohtaamisesta, inhimillisyydestä  jne sai heittää romukoppaan, koska työnantajaa ei kiinnostanut mikään muu kuin se, miten monta potilasta ehdin työpäivän aikana "hoitaa" eli heivata liukuhihnalla eteenpäin. Potilaiden sijasta alettiinkin puhua suoritteista. Potilaat eivät olleet johdon mielestä enää ihmisiä vaan pelkkiä kulueriä. 

 

Nro 120: "No kun tässä ketjussa on tullut ilmi, ettei sekään auta, että kirjoittaa omakantaan tai pitää vaikka lappua kaulassa, johon on kirjoittanut toiveensa "Ei saa pakkoruokkia, ei letkuruokintaa eikä nesteytystä/ tippaa". Jos lääkäri on toista mieltä ja virkainnossaan (tai dollarin kiilto silmissään) päättää toisin niin siinähän kidut kuin täi tervassa. 

Eli ei sittenkään voi itse ennakoimalla ja toiveensa ilmaisemalla vaikuttaa tulevaan kohtaloonsa (toisten kynsissä), vaan ainoaksi vaihtoehdoksi jäävät ne junat ja rekat, kun vielä on toimintakuntoinen"

Tästä syystä mä kannatan omalääkärisysteenmiä. Mutta sen omalääkärisysteemin pitäisi olla sellainen, että omalääkäri ei vaihtuisi jatkuvasti. Mullahan on terveyskueskusessä nytkin omalääkäri, mutta on vaihtunut jo monta kertaa enkä ole kenenkään niistä vastaanotolla ikinä käynyt, koska toistaiseksi mua hoitaa työterveyslääkäri. Työterveyshuollossa mulla on omalääkärisysteemi ja se on ollut ihasn hienoa. Tosin se lääkäri, joka hoiti mua 15 vuotta, on jo eläkkeellä. Tämä uusi on varmaan ihan ok, mutta ei yhtä hyvä kuin se edellinen, 

Täytän tänä vuonna 63 vuotta ja haluaisin omalääkärin, joka olisi nyt kutakuinkin vastavalmistunut. Jotta hän sitten olisi omalääkärini vielä silloinkin, jos elän yli ysikymppiseksi. Sellaisen, joka tuntisi mut niin hyvin, että voisi hetkeäkään epäröimättä tehdä saattohoitopäätöksen. 

En voi kommentoida ap:n kuvailemaa tilannetta sen kummemmin, koska en sitä nähnyt. Kerron kuitenkin, miten itse toimin tai toimisin.

Jos vanhus yskii, kakoo tai vetää ruuan henkeen, keskeytän syöttämisen ja saatan kokeilla hetken päästä uudelleen. Jos sama toistuu, lopetan syöttämisen kokonaan. 

Lopetan syöttämisen myös silloin, jos vanhus kääntää päänsä pois tai valuttaa ruuan suustaan ulos. Missään tapauksessa ketään ei pitäisi syöttää väkisin. 

Kirjaan tapahtuneen ja kerron siitä seuraavaan vuoroon tulijoille. 

- Vanhustyössä työskentelevä

Monella vanhuksella alentunut ruokahalu varmaankin eli ehkä se hoitaja tarkoitti hyvää. Täällä on varmastikin enemmän tietäviä noista dementikkojen syömisistä. 

@Aloittaja, Puutuithan paikan päällä tilanteeseen ja tulit sitten vasta kirjoittamaan tänne?

Tarkemmin kun ajattelee, tuo on oikeastaan viimeinen asia, jossa muistisairas voi vielä toteuttaa itsemäärämisoikeuttaan. Kun ei enää mistään muusta pysty päättämään, niin ainakin voi päättää syökö vai eikö. Suotakoon se heille. 

Luulis kun pakkosyötetään niin toinen sitten oksentaa syliin. Itselleni jos ei ruoka maistu, niin ei maistu. Varmasti oksentaisin siinä tapauksessa. 

Oma isäni oli 6 kk hoivakodissa kunnes kuoli pois. Muistisairas vanhus, joka oli kiukkuinen ja ärtyisä, jos ei oltaisi syötetty pakolla, olisi kuollut nälkään. Mitä väliä sillä on miten vanhus syö, kunhan saa sitä ruokaa. Ei hoitajilla ole käyttää tuntia siihen että houkuttelisi muistisairasta syömään. Muistisairas on muistisairas!! Ottakaa asioista selvää!!

Vierailija kirjoitti:

En voi kommentoida ap:n kuvailemaa tilannetta sen kummemmin, koska en sitä nähnyt. Kerron kuitenkin, miten itse toimin tai toimisin.

 

Jos vanhus yskii, kakoo tai vetää ruuan henkeen, keskeytän syöttämisen ja saatan kokeilla hetken päästä uudelleen. Jos sama toistuu, lopetan syöttämisen kokonaan. 

 

Lopetan syöttämisen myös silloin, jos vanhus kääntää päänsä pois tai valuttaa ruuan suustaan ulos. Missään tapauksessa ketään ei pitäisi syöttää väkisin. 

 

Kirjaan tapahtuneen ja kerron siitä seuraavaan vuoroon tulijoille. 

 

- Vanhustyössä työskentelevä

 Just. näinhän se pitäisi oikeaoppisesti tehdä. Mutta... jos hoitajalla on työvuorossa 4 syötettävää, ei yhden ihmisen syöttämiseen voi käyttää kovinkaan paljon aikaa. Sitten kun  jätetään syöttämättä ja paino laskee, rai-arvioinnissa näkyy että vanhus on laihtunut ja hoivakodista tehdyissä tilastoissa nousee alipainoisten asukkaiden määrä ja siinä vaiheessa kyselläänkin johdon puolelta sitten että kuinka voi olla mahdollista että täällä vanhukset laihtuvat.

 Koska millään muulla ei ole väliä kuin sillä että tilastoissa ja arvioinneissa kaikki näyttää hyvältä. Vielä pahempi jos se on sen hoitajan vastuuhoidettava joka laihtuu, vastuuhoitajan syy, miksi olet huonosti hoitanut.

Vierailija kirjoitti:

Oma isäni oli 6 kk hoivakodissa kunnes kuoli pois. Muistisairas vanhus, joka oli kiukkuinen ja ärtyisä, jos ei oltaisi syötetty pakolla, olisi kuollut nälkään. Mitä väliä sillä on miten vanhus syö, kunhan saa sitä ruokaa. Ei hoitajilla ole käyttää tuntia siihen että houkuttelisi muistisairasta syömään. Muistisairas on muistisairas!! Ottakaa asioista selvää!!

Minusta olisi ihan kamalaa, jos omaistani syötettäisiin väkisin. 

Totta, hoitajilla ei ole aikaa maanitteluun. Toisaalta myöskään mihinkään pakkosyöttämiseen ei ole aikaa, ja ei kai kukaan täysjärkinen niin teekään? Jos joku ei syö, minä annan olla. Luultavasti ainakin viisi muuta syötettävää odottavaa vuoroaan, joten minä siirryn syöttämään heitä. 

- Hoitaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi kommentoida ap:n kuvailemaa tilannetta sen kummemmin, koska en sitä nähnyt. Kerron kuitenkin, miten itse toimin tai toimisin.

 

Jos vanhus yskii, kakoo tai vetää ruuan henkeen, keskeytän syöttämisen ja saatan kokeilla hetken päästä uudelleen. Jos sama toistuu, lopetan syöttämisen kokonaan. 

 

Lopetan syöttämisen myös silloin, jos vanhus kääntää päänsä pois tai valuttaa ruuan suustaan ulos. Missään tapauksessa ketään ei pitäisi syöttää väkisin. 

 

Kirjaan tapahtuneen ja kerron siitä seuraavaan vuoroon tulijoille. 

 

- Vanhustyössä työskentelevä

 

 

 Just. näinhän se pitäisi oikeaoppisesti tehdä. Mutta... jos hoitajalla on työvuorossa 4 syötettävää, ei yhden ihmisen syöttämiseen voi käyttää kovinkaan paljo

Suurin osa vanhuksista on aliravittuja, ja useimmat muistisairaat kertakaikkiaan lopettavat syömisen jossain vaiheessa. Sille ei vain voi yhtään mitään. Ei meillä tuosta ole tullut mitään sanomista johdon taholta, ja jos tulee, lähden muualle töihin. En edelleenkään aio pakkosyöttää ketään. 

Mieheni tuttu kävi joka päivä syöttämässä tehostetun palvelun hoivakodissa äitiään. 

Hänen äitinsä kyllä söi, mutta äärimmäisen hitaasti ja hoitajat eivät viitsineet sitä syöttämistä tarpeeksi kauaa tehdä, kun syötettävä oli hidas. 

Muistisairaus on kauhea kohtalo. En halua joutua laitokseen, jos saan muistisairauden. Mitä vaihtoehtoja silloin on käytännössä? Kukaan läheinen ei tietenkään hoida, lähinnä tulee mieleen eutanasia. Siinäkin on se, että sitä tuskin enää tajua tehdä silloin, kun on tarpeeksi huonokuntoinen.

Jos näet väkisin syöttämistä, on velvollisuutesi puuttua tähän. Kyse on kaltoinkohtelusta, jota ei pidä hyväksyä. Raportoit asiasta paikan esihenkilöille, jonka on pakko käsitellä asia ja tehdä ilmoitus eteenpäin.

Tähän ei kuulu mitenkään se, mitä oppilaitoksissa opetetaan. Tuo on silti väärin.

Vaihtoehtoja kovakouraiselle syöttämiselle ja 30min/syöttö- tyyliseen ajankäyttöön kyllä on. 

Vierailija kirjoitti:

Monella vanhuksella alentunut ruokahalu varmaankin eli ehkä se hoitaja tarkoitti hyvää. Täällä on varmastikin enemmän tietäviä noista dementikkojen syömisistä. 

Jos saan dementian ja olen liikuntakyvyttömänä laitoksessa, enkä suostu syömään, niin silloin saa jättää syöttämättä. En halua, että minua pidetään väkisin hengissä puolivihanneksena. Se ei tunnu ihmisarvoiselta elämältä.

Vanhustentaloissa niiden vanhusten kohtelu on valitettavan usein ala-arvoista  :(

Meilläkin anoppi vaikean muistisairauden takia vanhainkodissa.

Häntä on pääosin hoidettu hyvin, mutta välillä kylmää itseäkin kun joku vanhus vaikka huutaa apua ja hoitajat eivät reagoi  :(

En tiedä mitä itse voisin tehdä.

Onko minulla oikeutta puuttua muuhun kuin oman anoppini kohteluun?

Sen tiedän että omaa isääni en vanhainkotiin halua, mieluummin hoidan vaikka itse.

Olkoonkin se sitten raskasta.

Hän on kuitenkin ansainnut ihmisarvoisen loppuelämän.

Olisi anoppikin tottakai, mutta hänen poikansa eli aviomieheni ei halunnut ottaa häntä vastuulleen.

Vierailija kirjoitti:

Oma isäni oli 6 kk hoivakodissa kunnes kuoli pois. Muistisairas vanhus, joka oli kiukkuinen ja ärtyisä, jos ei oltaisi syötetty pakolla, olisi kuollut nälkään. Mitä väliä sillä on miten vanhus syö, kunhan saa sitä ruokaa. Ei hoitajilla ole käyttää tuntia siihen että houkuttelisi muistisairasta syömään. Muistisairas on muistisairas!! Ottakaa asioista selvää!!

Eli kituutti hyvin vanhana ja muistisairaana elämästään puoli vuotta kauheissa oloissa laitoksessa ja sinä toivot, että olisi joutunut kituuttamaan ja kärsimään mahdollisimman pitkään? Haloo nyt. Syömisen lopettaminen on normaali vaihe kuolemisesta vanhuksilla. 

T. En ole hoitaja, vaan omaa vanhuuttani ennakoin

Vierailija kirjoitti:

Muistisairaus on kauhea kohtalo. En halua joutua laitokseen, jos saan muistisairauden. Mitä vaihtoehtoja silloin on käytännössä? Kukaan läheinen ei tietenkään hoida, lähinnä tulee mieleen eutanasia. Siinäkin on se, että sitä tuskin enää tajua tehdä silloin, kun on tarpeeksi huonokuntoinen.

Auttaisiko jos tekisi hoitotahdon, että en halua, että syötetään väkisin, jos en halua muistisairaana syödä? Ja että jos saan tulehduksen, en halua antibioottia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monella vanhuksella alentunut ruokahalu varmaankin eli ehkä se hoitaja tarkoitti hyvää. Täällä on varmastikin enemmän tietäviä noista dementikkojen syömisistä. 

Jos saan dementian ja olen liikuntakyvyttömänä laitoksessa, enkä suostu syömään, niin silloin saa jättää syöttämättä. En halua, että minua pidetään väkisin hengissä puolivihanneksena. Se ei tunnu ihmisarvoiselta elämältä.

Toinen ikävä asia on se, että nielemisvaikeuksista kärsivälle, hädin tuskin suutaan avaavalle vanhukselle tungetaan lääketabletteja suuhun. Lääkkeiden anto ei kerta kaikkiaan onnistu, ja tapahtuma kirjataan, mutta sama tilanne vain toistuu päivästä ja viikosta toiseen. Saattaa mennä useita kuukausia, että lääkäri tekee päätöksen tablettien lopettamisesta. 

Itse kokeilen ehkä kerran-pari, mutta jos suu ei aukea, annan olla. Ilmeisesti jotkut kollegat antavat näille potilaille lääkkeet väkipakolla. 

Olen itse hoitaja vanhustyössä ja usein mietin, että työssämme ei ole mitään järkeä! 

Vierailija kirjoitti:

Vanhustentaloissa niiden vanhusten kohtelu on valitettavan usein ala-arvoista  :(

Meilläkin anoppi vaikean muistisairauden takia vanhainkodissa.

Häntä on pääosin hoidettu hyvin, mutta välillä kylmää itseäkin kun joku vanhus vaikka huutaa apua ja hoitajat eivät reagoi  :(

En tiedä mitä itse voisin tehdä.

Onko minulla oikeutta puuttua muuhun kuin oman anoppini kohteluun?

Sen tiedän että omaa isääni en vanhainkotiin halua, mieluummin hoidan vaikka itse.

Olkoonkin se sitten raskasta.

Hän on kuitenkin ansainnut ihmisarvoisen loppuelämän.

Olisi anoppikin tottakai, mutta hänen poikansa eli aviomieheni ei halunnut ottaa häntä vastuulleen.

Jotkut muistisairaat nyt vain huutavat ja voivottelevat aamusta iltaan. Mikään ei välttämättä auta: ei kädestä pitäminen, ei vierelläolo, ei mikään. Kipulääkkeistä tai rauhoittavista voi olla apua, jos vanhus suostuu niitä ottamaan, mutta aina nekään eivät auta. Siksi hoitajat eivät aina reagoi.

Tämä voi kuulostaa karulta, mutta tätä se hoivakotien todellisuus monesti on.