Lue keskustelun säännöt.
Lasten harrastusten joustamattomuus?
Kysyn mielenkiinnosta teidän, lastenne ja lastenne harrastusten järjestäjien suhtautumista harrastuksiin osallistumiseen.
Tuttavapiirissäni on useita perheitä, joissa päiväkoti- tai ala-asteikäisten lasten harrastukset on niin kiveen hakattuja, ettei niistä voi koskaan poiketa.
Esim. hyvän ystäväni kanssa on ehkä kolme vuotta jo puhuttu ratsastusvaelluksesta "joku viikonloppu", mutta koskaan tämä ei ole toteutunut, sillä ystäväni on jatkuvasti kuskaamassa poikaansa jäähallille, joka viikonloppu. Poika on nyt tokaluokkalainen.
Oman nyt 3.luokkalaisen tyttäreni synttäreiltä jää aina muutama lapsi pois, koska heillä on ratsastusta/koripalloa/luistelua/salibandya tms. muuta, tavalliset treenit siis, samaan aikaan.
Minulla oli äskettäin ylimääräisiä lippuja tapahtumaan, johon lapseni kaveri olisi halunnut myös, mutta vaikka lipun olisi saanut ilmaiseksi, ei siihen saanut tyttö osallistua, koska luistelutreenit osui samaan aikaan. Kyse tokaluokkalaisesta.
Olenko minä jotenkin huono/lepsu vanhempi, kun meillä kyllä ratsastustuntia voi siirtää tai treeneihin jättää menemättä, jos tulee vaikka kaverien synttäreitä tai muita tapahtumia. Vai onko joissain lajeissa harrastaminen (Huom. Puhun ala-asteikäisistä) tosiaan niin vakavaa, ettei niistä saa olla poissa? Miten itse suhtaudutte lastenne harrastuksiin?
Samaan hengenvetoon lisään, etten ole suostunut yleiseksi autonkuljettajaksi lapsilleni, vaikka harrastetoiveita toki löytyisin. Tallille vien kerran viikossa, mutta loppujen harrastusten on löydyttävä samalta kylältä jotta niihin voi itse liikkua. Ehkä tämä kertoo suhtautumisestani harrastuksiin, ja sitä miksen aivan ymmärrä tuota lasten harrastusten joustamattomuutta.
Kommentit (1107)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se vaan valitettavasti näin on että lajista riippuen, poissaolo kostautuu tavalla tai toisella. Lätkän pelaaja ei saa peliaikaa ja voimistelija ei saa paikkaa kisoissa.
Minun tyttäreni on harrastanut joukkuevoimistelua 6 vuotta, on nyt kutosella. Treenit on viidesti viikossa ja kisakaudella kisat lisäksi. Syksyllä ja keväällä. Kun ei treenata, liimataana strasseja ja harjoitellaan kampausta. Pois ei saa olla kuin sairaana tai kisapaikka ohjelmassa menee.Tässä on minusta huvittavinta, että voimistelusta on tyyliin "hyötyä" ehkä liikunnanopettajana ja loput päätyy sairaanhoitajiksi tai muihin tavallisiin ammatteihin.
En tajua tässä lajissa niin totista suhtautumista asiaan.
En ymmärrä miten voimistelu tässä asiassa eroaa muista lajeista. 99,99% totisemmistakin harrastajista ja junnukisaajista päätyy ihan muihin töihin, ei se ammattiurheilijan ura ole mikään realistinen vaihtoehto juuri kenellekään. Ihan yksittäistapauksia on ne, joille siitä ammatti tulee. Eli kyllä sen harrastuksen "hyöty" ja arvo pitää tulla ja tuleekin muusta kuin jostain ammattilasuushaaveista. Jotkut toki työllistyy valmentajiksi tai hyödyntää urheilijataustaansa vaikka pt:n, ryhmäliikuntaohjaajan tai jonkun fysioterapeutin tai urheilulääkärin työssä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Treeneistä poisjäänti on vielä oma-asia,mutta meillä on seurassa paljon lapsia,jotka ilmoitetaan turnauksiin ja peleihin ja sitten tuntia ennen merkataan ettei tulekaan (ei erikseen ilmoiteta että olisi kipeä yms,vaikka on sovittu toimintamalli).Siinä sitten parhaimmillaan ei ole edes täyttä jengia kasassa.Todella ikävää niille ketkä on innolla mukana.Samat lapset käy joskus treeneissä ja yleensä valittaa ettei jaksa tsi huvita...Miksi pitää sitten harrastaa kilpaseurassa?Tuollainen pilaa niiden harrastuksen, jotka ovat tosissaan mukana.Mutta ongelma taitaa olla se ettei ole sellaista hengailuharrastusta (tule kun huvittaa) tarjolla tarpeeksi.
Jalkapallo ainakin taitaa olla just semmoinen, että on pakko harrastaa "kilpaa" tai ei ollenkaan. Sama varmaan monissa muissa joukkuelajeissa. On tietysti kurjaa kaikille osapuolille, kun ei sitä rennompaa vaihtoehtoa ole.
Meillä ainakin niitä menoja olisi kaikille jatkuvasti, jos lapsen antaisi olla pois ihan vaan sillä, että olisi jotain muutakin. Lapsi on sitoutunut harrastukseensa ja siitä pidetään kiinni. Mitä järkeä olisi harrastaa, jos ei sitoudu siihen? Tärkeän läheisen juhlat ovat ehkä ainoa syy miksi saa olla pois. Meillä tämä on ihan meidän vanhempien asettama sääntö, ei harrastuksen. Ja meidän lapsi myös menee mielummin kilpailuihin kuin kaverin synttäreille. Tänä vuonna on jäänyt jo yhdet juhlat väliin ja parin viikon sisään jää vielä kahdet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se vaan valitettavasti näin on että lajista riippuen, poissaolo kostautuu tavalla tai toisella. Lätkän pelaaja ei saa peliaikaa ja voimistelija ei saa paikkaa kisoissa.
Minun tyttäreni on harrastanut joukkuevoimistelua 6 vuotta, on nyt kutosella. Treenit on viidesti viikossa ja kisakaudella kisat lisäksi. Syksyllä ja keväällä. Kun ei treenata, liimataana strasseja ja harjoitellaan kampausta. Pois ei saa olla kuin sairaana tai kisapaikka ohjelmassa menee.Tässä on minusta huvittavinta, että voimistelusta on tyyliin "hyötyä" ehkä liikunnanopettajana ja loput päätyy sairaanhoitajiksi tai muihin tavallisiin ammatteihin.
En tajua tässä lajissa niin totista suhtautumista asiaan.
En ymmärrä miten voimistelu tässä asiassa eroaa muista lajeista. 99,99% totisemmistakin harrast
Ongelmaksi tulee se, että suurin osa harrastajista putoavat pois yläkouluiässä, kun urheiluseurat keskittyvät vain kilpailuun. Että se siitä harrastuksesta sitten. Ei tule mitään liikunnallista elämäntapaa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä ainakin niitä menoja olisi kaikille jatkuvasti, jos lapsen antaisi olla pois ihan vaan sillä, että olisi jotain muutakin. Lapsi on sitoutunut harrastukseensa ja siitä pidetään kiinni. Mitä järkeä olisi harrastaa, jos ei sitoudu siihen? Tärkeän läheisen juhlat ovat ehkä ainoa syy miksi saa olla pois. Meillä tämä on ihan meidän vanhempien asettama sääntö, ei harrastuksen. Ja meidän lapsi myös menee mielummin kilpailuihin kuin kaverin synttäreille. Tänä vuonna on jäänyt jo yhdet juhlat väliin ja parin viikon sisään jää vielä kahdet.
Eli lapsi on sitoutunut vanhempien asettamiin sääntöihin, ei harrastuksen asettamiin. Selvä. Taitaa olla niin, että vanhemmat tässä on sitoutuneet omiin sääntöihinsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja kuinka moni teistä vanhemmista harrastaa yhtä paljon liikuntaa kuin lapsenne? Tuliko teistä itsestä koskaan huippu-urheilijoita?
Minä. Varmaan ajallisesti enemmänkin, sillä treenaan maratonille ja myös hoidan perheen koiran lenkitykset. Minusta ei koskaan tullut huippu-urheilijaa eikä lapsestakaan todennäköisesti. Ei se silti poista sitä, että harrastukseen sitoutuminen ja panostaminen opettaa paljon esim. työelämässä tarvittavia taitoja, joita myös työnantajat arvostavat. Itselleni kilpaurheilutaustasta on aina ollut hyötyä työelämässä.
Vierailija kirjoitti:
Harrastus on lapsen tahdon asia. Jos lapsi haluaa mennä treeneihin synttärein sijasta minkäs teet?🤷
Niin, ja yleensä ne parhaat kaverit ovat siellä samoissa treeneissä ja heidän synttäreillä kyylä käydään puolin ja toisin koska ne järjestetään silloin kun ei ole treenejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kuinka moni teistä vanhemmista harrastaa yhtä paljon liikuntaa kuin lapsenne? Tuliko teistä itsestä koskaan huippu-urheilijoita?
Minä. Varmaan ajallisesti enemmänkin, sillä treenaan maratonille ja myös hoidan perheen koiran lenkitykset. Minusta ei koskaan tullut huippu-urheilijaa eikä lapsestakaan todennäköisesti. Ei se silti poista sitä, että harrastukseen sitoutuminen ja panostaminen opettaa paljon esim. työelämässä tarvittavia taitoja, joita myös työnantajat arvostavat. Itselleni kilpaurheilutaustasta on aina ollut hyötyä työelämässä.
Jätätkö sinä väliin ystävän syntymäpäiväjuhlat harrastuksesi vuoksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ainakin niitä menoja olisi kaikille jatkuvasti, jos lapsen antaisi olla pois ihan vaan sillä, että olisi jotain muutakin. Lapsi on sitoutunut harrastukseensa ja siitä pidetään kiinni. Mitä järkeä olisi harrastaa, jos ei sitoudu siihen? Tärkeän läheisen juhlat ovat ehkä ainoa syy miksi saa olla pois. Meillä tämä on ihan meidän vanhempien asettama sääntö, ei harrastuksen. Ja meidän lapsi myös menee mielummin kilpailuihin kuin kaverin synttäreille. Tänä vuonna on jäänyt jo yhdet juhlat väliin ja parin viikon sisään jää vielä kahdet.
Eli lapsi on sitoutunut vanhempien asettamiin sääntöihin, ei harrastuksen asettamiin. Selvä. Taitaa olla niin, että vanhemmat tässä on sitoutuneet omiin sääntöihinsä.
Ei kakkua voi syödä ja säästää samaan aikaan. Lapsella on itse asettamiaan tavoitteita urheilulleen. Meidän aikuisten tehtävä on kertoa, että ne tavoitteet eivät täyty ellei niiden eteen tee töitä ja panosta. Ja panostamista ei ole se, että jättää treenejä jatkuvasti väliin random kissanristiäisten takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan tää ihan SAIRASTA! :(
Meillä 8v poika harrastaa salibandya, mutta ei päässyt kauden päättäjäispeleihin osallistumaan (tai olisi päässyt penkeille katsomaan) kun muut pelaa, koska kaikki eivät joukkueesta saaneet peli-aikaa. Syy oli se, että peli-aikaa ei saanut, jos ei ollut treeneissä "tarpeeksi ahkerasti" käynyt. Meillä oli keväällä paljon sairasteluja koko perheessä, joten LASKIN, että 8 treenit jäi välistä. Treenejä oli siis kahdesti viikossa eli poissaoloja tuli KAHDEKSAN tammi-huhtikuun aikana. (Eli treenejä yhteensä 36).
Voitte uskoa, että syksyllä aloitti toisessa joukkuessa.
Ja ajatelkaa nyt.. kyse pienestä pojasta, jonka ilmoitin pelaan salibandya, koska hän siitä lajista kovasti pitää. Innoissaan lähtee aina treeneihin ja on tärkeää vastapainoa koulunkäynnille. Niin aikuiset tekee kaikesta niin älyttömän vakavaa... viedään se pienen lapsen hymy kasvoilta harrastustasolla!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se vaan valitettavasti näin on että lajista riippuen, poissaolo kostautuu tavalla tai toisella. Lätkän pelaaja ei saa peliaikaa ja voimistelija ei saa paikkaa kisoissa.
Minun tyttäreni on harrastanut joukkuevoimistelua 6 vuotta, on nyt kutosella. Treenit on viidesti viikossa ja kisakaudella kisat lisäksi. Syksyllä ja keväällä. Kun ei treenata, liimataana strasseja ja harjoitellaan kampausta. Pois ei saa olla kuin sairaana tai kisapaikka ohjelmassa menee.Tässä on minusta huvittavinta, että voimistelusta on tyyliin "hyötyä" ehkä liikunnanopettajana ja loput päätyy sairaanhoitajiksi tai muihin tavallisiin ammatteihin.
En tajua tässä lajissa niin totista suhtautumista asiaan.
En ymmärrä miten voimistelu tässä asiassa e
Ongelmaksi tulee se, että suurin osa harrastajista putoavat pois yläkouluiässä, kun urheiluseurat keskittyvät vain kilpailuun. Että se siitä harrastuksesta sitten. Ei tule mitään liikunnallista elämäntapaa.
Ongelma taitaa olla just se, että ne harrastukset on liikaa urheiluseurojen vapaaehtoisten vastuulla, ja ne seurat saa enemmän näkyvyyttä ja sponsorirahaa menestyksestä. Lisäksi höntsäilyharrasteryhmät ei kannata, koska vähemmän urheiluhullut vanhemmat ei halua käyttää aikaa seuran "vapaaehtois"töissä, eikä urheiluhulluja vapaaehtoisia kiinnosta vetää treenejä porukalle joka vaan pelailee eikä edisty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kuinka moni teistä vanhemmista harrastaa yhtä paljon liikuntaa kuin lapsenne? Tuliko teistä itsestä koskaan huippu-urheilijoita?
Minä. Varmaan ajallisesti enemmänkin, sillä treenaan maratonille ja myös hoidan perheen koiran lenkitykset. Minusta ei koskaan tullut huippu-urheilijaa eikä lapsestakaan todennäköisesti. Ei se silti poista sitä, että harrastukseen sitoutuminen ja panostaminen opettaa paljon esim. työelämässä tarvittavia taitoja, joita myös työnantajat arvostavat. Itselleni kilpaurheilutaustasta on aina ollut hyötyä työelämässä.
Jätätkö sinä väliin ystävän syntymäpäiväjuhlat harrastuksesi vuoksi?
Tuskin, koska itsenäinen treenaaminen on ihan eri luontoista kuin aikoihin sidottu harrastaminen. Mutta, jos ystävän synttärit osuisi juuri sille viikonlopulle, kun olen menossa juoksemaan sitä maratonia, niin en minä sinne juhliin menisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Treeneistä poisjäänti on vielä oma-asia,mutta meillä on seurassa paljon lapsia,jotka ilmoitetaan turnauksiin ja peleihin ja sitten tuntia ennen merkataan ettei tulekaan (ei erikseen ilmoiteta että olisi kipeä yms,vaikka on sovittu toimintamalli).Siinä sitten parhaimmillaan ei ole edes täyttä jengia kasassa.Todella ikävää niille ketkä on innolla mukana.Samat lapset käy joskus treeneissä ja yleensä valittaa ettei jaksa tsi huvita...Miksi pitää sitten harrastaa kilpaseurassa?Tuollainen pilaa niiden harrastuksen, jotka ovat tosissaan mukana.Mutta ongelma taitaa olla se ettei ole sellaista hengailuharrastusta (tule kun huvittaa) tarjolla tarpeeksi.
Jalkapallo ainakin taitaa olla just semmoinen, että on pakko harrastaa "kilpaa" tai ei ollenkaan. Sama varmaan monissa muissa joukkuelajeissa. On tietysti kurjaa kaikille osapuolille, kun ei sitä rennompaa vaihtoehtoa ole.
Järkyttyneenä olen kuullut kokemuksia jalkapalloharrastuksesta. Alakouluiässä koko perhe on mukana kuskaamisessa, toimii vapaaehtoistyössä ja ties missä jalkapallon eteen.
Yläkoulussa lähes jokainen lapsi lopettaa eikä mitään muuta harrastusta tule tilalle. Mikä järki tässä on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ainakin niitä menoja olisi kaikille jatkuvasti, jos lapsen antaisi olla pois ihan vaan sillä, että olisi jotain muutakin. Lapsi on sitoutunut harrastukseensa ja siitä pidetään kiinni. Mitä järkeä olisi harrastaa, jos ei sitoudu siihen? Tärkeän läheisen juhlat ovat ehkä ainoa syy miksi saa olla pois. Meillä tämä on ihan meidän vanhempien asettama sääntö, ei harrastuksen. Ja meidän lapsi myös menee mielummin kilpailuihin kuin kaverin synttäreille. Tänä vuonna on jäänyt jo yhdet juhlat väliin ja parin viikon sisään jää vielä kahdet.
Eli lapsi on sitoutunut vanhempien asettamiin sääntöihin, ei harrastuksen asettamiin. Selvä. Taitaa olla niin, että vanhemmat tässä on sitoutuneet omiin sääntöihinsä.
Ei kakkua voi syödä ja säästää samaan aikaan. Lapsella on itse asettamiaan t
Onko ne lasten vai aikuisten asettamia tavoitteita, joihin lapsi yrittää yltää, jotta ei lennä pihalle harrastuksestaan?
En ymmärrä tätä logiikka että harrastuksesta ei voi olla pois kertaakaan mutta koulusta voi olla vaikka viikon.
Vierailija kirjoitti:
Onpa surullista lukea virheellisiä väitteitä. Lajivalintaa ei todellakaan tarvitse tehdä nuorena. Norjassa lajivalinta tehdään vasta pitkälle teini-iässä. Sitä ennen harrastetaan monipuolisesti ja saadaan hyvät valmiudet eri lajeihin.
Suomessa on aivan vinksallaan ajatus siitä, että lapsena pitäisi erikoistua ja kilpailla veren maku suussa. Se on yksi syy, että olemme kaukana Norjasta huippu-urheilussa.
Norjalainen Jakob Ingebritsen valitsi lajinsa eli juoksemisen 6-vuotiaana ja kävi ulkomaanleireillä jo yläkouluikäisenä. Hänen isoveljensä harrastivat myös hiihtoa ja muutenkin aloittivat vakavan harjoittelun myöhemmällä iällä.
Harrastukset on aika kalliita. Ne samat kulut joutuu maksamaan kävi lapsi niillä tunneilla tai ei.
Riippuen harrastuksesta sitä tuntia ei valttämättä pysty myöskään siirtämään. Sitten on turnaukset ja muut mistä ei sitten todellakaan voi olla pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Treeneistä poisjäänti on vielä oma-asia,mutta meillä on seurassa paljon lapsia,jotka ilmoitetaan turnauksiin ja peleihin ja sitten tuntia ennen merkataan ettei tulekaan (ei erikseen ilmoiteta että olisi kipeä yms,vaikka on sovittu toimintamalli).Siinä sitten parhaimmillaan ei ole edes täyttä jengia kasassa.Todella ikävää niille ketkä on innolla mukana.Samat lapset käy joskus treeneissä ja yleensä valittaa ettei jaksa tsi huvita...Miksi pitää sitten harrastaa kilpaseurassa?Tuollainen pilaa niiden harrastuksen, jotka ovat tosissaan mukana.Mutta ongelma taitaa olla se ettei ole sellaista hengailuharrastusta (tule kun huvittaa) tarjolla tarpeeksi.
Jalkapallo ainakin taitaa olla just semmoinen, että on pakko harrastaa "kilpaa" tai ei ollenkaan. Sama varmaan monissa muissa joukkuelajeissa. On tietysti kurjaa kaikille osapuolille, kun ei sitä rennompaa vaihtoehtoa ole.
Meillä pienen paikkakunnan juniorijoukkue pilattiin jakamalla se kilpa- ja harrastejoukkueeseen. Molemmilla tiimeillä olikin yhtäkkiä harjoituksia neljät viikossa ja pelit viikonloppuisin, kun aikaisemmin oli ollut kahdet harjoitukset ja pelit. Harjoitukset oli edelleen yhteiset, kun harrastepuoleĺla olisi riittänyt edelleen ne kahdet. Vuoden sisällä muutoksesta koko joukkue oli hajonnut, monet lopettivat pelasmisen kokonaan.
-ohis
Vierailija kirjoitti:
Luuletko, että kukaan pääsee harrastuksessaan kilpatasolle ilman säännöllistä ja kurinalaista harjoittelua. Vaikka olisi oman mummon hautajaiset, sinne treeneihin mennään.
Mummon hautajaisiin voi mennä. Kaverisynttäreille myös. Silti osallistumismäärä treeneihin voi olla suurempi kuin muilla lajitovereilla.
Treeneistä poisjäänti on vielä oma-asia,mutta meillä on seurassa paljon lapsia,jotka ilmoitetaan turnauksiin ja peleihin ja sitten tuntia ennen merkataan ettei tulekaan (ei erikseen ilmoiteta että olisi kipeä yms,vaikka on sovittu toimintamalli).Siinä sitten parhaimmillaan ei ole edes täyttä jengia kasassa.Todella ikävää niille ketkä on innolla mukana.Samat lapset käy joskus treeneissä ja yleensä valittaa ettei jaksa tsi huvita...Miksi pitää sitten harrastaa kilpaseurassa?Tuollainen pilaa niiden harrastuksen, jotka ovat tosissaan mukana.Mutta ongelma taitaa olla se ettei ole sellaista hengailuharrastusta (tule kun huvittaa) tarjolla tarpeeksi.