Lue keskustelun säännöt.
Lasten harrastusten joustamattomuus?
Kysyn mielenkiinnosta teidän, lastenne ja lastenne harrastusten järjestäjien suhtautumista harrastuksiin osallistumiseen.
Tuttavapiirissäni on useita perheitä, joissa päiväkoti- tai ala-asteikäisten lasten harrastukset on niin kiveen hakattuja, ettei niistä voi koskaan poiketa.
Esim. hyvän ystäväni kanssa on ehkä kolme vuotta jo puhuttu ratsastusvaelluksesta "joku viikonloppu", mutta koskaan tämä ei ole toteutunut, sillä ystäväni on jatkuvasti kuskaamassa poikaansa jäähallille, joka viikonloppu. Poika on nyt tokaluokkalainen.
Oman nyt 3.luokkalaisen tyttäreni synttäreiltä jää aina muutama lapsi pois, koska heillä on ratsastusta/koripalloa/luistelua/salibandya tms. muuta, tavalliset treenit siis, samaan aikaan.
Minulla oli äskettäin ylimääräisiä lippuja tapahtumaan, johon lapseni kaveri olisi halunnut myös, mutta vaikka lipun olisi saanut ilmaiseksi, ei siihen saanut tyttö osallistua, koska luistelutreenit osui samaan aikaan. Kyse tokaluokkalaisesta.
Olenko minä jotenkin huono/lepsu vanhempi, kun meillä kyllä ratsastustuntia voi siirtää tai treeneihin jättää menemättä, jos tulee vaikka kaverien synttäreitä tai muita tapahtumia. Vai onko joissain lajeissa harrastaminen (Huom. Puhun ala-asteikäisistä) tosiaan niin vakavaa, ettei niistä saa olla poissa? Miten itse suhtaudutte lastenne harrastuksiin?
Samaan hengenvetoon lisään, etten ole suostunut yleiseksi autonkuljettajaksi lapsilleni, vaikka harrastetoiveita toki löytyisin. Tallille vien kerran viikossa, mutta loppujen harrastusten on löydyttävä samalta kylältä jotta niihin voi itse liikkua. Ehkä tämä kertoo suhtautumisestani harrastuksiin, ja sitä miksen aivan ymmärrä tuota lasten harrastusten joustamattomuutta.
Kommentit (1107)
Vierailija kirjoitti:
Luuletko, että kukaan pääsee harrastuksessaan kilpatasolle ilman säännöllistä ja kurinalaista harjoittelua. Vaikka olisi oman mummon hautajaiset, sinne treeneihin mennään.
Mä törmään ukkokuntosalilla tyttäreni kans näihin perheisiin harvase päivä, lapset on nälkiintyneitä sota-ajan rimpuloita jotka ei puhu, ei naura, ja silmät on uponnu päiden sisään tummiin aukkoihin jotka muistuttaa narkkareita.
Sun lapses ei puhu sulle kun se saa päättää sen itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuletko, että kukaan pääsee harrastuksessaan kilpatasolle ilman säännöllistä ja kurinalaista harjoittelua. Vaikka olisi oman mummon hautajaiset, sinne treeneihin mennään.
Mä törmään ukkokuntosalilla tyttäreni kans näihin perheisiin harvase päivä, lapset on nälkiintyneitä sota-ajan rimpuloita jotka ei puhu, ei naura, ja silmät on uponnu päiden sisään tummiin aukkoihin jotka muistuttaa narkkareita.
Sun lapses ei puhu sulle kun se saa päättää sen itse.
Anteeksi, tarkoitin ulkokuntosalilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kans on nuori joukkuevoimistelussa. Siihen pitää tosiaan sitoutua ennalta, ainoastaan sairaana ollaan pois. Lapsi on 8v.
Muu elämä loppuu, kun joukkuevoimistellaan? Kuulostaa hirveälle.
Koulu, harrastukset ja ystävät. Mitä muuta sillä nuorella pitäisi olla?
Ystävien on pakko olla sieltä lajin parista, koska muita ei ehdi koulupäivän jälkeen näkemään. Eli on koulupäivä ja se harrastus.
Itse en koskaan pitänyt kilpailuista erityisemmin harrastuksissa. Jalkapallossa se oli ok, mutta sitten musiikissa ja kamppalulajeissa en välittänyt yhtään kilpailuista. Enkä välitä vieläkään, vaikka harrastuksina mukavia ovatkin. Harrastan omaksi iloksi ja välillä voin sitten palkkaa vastaan tulla johonkin juhliin soittamaan (lähisuvulle ja hyville kavereille ilmaiseksikkin). Samoin jotku puu- ja metallityöt ym. Hyviä taitoja, mutta en välitä alkaa työksi tekemään. Satunnaisesti jotain myyntikappaleita teen kyllä että saa enemmän rahaa harrastuksiin.
Ärsyttää lähinnä ihmisten ihmettely että miksen tee noita harrastuksia työkseni. Onnistuisihan se, mutta ei kiinnosta työnä tehdä niitä. Mukavampi vain omaan tahtiin touhuta ja jos siitä sitten välillä rahaa saapi niin eipä se haittaa.
Nyt on oma lapsi sen ikäinen että "pitäisi" alkaa harrastamaan, mutta eipä tuolla tunnu kiinnostavan sitoutua harrastamaan aktiivisesti. Aika moneen harrastukseen voin itse opettaa ja usein ehdotan että jos kiinnostaisi esim. joukkueessa pelata, mennä musiikkitunneille tms. muualla kuin minun opettamana, mutta ei lämpeä idealle. Vähän ristiriitaista kun puhuu että haluaisi olla esim. ammattipelaaja, mutta ei sitten kuitenkaan sen halua panostaa että treenaisi. Minulle ok kuinka vain, mennään sen mukaan mikä tuntuu lapselle parhaalta. Jos olisi jotenkin luonnonlahjakkuus jossain lajissa/ harrastuksessa, niin voisin harkita kevyesti pakottamista harrastamaan aktiivisemmin.
Joo ja koulustakin voi lintsata kun ei huvita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo ja koulustakin voi lintsata kun ei huvita.
Siinä vaiheessa kun koulu ja harrastus arvotetaan samanarvoisiksi, ollaan kyllä menty liian pitkälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuletko, että kukaan pääsee harrastuksessaan kilpatasolle ilman säännöllistä ja kurinalaista harjoittelua. Vaikka olisi oman mummon hautajaiset, sinne treeneihin mennään.
Mä törmään ukkokuntosalilla tyttäreni kans näihin perheisiin harvase päivä, lapset on nälkiintyneitä sota-ajan rimpuloita jotka ei puhu, ei naura, ja silmät on uponnu päiden sisään tummiin aukkoihin jotka muistuttaa narkkareita.
Sun lapses ei puhu sulle kun se saa päättää sen itse.
Ai tästäkö se johtuu, minä aloin varhaiskasvatuksessa pistään merkille muutamia vuosia sitten kun suomalaisten ihan silmiinpistävästi kärsivien köyhän kesän oravien määrä räjähti käsiin, heidän vanhemmat on tosiaan lähes aina takakireitä, ilkeitä ja pelottavia meille aikuisillekin.
Erittäin mielenkiintoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse en koskaan pitänyt kilpailuista erityisemmin harrastuksissa. Jalkapallossa se oli ok, mutta sitten musiikissa ja kamppalulajeissa en välittänyt yhtään kilpailuista. Enkä välitä vieläkään, vaikka harrastuksina mukavia ovatkin. Harrastan omaksi iloksi ja välillä voin sitten palkkaa vastaan tulla johonkin juhliin soittamaan (lähisuvulle ja hyville kavereille ilmaiseksikkin). Samoin jotku puu- ja metallityöt ym. Hyviä taitoja, mutta en välitä alkaa työksi tekemään. Satunnaisesti jotain myyntikappaleita teen kyllä että saa enemmän rahaa harrastuksiin.
Ärsyttää lähinnä ihmisten ihmettely että miksen tee noita harrastuksia työkseni. Onnistuisihan se, mutta ei kiinnosta työnä tehdä niitä. Mukavampi vain omaan tahtiin touhuta ja jos siitä sitten välillä rahaa saapi niin eipä se haittaa.
Nyt on oma lapsi sen ikäinen että "pitäisi" alkaa harrastamaan, mutta eipä tuolla tunnu kiinnostavan sitoutua harrastamaan aktiivisesti. Aik
Ei ole oikeastaan yhtään ristiriitaista, että lapsi haluaa samanaikaisesti olla ammattipelaaja ja elää huoletonta lapsuutta. Päinvastoin, juuri se on lapsuutta. Unelmointi, se että kaikki on mahdollista. Voit yhtenä päivänä haluta olla jalkapallotähti ja toisena astronautti. Terve vanhempi kuuntelee kiinnostuneena näitä haaveita, ei velvoita lasta toteuttamaan niitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuletko, että kukaan pääsee harrastuksessaan kilpatasolle ilman säännöllistä ja kurinalaista harjoittelua. Vaikka olisi oman mummon hautajaiset, sinne treeneihin mennään.
Mä törmään ukkokuntosalilla tyttäreni kans näihin perheisiin harvase päivä, lapset on nälkiintyneitä sota-ajan rimpuloita jotka ei puhu, ei naura, ja silmät on uponnu päiden sisään tummiin aukkoihin jotka muistuttaa narkkareita.
Sun lapses ei puhu sulle kun se saa päättää sen itse.
Ai tästäkö se johtuu, minä aloin varhaiskasvatuksessa pistään merkille muutamia vuosia sitten kun suomalaisten ihan silmiinpistävästi kärsivien köyhän kesän oravien määrä räjähti käsiin, heidän vanhemmat on tosiaan lähes aina takakireitä, ilkeitä ja pelottavia meille aikuisillekin.
Erittäin mielenkiintoista.
Kai se on joku kombo huonoa itsetuntoa ja semmoista myrkyllistä voittaja/sankari psykoosin jatkamista työelämästä vanhemmuuteen, hurjinta on että he mieluummin luopuvat lastensa lapsuudesta ja hyvinvoinnista kun oppivat empatiaa omaa lastaan kohtaan.
Narsismi alkaa oleen ihan yhteiskunnallinen ongelma jos iso osa lapsista sairastuu siitä samaan tyyliin kuin sodan kauhuista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huippu-urheilussa on liian paljon sairasta ja vääristynyttä. Ei pikkulasten pidä tietää siitä mitään, vaan harrastaa liikkumisen ilosta. Kentän laidalla karjuvat sekopäävanhemmat pitäisi laittaa porttikieltoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo ja koulustakin voi lintsata kun ei huvita.
Siinä vaiheessa kun koulu ja harrastus arvotetaan samanarvoisiksi, ollaan kyllä menty liian pitkälle.
Tasapaino. Koska sitä se aikuisuus on tasapainoa työn, harrastuksen, läheisten, ystävien, jne kesken.
Ja kyllä sen lapsen tulee saada se koulukin käydä siellä omalla tasollaan, eikä kaiken muun kustannuksella vaatia niitä kymppejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo ja koulustakin voi lintsata kun ei huvita.
Siinä vaiheessa kun koulu ja harrastus arvotetaan samanarvoisiksi, ollaan kyllä menty liian pitkälle.
Tasapaino. Koska sitä se aikuisuus on tasapainoa työn, harrastuksen, läheisten, ystävien, jne kesken.
Ja kyllä sen lapsen tulee saada se koulukin käydä siellä omalla tasollaan, eikä kaiken muun kustannuksella vaatia niitä kymppejä.
Mutta jos aikuinen itsekään ei sitä tasapainoa osaa ylläpitää, on vaikea yksisilmäisen opettaa sokeaa. Viittaan nyt näihin vanhempiin, joilla lapsen harrastus menee kaikkien omien menojen ja tarpeiden edelle.
Lisäksi ihmiset ovat yksilöitä. Meillä mies saa energiaa harrastuksista, minä en. Vasta kun olemme saaneet lapsia, joista osa muistuttaa miestä ja osa minua itseäni, olen tullut armollisemmaksi itseäni kohtaan ja ymmärrän, että se minun leponi on yhtä arvokas kuin jonkun toisen perheenjäsenen harrastus. Vaikka jäisin kotiin toisten lähtiessä harrastamaan, ei minun tarvitse alkaa siivota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrastukseen nuorena sitoutuneet ovat vielä opiskeluaikanakin tunnollisia opiskelijoita, harkat matalalla kynnyksellä väliin jättäneistä tulee sitten näitä ns. biletyttöjä.
Väärin. Koulunsa hyvin käyneistä ja koulun etusijalle asettaneista tulevat ne tunnolliset opiskelijat. Tässä on myös kodin arvostuksilla väliä.
Väärin. Kymmenien vuosien valmennuskokemuksella voin sanoa, että iso osa huipulle päässeistä on hyviä myös koulussa.
Minkä ammatin he ovat ehtineet itselleen hankkia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrastukseen nuorena sitoutuneet ovat vielä opiskeluaikanakin tunnollisia opiskelijoita, harkat matalalla kynnyksellä väliin jättäneistä tulee sitten näitä ns. biletyttöjä.
Väärin. Koulunsa hyvin käyneistä ja koulun etusijalle asettaneista tulevat ne tunnolliset opiskelijat. Tässä on myös kodin arvostuksilla väliä.
Väärin. Kymmenien vuosien valmennuskokemuksella voin sanoa, että iso osa huipulle päässeistä on hyviä myös koulussa.
Minkä ammatin he ovat ehtineet itselleen hankkia?
Urheilija
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kans on nuori joukkuevoimistelussa. Siihen pitää tosiaan sitoutua ennalta, ainoastaan sairaana ollaan pois. Lapsi on 8v.
Muu elämä loppuu, kun joukkuevoimistellaan? Kuulostaa hirveälle.
Koulu, harrastukset ja ystävät. Mitä muuta sillä nuorella pitäisi olla?
Seurustelusuhteet
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kans on nuori joukkuevoimistelussa. Siihen pitää tosiaan sitoutua ennalta, ainoastaan sairaana ollaan pois. Lapsi on 8v.
Muu elämä loppuu, kun joukkuevoimistellaan? Kuulostaa hirveälle.
Koulu, harrastukset ja ystävät. Mitä muuta sillä nuorella pitäisi olla?
8v on ihan lapsi eikä mikään nuori vielä
Suurella osalla nuorista on niin heikko lukutaito, että arjessa selviytymisessä voi myöhemmin tulla vaikeuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrastukseen nuorena sitoutuneet ovat vielä opiskeluaikanakin tunnollisia opiskelijoita, harkat matalalla kynnyksellä väliin jättäneistä tulee sitten näitä ns. biletyttöjä.
Väärin. Koulunsa hyvin käyneistä ja koulun etusijalle asettaneista tulevat ne tunnolliset opiskelijat. Tässä on myös kodin arvostuksilla väliä.
Väärin. Kymmenien vuosien valmennuskokemuksella voin sanoa, että iso osa huipulle päässeistä on hyviä myös koulussa.
Minkä ammatin he ovat ehtineet itselleen hankkia?
Urheilija
Eläkeikä on nykyään 65-70 v. Urheilija eläköityy jo reilusti aikaisemmin. Mitä hän sitten tekee työkseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrastukseen nuorena sitoutuneet ovat vielä opiskeluaikanakin tunnollisia opiskelijoita, harkat matalalla kynnyksellä väliin jättäneistä tulee sitten näitä ns. biletyttöjä.
Väärin. Koulunsa hyvin käyneistä ja koulun etusijalle asettaneista tulevat ne tunnolliset opiskelijat. Tässä on myös kodin arvostuksilla väliä.
Väärin. Kymmenien vuosien valmennuskokemuksella voin sanoa, että iso osa huipulle päässeistä on hyviä myös koulussa.
Minkä ammatin he ovat ehtineet itselleen hankkia?
Urheilija
Entisaikaan meille opetettiin, että jos meinaatte soitella tai urheilla, niin huolehditte itsellenne myös oikean ammatin. On muuten hyvä neuvo.
Aika paljon on viime vuosina uutisoitu joukkuelajien parissa asiatonta ja suorastaan rikollista toimintaa. Onko ehkä lajien kulttuurissa jotain, mikä saa nuoret pitämään itseään etuoikeutettuina siten, etteivät säännöt koske heitä? Tässäkin ketjussa on annettu ymmärtää, että monilla on koko ajan aivan seuran sisällä kilpailu siitä, kuka saa edustaa.