Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Lasten harrastusten joustamattomuus?
Kysyn mielenkiinnosta teidän, lastenne ja lastenne harrastusten järjestäjien suhtautumista harrastuksiin osallistumiseen.
Tuttavapiirissäni on useita perheitä, joissa päiväkoti- tai ala-asteikäisten lasten harrastukset on niin kiveen hakattuja, ettei niistä voi koskaan poiketa.
Esim. hyvän ystäväni kanssa on ehkä kolme vuotta jo puhuttu ratsastusvaelluksesta "joku viikonloppu", mutta koskaan tämä ei ole toteutunut, sillä ystäväni on jatkuvasti kuskaamassa poikaansa jäähallille, joka viikonloppu. Poika on nyt tokaluokkalainen.
Oman nyt 3.luokkalaisen tyttäreni synttäreiltä jää aina muutama lapsi pois, koska heillä on ratsastusta/koripalloa/luistelua/salibandya tms. muuta, tavalliset treenit siis, samaan aikaan.
Minulla oli äskettäin ylimääräisiä lippuja tapahtumaan, johon lapseni kaveri olisi halunnut myös, mutta vaikka lipun olisi saanut ilmaiseksi, ei siihen saanut tyttö osallistua, koska luistelutreenit osui samaan aikaan. Kyse tokaluokkalaisesta.
Olenko minä jotenkin huono/lepsu vanhempi, kun meillä kyllä ratsastustuntia voi siirtää tai treeneihin jättää menemättä, jos tulee vaikka kaverien synttäreitä tai muita tapahtumia. Vai onko joissain lajeissa harrastaminen (Huom. Puhun ala-asteikäisistä) tosiaan niin vakavaa, ettei niistä saa olla poissa? Miten itse suhtaudutte lastenne harrastuksiin?
Samaan hengenvetoon lisään, etten ole suostunut yleiseksi autonkuljettajaksi lapsilleni, vaikka harrastetoiveita toki löytyisin. Tallille vien kerran viikossa, mutta loppujen harrastusten on löydyttävä samalta kylältä jotta niihin voi itse liikkua. Ehkä tämä kertoo suhtautumisestani harrastuksiin, ja sitä miksen aivan ymmärrä tuota lasten harrastusten joustamattomuutta.
Kommentit (1107)
Tavallaan ymmärtää joustamattomuuden siinä, että aika kova homma esimerkiksi joukkuelajeissa saada kuviota pyörimään, jos suurin osa ei tule paikalle juuri koskaan. Mutta toisaalta minusta esim. 10-vuotiaiden kohdalla pitäisi olla rennompaa. Meillä 12 vuotiaalla on jo omassa lajissaan neljät treenit viikossa vaikka ei tähtää maailman tai edes Suomen mestaruuteen. Ei jää kovin paljoa aikaa muihin harrastuksiin saati koululäksyihin (varsinkin koeviikot) ja kavereille harrastusten ulkopuolelta. Lapsi haluaa itse vielä harrastaa, mutta minusta tuo on liikaa. Useisiin kisoihin osallistutaan kauden aikana ja jos se ei sovi, joutuu pois lajista. Lapsen haaveena on jokin liikuntaan liittyvä ala/ammatti, joten on vaikeaa hillitäkään tätä. Mutta vanhempana toivoisin, että lapsen elämään mahtuisi enemmän muutakin kuin yksi laji.
Onneksi on myös joitain harvoja lajeja, joista löytyy harrastetoimintaa eli treeneihin ilmoittaudutaan nimenhuudon kautta etukäteen ja jos minimimäärä täyttyy, niin treenit pidetään. Tällaisia ryhmiä on kuitenkin todella vähän ja haastavaa löytää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä pikkukaupungissa missä asun niin ongelma on pikemminkin se, ettei halukkaille löydy tarpeeksi tavoitteelista toimintaa. Parin viime vuoden ajaltakin tiedän useamman täältä ja naapurikunnista muuttaneen lasten harrastusten takia muualle. Alakouluikäisiä lapsia siis.
Hyviä nää jotka hehkuttaa kuinka yksilölajeja voi harrastaa ihan yksinään ilman mitään ryhmää. Joo kai sitä voi, mutta harvaa lajia edes oppii jos kukaan ei sitä mitenkään opeta.
Olisin lapsena halunnut harrastaa hiihtoa tai ampumahiihtoa. Vanhemmat kaivoivat veljen vanhat sukset ja monot, väärän kokoiset ja voitelemattomat ja totesivat että tossa vähän matkan päässä menee latu, sinne vaan. Yhden talven yritin sitä opetella, kävin varmaan pari kertaa viikossa rämpimässä niillä paskoilla sen 3km lenkin. Koulussa oli ehkä kaksi kertaa hiihtoa, jossa vähän jotain oppi perusteista, mutta ei sen kummempaa.
Jossain kohtaa kävin jossain seurakunnan futisporukassa vanhempien ehdotuksesta. Siis sellainen paljon puhuttu rento harrasteporukka. Oli niin rento, että parit harjoitukset olin ainoa paikalle tullut ja syöteltiin sit valmentajan kanssa keskenämme
Vierailija kirjoitti:
Kilpailu on kovaa. Huipulle ei pääse, jos jättää treenejä välistä.
Suuri osa kersoista on kuitenkin sellaisia että " Erkkikin " näkee ettei ole huipulle asiaa ja moni jättää leikin kesken teininä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykyään tuntuu että lapsista koitetaan valmentaa rikkaita. Eli jos on pienikin mahdollisuus että urheilusta saisi edes hetkellisen ammatin, sille annetaan kaikki eikä yhtään mietitä mitä järkeä tässä on. Toisaalta vanhemmat kilpailee myös keskenään kenen lapsi on paras jossain lajissa, vaikka harva myöntää lapsen olevan vanhemman oman itsetunnon kohottaja. Toki treenejä voidaan käyttää myös tekosyynä jos jokin lapsi ei ole riittävän hyvästä perheestä ja tästä tuttavuudesta jotenkin hyödytä niin synttäreille ei kannata mennä. Tosi julmaksi mennyt monella ja hyvin luokkatietoiseksi.
Omille lapsille en antanut lupaa esim. alkaa pelata jalkapalloa, koska kesäisin me ollaan mökillä viikonloput eikä missään helteisen nurmikon laidalla tai myymässä mokkapaloja. Samoin kaikki muutkin liian tavoitteelliset harrastukset on kieltolistalla. Musta luontosuhteen oppiminen ja aito rentoutuminen on tärkeämpää kuin kieli vyön alla mill
Miten tämä eroaa siitä että vanhemmat pakottaa lapsen oman halunsa mukaiseen harrastukseen? Jos lapsi haluaisi pelata jalkapalloa niin vanhempi pakottaa ihailemaan luontoa? Aika monesti ne harrastukset on lapsille juuri sitä rentoa ja mukavaa tekemistä.
Ihan samalla tavalla tässä vanhempi toteuttaa omia halujaan lapsen toiveista piittaamatta. Ymmärrän että rahan vuoksi joku harrastus ei tule kyseeseen tai jos johonkin tiettyyn harrastukseen pitäisi matkustaa naapurikaupunkiin kahden tunnin ajomatkan päähän. Mutta se että estetään lapsen harrastaminen, koska itseä ei kiinnosta juuri se laji, ei eroa mitenkään siitä että laitetaan lapsi harrastamaan jotain vanhemman lempilajia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen (ei-liikunta-alan) harrastusope ja mulla on välillä lapsiakin. Yksi on jäänyt mieleen kun itki katkerasti kun luuli, että seuraavalla viikolla on loma, sanoi että on niin väsynyt (ikää jotain 8-10v). Ja sillä oli joka arki-ilta joku harrastus. Voimistelua, kokkikerhoa, mitä lie. Ja kisat viikonloppuisin. Mun kävi niin sääliksi se tenava. Välillä saivat vaan ihan LEIKKIÄ.
Lapseni luokalla on ollut koko kouluajan tällainen tyttö. Kauhea kuri kotona ja harrastuksia joka ilta. Välillä kaksikin päivässä. Huhheijaa mikä murrosikä tällä tytöllä on nyt. Lopettanut kaikki harrastukset ja vanhemmat ovat ihan pulassa tämän kanssa.
Kohtuus ja lapsen omien tarpeiden ja mielipiteiden kuuntelu on avainsanat harrastuksissa. Myös tavoitteellisissa.
Typerä yhteenveto, että raju murrosikä johtuisi harrastuksista. Suurin osa lopettaa muutenkin tavoitteelliset harrastukset yläkouluiässä jossain vaiheessa ja siirtyy rennompiin harrastuksiin. Moni keskittyy kouluun. Tämä onkin järkevää, jos lajilla ei ole mahdollisuutta elättää itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1087: veit jalat suustani. Lainaamasi keskustelijan kommentti myös tuosta rikkaaksi valmentamisesta tai jostain harrastamisen luokkatietoisuudesta on kyllä aivan hölynpölyä. Ihan samanlaista väkisin vanhempiensa haluamaan muottiin lasten pakottamista tuo on, kuin sillä pienellä osalla liian vakavasti lapsen harrastuksen ottavista vanhemmista.
Jos joskus olisi viittinyt siellä kentän laidalla piipahtaa, olisi voinut ehkä huomata suurimman osan niissä urheiluseuroissakin toimivista perheistä olevan ihan normaaleja. Se on harrastus jolle pyhitetään iso osa vapaa-ajasta, mutta ei koko elämää.
Hyvät sosiaaliset taidot ja ryhmässä toimimisen kyvykkyydet lapsille luvassa, jos koko vapaa-aika menee perheen kanssa jossain mökillä makoillessa. :D
Vierailija kirjoitti:
Eli AP suostuu kuskaamaan vain tallille, koska se on myös hänen harrastuksensa. Ehkä kannattaisi kuunnella lasten toiveita harrastusten suhteen.
Mahtaisiko olla myös matkan pituudesta kiinni !
Jos talli on 10 km päässä ja muut ihan nurkilla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen (ei-liikunta-alan) harrastusope ja mulla on välillä lapsiakin. Yksi on jäänyt mieleen kun itki katkerasti kun luuli, että seuraavalla viikolla on loma, sanoi että on niin väsynyt (ikää jotain 8-10v). Ja sillä oli joka arki-ilta joku harrastus. Voimistelua, kokkikerhoa, mitä lie. Ja kisat viikonloppuisin. Mun kävi niin sääliksi se tenava. Välillä saivat vaan ihan LEIKKIÄ.
Lapseni luokalla on ollut koko kouluajan tällainen tyttö. Kauhea kuri kotona ja harrastuksia joka ilta. Välillä kaksikin päivässä. Huhheijaa mikä murrosikä tällä tytöllä on nyt. Lopettanut kaikki harrastukset ja vanhemmat ovat ihan pulassa tämän kanssa.
Kohtuus ja lapsen omien tarpeiden ja mielipiteiden kuuntelu on avainsanat harrastuksissa. Myös tavoitteellisissa.
Typerä yhteenveto, että raju murrosikä johtuisi harrastuksista. Suurin osa lopettaa muutenkin tavoitteelliset harrastukset yläkouluiässä jossain vaiheessa ja siirtyy rennompiin harrastuksiin. Moni keskittyy kouluun. Tämä onkin järkevää, jos lajilla ei ole mahdollisuutta elättää itseään.
Miksi niitä tavoitteellisia harrastuksia sitten pitää olla viikon jokaiselle päivälle ja osalle useampikin, jos ne kuitenkin lopetetaan? Eikö terveempää olisi olla 1-2, joiden lisäksi jää resursseja kouluun myös.
Vierailija kirjoitti:
Jos mökkiviikonloput sun muut on tärkeitä niin kannattaa tosiaan valita yksilölaji. Mielellään vielä semmoinen, mitä voi itse valmentaa lapselle niin ei ole milloinkaan muiden aikatauluista kiinni vaan voi harjoitella vaikka aamuviideltä jos huvittaa.
No kyseessä on kuitenkin vaan harrastus ja sen mukaan eletään. Meillä lapsilla useat treenit viikossa ja siihen päälle vielä pelit/kisat. Harrastukseen ollaan kyllä sitouduttu, mutta rajansa kaikella. Edelleenkin se on vaan harrastus ja kyllä perheen pitää pystyä elämään normaalia arkea mökkiviikonloppuineen. Meillä lapset ovat teinejä ja vuosia on kuskattu sinne tänne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kilpaurheileva lapsi, jonka kavereiden vanhemmat varmaan kommentoi tähänkin keskusteluun tai ainakin mielessään, kun ei koskaan pääse kenenkään synttäreille. Todellisuudessa varsinkin kevät-kesä-syksy-aikana on paljon kisoja ja lapsi menee ihan omasta halustaan mielummin kisoihin kuin synttäreille. Enkä nyt ole kokenut, että pitäisi pakottaa synttäreillekään, kun harrastus on rakas ja tärkeä.
Vanhempia arvostellessa kannattaa muistaa, että osa lapsista on hyvin pienestä hyvin tavoitteellisia. Ja niin kauan kun koulu sujuu hyvin, saa tavoitella unelmiaan juuri niin paljon kuin haluaa. Toisekseen: se aika, kun ne vanhemmat olla sidottuja lapsen harrastukseen, on kuitenkin aika lyhyt. Muutama nopea vuosi ja ehtii taas tekemään ihan mitä itse haluaa. Kolmanneksi: monesti se on myös priorisointikysymys. Ehkä ne kaverit ei oikeasti halua ap:n kanssa mihinkään? Itse ehdin lapsen kilpaurheilun lisäksi treenata ja juosta maratoneja. Mutta en
Sama. Ja meillä tytöllä ainakin ne parhaat kaverit ovat nimenomaan siellä harrastuksessa: treeneissä, leireillä ja kisareissuilla. Koulukavereiden kanssa ei niin paljon yhteistä ole.
Ja itsekin olen aika varma, että tiiviistikin harrastavien lasten vanhemmilla jää kyllä aikaa muuhunkin, JOS haluavat.
Harrastavan lapsen äitinä huomaan, että osalle vanhemmista se sportti-mutsin tai -faijan identiteetti on tosi iso juttu. Ostetaan seuran edustusvaatteet myös itselle ja tehdään aina iso numero siitä miten kaikki aika menee siellä lapsen harrastusten parissa. Monesti nämä vanhemmat ovat myös itse enemmän innoissaan kuin lapsensa. Näitä näkee oman lapsen harrastuksessa ja töissä.
Itse taas ajattelen asian niin, että se on lapsen harrastus. Hän päättää millä intensiteetillä harrastaa ja miten arvottaa sen elämässään. Tällä hetkellä eletään aikaa, että lapsi haluaa panostaa ja kilpailee tosissaan. Meidän vanhempien homma on varmistaa, että saa riittävästi ruokaa ja lepoa ja energia riittää kouluunkin. Varsinkin, jos perheessä on kaksi vanhempaa, ei lasten harrastusten pitäisi estää aikuisia tekemästä omia juttuja edes joskus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmalla tulisi olla kykyä tunnistaa oman lapsen lahjakkuus tai lahjattomuus. Pelkkä ankara harjoittelu ei tee urheilun supertähteä. Siihen tarvitaan se äärimmäinen syntyjään oleva lahjakkuus ja ankara harjoittelu päälle.
Varmasti lapsesta kiva, kun on jäänyt pois synttäreiltä ja elänyt kilpaurheilijan orjallista elämää lapsuuden ja nuoruuden- vaan huomatakseen, ettei hänestä tullutkaan huippu-urheilijaa vaan ihan tavallinen tallaaja. Harjoittelumääristä huolimatta.
Onko järkeä hukata lapsuus ja nuoruus eläen huipun arkea pääsemättä koskaan huipulle? Koska suurimmalle osalle näistä orjallisista harjoittelijoista käy niin ja se 2% lahjakkaat ja onnekkaat pääsee huipulle.
En kyllä koe mitenkään lapsuutta ja nuoruutta hukanneeni vaikka tavoitteellisesti harrastin, mutta en ammattilaiseksi edennyt. Hyvää ja tervettä kasvamista se oli. Pikemminkin miettii että mihinkähän syrjäytyneisiin nurkissa notkuja jengeihin sitä olisikaan päätynyt, jos mitään ohjattua tavoitteellista toimintaa ei olisi vapaa-ajalle ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen (ei-liikunta-alan) harrastusope ja mulla on välillä lapsiakin. Yksi on jäänyt mieleen kun itki katkerasti kun luuli, että seuraavalla viikolla on loma, sanoi että on niin väsynyt (ikää jotain 8-10v). Ja sillä oli joka arki-ilta joku harrastus. Voimistelua, kokkikerhoa, mitä lie. Ja kisat viikonloppuisin. Mun kävi niin sääliksi se tenava. Välillä saivat vaan ihan LEIKKIÄ.
Lapseni luokalla on ollut koko kouluajan tällainen tyttö. Kauhea kuri kotona ja harrastuksia joka ilta. Välillä kaksikin päivässä. Huhheijaa mikä murrosikä tällä tytöllä on nyt. Lopettanut kaikki harrastukset ja vanhemmat ovat ihan pulassa tämän kanssa.
Kohtuus ja lapsen omien tarpeiden ja mielipiteiden kuuntelu on avainsanat harrastuksissa. Myös tavoitteellisissa.
Typerä yhteenveto, että raju murrosikä johtuisi harrastuksista. Suurin osa lopettaa muutenkin tavoitteelliset harrastukset yläkouluiässä jossain vaiheessa ja siirtyy rennompiin harrastuksiin. Moni keskittyy kouluun. Tämä onkin järkevää, jos lajilla ei ole mahdollisuutta elättää itseään.
Ohis, mutta ei se ainakaan helpota murrosikää, jos on vanhempien painostamana harrastanut. Yleensä se irtiotto on rajumpi, jos on ollut todella tiukka kuri ja vaatimukset.
Vierailija kirjoitti:
Meillä voi olla treeneistä pois ihan vapaasti. Toki se sitten vaikuttaa peliaikaan, ne pelaa eniten, jotka treenaa eniten.
Sehän se vaarallista onkin kun kaikkialla pitäisi mennä kaikki pelaa -mentaliteetilla nykyään. Opetetaan lapset siihen että koskaan ei tarvitse rehkiä mitään saavuttaakseen. Sitten ihmetellään kun teininä alkaa normaali koulussa käynti ahdistamaan. Kokeisiin joutuu lukemaan hyvän arvosanan eteen, eikä! Sama jatkuu aikuisena työelämään, tai enenevissä määrin työttömyyteen.
Monelle elämän ensimmäinen pettymys on, kun lukio pitkästä matematiikasta ei tullutkaan kymppiä tai ysiä pelkällä tunneilla kaverin kanssa höpöttelyllä.
Meillä joustettiin tänäänkin mukavasti, suoraan jalkapallopelistä jääkiekkopeliin vähän myöhässä, mutta sai pelata ihan normaalisti.
Vierailija kirjoitti:
Meillä joustettiin tänäänkin mukavasti, suoraan jalkapallopelistä jääkiekkopeliin vähän myöhässä, mutta sai pelata ihan normaalisti.
Ei onnistuisi meillä, ajoissa pitää olla, että ehtii alkuverryttelyyn mukaan. No, maailma on valintoja, poika päättää itse kumpaan menee.
Vierailija kirjoitti:
Hankalaa kyllä esim jalkapallossa kun treeneissä on mukana niin paljon eri tasolla olevia.Yksi valmentaja ja sitten vanhemmista apuvalmentajat (näihinkään ei ole tunkua). Osa siis käy treeneissä kerran kuukaudessa ja on ihan pihalla, mikä on epäreilua välillä muille kun sitten kaikki aika menee valmentajalla sen yhden neuvomiseen.Yksittäinen poissaolo ei haittaa,mutta näille vähemmän tosissaan harrastajille saisi silti olla omat ryhmät.
Miksei sitten ole eri tasoisia joukkueita? Miksei ole sellaisia, joissa treenit on vain kerran tai kaksi viikossa, eikä ole tarkoituksenakaan mitenkään erityisesti kehittyä, vaan ihan vaa saada liikuntaa ja pitää hauskaa? Ei kaikilla lapsilla, eikä vanhemmilla, ole halua uhrata koko elämäänsä tietyn lajin eteen, vaikka halua olisikin sitä harrastaa. Aina pitää olla kaikki tai ei mitään asenne.
Alue: Aihe vapaa
Jos mökkiviikonloput sun muut on tärkeitä niin kannattaa tosiaan valita yksilölaji. Mielellään vielä semmoinen, mitä voi itse valmentaa lapselle niin ei ole milloinkaan muiden aikatauluista kiinni vaan voi harjoitella vaikka aamuviideltä jos huvittaa.