Lasten harrastusten joustamattomuus?

Vierailija kirjoitti:

Omassa lapsuudessa 70-luvulla liikuttiin koko ajan kavereiden kanssa. Pelattiin kaikennäköisiä liikunnallisia leikkejä/pelejä: kirkonrottaa, kiikkupolttosta, polttopalloa, hippaa, piilosta, noita-akkaa ym ym. Jotkut pelasivat pesistä, pyöräiltiin, uitiin, pidettiin omia keksittyjä kilpailuja. Talvella rakennettiin lumilinnoja, oltiin lumisotaa ja vuorenvalloitusta. Tämä kerrostalolasten kesken, kaikki kelpasivat mukaan, varallisuudesta riippumatta. Varmasti oltiin terveitä ja iloisia, lapsia oli paljon. Omat lapset tekivät ihan samoja juttuja naapurilasten kanssa 90-luvulla. Kavereita oli vähemmän, mutta ihan saivat liikuttua  ja pidettyä hauskaa ilman kalliita harrastuksia, siis ala-aste-ikäisinä. Toki kuljetin kuopusta ratsastustunneilla ja sai tutustua muuhinkin maksullisiin harrastuksiin, joihin itse halusi. Mutta tuollaista sitovuutta ja pakkoa ei ollut. Miksi nykyisin harrastaa voi vain kalliita ja sitovia juttuja?

Sama oli mun lapsuudessa. Liikkumista oli paljon, mä tykkäsin erityisesti kiipeillä puissa. Jalkapalloa pelattiin paljon, takit mytyssä toimittivat maalitolppien paikkaa.

Nykyään pitää olla ohjattua liikuntaa, jota voi tehdä vain tietyssä paikassa. Mitä kalliimpaa, sen parempaa liikuntaa?

Vierailija kirjoitti:

Riippuu harrastuksesta. Liikuntaharrastuksista ollaan rennosti pois, koska voihan sen korvata vaikka pyörälenkillä. Yksityistunneilta en kovin heppoisin perustein antaisi lapsen jäädä pois.

 - - - - 

" Liikuntaharrastuksista ollaan rennosti pois, koska voihan sen korvata vaikka pyörälenkillä"

Tttöjen noin 13 vuotiaiden kilpavoimisteluryhmä: Varoitus ensimmäisestä ei-hyväksyttävästä harjoituksista poissaolosta, toisesta siirretään höntsäilyryhmään.

Kyse on myös muiden kilparyhmäläisten 'oikeusturvasta'.  Jos tavoitteellisesti kilpaillaan ja harjoitellaan ja uhrataan siihen aikaa ja energiaa, yksi lintsari voi tärvätä koko joukkueen suorituksen.

 - Ei pidä suin surmin valita kilparyhmää, jollei sitoudu sen tavoitteisiin tinkimättä.

Vierailija kirjoitti:

Kilpailu on kovaa. Huipulle ei pääse, jos jättää treenejä välistä. 

Tässä kai puhuttiin harrastuksesta, eikä hampaat irvessä kilpaurheilusta. Hyvin voi verrata siihen, että ei pyöräillä omaksi ilokseen ja kuntoillakseen, vaan pyöräillään raivopäänä. Talvella hiihdetään samalla mielenlaadulla. Vauhtia, vauhtia, tuloksia, raivoa muita liikkujia kohtaan. Pitääkö se aloittaa alakoululaisena? Missä ilo ja yhdessäolo liikunnasta?

Olen liikkuvien lasten äiti. Asummme 5000 asukkaan kylässä. Turha on haikailla lasten pihaleikkejä. Lapsille ei saa kavereita pihalle millään loka-huhtikuuksi. Ruudut viihdyttävät ikätovereita.Ainut tapa saada lapselle liikkuvaa tekemistä ikätovereiden kanssa täällä, on pienen seuran maksettu harrastus. Ja kyllä se valmentaja lapselle jokaisesta poissaolosta valittaa. 

Siinä saa  kolmivuoroa tekevän vanhemman uni- ja palautusrytmit mennä pieleen ja perheen juhla- ja merkkipäivät kumartaa urheiluseuraa, jotta lapset saavat suositusten verran liikuntaa 

Urheiluseurassa harrastetaan urheilu tavoitteellisesti. Jos se ei kiinnosta, kannattaa hakeutua jonkinlaiseen kerhotoimintaan. Jos sitä ei ole tarjolla, kannattaa aloittaa semmoinen itse, varmaan on muita samassa tilanteessa olevia.

Meillä lasten harrastukset on valittu niin, että niistä saa olla pois niin paljon kuin tahtoo. 

Vierailija kirjoitti:

Luuletko, että kukaan pääsee harrastuksessaan kilpatasolle ilman säännöllistä ja kurinalaista harjoittelua. Vaikka olisi oman mummon hautajaiset, sinne treeneihin mennään. 

Kuule, ala-asteikäistä ei pitäisi aivopestä uskomaan, että hänestä muka tulisi huippu-urheilija. Urheilu ei ole kaikki, vaan elämä on enemmän ja terveiden aikuisten tavoitteen pitäisi olla, että lapsella olisi se elämä.

Parin treenin väliin jättäminen hyvän syyn vuoksi ala-asteella ei ole ratkaisevaa huippu-urheilu-uran kannalta. Lapsella pitää olla muutakin kuin se urheilu tai tulee näitä nyt Vantaalla mestistä pelaavia jätkiä, jotka muiden lähdettyä Venäjältä, jatkoivat pelailemistaan kun arvot oli pielessä. Sama ongelma lapsella jos mummon hautajaisiin ei päästetä treenien vuoksi.

On eri asia, että opetetaan niitä hyviä taitoja ja ominaisuuksia, joita sitoutuminn harrastukseen antaa kuin se, että siitä tehdään kaikki ja kaiken ylimenevä asia.

on kaverisynttäreitä ja "kaveri"synttäreitä

Menkää kerhoon jos ette pysty sitoutumaan joukkueen/harjoitusryhmän toimintaan. Kaikille parempi.

Ja sitten kun se Tinja-Petteri teini-iässä ei edes ole hyvä siinä lajissaan, ei saa peliaikaa tai näkyvää osaa esityksessään. Mitä siellä harkassa 3 kertaa viikossa on tapahtunut, kun ei se lapsi ole edes niin hyvä, että pärjäisi siinä lajissaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmetyttää tuo negatiivinen suhtautuminen harrastuksiin. Ottakaa huomioon, että myös viikonloppujen pelit tai treenit voivat olla perheen yhteistä aikaa.  Yleensä mukana olevat vanhemmat arvostavat sitä, että lapset pääsevät mieluisan harrastuksen pariin, sen sijaan että notkuisivat kauppakeskuksissa. Lapsille on tärkeää myös että vanhemmat ovat vilpittömästi kiinnostuneita heidän harrastuksestaan. Ja kuka vanhempi asettaa omat kaverinsa, kyläilyt, omat matkailunsa tms.lastensa harrastuksen edelle. Joku totesi, miten lasten pitäisi kävellä tai fillaroida harrastukseen, jätti kylläkin kertomatta miten kymmenvuotias roudaa lätkäkamakassia kävellen tai fillarilla. Jos olette pettyneitä omiin lapsiinne, älkää purkako sitä välittäviin vanhempiin.

Polkupyörään saa peräkärryjä ja talvella voi vetää lätkäkassia pulkassa. Tai sitten valitsee jo aloittaessa semmoisen

Vai että voisi jättää varusteet hallin kuivaushuoneeseen varastettavaksi. Kuivausmahdollisuus ei taida olla oikein mahdollista kun hallilla käy varmaa vähintään sata pelajaa joka päivä joten kyllä ne  hikiset varusteet pitää viedä kotiin pestäväksi ja kuivattavaksi.

Täällä aina huudetaan näiden rentojen höntsäryhmien pariin, mutta todellisuudessa niitä ei halua kukaan. Lajissa ei voida edetä koskaan alkeita pidemmälle, koska aina on uusia käypäläisiä. Sitten taas niitä muutamaa enemmän käyvää ärsyttää samojen alkeiden junnaaminen.

Näihin ryhmiin pesiytyy myös käytösongelmaisia lapsia, joita laji ei kiinnosta pätkääkään, mutta jotka vanhemmat tuovat väkisin paikalle, jotta saavat omaa aikaa. Sitten yhden ohjaajan aika menee näiden paimentamiseen, jotta ne eivät tapa toisiaan tai itseään. 

Näkisipä joskus, että vanhemmat suhtautuvat yhtä paneutuvasti lastensa koulunkäyntiin ja koulussa pärjäämiseen. Koulunkäynti on taatusti tärkeämpää kuin vaikkapa jokin  jalkapallo tai jääkiekko.

Kyse on  noissa harrastuksista asioista, jotka ovat vain vapaa-ajan harrasteita ja niin kuin edeltä  näkyy, pelkkää urheilua. Koulussa pärjääminen on tärkeämpää lapsen oman tulevaisuuden kannalta.

kaksi urheilevaa lasta, tällä hetkellä ainoastaan lauantaina ei ole kuskaamista treeneihin, mutta yleensä siinäkin on joku peli. Meillä menee kyllä synttärit yms muille lapsille tärkeät asiat treenien ja pelienkin edelle, vaikka molemmat urheilee kilpatasolla... ja tulee aina menemään. Siihen ei ole valmentajat muuta kuin nyökänneet.

Vierailija kirjoitti:

Näkisipä joskus, että vanhemmat suhtautuvat yhtä paneutuvasti lastensa koulunkäyntiin ja koulussa pärjäämiseen. Koulunkäynti on taatusti tärkeämpää kuin vaikkapa jokin  jalkapallo tai jääkiekko.

Kyse on  noissa harrastuksista asioista, jotka ovat vain vapaa-ajan harrasteita ja niin kuin edeltä  näkyy, pelkkää urheilua. Koulussa pärjääminen on tärkeämpää lapsen oman tulevaisuuden kannalta.

Kyllä meillä lapset panostavat kouluun ja käyvät harrastuksessaan monta kertaa viikossa. Ihme ajattelu, että kun harrastaa, niin ei sitten panosta kouluun. Oikein kun ajattelee, niin kovin omituinen ajatus sinulla. Sen täytyy olla niin, että sinun älykkyytesi ei ole riittänyt koulun käyntiin eikä minkään harrastuksen harrastamiseen. Onhan meitä moneen junaan tosiaan.

Vierailija kirjoitti:

Luuletko, että kukaan pääsee harrastuksessaan kilpatasolle ilman säännöllistä ja kurinalaista harjoittelua. Vaikka olisi oman mummon hautajaiset, sinne treeneihin mennään. 

Entä jos on oman äidin hautajaiset?

"Vai että voisi jättää varusteet hallin kuivaushuoneeseen varastettavaksi. Kuivausmahdollisuus ei taida olla oikein mahdollista kun hallilla käy varmaa vähintään sata pelajaa joka päivä joten kyllä ne  hikiset varusteet pitää viedä kotiin pestäväksi ja kuivattavaksi."

Meillä on jokaisella joukkueella oma kuivaushuone koodillisella lukolla. Ei sieltä varusteet häivy mihinkään kun koodia ei jaeta kelle sattuu. Kuusi vuotta nyt pojat harrastanut ja kaikki varusteet tallessa.

Vierailija kirjoitti:

Olen liikkuvien lasten äiti. Asummme 5000 asukkaan kylässä. Turha on haikailla lasten pihaleikkejä. Lapsille ei saa kavereita pihalle millään loka-huhtikuuksi. Ruudut viihdyttävät ikätovereita.Ainut tapa saada lapselle liikkuvaa tekemistä ikätovereiden kanssa täällä, on pienen seuran maksettu harrastus. Ja kyllä se valmentaja lapselle jokaisesta poissaolosta valittaa. 

Siinä saa  kolmivuoroa tekevän vanhemman uni- ja palautusrytmit mennä pieleen ja perheen juhla- ja merkkipäivät kumartaa urheiluseuraa, jotta lapset saavat suositusten verran liikuntaa 

Miksette itse liiku lastenne kanssa? 

Vierailija kirjoitti:

"Vai että voisi jättää varusteet hallin kuivaushuoneeseen varastettavaksi. Kuivausmahdollisuus ei taida olla oikein mahdollista kun hallilla käy varmaa vähintään sata pelajaa joka päivä joten kyllä ne  hikiset varusteet pitää viedä kotiin pestäväksi ja kuivattavaksi."

Meillä on jokaisella joukkueella oma kuivaushuone koodillisella lukolla. Ei sieltä varusteet häivy mihinkään kun koodia ei jaeta kelle sattuu. Kuusi vuotta nyt pojat harrastanut ja kaikki varusteet tallessa.

Juuri näinhän se menee. Nettiin voi joku kirjoitella kuivaushuoneista ym. mitä vaan, vaikkei koskaan ole hallissa käynyt kuin katsomossa. Ja harrastajamääräarviotkin aika hatusta, montako vuoroa arviot 'päivässä' olevan ja paljonko vuorollaan pelaajia tai harrastajia? Heh.

Minusta harrastuksen pitää olla kivaa. Tietysti liikuntaan kuuluu pieni epämukavuus, mutta ei sen kidutusta pidä olla. Lisäksi voi miettiä lapsen luonteenpiirteitä. Itse en ole yhtään kilpailuhenkinen mutta minut pistettiin lapsena kilpaurheilemaan ja minusta sillä oli enemmän negatiivisia kuin positiivisia vaikutuksia itsetuntoon. Joku rento tanssi olisi ollut enemmän mun juttu.

Sen kyllä ymmärrän ettei harkoista olla helpolla poissa. Harrastukset on kalliita ja yksillekin treeneille löytyy hinta. Useille lapsille harrastus on tärkeä osa viikkoa, voi olla osa rutiinia. Itse voisin tehdä poikkeuksia lapsen halun mukaan, jos haluaa mielummin synttäreille niin antaisin mennä mutta jos haluaa harrastukseen niin sekin on ok. Turhan takia en antaisi olla pois jos tiedän että treenit tekee lopulta kuitenkin hyvää ja tulee sieltä hyvillä mielin kotiin.