Lasten harrastusten joustamattomuus?

Mitä järkeä on sitten missään harrastuksessa, jos niihin ei sitouduta. Riikkapetterin synttärit tai rippijuhlat eivät ole etusijalla.

Vanhempien kummalliset halut lasten menestykseen tällaista pitää yllä. Jääkiekon pelaajista ehkä yksi promille jos sitäkään pääsee kansainväliseen kiekkoiluun mukaan. Lasten harrastukset ovat lasten kiinnostuksen mukaan mentäviä juttuja. Ei aikuisten. Lapsille tärkeämpää on saada mukavia hetkiä liikunnan parissa ja opiskella joku ammatti. Niitä urheilemalla itseään elättäviä ei ole tässäkään maassa kovin paljoa.

Vierailija kirjoitti:

Mitä järkeä on sitten missään harrastuksessa, jos niihin ei sitouduta. Riikkapetterin synttärit tai rippijuhlat eivät ole etusijalla.

 

Tämä. Jos lähdetään joukkueeseen mukaan tulee joukkueen toimintaan sitoutua, muuten pitää valita joku yksilöjuttu. Tämä on hyvä lasten ymmärtää ja oppia.

Vierailija kirjoitti:

Täällä aina huudetaan näiden rentojen höntsäryhmien pariin, mutta todellisuudessa niitä ei halua kukaan. Lajissa ei voida edetä koskaan alkeita pidemmälle, koska aina on uusia käypäläisiä. Sitten taas niitä muutamaa enemmän käyvää ärsyttää samojen alkeiden junnaaminen.

Näihin ryhmiin pesiytyy myös käytösongelmaisia lapsia, joita laji ei kiinnosta pätkääkään, mutta jotka vanhemmat tuovat väkisin paikalle, jotta saavat omaa aikaa. Sitten yhden ohjaajan aika menee näiden paimentamiseen, jotta ne eivät tapa toisiaan tai itseään. 

Tämä on ihan totta. Lisäksi saat pahimmillaan huudot vanhemmilta, kun ei edetä tai käydä pelaamassa turnauksissa tai vastaavaa. Eli pitäisi saada premium-tason tekemistä ilman omaa sitoutumista. 

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien kummalliset halut lasten menestykseen tällaista pitää yllä. Jääkiekon pelaajista ehkä yksi promille jos sitäkään pääsee kansainväliseen kiekkoiluun mukaan. Lasten harrastukset ovat lasten kiinnostuksen mukaan mentäviä juttuja. Ei aikuisten. Lapsille tärkeämpää on saada mukavia hetkiä liikunnan parissa ja opiskella joku ammatti. Niitä urheilemalla itseään elättäviä ei ole tässäkään maassa kovin paljoa.

Lapsi nauttii enemmän siitä urheilusta kun hän osaa lajinsa hyvin. Se, että osaa hyvin, vaatii harjoittelua. Kun harjoittelee nii  kehittyy, kun kehittyy niin pärjää paremmin, kun pärjää paremmin voi jopa voittaa. Ja voittaminen on keskimäärin mukavampaa kui  häviäminen.

Vanhemmalla tulisi olla kykyä tunnistaa oman lapsen lahjakkuus tai lahjattomuus. Pelkkä ankara harjoittelu ei tee urheilun supertähteä. Siihen tarvitaan se äärimmäinen syntyjään oleva lahjakkuus ja ankara harjoittelu päälle.

Varmasti lapsesta kiva, kun on jäänyt pois synttäreiltä ja elänyt kilpaurheilijan orjallista elämää lapsuuden ja nuoruuden- vaan huomatakseen, ettei hänestä tullutkaan huippu-urheilijaa vaan ihan tavallinen tallaaja. Harjoittelumääristä huolimatta.

Onko järkeä hukata lapsuus ja nuoruus eläen huipun arkea pääsemättä koskaan huipulle? Koska suurimmalle osalle näistä orjallisista harjoittelijoista käy niin ja se 2% lahjakkaat ja onnekkaat pääsee huipulle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kilpailu on kovaa. Huipulle ei pääse, jos jättää treenejä välistä. 

Tässä kai puhuttiin harrastuksesta, eikä hampaat irvessä kilpaurheilusta. Hyvin voi verrata siihen, että ei pyöräillä omaksi ilokseen ja kuntoillakseen, vaan pyöräillään raivopäänä. Talvella hiihdetään samalla mielenlaadulla. Vauhtia, vauhtia, tuloksia, raivoa muita liikkujia kohtaan. Pitääkö se aloittaa alakoululaisena? Missä ilo ja yhdessäolo liikunnasta?

Mistä sinulle on syntynyt ajatus, että kilpaurheilusta ei voisi nauttia tai että kaikki tavoitteellisesti tai jopa kilpailullisesti liikkuvat ihmiset olisivat jotenkin raivopäitä. Tällainen illuusio pyörii satunnaisilla nettifoorumeilla, mutta tätä on todella vaikea löytää todellisesta maailmasta. Kyllä pääsääntöisesti urheilevat ihmiset ovat vähintäänkin yhtä leppoisia kuin muutkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmalla tulisi olla kykyä tunnistaa oman lapsen lahjakkuus tai lahjattomuus. Pelkkä ankara harjoittelu ei tee urheilun supertähteä. Siihen tarvitaan se äärimmäinen syntyjään oleva lahjakkuus ja ankara harjoittelu päälle.

Varmasti lapsesta kiva, kun on jäänyt pois synttäreiltä ja elänyt kilpaurheilijan orjallista elämää lapsuuden ja nuoruuden- vaan huomatakseen, ettei hänestä tullutkaan huippu-urheilijaa vaan ihan tavallinen tallaaja. Harjoittelumääristä huolimatta.

Onko järkeä hukata lapsuus ja nuoruus eläen huipun arkea pääsemättä koskaan huipulle? Koska suurimmalle osalle näistä orjallisista harjoittelijoista käy niin ja se 2% lahjakkaat ja onnekkaat pääsee huipulle. 

Miksi luulet, että lapset eivät nauti urheilusta, vaan se on kaikille jokin valtava uhraus. Ei minua ainakaan harmita, että harrastin aikaan lajiani 6 kertaa viikossa ja kesäviikonloput meni kisareissuilla (vanhempiani närästi varmaan enemmän), vaikka minusta ei sitten ammattiurheilijaa tullutkaan. Minulle jäi siitä kuitenkin valtavasti hyviä muistoja ja taitoja, kuten vastuuntuntoisuutta, joita voi käyttää loppuelämäni aikana. Lisäksi se piti minut poissa sellaisista 90-luvun pikkukaupungissa suosituista harrastuksista, kuten liimanhaistelusta, eli senkin voi varmaan pistää plussasarakkeeseen. 

Kyllä minä tiesin esim. alusta lähtien, että ei minun pojastani ole tulossa huippukoripalloilijaa 175 cm pituusennusteellaan, mutta miksi olisin kertonut sen hänelle. Se on lapsille leikkiä elää urheilijan elämää ystäviensä kanssa ja suurin osa heistä tekee sitä aivan omasta tahdostaan. He voivat mennä paljon mieluummin pelaamaan joukkekavereidensa kanssa futista kuin mässäämään halvimpia karkkeja tunniksi joillekin satunnaisen luokkalaisen synttäreille. Se ei tarkoita, että he jotenkin menettäisivät lapsuutensa. 

Ei lasta tietenkään voi tai pidä pakottaa harrastukseen, mutta heidän kanssaan pitää käydä läpi, mitä harrastaminen vaatii milläkin tasolla. Jos halutaan olla joukkueen kovimmassa kilparyhmässä, siinä on omat sääntönsä ja ne koskevat kaikkia. Jos niihin ei haluta sitoutua, pitää mennä harrastetasolle, jossa saa höntsäillä vapaammin. 

Vierailija kirjoitti:

Siinä vaiheessa kun yliopisto on takana, ei kukaan tule kysymään oliko se ysin keskiarvo nyt 9.9 vai kymppi. Minusta on todella omituista että tuollaisia  "meillä on vähintään kymppi" vanhempia on oikeasti olemassa.  Normaalilla tekemisellä pärjää ihan yhtä hyvin. 

Joo, ei tuommoisella ole loppuelämän kannalta mitään väliä. Itse asiassa työpaikkaa hakiessa on valttia enemmänkin urheilijan hyvä ryhti, esiintymisvarmuus ja kädenpuristus, sekä maininta urheilutaustasta (kertoo sitoutumisesta ja tavoitteellisuudesta). 

Vierailija kirjoitti:

Mitä järkeä on sitten missään harrastuksessa, jos niihin ei sitouduta. Riikkapetterin synttärit tai rippijuhlat eivät ole etusijalla.

 

Kyllä rippijuhlat ovat mielestäni merkittävät, ja niiden vuoksi voi tehdä poikkeuksia. Toisin kuin synttärit, rippijuhlat ovat vain kerran elämässä.

Meillä lapsella on soittoharrastus ja ihan samalla tavalla se vaatii sitoutumista kuin urheilukin. Soittotuntien sopiminen opettajan kanssa on melko monimutkainen prosessi, koska oppilaita on niin paljon ja kaikkien koulut ja muut harrastukset pitää sovittaa mukaan.

Soittotuntia ei yleensä pysty siirtämään ja maksu menee joka tapauksessa, kävipä tunneilla tai ei. Joku poissaolo aina tulee myös sairastumisen vuoksi ja yhtään ylimääräistä poissaoloa ei haluaisi. Voisin antaa luvan olla pois tunnilta jonkun supertärkeän ja ainutkertaisen menon vuoksi mutta kaverin synttärit ei ole sellainen. Lapsi tietää itsekin että soittotunneilla on sitouduttu käymään. Jos ei halua käydä, sitten harrastuksen voi lopettaa mutta toistaiseksi on halunnut käydä.

Tästä huolimatta kyseessä on harrastus, ei lapsi eikä vanhemmat tavoittele ammattimuusikon uraa. Lasta ei pakoteta ja on aivan itse saanut valita musiikkiharrastuksen ja soittimen.

Meillä voi olla treeneistä pois ihan vapaasti. Toki se sitten vaikuttaa peliaikaan, ne pelaa eniten, jotka treenaa eniten.

Vierailija kirjoitti:

Meillä voi olla treeneistä pois ihan vapaasti. Toki se sitten vaikuttaa peliaikaan, ne pelaa eniten, jotka treenaa eniten.

Tämähän siinä juuri on. Aika monessa joukkueessa on käytäntönä, että jos et käy treeneissä et pelaa, tai et ainakin pääse ykkösjoukkueeseen. Ekaluokkalainenkin voi tästä syystä hyvin valita ihan itse mieluummin ne treenit kuin kaverin synttärit, varsinkin jos joku isompi turnaus on tulossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä voi olla treeneistä pois ihan vapaasti. Toki se sitten vaikuttaa peliaikaan, ne pelaa eniten, jotka treenaa eniten.

Tämähän siinä juuri on. Aika monessa joukkueessa on käytäntönä, että jos et käy treeneissä et pelaa, tai et ainakin pääse ykkösjoukkueeseen. Ekaluokkalainenkin voi tästä syystä hyvin valita ihan itse mieluummin ne treenit kuin kaverin synttärit, varsinkin jos joku isompi turnaus on tulossa.

Minun mielestä on ihan oikeudenmukaista, että ne, jotka harjoittelevat tunnollisesti ja ahkerasti, saavat enemmän peliaikaa. He ovat tehneet enemmän duunia sen peliajan eteen kuin ne poissaolijat ja heitä kuuluukin siitä palkita. Kyse ei siis ole siitä, että poissaolijoita pienempi peliaika olisi rangaistus. 

Miettikää mitä tämä opettaa lapselle myös työnteon merkityksestä suhteessa omaan menedtymiseen? Kyllä kouluissa ja töissäkin pärjää yleensä paremmin kun tekee hommia menestymisen eteen. Itse siis näen tässä myös kasvatuksellisen aspektin.

T. Valmentaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä voi olla treeneistä pois ihan vapaasti. Toki se sitten vaikuttaa peliaikaan, ne pelaa eniten, jotka treenaa eniten.

Tämähän siinä juuri on. Aika monessa joukkueessa on käytäntönä, että jos et käy treeneissä et pelaa, tai et ainakin pääse ykkösjoukkueeseen. Ekaluokkalainenkin voi tästä syystä hyvin valita ihan itse mieluummin ne treenit kuin kaverin synttärit, varsinkin jos joku isompi turnaus on tulossa.

Minun mielestä on ihan oikeudenmukaista, että ne, jotka harjoittelevat tunnollisesti ja ahkerasti, saavat enemmän peliaikaa. He ovat tehneet enemmän duunia sen peliajan eteen kuin ne poissaolijat ja heitä kuuluukin siitä palkita. Kyse ei siis ole siitä, että poissaolijoita pienempi peliaika olisi rangaistus. 

Miettikää mitä tämä opettaa lapselle myös työnteon merkityksestä s

Hyvin kirjoitettu.

Minun mielestä on ihan oikeudenmukaista, että ne, jotka harjoittelevat tunnollisesti ja ahkerasti, saavat enemmän peliaikaa. He ovat tehneet enemmän duunia sen peliajan eteen kuin ne poissaolijat ja heitä kuuluukin siitä palkita. Kyse ei siis ole siitä, että poissaolijoita pienempi peliaika olisi rangaistus. 

Miettikää mitä tämä opettaa lapselle myös työnteon merkityksestä s

Hyvin kirjoitettu.

 

Minusta ei. Koulutyö on lapsen tärkein työ. Harrastukset on harrastuksia. Ymmärrän, että ykköskilpajoukkueeseen täytyy sitoutua. Silti lasten kohdalla siinäkin pitää olla joustoa. Silti huonommissakin joukkueissa vaaditaan usein täyttä sitoutumista. Tämän vanhempana kokenut. Lapsella pitää olla oikeus ja aikaa tehdä muutakin kuin vain yhtä lajia. On hyvin yksipuolista lapsuutta ja nuoruutta, jos lähes kaikki illat kuluvat pelikentällä. Ei ehdi eikä ainakaan jaksa harrastaa muita urheilulajeja, lukea, leikkiä, harrastaa taiteita tai kädentöitä, liikkua luonnossa, kavereiden kanssa, mennä kavereiden juhliin, matkustaa tai mökkeillä. Elämä typistyy yksipuoliseksi tekemiseksi. 

"Ei ehdi eikä ainakaan jaksa harrastaa muita urheilulajeja, lukea, leikkiä, harrastaa taiteita tai kädentöitä."

Hyvin meidän lapset jaksaa, kummallakin on vielä kolme lajia, treenejä on parikin päivässä. Heillä leikki on myös yleensä jotain fyysistä, jos ei muuta niin potkivat takapihalla palloa. kavereita tapaavat treeneissä ja yhteisissä pihapeleissä yms. Taiteet ja kädentyöt ei kiinnosta niin en viitsi pakottaakaan.

Yksi vinkkeli on mun mielestä hinta. Osa harrastuksista on jo sen hintaisa, että parempi siellä on olla paikanpäällä ottamassa se kaikki riemu irti. Ennen ei kunnat maksatteneet halli ja sali vuokria, mutta nyt nekin on osalla lisätty harrastajan laskuun. Sen pari kolme sataa kun maksaa kuussa, niin saa kyllä luvan käydä kaikilla tunneilla.

Toisekseen sitten mullekin tuli yllärinä yhden lapsen lajissa, että treeneihin mennään kipeenäkin. Vatsataudissa ei tarvinnut mennä, mutta flunssassa ja kuumeessa kyllä ja jos oli esim jalka murtunut. Näin pysyi kärryillä tehdyistä muutoksista ja uusista liikkeistä... Hän oli vielä siinä vaiheessa harrastesarjassa. Meni vielä tiukemmaksi vaatimukset, kun nousi kilpasarjaan (ala-asteella) ja sitten SM-joukkueeseen yläasteella. Sitten ei enää pikku lenssut häirinneet, maski päällä osallistuivat marssijärjestykseenkin.

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestä on ihan oikeudenmukaista, että ne, jotka harjoittelevat tunnollisesti ja ahkerasti, saavat enemmän peliaikaa. He ovat tehneet enemmän duunia sen peliajan eteen kuin ne poissaolijat ja heitä kuuluukin siitä palkita. Kyse ei siis ole siitä, että poissaolijoita pienempi peliaika olisi rangaistus. 

Miettikää mitä tämä opettaa lapselle myös työnteon merkityksestä s

Hyvin kirjoitettu.

 

Minusta ei. Koulutyö on lapsen tärkein työ. Harrastukset on harrastuksia. Ymmärrän, että ykköskilpajoukkueeseen täytyy sitoutua. Silti lasten kohdalla siinäkin pitää olla joustoa. Silti huonommissakin joukkueissa vaaditaan usein täyttä sitoutumista. Tämän vanhempana kokenut. Lapsella pitää olla oikeus ja aikaa tehdä muutakin kuin vain yhtä lajia. On hyvin yksipuolista lapsuutta ja nuoruutta, jos lähes kaikki illat kuluvat pelikentällä. Ei ehdi eikä ainakaan jaksa harrastaa muita

Harrastejoukkueissa ainakin täällä on harjoitukset 1-2 kertaa viikossa ja siinä kyllä ehtii hyvin harrastaa muutakin. Ja innokkaimmat futarit tuntuvan viettävän kaiken vapaa-aikansakin kavereiden kanssa pelaillen eli tuskin heilä edes on intoa mihinkään taideharrastukseen, vaikka varmasti kaikille lapsille tekisi hyvää kokeilla harrastuksia monipuolisesti. 

Ja mitä tulee tuohon joustamiseen, eikös se juuri ole sitä joustoa, että jos olet huvin vuoksi pois, saat kyllä jatkaa joukkueessa, mutta seuraaviin peleihin et välttämättä pääse. Lapset kyllä itsekin kokevat sen hyvin epäoikeudenmukaisena jos joku ei käy harjoituksissa mutta silti saa saman verran peliaikaa kuin muutkin. Kilpajoukkuessa siis, harrastejoukkue on eri asia.

Vierailija kirjoitti:

Kilpailu on kovaa. Huipulle ei pääse, jos jättää treenejä välistä. 

No ei kai se mikään tavoite olekaan?! Lasten harrastamisesta nyt puhutaan.