Lue keskustelun säännöt.
Lasten harrastusten joustamattomuus?
Kysyn mielenkiinnosta teidän, lastenne ja lastenne harrastusten järjestäjien suhtautumista harrastuksiin osallistumiseen.
Tuttavapiirissäni on useita perheitä, joissa päiväkoti- tai ala-asteikäisten lasten harrastukset on niin kiveen hakattuja, ettei niistä voi koskaan poiketa.
Esim. hyvän ystäväni kanssa on ehkä kolme vuotta jo puhuttu ratsastusvaelluksesta "joku viikonloppu", mutta koskaan tämä ei ole toteutunut, sillä ystäväni on jatkuvasti kuskaamassa poikaansa jäähallille, joka viikonloppu. Poika on nyt tokaluokkalainen.
Oman nyt 3.luokkalaisen tyttäreni synttäreiltä jää aina muutama lapsi pois, koska heillä on ratsastusta/koripalloa/luistelua/salibandya tms. muuta, tavalliset treenit siis, samaan aikaan.
Minulla oli äskettäin ylimääräisiä lippuja tapahtumaan, johon lapseni kaveri olisi halunnut myös, mutta vaikka lipun olisi saanut ilmaiseksi, ei siihen saanut tyttö osallistua, koska luistelutreenit osui samaan aikaan. Kyse tokaluokkalaisesta.
Olenko minä jotenkin huono/lepsu vanhempi, kun meillä kyllä ratsastustuntia voi siirtää tai treeneihin jättää menemättä, jos tulee vaikka kaverien synttäreitä tai muita tapahtumia. Vai onko joissain lajeissa harrastaminen (Huom. Puhun ala-asteikäisistä) tosiaan niin vakavaa, ettei niistä saa olla poissa? Miten itse suhtaudutte lastenne harrastuksiin?
Samaan hengenvetoon lisään, etten ole suostunut yleiseksi autonkuljettajaksi lapsilleni, vaikka harrastetoiveita toki löytyisin. Tallille vien kerran viikossa, mutta loppujen harrastusten on löydyttävä samalta kylältä jotta niihin voi itse liikkua. Ehkä tämä kertoo suhtautumisestani harrastuksiin, ja sitä miksen aivan ymmärrä tuota lasten harrastusten joustamattomuutta.
Kommentit (1107)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viikonloppuisin on myös paljon pelejä joukkuelajeissa. Ei niistä voi ihan tuosta vaan jäädä pois, jos haluaa joukkueessa pysyä.
Nämä viikonloput ovat kyllä hankalia.
Meillä on lapsella - joka ei edes ainoa lapsi - kaksi taideharrastusta ja yksi liikuntaharrastus, ja lisäksi hän haluaisi aloittaa jalkapallon. Meillä on sairaat isovanhemmat eri paikkakunnilla, joten viikonloput menevät usein heitä autellessa. Katsotaan nyt, miten paljon murinaa jalkapalloseurasta tulee, kun pakostakin osa treeneistä ja peleistä jää väliin.
Kimppakyydit.
Pitää olla melko avulias kimppakyydittäjä, jos muu perheemme on 300 kilometrin päässä auttamassa mummoa.
Ihan oikeastiko te joukkueurheilijoiden vanhemmat luovutte vuosiks
Arjessamme on miljoona eri sävyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään on ihan oikeasti perheitä, jotka laittavat lasten harrastusyhteisön omien ystäviensä ja sukulaistensa edelle. Tältäkin palstalta olen lukenut, miten siellä jäähallilla on se aito ja oikea yhteisö, samanhenkisempi kuin lasten isovanhemmat tai serkut.
En tiedä mitä tapahtuu sitten kun lapsi loukkaa itsensä tai vain kyllästyy kuusi päivää viikossa nielevään lajiin.
Onpa surullista lukea virheellisiä väitteitä. Lajivalintaa ei todellakaan tarvitse tehdä nuorena. Norjassa lajivalinta tehdään vasta pitkälle teini-iässä. Sitä ennen harrastetaan monipuolisesti ja saadaan hyvät valmiudet eri lajeihin.
Suomessa on aivan vinksallaan ajatus siitä, että lapsena pitäisi erikoistua ja kilpailla veren maku suussa. Se on yksi syy, että olemme kaukana Norjasta huippu-urheilussa.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään on ihan oikeasti perheitä, jotka laittavat lasten harrastusyhteisön omien ystäviensä ja sukulaistensa edelle. Tältäkin palstalta olen lukenut, miten siellä jäähallilla on se aito ja oikea yhteisö, samanhenkisempi kuin lasten isovanhemmat tai serkut.
En tiedä mitä tapahtuu sitten kun lapsi loukkaa itsensä tai vain kyllästyy kuusi päivää viikossa nielevään lajiin.
Mun isä pyörii edelleen kentillä vaikka mä lopetin jo lähes 30-vuotta sitten aktiiviurani. Toki itsekin viellä satunnaisesti käyn esim veteraanikisoissa. Kiitos iskä, kun jaksoit ja jaksat edelleen antaa aikaasi lapsille ja nuorille.
Meillä on 8v ja 10v pojat. Kuuntelen melko pitkälle lapsen mielipidettä, ja kumpikaan meidän lapsista selvästi ei ole tulossa huippu-urheilijaksi, vaan haluavat vain liikkua hyvässä porukassa mieleisen puuhan parissa. Jos haluaa kaverisynttäreille tai on mökkiviikonloppu treenien aikaan, niin totta kai saa mennä. Pelkkä "nyt ei huvita" ei kuitenkaan ole syy jäädä pois treeneistä.
Vanhempi harrastaa kaksi kertaa viikossa ja nuorempi kolme, ja tämä määrä tuntuu heille nyt sopivalta. Nuorempi juuri lopetti yhden harrastuksen omasta tahdostaan ja kesän harkittuaan, kun treenejä olisi tullut kolme viikossa plus pelit. Kuulemma hän haluaa myös vapaa-aikaa. Tätä toivetta vanhempien on hyvä kunnioittaa, kun se tulee lapselta itseltään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään on ihan oikeasti perheitä, jotka laittavat lasten harrastusyhteisön omien ystäviensä ja sukulaistensa edelle. Tältäkin palstalta olen lukenut, miten siellä jäähallilla on se aito ja oikea yhteisö, samanhenkisempi kuin lasten isovanhemmat tai serkut.
En tiedä mitä tapahtuu sitten kun lapsi loukkaa itsensä tai vain kyllästyy kuusi päivää viikossa nielevään lajiin.
Mun isä pyörii edelleen kentillä vaikka mä lopetin jo lähes 30-vuotta sitten aktiiviurani. Toki itsekin viellä satunnaisesti käyn esim veteraanikisoissa. Kiitos iskä, kun jaksoit ja jaksat edelleen antaa aikaasi lapsille ja nuorille.
Luulen vähän, että tässäkin asiassa kyse on kauteudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään on ihan oikeasti perheitä, jotka laittavat lasten harrastusyhteisön omien ystäviensä ja sukulaistensa edelle. Tältäkin palstalta olen lukenut, miten siellä jäähallilla on se aito ja oikea yhteisö, samanhenkisempi kuin lasten isovanhemmat tai serkut.
En tiedä mitä tapahtuu sitten kun lapsi loukkaa itsensä tai vain kyllästyy kuusi päivää viikossa nielevään lajiin.
Mun isä pyörii edelleen kentillä vaikka mä lopetin jo lähes 30-vuotta sitten aktiiviurani. Toki itsekin viellä satunnaisesti käyn esim veteraanikisoissa. Kiitos iskä, kun jaksoit ja jaksat edelleen antaa aikaasi lapsille ja nuorille.
Luulen vähän, että tässäkin asiassa kyse on kauteudesta.
No totta hitossa olen kateellinen, kun omien lasteni isovanhemmista puolet on kuollut ja puolet huonossa kunnossa. Mutta tosiaan kaikilla meistä ei ole niitä huikeita turvaverkkoja, ei voimia kyyditykseen ja mokkapalaralliin ja ehkä elämässä jopa omia menoja ja ystäviä. Ja silti lapset mielellään harrastaisivat.
Joten jos palataan ap:n esittämään kysymykseen. Milloin lasten harrastuksista tuli näin sitovia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään on ihan oikeasti perheitä, jotka laittavat lasten harrastusyhteisön omien ystäviensä ja sukulaistensa edelle. Tältäkin palstalta olen lukenut, miten siellä jäähallilla on se aito ja oikea yhteisö, samanhenkisempi kuin lasten isovanhemmat tai serkut.
En tiedä mitä tapahtuu sitten kun lapsi loukkaa itsensä tai vain kyllästyy kuusi päivää viikossa nielevään lajiin.
Mun isä pyörii edelleen kentillä vaikka mä lopetin jo lähes 30-vuotta sitten aktiiviurani. Toki itsekin viellä satunnaisesti käyn esim veteraanikisoissa. Kiitos iskä, kun jaksoit ja jaksat edelleen antaa aikaasi lapsille ja nuorille.
Luulen vähän, että tässäkin asiassa kyse on kauteudesta.
Ei mua vaan koskaan kuskattu mihinkään . . . Mua ei koskaan kehuttu, eikä kannustettu . . . Ainoa yhteisö johon kokee kuuluvansa on netin keskustelupalsta, jossa haukkua ja kivittää muita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että vanhemmat itse ovat joustamattomia. Tarkoittavat hyvää lapsilleen, mutta eivät ymmärrä, että joku poissaolo joskus ei ole tuossa vaiheessa vakava asia.
Tämä! Ajatellaan, että opetetaan lapselle jotain hienoa sinnikkyydestä, kun pistetään jokin junioriryhmä kaverisynttärien ja suvun yhteisten mökkireissujen edelle. Lopputuloksena varma leipääntyminen.
Teini-iässä suurin osa lopettaa järjettömässä rumbassa juoksemisen, mikä on vain hyvä. Olisi hyvä keskittyä koulunkäyntiin,lepoon,ravintoon ja terveysliikkumiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykyään on ihan oikeasti perheitä, jotka laittavat lasten harrastusyhteisön omien ystäviensä ja sukulaistensa edelle. Tältäkin palstalta olen lukenut, miten siellä jäähallilla on se aito ja oikea yhteisö, samanhenkisempi kuin lasten isovanhemmat tai serkut.
En tiedä mitä tapahtuu sitten kun lapsi loukkaa itsensä tai vain kyllästyy kuusi päivää viikossa nielevään lajiin.
Lapsiraukan on jatkettava, ettei umpihullut vanhemmat suutu. Nämä on tiukkapiposia nillittäjiä myös työpaikoilla, hyi helvetti.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on 8v ja 10v pojat. Kuuntelen melko pitkälle lapsen mielipidettä, ja kumpikaan meidän lapsista selvästi ei ole tulossa huippu-urheilijaksi, vaan haluavat vain liikkua hyvässä porukassa mieleisen puuhan parissa. Jos haluaa kaverisynttäreille tai on mökkiviikonloppu treenien aikaan, niin totta kai saa mennä. Pelkkä "nyt ei huvita" ei kuitenkaan ole syy jäädä pois treeneistä.
Vanhempi harrastaa kaksi kertaa viikossa ja nuorempi kolme, ja tämä määrä tuntuu heille nyt sopivalta. Nuorempi juuri lopetti yhden harrastuksen omasta tahdostaan ja kesän harkittuaan, kun treenejä olisi tullut kolme viikossa plus pelit. Kuulemma hän haluaa myös vapaa-aikaa. Tätä toivetta vanhempien on hyvä kunnioittaa, kun se tulee lapselta itseltään.
Hyvä, hienoa ja tervejärkistä!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään on ihan oikeasti perheitä, jotka laittavat lasten harrastusyhteisön omien ystäviensä ja sukulaistensa edelle. Tältäkin palstalta olen lukenut, miten siellä jäähallilla on se aito ja oikea yhteisö, samanhenkisempi kuin lasten isovanhemmat tai serkut.
En tiedä mitä tapahtuu sitten kun lapsi loukkaa itsensä tai vain kyllästyy kuusi päivää viikossa nielevään lajiin.
Mun isä pyörii edelleen kentillä vaikka mä lopetin jo lähes 30-vuotta sitten aktiiviurani. Toki itsekin viellä satunnaisesti käyn esim veteraanikisoissa. Kiitos iskä, kun jaksoit ja jaksat edelleen antaa aikaasi lapsille ja nuorille.
Luulen vähän, että tässäkin asiassa kyse on kauteudesta.
No totta hitossa olen kateellinen, kun omien l
2000-luvulla, kun lapsesta tuli kultakimpale ja vanhempien projekti! Itse olin lapsi 1970-luvulla ja onneksi lapset saivat leikkiä vapaasti kuten minäkin kavereiden kanssa. Tein yliopistotutkinnon ja olen vakituisessa työssä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään on ihan oikeasti perheitä, jotka laittavat lasten harrastusyhteisön omien ystäviensä ja sukulaistensa edelle. Tältäkin palstalta olen lukenut, miten siellä jäähallilla on se aito ja oikea yhteisö, samanhenkisempi kuin lasten isovanhemmat tai serkut.
En tiedä mitä tapahtuu sitten kun lapsi loukkaa itsensä tai vain kyllästyy kuusi päivää viikossa nielevään lajiin.
Mun isä pyörii edelleen kentillä vaikka mä lopetin jo lähes 30-vuotta sitten aktiiviurani. Toki itsekin viellä satunnaisesti käyn esim veteraanikisoissa. Kiitos iskä, kun jaksoit ja jaksat edelleen antaa aikaasi lapsille ja nuorille.
Luulen vähän, että tässäkin asiassa kyse on kauteudesta.
Kuka hullu on kateellinen jatkuvasta kuskaamisesta ja harrastusrumbasta?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli AP suostuu kuskaamaan vain tallille, koska se on myös hänen harrastuksensa. Ehkä kannattaisi kuunnella lasten toiveita harrastusten suhteen.
Tai sitten se on perheen tyttären/suosikkilapsen harrastus. Poika kävelköön jäähallille tai jääköön kotiin.
Voit toki priorisoida mummon synttärit, kummitädin kyläilyt ja lepoviikot mutta sitten on ihan turha odottaa minkäänlaista kehitystä lapselta tai koko harrastusryhmältä.
Jos ryhmässä on muutama motivoitunut, joka ikinen viikko paikalle ilmestyvät harrastaja ja sitten lisäksi joukko, joka tulee paikalle ellei ole muuta tekemistä niin miten ihmeessä ohjaan ryhmää kehittymään? Ryhmä on yhtä hyvä kuin sen heikoin lenkki, joten kertaamista on enemmän kuin uuden oppimista. Joka viikko on paikalle eri kokoonpano poislukien ne motivoituneet. Valmentajalle aika tekemättömätön paikka kun koittaa pitää jokaisen lapsen ja vanhemman tyytyväisenä tuollaisessa tilanteessa.
Kalliista harrastuksesta on maksettu, niin siellä käydään. Yleensä lapsella on kuitenkin kaksi vanhempaa, vanhempien menojen mukaan voidaan sopia kuskausvuorosta.
Oma lapsi meni yleensä ennemmin synttäreille, kuin samaan aikaan olevaan harrastusvuoroon. Enkä sitä häneltä kieltänyt.
Juttelin juuri erään futisäidin kanssa. Hän tilitti, miten ei koskaan pääse minnekään omille reissuille. Kyseessä hyvin aktiivinen ihminen. Hurjaa ajatella, miten kaikki energia ja kilpailunhalu täytyy kanavoida lapsiin ja lasten menoihin. Sitten sitä tunteet roihuavat kentän laidalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään on ihan oikeasti perheitä, jotka laittavat lasten harrastusyhteisön omien ystäviensä ja sukulaistensa edelle. Tältäkin palstalta olen lukenut, miten siellä jäähallilla on se aito ja oikea yhteisö, samanhenkisempi kuin lasten isovanhemmat tai serkut.
En tiedä mitä tapahtuu sitten kun lapsi loukkaa itsensä tai vain kyllästyy kuusi päivää viikossa nielevään lajiin.
Mun isä pyörii edelleen kentillä vaikka mä lopetin jo lähes 30-vuotta sitten aktiiviurani. Toki itsekin viellä satunnaisesti käyn esim veteraanikisoissa. Kiitos iskä, kun jaksoit ja jaksat edelleen antaa aikaasi lapsille ja nuorille.
Luulen vähän, että tässäkin asiassa kyse on kauteudesta.
Ei mua vaan koskaan kuskattu mihinkään . . .
Mistä olet saanut päähäsi, että lapsiaan harrastuksiin kuskaavat automaattisesti myös kannustavat lapsiaan? Harrastus voi olla todella rakas vanhemmalle, mutta ei niinkään lapselle. Pelin jälkeen käydään peli läpi uudelleen kotimatkalla ... silleen "kouluttavasti".
Vierailija kirjoitti:
Voit toki priorisoida mummon synttärit, kummitädin kyläilyt ja lepoviikot mutta sitten on ihan turha odottaa minkäänlaista kehitystä lapselta tai koko harrastusryhmältä.
Jos ryhmässä on muutama motivoitunut, joka ikinen viikko paikalle ilmestyvät harrastaja ja sitten lisäksi joukko, joka tulee paikalle ellei ole muuta tekemistä niin miten ihmeessä ohjaan ryhmää kehittymään? Ryhmä on yhtä hyvä kuin sen heikoin lenkki, joten kertaamista on enemmän kuin uuden oppimista. Joka viikko on paikalle eri kokoonpano poislukien ne motivoituneet. Valmentajalle aika tekemättömätön paikka kun koittaa pitää jokaisen lapsen ja vanhemman tyytyväisenä tuollaisessa tilanteessa.
Nyt puhutaan alle 12-vuotiaista lapsista. Sen ikäisten ei kuuluisi edes kilpailla tavoitteellisesti. Suomessa on ihan pimahtanut käsitys lasten harrastuksista, luullaan että lapset on kuin pikkuaikuisia.
Suomen pitäisi ottaa oppia Norjasta, jossa kilpaileminen ei ole alle 12-vuotiaiden juttu vaan liikunnan ilo.
Lahjakuuden puuttetta ei korvaa mikään määrä harjoittelua.