Lasten harrastusten joustamattomuus?

Vierailija kirjoitti:

Ahdistaa samaan asiaan liittyen! Ekaluokkalainen haluaisi palata parin vuoden tauon jälkeen harrastamaan jalkapalloa. Treenit on kolme kertaa viikossa plus pelit! Ei todellakaan huvittaisi sitoutua tällaiseen, kun tarkoitus olisi vain saada kiva liikuntaharrastus ja kokemusta joukkueessa toimimisesta.

Lapsella oli eskarivuonna kolme erilaista harrastusta (musiikkia, joukkuelajin höntsäryhmä ja tanssi), käytiin osa vuodesta uimakoulussa ja jäi aikaa kavereillekin. Eli monipuolista, aktiivista arkea ja kehittymistä monella osa-alueella. Todellakin jäätiin pois treeneistä, jos tuli synttärikutsu! Ja nyt sitten pitäisi koko elämä 7-vuotiaasta eteenpäin omistaa yhdelle lajille, josta vanhemmat ei edes ole innostuneita?

Kenen mielestä tämä on oikeasti tavoiteltavaa ja lapselle hyväksi?

Jalkapallo on pahemmasta päästä tuossa suhteessa, vaihtoehdot ovat kaikki tai ei mitään.

Vierailija kirjoitti:

Huh. Ja minä kun olen ajatellut, että lapset harrastavat, koska se on heidän mielestään kivaa, eikä siksi, että heille jo suunnitellaan suurin piirtein ammattilaisuraa vanhempien puolesta,

No huhhuh minkälaisia asenteita voi vanhemmilla olla. Eihän kukaan mitään harrasta ellei tavoite ole olla vanhempana huipputasolla. Oli se sitten sellon soitto tai taitoluistelu, niin pohja osaamiselle luodaan jo pienenä lapsena. Sen mahdollistaa ainoastaan tinkimätön ja säännöllinen harjoittelu.

9-10 vuotiaana on jo auttamattomasti liian myöhäistä aloittaa lajikohtaista harjoittelua, nuorempana aloittaneet huiput ovat jo menneet liian kauaksi ohi. Saahan sitä jokainen vanhempana omaksi iloksi jotain lajia harrastaa, mutta onko siitä enää mitään hyötyä kun siinä ei tule koskaan pärjäämään.

Pohja ja perustus lapsen menestykselle luodaan jo erittäin nuorena aloitetulla nousujohteisella ja kurinalaisella harjoittelulla mieluiten ammattilaisen valmennuksessa. Maailma on nykyään kilpailuhenkinen ja vain parhaat menestyvät. Huolehdi ajoissa, että oma lapsesi on yksi heistä! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se vaan valitettavasti näin on että lajista riippuen, poissaolo kostautuu tavalla tai toisella. Lätkän pelaaja ei saa peliaikaa ja voimistelija ei saa paikkaa kisoissa. 

Minun tyttäreni on harrastanut joukkuevoimistelua 6 vuotta, on nyt kutosella. Treenit on viidesti viikossa ja kisakaudella kisat lisäksi. Syksyllä ja keväällä. Kun ei treenata, liimataana strasseja ja harjoitellaan kampausta. Pois ei saa olla kuin sairaana tai kisapaikka ohjelmassa menee. 

Käy sääliksi tuo sun tytär. Vaikuttaa nimittäin siltä että ei kovin lahjakas eikä tarpeeksi hyvä jos on niin kova taistelu paikasta. Kuulostaa ihan ressiltä ja paineelta. Olen itse harrastanut muutaman lajin ihan sm kilpatasolla ja vaikka minulla oli välillä niitä poissaoloja, niin pyydettiin aina mukaan kun oli matsi tai kilpailu eli h hetki. Olin vain sen verran hyvä että en tarvinnut ressata näitä jutt

Minua taas huolettaa, että on noin kova prässi jo alakouluiässä. Voimistelijoilla muutenkin on kova riski esimerkiksi syömishäiriöille. Ymmärtääkö nuori luovuttaa ajoissa sitten kun homma menee yli omien resurssien?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huh. Ja minä kun olen ajatellut, että lapset harrastavat, koska se on heidän mielestään kivaa, eikä siksi, että heille jo suunnitellaan suurin piirtein ammattilaisuraa vanhempien puolesta,

No huhhuh minkälaisia asenteita voi vanhemmilla olla. Eihän kukaan mitään harrasta ellei tavoite ole olla vanhempana huipputasolla. Oli se sitten sellon soitto tai taitoluistelu, niin pohja osaamiselle luodaan jo pienenä lapsena. Sen mahdollistaa ainoastaan tinkimätön ja säännöllinen harjoittelu.

9-10 vuotiaana on jo auttamattomasti liian myöhäistä aloittaa lajikohtaista harjoittelua, nuorempana aloittaneet huiput ovat jo menneet liian kauaksi ohi. Saahan sitä jokainen vanhempana omaksi iloksi jotain lajia harrastaa, mutta onko siitä enää mitään hyötyä kun siinä ei tule koskaan pärjäämään.

Pohja ja perustus lapsen menestykselle luodaan jo erittäin nuorena aloitetulla

Trololoo!

Vierailija kirjoitti:

Meillä poika saa itse päättää haluako köydä treeneissä/matseissa vain tehdä jotain muuta. Treenit on jättänyt joskus väliin mutta peleistä ei oikein suostu / haluu olla pois. Hänelle nuo lätkä/futis/tennis-kaverit tärkeimmät ystävät ja heillä ihan omat jutut. Jos joku ns random ok luokkakaveri sit kutsuu tai kysyy jonhonkin, niin se ei vaan ole hänen priolistalla kovin korkealla verrattuna omiin harrastuksiin. 

Olen valmentanut joukkuelajeja parikymmentä vuotta ja aina on peliajan saamisen edellytyksenä ollut tunnollinen harjoittelu. Jos ei treenit kiinnosta niin ei tarvi tulla pelaamaankaan.  Kummaa touhua jos saa olla reeneistä pois ja pääsee silti pelamaan. Se on minusta erittäin epäreilua niitä kohtaan, jotka käy aina treeneissä.

Omat lapseni harrastavat omaksi ilokseen, samoin kaikkien kavereitteni. En tunne ketään, joka jättäisi tuossa iässä synttärit väliin treenien vuoksi. Toki jos on pakko ja tarve päästä huipulle tai ei ole niin luonnonlahjakkuus, niin sitten ei varmasti kannata jättää treenejä ikinä väliin.

Lapseni seurassa ainakin kerrotaan jo alusta asti, millaista sitoutumista lapselta ja koko perheeltä vaaditaan, jos kilpatasolle haluaa päästä. Kilpatasolle tähtäävien kannattaa varautua siihen, että muu elämä joustaa harrastuksen mukaan. Niiden, jotka eivät tällaista halua, on mahdollista olla harrastetasolla, jolloin treenejä on vähemmän ja pois saa olla mielensä mukaan. Mielestäni tämä on ihan selkeää ja toimivaa, paitsi ehkä ulkopuolisten mielestä, mutta sillehän ei mitään voi.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä poika saa itse päättää haluako köydä treeneissä/matseissa vain tehdä jotain muuta. Treenit on jättänyt joskus väliin mutta peleistä ei oikein suostu / haluu olla pois. Hänelle nuo lätkä/futis/tennis-kaverit tärkeimmät ystävät ja heillä ihan omat jutut. Jos joku ns random ok luokkakaveri sit kutsuu tai kysyy jonhonkin, niin se ei vaan ole hänen priolistalla kovin korkealla verrattuna omiin harrastuksiin. 

Olen valmentanut joukkuelajeja parikymmentä vuotta ja aina on peliajan saamisen edellytyksenä ollut tunnollinen harjoittelu. Jos ei treenit kiinnosta niin ei tarvi tulla pelaamaankaan.  Kummaa touhua jos saa olla reeneistä pois ja pääsee silti pelamaan. Se on minusta erittäin epäreilua niitä kohtaan, jotka käy aina treeneissä.

Jos on liikaa poissaoloja, niin tulee joskus ongelmia. Mutta jos joku ylivoimainen on yhden treenin viikosta neljästä pois, niin kyllä se peliaikaa saa. Ainakin jos on kyse kunnon kilpatasosta eikä mistään höntsäsarjassa missä päätarkoitus on että olisi vain jotenkin kivaa ja reilua.

Eli AP suostuu kuskaamaan vain tallille, koska se on myös hänen harrastuksensa. Ehkä kannattaisi kuunnella lasten toiveita harrastusten suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä poika saa itse päättää haluako köydä treeneissä/matseissa vain tehdä jotain muuta. Treenit on jättänyt joskus väliin mutta peleistä ei oikein suostu / haluu olla pois. Hänelle nuo lätkä/futis/tennis-kaverit tärkeimmät ystävät ja heillä ihan omat jutut. Jos joku ns random ok luokkakaveri sit kutsuu tai kysyy jonhonkin, niin se ei vaan ole hänen priolistalla kovin korkealla verrattuna omiin harrastuksiin. 

Olen valmentanut joukkuelajeja parikymmentä vuotta ja aina on peliajan saamisen edellytyksenä ollut tunnollinen harjoittelu. Jos ei treenit kiinnosta niin ei tarvi tulla pelaamaankaan.  Kummaa touhua jos saa olla reeneistä pois ja pääsee silti pelamaan. Se on minusta erittäin epäreilua niitä kohtaan, jotka käy aina treeneissä.

Jos on liikaa poissaoloja, niin tulee joskus ongelmia. Mu

Aloittaja puhui tokaluokkalaisista. Totisesti toivon, että tokaluokkalaisilla missä tahansa lajissa päätarkoitus on että on kivaa ja reilua.

Vierailija kirjoitti:

Eli AP suostuu kuskaamaan vain tallille, koska se on myös hänen harrastuksensa. Ehkä kannattaisi kuunnella lasten toiveita harrastusten suhteen.

Lapset saavat harrastaa kaikkea, mikä on samalla kylällä mahdollista. Tällä kaavalla saatiin takavuosina kasvatettua paljon tervepäisiä reippaita lapsia. Ehkä jopa tervepäisempiä kuin nykyisellä kuljetusrallilla.

-ei ap

Ovatko syntymäpäivät kaikkine kutsuttuineen tärkeämmät kuin lasten harrastukset ?

Jos kekkereillä olisi paljon lapsia saattaisi tulla vuoden kierrossa paljonkin poissaoloja harrastuksista.

Joo, lasteni kavereissa on ollut muutama, joille (plus vanhemmille) valmentajat valittivat, jos treeneihin ei menty. Eräs lapsista pelkäsi olla pois edes sairaana. Onneksi vanhemmat tajusivat, että raja oli ylitetty, ja lapsi vaihtoi harrastusryhmää. 

Vierailija kirjoitti:

Ovatko syntymäpäivät kaikkine kutsuttuineen tärkeämmät kuin lasten harrastukset ?

Jos kekkereillä olisi paljon lapsia saattaisi tulla vuoden kierrossa paljonkin poissaoloja harrastuksista.

Niin, mitä haittaa jos tokaluokkalaisille tulee poissaoloja harrastuksista?

Meillä juuri eka-tokaluokkalaisten vanhempainillassa opettaja totesi, että kannattaa tarkkaan harkita, onko harrastus ylipäätään tarpeellinen, varsinkaan jos lapsi on iltapäiväkerhossa. Lapsi tarvitsee koulupäivän jälkeen lepoa ja perheen seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä poika saa itse päättää haluako köydä treeneissä/matseissa vain tehdä jotain muuta. Treenit on jättänyt joskus väliin mutta peleistä ei oikein suostu / haluu olla pois. Hänelle nuo lätkä/futis/tennis-kaverit tärkeimmät ystävät ja heillä ihan omat jutut. Jos joku ns random ok luokkakaveri sit kutsuu tai kysyy jonhonkin, niin se ei vaan ole hänen priolistalla kovin korkealla verrattuna omiin harrastuksiin. 

Olen valmentanut joukkuelajeja parikymmentä vuotta ja aina on peliajan saamisen edellytyksenä ollut tunnollinen harjoittelu. Jos ei treenit kiinnosta niin ei tarvi tulla pelaamaankaan.  Kummaa touhua jos saa olla reeneistä pois ja pääsee silti pelamaan. Se on minusta erittäin epäreilua niitä kohtaan, jotka käy aina treeneissä.

Jos o

Kivaa on yleensä silloin kun osaa. Se, että osaa, vaatii harjoittelua. Reilua on se, että ne jotka harjoittelee, saavat myös pelata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli AP suostuu kuskaamaan vain tallille, koska se on myös hänen harrastuksensa. Ehkä kannattaisi kuunnella lasten toiveita harrastusten suhteen.

Lapset saavat harrastaa kaikkea, mikä on samalla kylällä mahdollista. Tällä kaavalla saatiin takavuosina kasvatettua paljon tervepäisiä reippaita lapsia. Ehkä jopa tervepäisempiä kuin nykyisellä kuljetusrallilla.

-ei ap

Täh? Tämä rajoittaa harrastukset kyllä aika paljon. Kuulostaa kyllä egoistiselta. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se vaan valitettavasti näin on että lajista riippuen, poissaolo kostautuu tavalla tai toisella. Lätkän pelaaja ei saa peliaikaa ja voimistelija ei saa paikkaa kisoissa. 

Minun tyttäreni on harrastanut joukkuevoimistelua 6 vuotta, on nyt kutosella. Treenit on viidesti viikossa ja kisakaudella kisat lisäksi. Syksyllä ja keväällä. Kun ei treenata, liimataana strasseja ja harjoitellaan kampausta. Pois ei saa olla kuin sairaana tai kisapaikka ohjelmassa menee. 

Järkyttävää.

Olen luullut, että harrastaminen on kivaa, ei hampaat irvessä raatamista.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu harrastuksesta. Liikuntaharrastuksista ollaan rennosti pois, koska voihan sen korvata vaikka pyörälenkillä. Yksityistunneilta en kovin heppoisin perustein antaisi lapsen jäädä pois.

Meillä lapsen soitonopettaja on itsekin sitä mieltä, että ilman muuta esim. kaverin synttärit menee soittotunnin edelle. Tärkeintä on säilyttää se soittamisen ilo, ei tehdä siitä pakkopullaa jonka takia pitää jättää kivat jutut välistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se vaan valitettavasti näin on että lajista riippuen, poissaolo kostautuu tavalla tai toisella. Lätkän pelaaja ei saa peliaikaa ja voimistelija ei saa paikkaa kisoissa. 

Minun tyttäreni on harrastanut joukkuevoimistelua 6 vuotta, on nyt kutosella. Treenit on viidesti viikossa ja kisakaudella kisat lisäksi. Syksyllä ja keväällä. Kun ei treenata, liimataana strasseja ja harjoitellaan kampausta. Pois ei saa olla kuin sairaana tai kisapaikka ohjelmassa menee. 

 

 

Järkyttävää.

Olen luullut, että harrastaminen on kivaa, ei hampaat irvessä raatamista.

Harrastaminen on kivaa silloin kun oppii osaa ja onnistuu. Se nyt vaan sattuu vaatimaan harjoittelua. Voittaminen on keakimäärin kivempaa kuin häviäminen.

Vierailija kirjoitti:

Lapseni seurassa ainakin kerrotaan jo alusta asti, millaista sitoutumista lapselta ja koko perheeltä vaaditaan, jos kilpatasolle haluaa päästä. Kilpatasolle tähtäävien kannattaa varautua siihen, että muu elämä joustaa harrastuksen mukaan. Niiden, jotka eivät tällaista halua, on mahdollista olla harrastetasolla, jolloin treenejä on vähemmän ja pois saa olla mielensä mukaan. Mielestäni tämä on ihan selkeää ja toimivaa, paitsi ehkä ulkopuolisten mielestä, mutta sillehän ei mitään voi.  

 

Alakoululaisten ei kuuluisi treenata niin kovaa, että se menee muun elämän edelle.