Lasten harrastusten joustamattomuus?

Vierailija kirjoitti:

Miksi kukaan haluaa lapsensa oppivan jääkiekkoilijan elämäntavan? Nuuskaa ja syljeskelyä, aivovammoja, tekohampaat 25-vuotiaana, huutelua ja uhittelua sunnuntailuistelijoille ulkojäillä, alkoholin liikakäyttöä alaikäisenä kisareissuilla, ja pahimmillaan naisiin kohdistuvia rikoksia.

Noin tuo laji näyttäytyy ulkopuoliselle. Jos se teitä sisäpuolisia ihmetyttää, voitte ehkä miettiä, mistä mielikuva on syntynyt.

osaa ne muutkin käyttää nuuskaa ja vapettaa jo ala-asteella

Vierailija kirjoitti:

Missä iässä esim jääkiekossa aletaan karsimaan jyvät akanoista????? Pääseekö pelaamaan miten usee4sti vai eikö ollenkaan?????????? Varsinkin jos valmantaja huomaa että on lahjakas  niin haluaakin mennä joka kerta treeneihin jne. En tiedä. 

8. luokalla alkaa pudotuspeli. Jos pelaa jossain alemman sarjan joukkueessa , voi olla hauskaakin. Riippuu monesta asiasta.  

Kyllä niitä alueellisia sarjoja ainakin kiekossa pelataan. Kaverin pojan joukkue on jääkiekkoliiton pohjoisella alueella ja pisin pelimatka on 205 km toiseksi pisiin 197 km. Loput onkin sitten alle 100 km. Mikä ei täällä ole edes pitkä matka, etelän vetelille toki yli 20 km on jo pitkästi. Ja eihän niitä pakko ole bussilla kulkea.

Vierailija kirjoitti:

Missä iässä esim jääkiekossa aletaan karsimaan jyvät akanoista????? Pääseekö pelaamaan miten usee4sti vai eikö ollenkaan?????????? Varsinkin jos valmantaja huomaa että on lahjakas  niin haluaakin mennä joka kerta treeneihin jne. En tiedä. 

Riippuu seurasta. U15 tai U16 ja yleensä niissäkin vain suurimmissa seuroissa. Niilläkin tosin saattaa sitten olla useampi joukkue samassa ikäryhmissä eri tasoilla, SM, Mestis, Suomisarja.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä niitä alueellisia sarjoja ainakin kiekossa pelataan. Kaverin pojan joukkue on jääkiekkoliiton pohjoisella alueella ja pisin pelimatka on 205 km toiseksi pisiin 197 km. Loput onkin sitten alle 100 km. Mikä ei täällä ole edes pitkä matka, etelän vetelille toki yli 20 km on jo pitkästi. Ja eihän niitä pakko ole bussilla kulkea.

Kannattaa katsoa kuinka isot ne alueet on. Pelimatkat on usein alueen reunasta reunaan. 200km on lyhyt matka. 

Meidän perhe ei edes ollut köyhä, mutta ratsastaa en tosiaan saanut niin paljon kuin olisin halunnut, tunneille päästiin kerran kuussa ja kesällä leirille. Enkä ihmettele, sehän on tosi kallista! En usko että nyt pystyisin omallekaan lapselleni sitä kustantamaan. Eikä kyllä haittaa yhtään ettei päässyt "treenaamaan tavoitteellisesti" lapsena. Sain harrastaa monipuolisesti ja jäi aikaa muullekin. 

 

Tässä siis me ollaan erilaisia. Mä olisin halunnut harrastaa ratsastusta tavoitteellisesti. Sen sijaan piti harrastaa toista, halvempaa lajia, joka ei pätkääkään kiinnostanut, tavoitteellisesti. Eihän siitä tullut kuin itkua ja hammastenkiristystä, mutta 10 vuotta vanhemmillani meni huomata että heittävät vähiä rahojaan kankkulan kaivoon kun lasta ei kerta kaikkiaan kiinnosta.

Ja siis ei se harrastaminen pelkkää tuskaa ollut, oli siinä hyvääkin ja kehittymisestä sai nautintoa vaikka harrastus ei ollutkaan sinänsä oma. Mutta kun siitä lopulta eroon pääsin niin en ole sen jälkeen koskenut ikinä enää niihin harrastuvälineisiin. Aivan turhaa rahan tuhlausta oli koko harrastus lopulta. Olisivat silläkin rahalla voineet ostaa joka vuosi yhden kymppikortin enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä niitä alueellisia sarjoja ainakin kiekossa pelataan. Kaverin pojan joukkue on jääkiekkoliiton pohjoisella alueella ja pisin pelimatka on 205 km toiseksi pisiin 197 km. Loput onkin sitten alle 100 km. Mikä ei täällä ole edes pitkä matka, etelän vetelille toki yli 20 km on jo pitkästi. Ja eihän niitä pakko ole bussilla kulkea.

Sehän se vasta on hölmöläisten hommaa, että lähdetään henkilöautoilla kuskaamaan. Montako pelaajaa varusteineen laitat yhteen autoon? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä niitä alueellisia sarjoja ainakin kiekossa pelataan. Kaverin pojan joukkue on jääkiekkoliiton pohjoisella alueella ja pisin pelimatka on 205 km toiseksi pisiin 197 km. Loput onkin sitten alle 100 km. Mikä ei täällä ole edes pitkä matka, etelän vetelille toki yli 20 km on jo pitkästi. Ja eihän niitä pakko ole bussilla kulkea.

Kannattaa katsoa kuinka isot ne alueet on. Pelimatkat on usein alueen reunasta reunaan. 200km on lyhyt matka. 

Pohjoinen alue jossa pelaavat on toiseksi suurin. Nämä kaksi pitkää matkaa siis ennen joulua. Alueen pisin mahdollinen pelimatka on Kalajoki - Kuusamo (350 km, 4 h) ja veikkaan, että nämä reissut on laskettavissa yhden käden sormilla kaikki sarjat huomioiden. U12 nuorempien sarjaohjelmia ei ole vielä julkaistu niin en voi asiaa tarkistaa.

Eli edellisellä sivulla kirjoittajan mainitsemia 3,5 h bussimatkoja ei jääkiekossa liiemmälti ole pikkujunnuilla. Valtakunnallisissa sarjoissa U15-> eri tilannne.. Toki Lapissa joku Ivalo - Tornio ylittää tuon rajana, mutta viekkaanpa, että samalla reissulla pelataan myös Kemissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä niitä alueellisia sarjoja ainakin kiekossa pelataan. Kaverin pojan joukkue on jääkiekkoliiton pohjoisella alueella ja pisin pelimatka on 205 km toiseksi pisiin 197 km. Loput onkin sitten alle 100 km. Mikä ei täällä ole edes pitkä matka, etelän vetelille toki yli 20 km on jo pitkästi. Ja eihän niitä pakko ole bussilla kulkea.

Kannattaa katsoa kuinka isot ne alueet on. Pelimatkat on usein alueen reunasta reunaan. 200km on lyhyt matka. 

Pohjoinen alue jossa pelaavat on toiseksi suurin. Nämä kaksi pitkää matkaa siis ennen joulua. Alueen pisin mahdollinen pelimatka on Kalajoki - Kuusamo (350 km, 4 h) ja veikkaan, että nämä reissut on laskettavissa yhden käden sormilla kaikki sarjat huomioiden. U12 nuorempien sarjaohjelmia ei ole vielä julkaistu niin en voi asiaa tarkistaa.

Eli edellisellä sivu

Oman pojan sarjassa oli 3 joukkuetta siellä toisella laidalla.  Yhden syyskauden aikana tehtiin sinne kuusi matkaa. En pysty tätä mitenkään todistamaan enkä aio joukkueiden nimiä mainita. Jääkiekkoliitto on ehdoton näissä alueissa,  eli vaikka viereisellä alueella olisi sopivia vastustajia, ei sinne mennä. Jonkun mielestä tuo on kohtuullista ja edullista, kaikki on suhteellista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi kukaan haluaa lapsensa oppivan jääkiekkoilijan elämäntavan? Nuuskaa ja syljeskelyä, aivovammoja, tekohampaat 25-vuotiaana, huutelua ja uhittelua sunnuntailuistelijoille ulkojäillä, alkoholin liikakäyttöä alaikäisenä kisareissuilla, ja pahimmillaan naisiin kohdistuvia rikoksia.

Noin tuo laji näyttäytyy ulkopuoliselle. Jos se teitä sisäpuolisia ihmetyttää, voitte ehkä miettiä, mistä mielikuva on syntynyt.

osaa ne muutkin käyttää nuuskaa ja vapettaa jo ala-asteella

Siinäpä kuultiin jääkiekkoilijan vastaus. Yää, mutku ne muutkin.

Urheilumaissa on monesti kouluissa eri tason joukkueita. Se on sikäli kiva systeemi, että kaikki saavat harrastaa, joko vain harrastuksena tai tähdätäkseen Olympialaisiin. 

Yllättävän monissa urheiluseuroissa näkemys valmennuksesta ja nuorten kehittymisestä on aika kaavamainen. Meillä poika harrasti kilpatasolla joukkuelajeja 11-12 vuotta ja useita vuosia SM-tasolla. Treenejä oli paljon, mutta ehdotonta osallistumispakkoa ei ollut. Parhaiten menestyivät ne, jotka harrastivat samanaikaisesti useita lajeja. Meillä pidettiin yhdessä kohtaa puoli vuotta taukoa kokonaan ja keräiltiin motivaatiota. Tauon jälkeen kehitys otti uskomattoman loikan eteenpäin.

Ehkä valmennusta pitäisi ajatella uudelleen monessakin lajissa? Varsinkin kun ei niitä huippuja ihan niin hirveästi Suomesta nykytyylilläkään tule. Puhumattakaan siitä, että lasten urheilun pitäisi olla ensisijaisesti hauskaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä kans on nuori joukkuevoimistelussa. Siihen pitää tosiaan sitoutua ennalta, ainoastaan sairaana ollaan pois. Lapsi on 8v.

Muu elämä loppuu, kun joukkuevoimistellaan? Kuulostaa hirveälle. 

Sitten teininä karsitaan tai lähdetään joukkuesta pois aivan tynnyrissä kasvaneena urheilunörttinä, jolla on kunnon aukko sivistyksessä kaikkea muuta elämää koskien...

 

Heppatytöt on tehneet näin vaikka kuinka kauan. Kymmeniä vuosia ollut tämä ilmiö. Eletään ja ollaan vain sitä heppaharrastusta, joka päivä iltaan asti tallilla, kunnes teini-iässä kyllästytään ja lähdetään muihin kiinnostuksen kohteisiin. Kukaan ei ole ollut huolissaan, k

 

Koska heppaharrastus on ns. terveempi kuin voimistelu. Heppaharrastuksessa huomio on eläimessä, voimistelussa vain omassa vartalossa, miltä ne näyttää, pienissä pukineissa, suoriutumisessa ja ulkonäössä. Aivan sairasta ja altistaa nuoria tyttöjä syömishäiriölle ja uupumiselle. 

Kokemuksen syvällä rintaäänellä sieltä. Et ole kumpaakaan lajia harrastanut, sen huomaa.

Heppatallilla on iso osa sosiaalisuudessa, se tyttöporukka, mutta se osaa olla myös raadollista ja selkäänpuukottavaa. Heppojen seurassa ei koko ajan olla, läheskään. Evästellään ja juorutaan valjashuoneessa tai kentän reunalla. 

Ja voimistelu taas. Siinä ei pääosassa ole kropan ulkonäkö. Hyi sinua, jos noin ajattelet, kroppa pääosassa?? Joillain 9-14 vuotiailla? Ei, vaan pääpaino on esim notkeudessa, liikkuvuudessa, lihasvoimassa, joukkueen yhteneväisessä suorituksessa. Suorituksesta yritetään saada taiteellinen, kuten tanssissa.

Ja ne tytöt valmennetaan myös terveelliseen syömiseen. Valmentajat valmentaa kokonaisvaltaisesti, terveellisyyteen, ei johonkin "anoreksiaan tai laihduttamiseen" mikä on sitten taas lajia tuntemattoman idea. Ei laihduttaja jaksa 4 tunnin treenejä viisi kertaa viikossa eikä pysty parantamaan suoritustaan. Mutta sitä ei sohvaperuna voi tietää, joten ajatusvirhe on tavallaan ymmärrettävä. 

Oletko katsonut koskaan joukkuevoimistelukisoja, esim 15-17 vuotiaiden? Siellä ei ole ainuttakaan tikkulaihaa tyttöä, vaan heillä on lihasta, he ovat normaalivartaloisia. On jotenkin törkeää leimata nämä tavoitteellisesti harrastavat ja urheilevat nuoret naiset anorektikoiksi, eli mt-ongelmaisiksi. Ihan älytöntä. Anoreksia on mielen sairaus. Tavoitteellinen urheilija tarvitsee lihasvoimaa ja jaksamista, ei voi olla samaan aikaan anorektikko. 

***

Minä olen harrastanut hevosteluita lapsena, ja joukkuevoimistelu on tuttua tuttavan kautta. Ei kummastakaan tarvi tykätä, mutta ettäkö voimistelu on jotenkin "sairasta" ja keskittyy "pikkupukineisiin ja ulkonäköön", niin siinä olet yksinkertaisesti väärässä. 

Vierailija kirjoitti:

Yllättävän monissa urheiluseuroissa näkemys valmennuksesta ja nuorten kehittymisestä on aika kaavamainen. Meillä poika harrasti kilpatasolla joukkuelajeja 11-12 vuotta ja useita vuosia SM-tasolla. Treenejä oli paljon, mutta ehdotonta osallistumispakkoa ei ollut. Parhaiten menestyivät ne, jotka harrastivat samanaikaisesti useita lajeja. Meillä pidettiin yhdessä kohtaa puoli vuotta taukoa kokonaan ja keräiltiin motivaatiota. Tauon jälkeen kehitys otti uskomattoman loikan eteenpäin.

Ehkä valmennusta pitäisi ajatella uudelleen monessakin lajissa? Varsinkin kun ei niitä huippuja ihan niin hirveästi Suomesta nykytyylilläkään tule. Puhumattakaan siitä, että lasten urheilun pitäisi olla ensisijaisesti hauskaa.

Miten valmennusta pitäisi mielestäsi ajatella uusiksi?

Lapset ovat erilaisia. Osa lapsista ihan aidosti haluaa treenata tosissaan ja valitsee ne treenit mieluummin kuin kaverisynttärit. Varmasti painostavia vanhempiakin löytyy mutta itse juuri todistin kahden 8-vuotiaan valitsevan treenit vaikka samaan aikaan oli synttärit. Molemmille sattui erityistreenit, vaikka kyseessä eri laji. Toisella oli edustusjoukkueen pelaaja tulossa pikkupoikien treeneihin ja toinen pääsi treenien jälkeen edustusjoukkueen peliin pelaajan saattajaksi.

Ehkäpä ap:n tapauksessa on ollut kyse vastaavasta? Viimeiset treenit ennen ekaa kunnon turnausmatkaa tai muuta erityistä.

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat erilaisia. Osa lapsista ihan aidosti haluaa treenata tosissaan ja valitsee ne treenit mieluummin kuin kaverisynttärit. Varmasti painostavia vanhempiakin löytyy mutta itse juuri todistin kahden 8-vuotiaan valitsevan treenit vaikka samaan aikaan oli synttärit. Molemmille sattui erityistreenit, vaikka kyseessä eri laji. Toisella oli edustusjoukkueen pelaaja tulossa pikkupoikien treeneihin ja toinen pääsi treenien jälkeen edustusjoukkueen peliin pelaajan saattajaksi.

Ehkäpä ap:n tapauksessa on ollut kyse vastaavasta? Viimeiset treenit ennen ekaa kunnon turnausmatkaa tai muuta erityistä.

Oma lapsi on sen ikäinen,  että joitain kavereita alkaa näkyä miesten sm-tasolla. Se mikä niitä yhdistää,  on se mieletön into pienestä pitäen. Pitää olla lahjoja ja tuuria, mutta lisäksi tuo tahto. 

Kaikkien ei tarvitse olla huippuja,  mutta jotkut vaan on luonteeltaan tuollaisia.  

593: Jos näin, niin miksi syömishäiriöt  edelleen ovat yliedustettuna näiden niin sanottujen taiteelliseen vaikutelmaan pyrkivien urheilulajien keskuudessa?

Ja todellakaan sinä et päälle päin näe, kuka sairastaa syömishäiriötä, vaikka kuinka kuvittelisit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yllättävän monissa urheiluseuroissa näkemys valmennuksesta ja nuorten kehittymisestä on aika kaavamainen. Meillä poika harrasti kilpatasolla joukkuelajeja 11-12 vuotta ja useita vuosia SM-tasolla. Treenejä oli paljon, mutta ehdotonta osallistumispakkoa ei ollut. Parhaiten menestyivät ne, jotka harrastivat samanaikaisesti useita lajeja. Meillä pidettiin yhdessä kohtaa puoli vuotta taukoa kokonaan ja keräiltiin motivaatiota. Tauon jälkeen kehitys otti uskomattoman loikan eteenpäin.

Ehkä valmennusta pitäisi ajatella uudelleen monessakin lajissa? Varsinkin kun ei niitä huippuja ihan niin hirveästi Suomesta nykytyylilläkään tule. Puhumattakaan siitä, että lasten urheilun pitäisi olla ensisijaisesti hauskaa.

Miten valmennusta pitäisi mielestäsi ajatella uusiksi?

Korostan, että olen vain tavallinen vanhempi, eikä minulla ole valmennusosaamista. Mutta mietin, että kenties liian tiukka osallistumisvaatimus ja treenitahti ei tuokaan aina parasta mahdollista tulosta? Ymmärtääkseni kuitenkin monipuolisen harrastamisen, samoin kuin riittävän palautumisen eduista pitäisi olla jo aika paljon näyttöä. Lisäksi iso ongelma on, että nuoret lopettavat liian usein harrastamisen teini-iässä tai sen kynnyksellä. Ns. mailaa puristamalla ei ehkä pidetä motivaatiota parhaiten yllä.



Ymmärrän, että on reilua antaa peliaikaa niille, jotka ovat motivoituneita harjoittelemaan. Vuodet kentän laidalla kuitenkin opettivat, että oikea asenne harjoitteluun näkyy muillakin tavoilla kuin käymällä jokaisessa harjoituksessa.

Väite, että tavoitteellinen urheilija ei voisi olla anorektikko, on yksiselitteisesti väärä. Tavoitteellisten urheilijoiden keskuudessa syömishäiriöt ovat yleisempiä kuin koko väestössä. Lähde: Duodecim. Anorektikot ovat tehneet junioriurheilussa paljon loistavia suorituksia, jopa ikäluokkansa ennätyksiä. Pitkälle tuolla tavalla ei tietenkään pötki, mutta se on taas toinen tarina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu harrastuksesta. Liikuntaharrastuksista ollaan rennosti pois, koska voihan sen korvata vaikka pyörälenkillä. Yksityistunneilta en kovin heppoisin perustein antaisi lapsen jäädä pois.

Yksityistunninhan nimenomasn voi helposti muuttaa?

Soitonopettajalla voi olla kalenteri täynnä joka päivä kl 14-20. Harvoin oppilas pääsee tunnille ennen sitä (koska on kouluissa). ja kahdeksan jälkeen on jo aika myöhä. Jos oppilaat pystyvät keskenään vaihtamaan tuntia niin ok.