Lasten harrastusten joustamattomuus?

Menee vaikeaksi, jos pitää 12 vieraan plus oman lapsen ja vielä oman ja puolison aikataulut saatua synkronoitua, ettei tule päällekkäisyyksiä. Minä järjestäjänä katson koska mun porukalle sopii. Kutsutut tulevat, jos heille sopii.

Näin sen kuuluu mennä. Jollain varmaan on treenit siihen päälle. Se on elämää että jotkut jää pois synttäreiltä jostain syystä. Se että juuri lapsen x synttäreille ei päästä ei tarkoita että poisjäänyt ei pääse ikinä mihinkään.

Jos jokun vieraan paikalle pääseminen on ihan pakollista, niin kyseisen vieraan aikatauluja voi tiedustella JOS sattuisi mätsäämään. 

Vierailija kirjoitti:

Niin, lasten harrastustoiminnassa pitkään toimineena tiedän, että se on joukkuelajeissa, joissa esiinnytään ja/tai kilpaillaan ryhmänä ihan todella vaikeaa, jos kaikki ei sitoudu hommaan. Tällöin poissaolot vaikuttavat koko ryhmään, koska on todella vaikea harjoitella, jos aina joku tai useampi puuttuu. Satunnainen poissaolo ei tietenkään ole ongelma, mutta jos joka treeneistä on kaksi tai enemmän pois, se alkaa olla jo tosi iso ongelma koko ryhmän harjoittelun kannalta. Etenkin pienempien kannalta, joilla menee pasmat ihan sekaisin jos siinä harjoiteltavassa rutiinissa on jatkuvasti muutoksia.

Tietysti on myös sellaisia lajeja ja harrastuksia, missä tämä ei ole mikään ongelma ja niitä kannattaa suosia, jos lapsi haluaa harrastaa mutta siihen kaivataan joustoa. Ruuhkavuosia elävänä äitinä olen panostanut juuri näihin. Toki jos lapsi nyt palavasti haluaa jonkun lajin pariin, joka edellyttää sitoutumista niin pyrin sen järjestämään, mutta

Jep, ja ihan lasten terveyden kannalta on parempi valita muutama vähemmän sitoutumista vaativia harrastus, kuin se yksi jonka pitää sitten olla koko elämä. Itse olen sitä mieltä, ettei ainakaan alle 10-vuotiaiden tarvitsisi kilpailla ollenkaan, vaan sellainen näytöstyyppinen esiintyminen riittäisi. Sitten teininä voi alkaa kilpailla jos kiinnostaa. 

Vaikka te kuinka pakottaisitte niitä Minna-Juusojanne harrastuksiin, niin alle promillesta tulee yhtään mitään, siis edes kelvollista puoliammattilaista.

Vierailija kirjoitti:

Miksi joillekin on niin vaikea hyväksyä se toisen elämäntyyli? Jotkut tykkää siitä huippu-urheilijan elämäntyylistä aikatauluineen ja sitoutumisineen. Toiset ei. 

Mutta miksi pöyristellä jonkun toisen valintoja? En tosin ole ikinä kuullut että joku urheilijaperhe miettisi miksi Möttöset ei aikatauluta elämäänsä samalla tavalla kuin urheilijaperhe. Pöyristelyä on vain toiseen suuntaan.

Tämä. Itseäni ärsyttää eniten se, että arvostellaan vanhempia, kun monessa tapauksessa se on ihan se lapsi, joka nauttii siitä elämäntyylistä. Aika harva aikuinen sitä haluaa. Itse ainakin pyöritän elämääni lapsen urheilun ehdoilla nimenomaan sen takia, että se on lapselle tärkeää. Tiedän, että tämä on yksi ohikiitävä hetki elämässä minulle, mutta lapselle se luo loppuelämän muistoja ja ihmissuhteita ja taitoja. Mutta varmasti huokaisen helpotuksesta, kun tämä vaihe elämää on ohi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi joillekin on niin vaikea hyväksyä se toisen elämäntyyli? Jotkut tykkää siitä huippu-urheilijan elämäntyylistä aikatauluineen ja sitoutumisineen. Toiset ei. 

Mutta miksi pöyristellä jonkun toisen valintoja? En tosin ole ikinä kuullut että joku urheilijaperhe miettisi miksi Möttöset ei aikatauluta elämäänsä samalla tavalla kuin urheilijaperhe. Pöyristelyä on vain toiseen suuntaan.

Tämä. Itseäni ärsyttää eniten se, että arvostellaan vanhempia, kun monessa tapauksessa se on ihan se lapsi, joka nauttii siitä elämäntyylistä. Aika harva aikuinen sitä haluaa. Itse ainakin pyöritän elämääni lapsen urheilun ehdoilla nimenomaan sen takia, että se on lapselle tärkeää. Tiedän, että tämä on yksi ohikiitävä hetki elämässä minulle, mutta lapselle se luo loppuelämän muistoja ja ihmissuhteita ja taitoja. Mutta varmasti huokaisen helpotuksesta, kun tä

TÄMÄ!

Suurin osa vanhemmista tajuaa että se aika ja raha mitä harrastukseen isketään on ammattimielessä ihan turhaa. Ei sitä lasta siksi sinne laiteta, vaan ihan muista syistä. Lapsen harrastus vie vanhemman elämästä yleensä max 15v, suurimmalla osalla ei sitäkään. Se on ohi kiitävä hetki lopulta, mutta lapselle loppuelämän mittaisia muistoja ja ystävyyssuhteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi joillekin on niin vaikea hyväksyä se toisen elämäntyyli? Jotkut tykkää siitä huippu-urheilijan elämäntyylistä aikatauluineen ja sitoutumisineen. Toiset ei. 

Mutta miksi pöyristellä jonkun toisen valintoja? En tosin ole ikinä kuullut että joku urheilijaperhe miettisi miksi Möttöset ei aikatauluta elämäänsä samalla tavalla kuin urheilijaperhe. Pöyristelyä on vain toiseen suuntaan.

Tämä. Itseäni ärsyttää eniten se, että arvostellaan vanhempia, kun monessa tapauksessa se on ihan se lapsi, joka nauttii siitä elämäntyylistä. Aika harva aikuinen sitä haluaa. Itse ainakin pyöritän elämääni lapsen urheilun ehdoilla nimenomaan sen takia, että se on lapselle tärkeää. Tiedän, että tämä on yksi ohikiitävä hetki elämässä minulle, mutta lapselle se luo loppuelämän muistoja ja ihmissuhteita ja taitoja. Mutta varmasti huokaisen helpotuksesta, kun tä

Kokemuksesta voin kertoa, että sitä aikaa kun lapsi intoilee siitä harrastuksestaan jää myös kaipaamaan. Ihan kuten kaikkia muitakin asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi joillekin on niin vaikea hyväksyä se toisen elämäntyyli? Jotkut tykkää siitä huippu-urheilijan elämäntyylistä aikatauluineen ja sitoutumisineen. Toiset ei. 

Mutta miksi pöyristellä jonkun toisen valintoja? En tosin ole ikinä kuullut että joku urheilijaperhe miettisi miksi Möttöset ei aikatauluta elämäänsä samalla tavalla kuin urheilijaperhe. Pöyristelyä on vain toiseen suuntaan.

Tämä. Itseäni ärsyttää eniten se, että arvostellaan vanhempia, kun monessa tapauksessa se on ihan se lapsi, joka nauttii siitä elämäntyylistä. Aika harva aikuinen sitä haluaa. Itse ainakin pyöritän elämääni lapsen urheilun ehdoilla nimenomaan sen takia, että se on lapselle tärkeää. Tiedän, että tämä on yksi ohikiitävä hetki elämässä minulle, mutta lapselle se luo loppuelämän muistoja ja ihmissuhteita ja taitoja. Mutta varmasti huokaisen helpotuksesta, kun tä

Osalle on varmaan vaikea ymmärtää, että jotkut lapset tosissaan nauttii siitä urheilusta noin paljon. Kukaan ei ihmettele jos lapsi on silmät kirjassa kaiken hereilläolo ajan (se on jopa hienoa), mutta urheilusta ei saisi olla yhtä innostunut. 

Ja koska joku nyt tarttuu tuohon: lukeminen on ihan superhienoa ja hyvä harrastus. Olen iloinen että meilläkin lapset tykkää sen urheilun lisäksi lukea kirjojakin. Mutta miksi on niin vaikea uskoa että urheilukin on joillekin lapsille intohimon kohde.

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja puhui tokaluokkalaisista. Totisesti toivon, että tokaluokkalaisilla missä tahansa lajissa päätarkoitus on että on kivaa ja reilua

Se nimenomaan on kivaa ja reilua, että kilpailuihin osallistuu se joukkueen paras kokoonpano, eli käytännössä ne tunnollisesti treeneissä käyvät. Miksi jonkun jatkuvasti poissaolevan pitäisi päästä turmelemaan se muiden suoritus?

Suurin osa kilpailevista on siellä kisoissa hakemassa sitä voittoa eikä mitään kaikki pelaa meininkiä. 

Taitavat olla vanhemmat, jotka hampaat irvessä hakevat sitä voittoa eläen lapsuuttaan uudestaan lastensa kautta ja lapset eivät uskalla sanoa mitään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja puhui tokaluokkalaisista. Totisesti toivon, että tokaluokkalaisilla missä tahansa lajissa päätarkoitus on että on kivaa ja reilua

Se nimenomaan on kivaa ja reilua, että kilpailuihin osallistuu se joukkueen paras kokoonpano, eli käytännössä ne tunnollisesti treeneissä käyvät. Miksi jonkun jatkuvasti poissaolevan pitäisi päästä turmelemaan se muiden suoritus?

Suurin osa kilpailevista on siellä kisoissa hakemassa sitä voittoa eikä mitään kaikki pelaa meininkiä. 

Taitavat olla vanhemmat, jotka hampaat irvessä hakevat sitä voittoa eläen lapsuuttaan uudestaan lastensa kautta ja lapset eivät uskalla sanoa mitään

Kyllä se on ne lapset. On olemassa lapsia jotka nauttii siitä kilpailemisesta ja tavoitteellisuudesta ja kyllä se kyrsii kun se pertti-justiina tulee sinne möhlimään, vaikkei koko tyyppiä näy harjoituksissa ikinä. Mulla ei ole lapsia, mutta muistan omasta lapsuudesta miten ärsyttävää tuo oli.

Osalle on varmaan vaikea ymmärtää, että jotkut lapset tosissaan nauttii siitä urheilusta noin paljon. 

Mun kokemuksen mukaan se on erityisen vaikeaa niille, jotka ei itse lapsena harrastaneet urheilua ollenkaan vaan esim inhosivat hikoamista ja hengästymistä. Eivät vain pysty käsittämään miten jotkut voi tykätä ihan eri jutuista kuin itse.

vertailun vuoksi: Eihän jotkut oikein ymmärrä sitäkään, että mennään lomalle ja pyritään kiertämään kaikki mahdollinen katsottava eikä pötkötetä ollenkaan.

Joillekin ihmisille on vain täysi mahdottomuus uskoa, että muilla ihmisillä on erilaisia mieltymyksiä ilman että siihen liittyy hampaat irvessä suorittamista. Itselleni on ihan selvää että jotkut tykkää laiskemmasta/rennommasta menosta kuin minä. Toisin päin se tuntuu olevan hyvin vaikea asia tajuta.

Siihen on syy että urheilijat helposti klikkiytyy keskenään lapsina ja teineinä: Ei tarvitse selitellä että treenit yms menee muiden asioiden ohi, koska niin menee muillakin. Tapaamiset sovitaan kun kalenterit antaa myöden.

Mulla oli teininä pari kaveria jotka eivät harrastaneet aktiivisesti ja kyseiset kaveruudet kariutuivat siihen kun joka viikonloppu piti ilmoittaa etten tälläkään kertaa ole tulossa bileisiin tms koska on treenit/kilpailut. Kauheaa syyllistämistä siitä, että oli jokin muu prioriteetti kuin juuri heidän kanssaan ryyppääminen jossain.

"Olisikin noin järkevää, mutta kun ei ole. Aika monessa harrastuksessa sanotaan suoraan, että kaverin synttärit eivät sitten ole syy olla pois. Ja liikuntaharrastukset ovat mustasukkaisia toisilleen. Jos futistreenit on viisi kertaa viikossa (mikä on liikaa alakoululaisille jo muutenkin), turha haaveilla uimakoulusta, joka osuu sunnuntain futsalin päälle. Eeeiii onnistu. Vaikka uinti on hyvää kestävyystreeniä ja hyvä uimataito tärkeää koko elämän ajalle, ja kahdeksanvuotiaalle monipuolinen liikunta olisi oikein hyväksi, niin ei. "

Meidän lapsen jalkapalloseurassa harjoitukset olivat 6 kertaa viikossa. Siellä oli sellainen suositus, että jos ei harrastanut mitään muuta, oli hyvä käydä kaikissa treeneissä. Jos harrasti jotain muuta lajia, ei suositeltu käymään kaikissa. Yhdet jalkapallotreenit viikossa oli vieläpä judoa, ei siis edes jalkapalloa. Mielestäni tämä oli ihan fiksua.

Mun lapsi kävi toisen lajin harjoituksissa kahdesti viikossa, joten ei käynyt jalkapallossa joka kerta. 

Ketjua kokonaan lukematta: mun mielestä pitäisi riippua lapsesta, haluaako lapsi harrastaa jotain vai ei. Ja kuinka intensiivisesti.

Itse olen yli nelikymppinen aikuinen joka en vieläkään tiedä mitä haluan isona tehdä. Toki on ihan kiva työpaikka johon olen oikeastaan ajautunut, mutta en vieläkään ole löytänyt mitään tärkeää harrastusta tai vastaavaa. Lapsena halusin kokeilla kaikkea, ja kyllästyin yhtä nopeasti. Vanhempani halusivat sitouttaa minut johonkin harrastukseen, ja niinpä sitten olikin joitakin harrastuksia joita en saanut lopettaa vaan väkisin harrastin vaikkei kiinnostanut yhtään. Ja sitten ei ollut aikaa kokeilla kaikkea muuta kiinnostavaa. Heti kun aikuistuin lopetin nuo väkipakkoharrastukset enkä koske niihin enää ikinä pitkällä tikullakaan,

Tilanne on eri jos lapsi on itse sitoutunut harrastukseensa, mutta jos sitoutumisen aste ei ole kova, lasta alkaa kyllä aivan varmasti ottaa päästä jos koskaan ei pääse minnekään kun on treenit. Ja se saa aika äkkiä inhoamaan koko harrastusta. Itse olen lapseton mutta itselleni harrastus on harrastus. Siinä kohtaa kun harrastuksesta tulee pakko, se lakkaa olemasta harrastus ja muuttuu työksi. Ja mulle riittää yksi työ, kiitos vaan.

Vierailija kirjoitti:

Siihen on syy että urheilijat helposti klikkiytyy keskenään lapsina ja teineinä: Ei tarvitse selitellä että treenit yms menee muiden asioiden ohi, koska niin menee muillakin. Tapaamiset sovitaan kun kalenterit antaa myöden.

Mulla oli teininä pari kaveria jotka eivät harrastaneet aktiivisesti ja kyseiset kaveruudet kariutuivat siihen kun joka viikonloppu piti ilmoittaa etten tälläkään kertaa ole tulossa bileisiin tms koska on treenit/kilpailut. Kauheaa syyllistämistä siitä, että oli jokin muu prioriteetti kuin juuri heidän kanssaan ryyppääminen jossain.

Muistan itse vähän säälineeni sitä porukkaa, jolla ei ollut muita aktiviteetteja kuin ryyppääminen teininä. Maanantaisin sitten puhuivat, että miten kukakin oli sekoillut ja minne sammunut. Alaikäisenä.

Suurimmasta osasta näistä kyllä kasvoi ihan tolkun työssäkäyviä aikuisia, mutta pari näistä ei koskaan päässyt eteenpäin tuosta vaiheessa, vaikka tekivät parikymppisenä lapsetkin. 

Osa nauttii kilpailusta ja toiset on pakotettuna treeneissä,ei ole hyvä sekään.Meillä huomaa että ne pakotetut pilaa monesti muiden treenit ja pelit.. Lasta voisi kuunnella kun harrastusta valitaan.

Vierailija kirjoitti:

Osa nauttii kilpailusta ja toiset on pakotettuna treeneissä,ei ole hyvä sekään.Meillä huomaa että ne pakotetut pilaa monesti muiden treenit ja pelit.. Lasta voisi kuunnella kun harrastusta valitaan.

Meillä valmentajat sanoo suoraan vanhemmille, jos näyttää siltä että lapsi ei ole itse innostunut. Harvoin näitä on, koska harva jaksaa raahata täysin vastentahtoista lasta harjoituksiin, mutta muutama on tullut vastaan.

Jos siis teidän pitää viedä harrastukseen toiselle kylälle, tulee niitä poissaoloja varmasti väkisinkin välillä. Lisäksi vanhemmat ovat ehkä tehneet jo isot järjestelyt työvuorojensa ja kuljetusten suhteen. On voitu sopia kuljetuksia myös sukulaista tai kimppakuljetusvuoroja kavereiden vanhempien kanssa. 

Sitten se lisäsi synttäri olisi se viimeisin kipukynnys vielä yhdelle poissaololle. Monissa harrastuksissa on tietyt ajat, eikä niitä voi muutella. Meillä lapsi ainakin haluaa itse olke jyvällä siitä, mitä lajissaan tällä kertaa opetellaan. Se voi olla jokin liikekuvio ja siihen voi tarvita paria, se voi olla ohjeita seuraavan kerran esiintymiseen tai leiriin, minkä lapsi kokee vuoden huippukohtana. Lisäksi joka harrastuskerta maksaa. Jos kaikkien luokkakavereidennsunttärit ja flunssapäivät osuu harrastuspäivälle, ehkä joltakin syntyäriltä täytyy jo jäädä pois? 

Järjestä oma kiva synttärikerta niille, jotka eivät päässeet, mikäli ovat tärkeitä ja läheisiä vieraita.

Vierailija kirjoitti:

Osa nauttii kilpailusta ja toiset on pakotettuna treeneissä,ei ole hyvä sekään.Meillä huomaa että ne pakotetut pilaa monesti muiden treenit ja pelit.. Lasta voisi kuunnella kun harrastusta valitaan.

Tämä. Oman kokemuksen perusteella on kyllä hyvin harvinaista että tavoitteellisissa ryhmissä olisi lapsia pakotettuna. 

On ihan älyllistä epärehellisyyttä väittää (kuten tässäkin keskustelussa monet väittävät), että nuorena ja lapsena kilpaurheilevat olisivat siellä ns hampaat irvessä suurin osa. Kuten joku sanoikin: harva vanhempi ehdoin tahdoin valitsee sen, että koko perheen elämä pyörii sen harrastuksen ympärillä. Kyllä se on lapsilähtöistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siihen on syy että urheilijat helposti klikkiytyy keskenään lapsina ja teineinä: Ei tarvitse selitellä että treenit yms menee muiden asioiden ohi, koska niin menee muillakin. Tapaamiset sovitaan kun kalenterit antaa myöden.

Mulla oli teininä pari kaveria jotka eivät harrastaneet aktiivisesti ja kyseiset kaveruudet kariutuivat siihen kun joka viikonloppu piti ilmoittaa etten tälläkään kertaa ole tulossa bileisiin tms koska on treenit/kilpailut. Kauheaa syyllistämistä siitä, että oli jokin muu prioriteetti kuin juuri heidän kanssaan ryyppääminen jossain.

Muistan itse vähän säälineeni sitä porukkaa, jolla ei ollut muita aktiviteetteja kuin ryyppääminen teininä. Maanantaisin sitten puhuivat, että miten kukakin oli sekoillut ja minne sammunut. Alaikäisenä.

Suurimmasta osasta näistä kyllä kasvoi ihan tolkun työssäkäyviä aikuisia, mutta pari näistä ei kos

Samoin. Jos pitäisi valita haluanko olla tuollainen ryyppyremmiläinen vai urheilija, ehdottomasti urheilija. 

Ne urheilijoiden viikonloppukertomukset oli paljon hauskempia. Ei mulle ainakaan jäänyt kuvaa että siellä väännettäisi jokainen viikonloppu hampaat irvessä treeneissä tai kisoissa.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka te kuinka pakottaisitte niitä Minna-Juusojanne harrastuksiin, niin alle promillesta tulee yhtään mitään, siis edes kelvollista puoliammattilaista.

Te aina kuvittelette,että ne lapset on pakotettu, vaikka ovat itse palavasti halunneet. Itse niihin harjoituksiin kun haluavat. Joskus toki väsyttää,eikä haluakaan. Teininä moni sitten yhtäkkiä ei enää haluakaan, vaikka olisikin menestystä. Se suotakoon. Takana on kivoja rikkaita kokemuksia ja vuosia, jotka ovat varmasti opettaneet jotakin.

Eikä se lapsuudessa hankittu erittäin hyvä peruskuntokasn tutkitusti kovin huono asia ole, saati ne kaikki kaverit ja kontaktit ja siitä syntyneet sosiaaliset taidot. Tutustuu sitten helpommin myöhemmin, jos kohtaa koulussa tai työpaikalla ja toteaa,että mehän oltiin silloin lapsina siinä samassa harrastuksessa.

Harvemmalla nykyään riittää motivaatiota yksin juoksennella, koska muut lapset ovat niissä harrastuksissa liikkumassa ohjatusti yhdessä. 

Ne jotka eivät harrasta, istuvat koneillaan ja kännykät kädessä, tai ostarilla niiden kanssa, joiden harrastus on päihteet, sylkeminen,varastaminen ja päihteiden myynti.