Lasten harrastusten joustamattomuus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luuletko, että kukaan pääsee harrastuksessaan kilpatasolle ilman säännöllistä ja kurinalaista harjoittelua. Vaikka olisi oman mummon hautajaiset, sinne treeneihin mennään. 

Sairasta 

On, mutta mummoa pitää käydä katsomassa silloin kun hän elää.

Ei voi, kun on reenit! 

Vierailija kirjoitti:

Noin yleisellä tasolla voisin rehellisesti sanoa ääneen, että ihmiset pääsevät aina sinne minne oikeasti haluavat. Täällä usein mietitään, kun toisella ei ole koskaan aikaa, ja tässä keskustelussa nyt lasten menojen priorisoinnista. 

Olen tällä elämänkokemuksella sitä mieltä, että menojen priorisointiin vaikuttaa 90 % oma halu tekemiseen/näkemiseen. Kylmä ja ikävä tosiasia. Lähinnä ihmetyttää miksi asian tajuaminen on niin vaikeaa.

 

Minä kyllä ihan viikottain haluaisin vaikka mitä, enkä silti pysty olemaan kuin yhdessä paikassa kerrallaan. 

Vierailija kirjoitti:

Noin yleisellä tasolla voisin rehellisesti sanoa ääneen, että ihmiset pääsevät aina sinne minne oikeasti haluavat. Täällä usein mietitään, kun toisella ei ole koskaan aikaa, ja tässä keskustelussa nyt lasten menojen priorisoinnista. 

Olen tällä elämänkokemuksella sitä mieltä, että menojen priorisointiin vaikuttaa 90 % oma halu tekemiseen/näkemiseen. Kylmä ja ikävä tosiasia. Lähinnä ihmetyttää miksi asian tajuaminen on niin vaikeaa.

 

Aika monessa liikuntalajissa on puutteellinen ymmärrys palautumisesta. Lapsillekin tulee sitten rasitusvammoja, jopa rasitusmurtumia, kun ajatellaan noin, että kyse olisi ihan vaan halusta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja kuinka moni teistä vanhemmista harrastaa yhtä paljon liikuntaa kuin lapsenne? Tuliko teistä itsestä koskaan huippu-urheilijoita? 

Joo, tää on niin ristiriitaista: vanhemmat on uupuneita ja huonokuntoisia kun ei ole aikaa huolehtia itsestä, kun pitää viedä valmennuksiin lapsia joista ei kuitenkaan tule huippuja ja jotka lopettaa harrastuksen aikuisena. Kuka voittaa vai voittaako kukaan? No ainakin seurat saa rahaa ja työllistetään valmentajia.

Lapsesta ei tullut huippua, mutta elinikäisiä kavereita on paljon. Aikuisena pelaa työpaikkansa puulaaki joukkueessa luoden suhteita. Suhteet ovat nykyisin työpaikoilla elintärkeitä. 

En uupunut hänen kuskaamisestaan harkkoihin. Olin itse aina lenkillä harkkojen ajan. Joskus kävin salilla ja uimassa.  Mukana autossa oli myös muita vanhempia. Suunnittelua ja intoa tosin vaati oman itsensä kunnon ylläpitoon. 

Suunnittelua perheen ruokailuun ja kotihommiin joutui kyllä tekemään paljon. Onneksi mieheni osallistui yhtä paljon näihin lasten harrastuksiin. Itse väsyin enempi tyttären harrastusten vaihtamiseen. Kokeiltiin kaikkea. Lopulta tajusin hänellä olevan heikko itsetunto ja kilpailuun liittyvät lajit ei sopinut hänelle. Nyt aikuisena hän käy salilla ja jumppaa joka viikko pitäen kunnostaan huolta. Muut harrastuksensa on kädentaitoihin liittyviä ja ne näkyy kantavan elämässä. Ystäviä on saanut harrastuksistaan joitakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luuletko, että kukaan pääsee harrastuksessaan kilpatasolle ilman säännöllistä ja kurinalaista harjoittelua. Vaikka olisi oman mummon hautajaiset, sinne treeneihin mennään. 

Lol. Onneksi mua ei lapsena pakotettu tuollaisiin harrastuksiin.

Joskus skidinä harmitti, kun en päässyt mihinkään harrastamaan, kun meillä ei yksinkertaisesti ollut rahaa ratsastuksiin tai baletteihin tai taitoluisteluihin. No, hevostallille kyllä pääsin itsekin ja pääsin välillä ratsastamaankin, mutta onneksi tosiaan minua ei kammettu väkisin mihinkään "harrastamaan". Nykyisin taitaa olla ne muksujen harrastukset enemmäkin vanhempien egojen kohottajia. 

Vastaavan tasoista lasten ratsastustuntia voi olla hankala löytää ja kallis, etukäteen maksettu tunti voi jäädä kokonaan käyttämättä. Lapsilla voi olla myös niin paljon synttärikutsuja, ettei harrastukselle jäisi ollenkaan aikaa kun joka lauantai on jotkut kekkerit. Ikävä tietysti, jollei yksiinkään synttärijuhliin pääse.

Toinen juttu tietenkin on onko harrastus vanhempien lapselle haluama vai lapsen oma toive. Oma hevosharrastus nuorena meni itselläni kaiken edelle ja sen parissa olivat myös parhaat kaverit. Kun myöhemmin olin aupairina Yhdysvalloissa, lapsella oli äidin haluamia harrastuksia joista melkein jokaista lapsi inhosi.

Vain lahjattomat treenaa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luuletko, että kukaan pääsee harrastuksessaan kilpatasolle ilman säännöllistä ja kurinalaista harjoittelua. Vaikka olisi oman mummon hautajaiset, sinne treeneihin mennään. 

Lol. Onneksi mua ei lapsena pakotettu tuollaisiin harrastuksiin.

Joskus skidinä harmitti, kun en päässyt mihinkään harrastamaan, kun meillä ei yksinkertaisesti ollut rahaa ratsastuksiin tai baletteihin tai taitoluisteluihin. No, hevostallille kyllä pääsin itsekin ja pääsin välillä ratsastamaankin, mutta onneksi tosiaan minua ei kammettu väkisin mihinkään "harrastamaan". Nykyisin taitaa olla ne muksujen harrastukset enemmäkin vanhempien egojen kohottajia. 

Voi olla niitä egoilijoitakin etenkin kilpalajeissa. Mutta on myös ymmärretty miten paljon harrastukset saattavat vaikuttaa aikuisena terveyteen, itsetuntoon, sosiaalisuuteen, yhteistyökykyä, esiintymistaitoihin jne. Ja aina parempi mitä vähemmän lapsella on aikaa istua koneella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se vaan valitettavasti näin on että lajista riippuen, poissaolo kostautuu tavalla tai toisella. Lätkän pelaaja ei saa peliaikaa ja voimistelija ei saa paikkaa kisoissa. 

Minun tyttäreni on harrastanut joukkuevoimistelua 6 vuotta, on nyt kutosella. Treenit on viidesti viikossa ja kisakaudella kisat lisäksi. Syksyllä ja keväällä. Kun ei treenata, liimataana strasseja ja harjoitellaan kampausta. Pois ei saa olla kuin sairaana tai kisapaikka ohjelmassa menee. 

Käy sääliksi tuo sun tytär. Vaikuttaa nimittäin siltä että ei kovin lahjakas eikä tarpeeksi hyvä jos on niin kova taistelu paikasta. Kuulostaa ihan ressiltä ja paineelta. Olen itse harrastanut muutaman lajin ihan sm kilpatasolla ja vaikka minulla oli välillä niitä poissaoloja, niin pyydettiin aina mukaan kun oli matsi tai kilpailu eli h hetki. Olin vain sen verran hyvä että en tarvinnut ressata näitä jutt

Voimistelussa ei notkeus säily, ellei venyttele ihan joka päivä. Mitä järkeä olisi harrastaa joukkueurheilua, jos ei olisi harjoituksissa mukana? Tällaisessa joukkueharrastuksessa aikaa ei voi siirtää. Ajat ovat muuttuneet ja ei voi verrata omaan lapsuuteen nykyaikaa.

Ratsastushan on melkein ainoa ei-kunnianhimoinen lasten harrastus. Sieltä voi yleensä olla pois ilman suurempia harmeja. Kisaamista ei ole, tai se on semmoista hyvänmielen pikkuristikkoa taitoarvostelulla, mistä ei ole tarkoituskaan kehittyä mitään kummempaa.

Tietysti ratsastustakin VOI harrastaa kunnianhimoisesti, mutta siihen pitää sitten olla melkoinen budjetti ja ihan rajattomasti vanhemmankin aikaa. Ei ole tavisten hommaa se. 

Mun perheellä ei ole koskaan aikaa, koska pitää käydä seurakunnassa. Viikonloppuisin ei voi nähdä, koska silloin on sunnuntaikirkko, lauantaisin joku muu hihhuli-ilta, perjantaisin pitää tehdä vapaaehtoistyötä jne. Pitävät jopa puheita noissa tilaisuuksissa, aiheena lähimmäisen rakkaus...

Arkisin sitten on niitä harrastuksia. =)

Kiva uskonto heillä kun esimerkiksi omat lapset tai sisarukset tulee prioriteeteissä jonkun rukousillan jälkeen. Varmin tapa ollut saada minut tulemaan järkiini ja ymmärtämään että on täyttä soopaa. "Hedelmistään puu tunnetaan."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luuletko, että kukaan pääsee harrastuksessaan kilpatasolle ilman säännöllistä ja kurinalaista harjoittelua. Vaikka olisi oman mummon hautajaiset, sinne treeneihin mennään. 

Lol. Onneksi mua ei lapsena pakotettu tuollaisiin harrastuksiin.

Joskus skidinä harmitti, kun en päässyt mihinkään harrastamaan, kun meillä ei yksinkertaisesti ollut rahaa ratsastuksiin tai baletteihin tai taitoluisteluihin. No, hevostallille kyllä pääsin itsekin ja pääsin välillä ratsastamaankin, mutta onneksi tosiaan minua ei kammettu väkisin mihinkään "harrastamaan". Nykyisin taitaa olla ne muksujen harrastukset enemmäkin vanhempien egojen kohottajia. 

Voi olla niitä egoilijoitakin etenkin kilpalajeissa. Mutta on myös ymmärretty miten paljon harrastukset saattavat vaikuttaa aikuisena terveyteen, itsetuntoon, sosiaalisuuteen, yhteistyökykyä, esiintymistaitoihin jne. Ja aina parempi mitä vähemmän lapsella on aikaa istua koneella. 

Tosi tervettä sosiaalisuutta opettaa se, että harrastus menee kaiken edelle. Mitä se opettaa ihmisen arvosta? Sinäkin kuolet yksin koska muiden pitää harrastaa?

Olin ysärilapsena poikkeuksellinen, koska mulla oli joka päivä harrastuksia, joihin oli pakko mennä. Olin lahjakas noissa harrastuksissa, suorastaan lupaus.

Omille lapsilleni en aio samanlaista harrastusrumbaa järjestää. Lapsuus on saatava elää lapsena. Miettikää nykyvanhemmat sitä, että kannattaisi kysyä niiltä jotka ovat harrastushulluuden jo kokeneet. Harva suosittelee.

Vierailija kirjoitti:

Noin yleisellä tasolla voisin rehellisesti sanoa ääneen, että ihmiset pääsevät aina sinne minne oikeasti haluavat. Täällä usein mietitään, kun toisella ei ole koskaan aikaa, ja tässä keskustelussa nyt lasten menojen priorisoinnista. 

Olen tällä elämänkokemuksella sitä mieltä, että menojen priorisointiin vaikuttaa 90 % oma halu tekemiseen/näkemiseen. Kylmä ja ikävä tosiasia. Lähinnä ihmetyttää miksi asian tajuaminen on niin vaikeaa.

 

No ei nyt ihan niinkään. Pienen vauvan kanssa oli aikamoinen halu päästä vaikka minne, vaan kotona kökin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se vaan valitettavasti näin on että lajista riippuen, poissaolo kostautuu tavalla tai toisella. Lätkän pelaaja ei saa peliaikaa ja voimistelija ei saa paikkaa kisoissa. 

Minun tyttäreni on harrastanut joukkuevoimistelua 6 vuotta, on nyt kutosella. Treenit on viidesti viikossa ja kisakaudella kisat lisäksi. Syksyllä ja keväällä. Kun ei treenata, liimataana strasseja ja harjoitellaan kampausta. Pois ei saa olla kuin sairaana tai kisapaikka ohjelmassa menee. 

Käy sääliksi tuo sun tytär. Vaikuttaa nimittäin siltä että ei kovin lahjakas eikä tarpeeksi hyvä jos on niin kova taistelu paikasta. Kuulostaa ihan ressiltä ja paineelta. Olen itse harrastanut muutaman lajin ihan sm kilpatasolla ja vaikka minulla oli välillä niitä poissaoloja, niin pyydettiin aina mukaan kun oli matsi tai kilpailu eli h hetki. Olin vain sen verran hyvä että en tarvinnut ressata näitä jutt

Olen eri jolle vastasit, mutta matsit on ihan pikkaisen eri asia kun esim tässä tuo joukkuevoimistelu, missä toimitaan täysin yhdenaikaisesti ryhmässä ja pihalla on jo yksien treenien jälkeen jos on pois, koska jatkuvasti hiotaan ja tehdään pieniä muutoksia. Ei kannata tulla keulimaan jos et edes tiedä mistä puhutaan.

Tosi tervettä sosiaalisuutta opettaa se, että harrastus menee kaiken edelle. Mitä se opettaa ihmisen arvosta? Sinäkin kuolet yksin koska muiden pitää harrastaa?

En ole sanonut, että menee kaiken edelle. Oma lapseni käy harrastusten lisäksi synttäreillä lähes joka viikko. 

Vierailija kirjoitti:

Tosi tervettä sosiaalisuutta opettaa se, että harrastus menee kaiken edelle. Mitä se opettaa ihmisen arvosta? Sinäkin kuolet yksin koska muiden pitää harrastaa?

En ole sanonut, että menee kaiken edelle. Oma lapseni käy harrastusten lisäksi synttäreillä lähes joka viikko. 

Aloituksessa puhuttiin tilanteesta, jossa menee

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosi tervettä sosiaalisuutta opettaa se, että harrastus menee kaiken edelle. Mitä se opettaa ihmisen arvosta? Sinäkin kuolet yksin koska muiden pitää harrastaa?

En ole sanonut, että menee kaiken edelle. Oma lapseni käy harrastusten lisäksi synttäreillä lähes joka viikko. 

Aloituksessa puhuttiin tilanteesta, jossa menee

Keskustelu liikkuu eri suuntiin. 

Meidän Syystaika Tuulia-Mohammad kerää rautakankia.

Hauskoja keskusteluja. Vuosia sivusta lasten ja nuorten joukkueurheiluharrastuksia seuranneena ja ohjanneena voin yleistää, että treeneistä jäävät ne pois, joita ei kannusteta kotona, eivätkä vanhemmat omaa liikunnallista taustaa tai harrastuksia. Yleistäminen ei ole sama asia kuin absoluuttinen totuus, vaan nk. leimaava piirre. Liikuntaharrastus tässä ei tarkoita, että käy kesäisin mummofillarilla uimassa kilometrin päässä kerran viikossa (korostettuna esimerkkinä). Toki on niin itsekkäitä vanhempiakin, että heidän menonsa tai suoranainen laiskuutensa ylittävät omien lasten tarpeet kerta toisensa jälkeen ja lapset jäävät toistuvasti pois harrastuksesta. Nokkelat lapset sitten hankkiutuvat harrastuksiin muiden avittamana, toiset saattavat syrjäytyä harrastuksista. Molemmat omalla tavallaan surullisia esimerkkejä todellisuudesta.

Lapsen jäädessä pois treenikerralta on päätös kovin harvoin lapsen. Itse kannustan kuitenkin siihen, että lapset saisivat treenata niin paljon kuin haluavat (jollei siitä synny haittaa unirytmille, muutoin terveydelle tai koulunkäynnille) ja vanhempien tulisi kannustaa, kuskata ja kustantaa. Kukin sitten omien resurssien mukaan tuo kuskaaminen ja kustantaminen, kannustaminen maksaa itsensä takaisin nopeasti. Tässä saa kylläkin kannustaa aikuisia yhtä paljon kuin lapsiakin - kuvaa hyvin nykypäivän menoa. Joukkuelajeissa treenikerrat ovat pienillä usein kovin harvassa, joten aktiivisella osallistumisella on jonkinmoinenkin merkitys sekä harrastuksessa kehittyville sosiaalisille suhteille. että harrastuksessa kehittymiselle yksilönä. Toiset arvostavat niitä harvojakin mahdollisuuksia ja valmentajien sitoutumista siinä määrin, että harjoituskerrat ohittavat esimerkiksi arki-illan syntymäpäiväjuhlat. Priorisointia aikuisten maailmassa, lapsilla varmasti sitä "mikä on kaikkein kivointa"-fiilistä. 

Nämä syntymäpäiväjuhlat ymv. ovat useimmiten järjestettävissä siten, että ne onnistuvat myös hieman muita huomioiden. Mikäli tarve on itse määrittää juhlien ajankohta kiveen hakaten, kannattaa ehkä miettiä, ovatko kaikki valmiita tinkimään omista menoistaan ja harrastusten mukanaan tuomista sosiaalisistakin kontakteista siksi, että toinen ei voi edes kuvitella kysyvänsä muiden lasten ja heidän perheidensä aikatauluista etukäteen. Mikäli ei arvosta muiden, eikä juuri omien lasten harrastuksia kuin puheiden tasolla, on helppo ymmärtää, miksi itse kehitellyt menot ja juhlien "aina epäsopivat ajankohdat" sitten nostavat ihmettelyn määrää.