Biologi todisti, kun metsäkone jyräsi uhanalaisten simpukoiden yli: Kuljettaja totesi, että voisit ottaa rintaliivit pois
Hän kertoo pysäyttäneensä metsäkoneen kuljettajan ja ilmoittaneensa, että rauhoitetun joen yli ajaminen on laitonta.
Osa keskustelusta tallentui Sysiveden kuvaamalle videolle. Yle on nähnyt videon.
- Kuljettajan asenne oli sellainen, että siitähän nyt mennään yli. Että hän ei paljoa lotkauttanut korvaansa huomautukselle, Sysivesi kertoo.
Sysiveden mukaan kuljettaja myös käyttäytyi tilanteessa asiattomasti.
- Hän totesi siinä, että voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo.
- Minä tulkitsin sen itse niin, että täällä ei minkään hippien ininöitä paljoa kuunnella, että täällä toimitaan niin kuin on aina toimittu, Sysivesi arvioi.
Sysiveden mukaan kuljettaja jatkoi keskustelun jälkeen matkaansa ja ylitti joen uudestaan.
Kommentit (3618)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös poliisi tutki tätä nyt ympäristörikoksena, joka se onkin. Siinä varmasti selvitetään oliko kuskille annettu ohjeistusta asiasta ja muutkin asiaan vaikuttavat asiat. Jos kuski ei ollut saanut ohjeistusta, niin mistä kuski olisi voinut asiasta tietää, ellei ole itsekin valveutunut luonnonsuojelija, koska heitäkin löytyy. Tietysti homman jatkaminen osoittaa ylimielisyyttä, kun hänelle on asia ilmoitettu. Kuskin nimi ei ole julkisuudessa, joten ketään ei ole lynkattu, ainaostaan kenttätutkintaa suorittavaa biologia on nyt täällä mollattu.
Raakku ei varmaan monelle ole edes tuttu, mutta ei se silti tee siitä sen arvottomampaa suojeltavaa kuin mistään muustakaan luonnon erikoisuudesta.
Miten saat väännettyä tuon tapauksen niin, ettei kuski muka tiennyt. Hänelle ilmoitettiin selväsanaisesti, että se on laitonta. Silti
vietin 1980-luvulla lähes kaikki kesäni maalla ja jopa sillin kaikki tiesivät, että raakut on rauhoitettuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sinä tekisit jos sinun työpaikallesi tulisi tuntematon henkilö vauhkoamaan, että nyt lopetat työntekosi koska se rikkoo jotain lakia? Lopetatko vaikka se haittaisi työpaikkaasi vai jatkaisitko työntekoasi ja ajattelisit, että mikähän sekopää tuo on?
*umpeen tatskattu ja lävistetty tuntematon henkilö
Selvittäisimme asian siitä huolimatta, tietenkin. Hän voi olla hyvinkin oikeassa. Ihmiset näitä töitä tekevät :)
Kun olet yksin metsässä, selvität sielläkin asian, kun joku pelottavan näköinen tatuoitu henkilö lähestyy sinua (ja miten, siitä emme ole kuskin kertomaa edes kuulleet).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän biologi ihan asiallisesti käyttäytynyt, toisin kuin kuski.
Ainoa syyllinen tässä on konekuski ja pulju jolle työskentelee. Siitä ei asia muuksi muutu, vaikka biologin nimi olisi dolly lammas.
Niin, tärkeintähän se on etsiä syyllinen eikä miettiä miten tällainen tilanne voitaisiin jatkossa estää.
Lakia tulee noudattaa ja sillä se on estetty.
Tämä saattaa kuulostaa sinusta aivan käsittämättömältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän biologi ihan asiallisesti käyttäytynyt, toisin kuin kuski.
Ainoa syyllinen tässä on konekuski ja pulju jolle työskentelee. Siitä ei asia muuksi muutu, vaikka biologin nimi olisi dolly lammas.
Niin, nythän meille on vain kerrottu valikoitu lause, joka laittaa kuskin mahdollismman huonoon valoon. Mutta jätetty kokonaan kertomatta aktivistin lauseet.
Hän on Metsähallituksen palkkaama asiantuntija.
Töissä.Julkinen sektori tuntuu palkkaavan mitä ihmeellisintä hiihtäjää.
Ihme hiihtäjää kuuntelemalla olisi kuski säästynyt isolta vaivalta. Nyt meni ehkä työt alta, saattaa mennä talous loppuelämäksi ja mahdollista että menee osittain vielä vapauskin ehdonalaisessa. Välillä kannattaisi pysähtyä miettimään, ennen kuin tekee. Tässäkin on aika vaikeaa enää kiistää, kun asiasta on kerrottu, niin vielä senkin jälkeen meni ajamaan uudestaan. Eli vahingoksi ei mene enää millään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän biologi ihan asiallisesti käyttäytynyt, toisin kuin kuski.
Ainoa syyllinen tässä on konekuski ja pulju jolle työskentelee. Siitä ei asia muuksi muutu, vaikka biologin nimi olisi dolly lammas.
Niin, nythän meille on vain kerrottu valikoitu lause, joka laittaa kuskin mahdollismman huonoon valoon. Mutta jätetty kokonaan kertomatta aktivistin lauseet.
Hän on Metsähallituksen palkkaama asiantuntija.
Töissä.Julkinen sektori tuntuu palkkaavan mitä ihmeellisintä hiihtäjää.
Naiset palkkaamassa toisiaan. Usein vielä lesbot jolloin vedetään aina kotiinpäin.
Onko joku asiaa kommentoinut nähnyt/kuullut ko videon?
Kysyn vaan...
Raakut ovat maapallolle paljon tärkeämpiä ja ympäristöä tuhoamattomampia kuin yksikään ihminen. Syyte murhasta olisi paikallaan.
Olisiko halunnut nähdä nännikorut?
Siitäkö tässä on kyse?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös poliisi tutki tätä nyt ympäristörikoksena, joka se onkin. Siinä varmasti selvitetään oliko kuskille annettu ohjeistusta asiasta ja muutkin asiaan vaikuttavat asiat. Jos kuski ei ollut saanut ohjeistusta, niin mistä kuski olisi voinut asiasta tietää, ellei ole itsekin valveutunut luonnonsuojelija, koska heitäkin löytyy. Tietysti homman jatkaminen osoittaa ylimielisyyttä, kun hänelle on asia ilmoitettu. Kuskin nimi ei ole julkisuudessa, joten ketään ei ole lynkattu, ainaostaan kenttätutkintaa suorittavaa biologia on nyt täällä mollattu.
Raakku ei varmaan monelle ole edes tuttu, mutta ei se silti tee siitä sen arvottomampaa suojeltavaa kuin mistään muustakaan luonnon erikoisuudesta.
Miten saat väännettyä tuon tapauksen niin, ettei kuski muka tiennyt. Hänelle ilmoitettiin selväsanaisesti, että se on laitonta. Silti hän jatkoi. Kuvitteli varmasti ettei tule seurauks
No jos sinulle joku ihme hemmo tulee keskellä erämaata sanomaan , että teet omassa työssäsi laittomuuksia, vaikka olet saanut selkeät ohjeet työntekoon, niin keskeytätkö työsi ja alat tavoitella pomoa, jonka tiedät olevan tavoittamattomissa ja aikataulun painavan niskaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö töitä tehdessä uskoa kaikenmaailman pysäyttelijöitä?
Olis kannattanut uskoa. Nyt kun Stora enso linjasi että vastuu on kuljettajalla, niin maksumieheksi joutuu joka tapauksessa. Vaikka ei tulisi miljoonien korvauksia, niin käräjillä saa istua pitkään, koska Stora ensolla on varaa käräjöidä niin pitkään kuin huvittaa ja vetää juttu korkeampiin asteisiin. Jos siis alustavati menee Enson maksettavaksi, niin 100% varmuudelle riitauttaa oikeuteen.
Olisi varmaan ollut lieventävä tekijä, jos olisi lopettanut reitin käyttämisen kun sai tiedon sen laittomuudesta. Nyt joutuu maksamaan ylimielisyydestään.
Ei tuommoinen satunnainen puskasta pompannut rähjäävä aktivisti nyt ihan vastaa sitä että jossain olisi todistettu ettei sitä jokea saa ylittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sinä tekisit jos sinun työpaikallesi tulisi tuntematon henkilö vauhkoamaan, että nyt lopetat työntekosi koska se rikkoo jotain lakia? Lopetatko vaikka se haittaisi työpaikkaasi vai jatkaisitko työntekoasi ja ajattelisit, että mikähän sekopää tuo on?
Pysähtyisin ja soittaisin työnjohtajalle tarkistaakseni asian. On muuten joskus käynytkin niin.
Sinä saat työnjohtajan kiinni ja on joskus noin käynytkin. Entä jos työnjohtajaa ei saa normaalisti kiinni. Palaveria palaverin perään jne. Entä jos näitä tapauksia sattuu jatkuvasti? Luontoaktivistit ovat tuttuja metsäkonekuskille. Liika on liikaa. En tiedä ammattiasi mutta jos olisit vaikka rakennusmies/tietyömies jonka työmaalla käy liian usein ihmisiä valittamassa asiasa kuin asiasta,
rakennustyömailla ei ulkopuoliset saa olla, joten jos ulkopuolinen tulisi rakennustyömaalle, on ohjeena soittaa vartiointiyritykselle tai suoraan poliisille, joka sitten tulee paikalle viemään tilanteen loppuun
Älä viitsi niuhottaa. Ymmärrät mitä tarkoitan. Jos valittajia on liiaksi asti, niin silloin käy helposti niin, että tarpeelliset valittajat jäävät myös huomiotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sinä tekisit jos sinun työpaikallesi tulisi tuntematon henkilö vauhkoamaan, että nyt lopetat työntekosi koska se rikkoo jotain lakia? Lopetatko vaikka se haittaisi työpaikkaasi vai jatkaisitko työntekoasi ja ajattelisit, että mikähän sekopää tuo on?
*umpeen tatskattu ja lävistetty tuntematon henkilö
Selvittäisimme asian siitä huolimatta, tietenkin. Hän voi olla hyvinkin oikeassa. Ihmiset näitä töitä tekevät :)
Näin meilläkin. Ihan kaupallisessa yrityksessä. Tossua tulee jos alan arviomaan ihmisen ulkonäköä, tatskoja, etnistä tai aatteellista tai mitä lie ominaisuutta. Asiat asioina. Myös siviilinä - pyrin kohtamaan ihmiset kunnioittavasti riippumatta siitä miltä ne näyttää ja mitä niillä on päällä. Ja ei, en pyydä ottamaan rintaliivejä pois ellei olla lähdetty baarista jatkoille kahdestaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö töitä tehdessä uskoa kaikenmaailman pysäyttelijöitä?
Olis kannattanut uskoa. Nyt kun Stora enso linjasi että vastuu on kuljettajalla, niin maksumieheksi joutuu joka tapauksessa. Vaikka ei tulisi miljoonien korvauksia, niin käräjillä saa istua pitkään, koska Stora ensolla on varaa käräjöidä niin pitkään kuin huvittaa ja vetää juttu korkeampiin asteisiin. Jos siis alustavati menee Enson maksettavaksi, niin 100% varmuudelle riitauttaa oikeuteen.
Olisi varmaan ollut lieventävä tekijä, jos olisi lopettanut reitin käyttämisen kun sai tiedon sen laittomuudesta. Nyt joutuu maksamaan ylimielisyydestään.
Vanha sanontahan on, että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän biologi ihan asiallisesti käyttäytynyt, toisin kuin kuski.
Ainoa syyllinen tässä on konekuski ja pulju jolle työskentelee. Siitä ei asia muuksi muutu, vaikka biologin nimi olisi dolly lammas.
Niin, tärkeintähän se on etsiä syyllinen eikä miettiä miten tällainen tilanne voitaisiin jatkossa estää.
Kyllä sitäkin varmasti mietitään, sen verran kalliiksi tämä tulee sekä Stora Ensolle, että metsäkoneyrittäjälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihervassarit eivät näemmä arvosta konekuskin töitä?
Meni sitten ohi, että tässä oli kyse siitä, että konekuski oli tuhoamassa rauhoitettua jokialuetta?
Palasit sitten jankutuksessasi taas ympyrän alkuun ja oletat että sinulle argumentoidaan kaikki se sama mitä tähän mennessä on argumentoitu uudelleen?
Älä jaksa.
Sinäkö sitten arvostat rauhoitusalueiden tuhoamista metsäkoneella?
Onko sinulla mitään sanottavaa noiden olkiukkojen lisäksi? Vinkiksi vaan että noita on jo käytetty eikä ne hokemalla enää toimi.
Olkiukkoja tässä on kaikki muut argumentit, paitsi tuo, mitä on faktisesti tapahtunut. Metsäkoneella ajettiin puron yli, vaikka niin ei olisi saanut tehdä. Joku yritti sen estää. Ei onnistunut.(Sai asiatonta kommentointia osakseen. Tämä oli ääliömäistä käytöstä, mutta ei se rikos).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olemme siirtäneet ämpäreillä kohta sellaiset 3500 raakkua ylävirtaan. Sieltä alkaa tosin loppua tila, joten kantomatkat tulevat pian todella pitkiksi, Luhta sanoi.
Aamupäivällä koneiden ajourat oli peitetty, ja seuraavaksi vuorossa oli veden siivilöinti pohjanpuhdistuspumpulla.
Virittelemme pumppua nyt toimintaan ja alamme tehdä raakuille shell opening -tutkimusta, jonka avulla selvitämme, mikä raakkujen kunto tällä hetkellä on.
Luhta kertoi, että raakkutuhoja tapahtuu aika ajoin, eikä kaikista tapauksista tehdä koskaan rikosilmoitusta.
Hän ei toistaiseksi pysty arvioimaan, onko Suomussalmella tapahtunut tuho Suomen laajin.
Vastaavaa ei kuitenkaan tule mieleen kuluneiden 25 vuoden ajalta. Olen pitänyt useita raakkuesitelmiä koululaisille, ja lapsetkin tietävät hyvin, ettei raakkualueilla voi ajaa esimerkiksi
Kaupunkien vesi ei tule puroista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
raakuilla liito-oravilla ei ole vitunkaan väljä suuressa kuvassa.Turhaa möykkää
raakut puhdistavat vesiä. Ilman puhdasta vettä me olemme kusessa.
Ei uskoisi, että niin pieni määrä raakkuja, mitä vielä on olemassa, huolehtii koko Suomen, ja ehkä jopa koko maailman vesien puhtaudesta...
Nyt haloo!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös poliisi tutki tätä nyt ympäristörikoksena, joka se onkin. Siinä varmasti selvitetään oliko kuskille annettu ohjeistusta asiasta ja muutkin asiaan vaikuttavat asiat. Jos kuski ei ollut saanut ohjeistusta, niin mistä kuski olisi voinut asiasta tietää, ellei ole itsekin valveutunut luonnonsuojelija, koska heitäkin löytyy. Tietysti homman jatkaminen osoittaa ylimielisyyttä, kun hänelle on asia ilmoitettu. Kuskin nimi ei ole julkisuudessa, joten ketään ei ole lynkattu, ainaostaan kenttätutkintaa suorittavaa biologia on nyt täällä mollattu.
Raakku ei varmaan monelle ole edes tuttu, mutta ei se silti tee siitä sen arvottomampaa suojeltavaa kuin mistään muustakaan luonnon erikoisuudesta.
Miten saat väännettyä tuon tapauksen niin, ettei kuski muka tiennyt. Hänelle ilmoitettiin selväsanaisesti, että se on laitonta. Silti
Juuri näin. On varmaan kasvatettu niin ettei tiedä mitä laki ja, säännöt edes tarkottaa. Ajanut mopoa ja autoa jo 5v, kotoa oppinut ettei laeilla ole mitään väliä, ammuskellut mitä eteen tulee yms. Lait koskee vain muita, ei tämmöisiä sankareita mikä tämä metsäkoneenkuljettaja. Tyhmä kuin saapas, kunnei puhettakaan ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö töitä tehdessä uskoa kaikenmaailman pysäyttelijöitä?
Olis kannattanut uskoa. Nyt kun Stora enso linjasi että vastuu on kuljettajalla, niin maksumieheksi joutuu joka tapauksessa. Vaikka ei tulisi miljoonien korvauksia, niin käräjillä saa istua pitkään, koska Stora ensolla on varaa käräjöidä niin pitkään kuin huvittaa ja vetää juttu korkeampiin asteisiin. Jos siis alustavati menee Enson maksettavaksi, niin 100% varmuudelle riitauttaa oikeuteen.
Olisi varmaan ollut lieventävä tekijä, jos olisi lopettanut reitin käyttämisen kun sai tiedon sen laittomuudesta. Nyt joutuu maksamaan ylimielisyydestään.
Vanha sanontahan on, että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.
Ja Myyrin umpeen tatskattua ruumista katsoessa sen kyllä uskoo.
onko sukua reetulle?