Biologi todisti, kun metsäkone jyräsi uhanalaisten simpukoiden yli: Kuljettaja totesi, että voisit ottaa rintaliivit pois
Hän kertoo pysäyttäneensä metsäkoneen kuljettajan ja ilmoittaneensa, että rauhoitetun joen yli ajaminen on laitonta.
Osa keskustelusta tallentui Sysiveden kuvaamalle videolle. Yle on nähnyt videon.
- Kuljettajan asenne oli sellainen, että siitähän nyt mennään yli. Että hän ei paljoa lotkauttanut korvaansa huomautukselle, Sysivesi kertoo.
Sysiveden mukaan kuljettaja myös käyttäytyi tilanteessa asiattomasti.
- Hän totesi siinä, että voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo.
- Minä tulkitsin sen itse niin, että täällä ei minkään hippien ininöitä paljoa kuunnella, että täällä toimitaan niin kuin on aina toimittu, Sysivesi arvioi.
Sysiveden mukaan kuljettaja jatkoi keskustelun jälkeen matkaansa ja ylitti joen uudestaan.
Kommentit (3618)
Todella uhanalainen laji jos joen ylityksellä tappaa tuhansia. Luulin uhanalaisen tarkoittavan, että lajia on vain muutamia. Mutta ilmeisesti uhanalainen on mikäli niitä on vain miljoonia. Esiintyy raakkuja muissakin joissa.
Vierailija kirjoitti:

lisääntymiskelpoisia jokia Suomessa vain muutama
tämä yksi niistä harvoista
metsähallitus
ely keskus
stora enso
metsäurakoitsija
kaikille vaan maksimi 4 vuotta ehdotonta ja miljoonakorvaukset ja potkut!
Mä toivon, että jonain päivänä turhanpäiväiset raakkujat julistetaan sukupuuttoon kuolleeksi lajiksi.
Vierailija kirjoitti:
En luota motokuskien koulutuksiin ja siksi teen säästöpuiden valinnan itse. Jätän metsään myös vanhimpia ja suurimpia puita. Jätän metsään myös sisältä lahot puut, joiden taloudellinen arvo on pieni, mutta luontoarvot suuret. Joskus motokuskit ovat silti kaataneet näitä vain todetakseen puun olevan sisältä laho.
Miksi jätät metsääsi lahoa puuta josta taudit yms. leviää pahimmillaan siihen uuteenkin metsään mitä koitat kasvattaa??
Huvittavaa muuten että tuholaiset leviää nykyään paljon laajemmalle kun ei tehdä täysiä avohakkuita ja nää leviää niitä jätettyjä puita pitkin alueelta toiselle :D
Ei se mene aina noin. Taudit ja tuholaiset ovat usein lajispesifisiä. Lehtipuun lahovika ei aina tartu havupuunhun jne. Lisäksi jos puu on kuollut siinä elävät sienet ja tuholaiset ovat erikoistuneet kuolleeseen puuhun. Ne eivät silloin siirry eläviin. Esimerkiksi kirjanpainajan 3v sitten tappama kuusi ei todellakaan enää levitä kirjanpainajaa. Siinä elävät kirjanpainajan viholliset.
Avohakkuiden reunapuut ovat tutkimusten mukaan keskeisin kirjanpainajien lisääntymispaikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jonka jälkeen syntyvä puita kasvava alue (huom. ei metsä) ei pysty elättämään suurinta osaa metsissä elävistä eläimistä.
On se tähän mennessä pystynyt. Suomen metsät on moneen kertaan kaadettu kaskeamalla tai tervanpolton yhteydessä maan tasalle ja aina ne on takaisin kasvaneet.
Näin on asia. Avohakkuulla ei elä kuin hyvin rajallinen fauna. Mutta avohakkuu on Suomen lain mukainen toimenpide.
Kaskeamisen ja tervanpolton aikana metsää edes pystyttiin kaatamaan vain paljon pienemmissä aloissa. Ei ollut konevoimaa puidenkaatoon, eikä kasken viljelyyn. Nykyisillä koneilla voidaan varmaan kaataa vaikka koko Suomen puut yhtä aikaa.
Ja tää mutuilu on taas sitä olkiukko-osastoa vaihteeksi.
Suomen metsistä kaadetaan hyvin pieniä osia kerrallaan ja uutta kasvaa tila
Tässä uutisoinnissa on käynyt hyvin selväksi se, miten Suomen metsiä hoidetaan. Ja minkälaisia päätehakkuita tehdään.
Eikö sinun mielestäsi ole tehokkuudessa eroa, jos metsää kaadetaan monitoimikoneella, verrattuna siihen, että sitä kaadetaan justeerilla? Ei tarvitse kaivaa esiin mitään työsuoritetaulukoita. Vastaa ihan elämänkokemuksesi perusteella.
Varmaan kasvaa tilalle laskennallisesti enemmän biomassaa, mutta on eroa, jos kaadetaan vaikka satavuotias runko ja tilalle kasvaa ranteen vahvuista taimikkoa.
Kaskenpoltto vertautuu siihen, kun luonto itse uudistuu metsäpalon seurauksena. Metsäpalo on monille eliölajeille välttämätön tapa uudistua. Ei kannata nyt olkiukkojen sekoittaa puuroja ja velliä keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Todella uhanalainen laji jos joen ylityksellä tappaa tuhansia. Luulin uhanalaisen tarkoittavan, että lajia on vain muutamia. Mutta ilmeisesti uhanalainen on mikäli niitä on vain miljoonia. Esiintyy raakkuja muissakin joissa.
Et ymmärtänyt sitten, että ylityskohdassa tallaantui siinä kohdassa olleet yksilöt. Suurempi vaara aiheutuu, kun ylityskohdasta huuhtoutuu humusta ja samentumaa alavirtaan, jolloin ne alavirran simpukat menehtyy sen tähden, että se joen vesi pilaantuu elinkelvottomaksi? Ja niitä on siellä alajuoksulla tuhansittain. Ymmärrätkö?
Olihan historiassa aikoinaan vaikka muuttokyyhkyjä kymmeniä miljoonia, ja ne jopa pystyivät lisääntymäänkin hyvin. Silti uudisasukkaat sai ne tapettua sukupuuttoon, ihan huvin vuoksi. Ja nyt niitä ei siis enää ole. Silloinkin asia huomattiin, mutta suojelutoimiin ryhdyttiin liian myöhään. Jäljellä olevat ei enää riittäneet kannan elpymiseen.
Metsätalous aiheuttaa samantyyppisiä ongelmia. Kun niitä säästettäviä kolopuita on tarpeeksi harvassa, ja etäällä toisistaan, niin niissä elävät lajit, kuten hömötiainen, ei enää löydä sitä pariutumiskumppania. Kun niillä ei ole tinderiä eikä maajussille morsian ohjelmia.
526 sivua turhanpäiväistä jaaritusta. Toisaalta, kun seassa on helmiäkin, olen alusta asti vetänyt keskustelut itselleni talteen, kun moderointi on ulottunut yksittäisten viestien hävittämiseen asti. Toivottavasti ne ovat Sanomalla kuitenkin tallessa, sillä täällähän on jo ilmoitettu että on tehty tutkimuspyyntö poliisille erilaisista loukkauksista.
Minulta löytyy kaikki viestit joita tähän ketjuun on kirjoitettu ja jotka ovat edes kerran ruudulla vilahtaneet.
Olkaa tarkkana, moderointi ei ole tässä keskustelussa puoleeton, eivät ole kyllä niin väittäneetkään. Osa poistetuista on ollut törkykielistä herjaa ja ne on poistettu, mielestäni ihan oikein. Mutta jos noista on kanne nostettu, toivottavasti ne ovat sanomalla talleasa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turhaan biologinaista pilkkaatte, hän esti vielä suuremmaksi paisuvat rangaistukset ja korvaukset, ja ennemmin tai myöhemmin joku muu olisi huomannut tuhot ja ne julkistanut. Voisitte pikemmin lähettää hänelle kiitoksenne.
Ja tästä meillä on vain metsähallituksen biologien väitteet tällä hetkellä. Ja massiivinen median yritys paisutella asiaa joksikin megakatastrofiksi joka vastaa tuhovaikutuksiltaan jotain tsunamia tai tsernobyliä.
Hyvin olet onnistunut sivuuttamaan Stora Enson kommentit asiasta.
Vierailija kirjoitti:
526 sivua turhanpäiväistä jaaritusta. Toisaalta, kun seassa on helmiäkin, olen alusta asti vetänyt keskustelut itselleni talteen, kun moderointi on ulottunut yksittäisten viestien hävittämiseen asti. Toivottavasti ne ovat Sanomalla kuitenkin tallessa, sillä täällähän on jo ilmoitettu että on tehty tutkimuspyyntö poliisille erilaisista loukkauksista.
Minulta löytyy kaikki viestit joita tähän ketjuun on kirjoitettu ja jotka ovat edes kerran ruudulla vilahtaneet.
Olkaa tarkkana, moderointi ei ole tässä keskustelussa puoleeton, eivät ole kyllä niin väittäneetkään. Osa poistetuista on ollut törkykielistä herjaa ja ne on poistettu, mielestäni ihan oikein. Mutta jos noista on kanne nostettu, toivottavasti ne ovat sanomalla talleasa...
suosittelen hankkimaan elämän
Kela Stora Enson yksi pääomistajista, ei ole ollut asioiden tasalla
Vierailija kirjoitti:
Todella uhanalainen laji jos joen ylityksellä tappaa tuhansia. Luulin uhanalaisen tarkoittavan, että lajia on vain muutamia. Mutta ilmeisesti uhanalainen on mikäli niitä on vain miljoonia. Esiintyy raakkuja muissakin joissa.
Eihän yksilöiden määrä voi millään logiikalla olla ainut kriteeri uhanalaisuudelle. Kymmenen lisääntymiskykyistä karhua, ei (kovin suurta) ongelmaa. Kymmenen kappaletta lintua joka munii kerran kesässä, yksi ihminen tai pöllö tai ankara talvi voi tuhota koko lajin. Miljoona raakkua jonka lisääntymisolosuhteet on tuhottu, lajia ei voi enää pelastaa.
Uhanalaisuuteen vaikuttaa siis populaation koon lisäksi lisääntymiskyky, uhat ja elinympäristön olemassaolo ja laatu. Vaikka tätä ei tietäisikään niin kyllähän arkijärki jo kertoo että joillakin lajeilla on enemmän uhkia kuin toisilla.
Vierailija kirjoitti:
En luota motokuskien koulutuksiin ja siksi teen säästöpuiden valinnan itse. Jätän metsään myös vanhimpia ja suurimpia puita. Jätän metsään myös sisältä lahot puut, joiden taloudellinen arvo on pieni, mutta luontoarvot suuret. Joskus motokuskit ovat silti kaataneet näitä vain todetakseen puun olevan sisältä laho.
Miksi jätät metsääsi lahoa puuta josta taudit yms. leviää pahimmillaan siihen uuteenkin metsään mitä koitat kasvattaa??
Huvittavaa muuten että tuholaiset leviää nykyään paljon laajemmalle kun ei tehdä täysiä avohakkuita ja nää leviää niitä jätettyjä puita pitkin alueelta toiselle :D
Huvittavaa muuten, et tuholaiset ovat luonnollinen osa luontoa, joka ei tuhoa metsiä. Puupellot ovat hyvä alusta tuholaisten levitä, koska ovat ykspuoleisia alueita, joita ei suojaa luonnon moninaisuus. Yksi esimerkki on kirjapainajaisen toukka. Luonnollisessa elinympäristössä tuhot ovat olemattomat. Puupelloilla tuhoisat.
Vierailija kirjoitti:
Stora Enson korjuutyömaalla Kainuussa havaittiin torstaina 15. elokuuta ympäristövahinko, jota tutkitaan törkeänä luonnonsuojelurikoksena. Stora Enson toimitusjohtaja Hans Sohlström kertoo yhtiön ryhtyneen välittömiin toimiin heti tapahtuneesta kuultuaan: On tärkeää, että Hukkajoella tapahtunut piittaamattomuus tuli esiin. Paraskin sääntö ja tärkeinkin periaate on arvoton, jos se ei käytännössä toteudu. Olemme jo käynnistäneet lukuisia muutoksia, joiden tavoitteena on varmistaa, ettei vastaavaa pääse enää tapahtumaan, sanoo Stora Enson toimitusjohtaja Hans Sohlström.
Stora Enso on pysäyttänyt hakkuut koko Suomessa kaikissa sellaisissa kohteissa, joissa on vesilaki-, metsälaki- tai luonnonsuojelulakiliitännäisiä rajoituksia. Hakkuut on keskeytetty, kunnes näihin kohteisiin liittyvät toimintaohjeet, hakkuusuunnitelmat ja riskit on saatu uudelleenarvoitua. Kaikki mahdollisesti paljastuvat sääntöjenvastaisuudet arvioidaan yhte
Stora on pysäyttänyt kaikki hakkuunsa. Taitaa olla riskiarvioinnissa tultu sellaiseen lopputulemaan, ettei tainnut olla yksittäistapaus, ja että maine ja tulot ovat vaakalaudalla. Nyt äkkiä korjaamaan jälkiä, ennen kuin luonnonsuojelijat ja viranomaiset ehtivät paikalle.
Tämän tapauksen seuraaminen avasi silmät ymmärtämään, minkä taakia Suomi eli hallitus, vastusti EU:n Ennallistamisdirektiiviä kynsin hampain.
Ettei meinaan EU:n pykälät tule tänne sotkemaan selviä asioita, kun Suomi on kuitenkin metsänhoidon mallimaa, ja me nämä hommat osataan.
Tätä casea voi olla taas huono selittää Brysselissä? Että miten osattiin?
Kirjanpainajan tehtävä on huolehtia ettei metsää kasva liikaa. Ruttobasillien (mustasurma, isorokko) tehtävä taas on huolehtia ettei ihmiskunta kasva liian suureksi. Jostain syystä ihminen ei näitä tuholaisia hyväksy.
Vierailija kirjoitti:
Tämän tapauksen seuraaminen avasi silmät ymmärtämään, minkä taakia Suomi eli hallitus, vastusti EU:n Ennallistamisdirektiiviä kynsin hampain.
Ettei meinaan EU:n pykälät tule tänne sotkemaan selviä asioita, kun Suomi on kuitenkin metsänhoidon mallimaa, ja me nämä hommat osataan.
Tätä casea voi olla taas huono selittää Brysselissä? Että miten osattiin?
Niinpä, ehkäpä paikallisesti tuolla pohjoispohjanmaalla/kainuussa mietitään samalla tavalla, mitä ne Helsingin hipit tulevat tänne määräilemään, kyllä me itse metsämme hoidamme...
Vierailija kirjoitti:
Mä toivon, että jonain päivänä turhanpäiväiset raakkujat julistetaan sukupuuttoon kuolleeksi lajiksi.
Toivottavasti osallistut siihen olemalla lisääntymättä.
Vierailija kirjoitti:
Mä toivon, että jonain päivänä turhanpäiväiset raakkujat julistetaan sukupuuttoon kuolleeksi lajiksi.
Tarkoitat näitä simpukoita? Luonnossa on se kummallinen juttu, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jos tarpeeksi hyönteisiä kuolee niin linnut jotka syövät niitä kuolevat, sitten ei ole lintuja metsästettävänä.