Olen sairas ja mies ei suostu lapsettomuushoitoihin
Olen kirjoittanut tänne aiemminkin käsittääkseni tilannetta ja erittäin vaikeita tunteita. Minulla on paha endometrioosi ja aviomieheni ei suostu lapsettomuushoitoihin, vaikka ne ovat usean erikoislääkärin mukaan ainut mahdollisuuteni tulla raskaaksi. Olemme olleet yhdessä viisi vuotta ja luonnollisesti rakastan, mutta asia on alkanut jo katkeroittaa syvästi. Minä ja lääkärit olemme yhdessä puhuneet hänelle ajan vähyydestä. Olen menossa lähiaikoina aukiolotutkimukseen, jossa selviää, että voinko tulla luomusti raskaaksi. Päätin, että jos johtimet ovat tukossa ja mies ei sittenkään suostu hoitoihin, eroan hänestä. Mitä mieltä olette?
Kommentit (135)
Vierailija kirjoitti:
Vielä riittää muita eläimiä ja kasveja ihmisten materiaaliksi. Toisia ihmisiä tarvitsee alkaa syömään vasta joskus 50v päästä.
Susia on koko maailmassa yhteensä 200 000. Jos ihmisiäkin olisi niin paljon, myönnettäisiin jo metsästyslupia.
Vierailija kirjoitti:
Leikkinukella leikkimisestä pitäisi tehdä sosiaalisesti hyväksyttävämpää. Sitä ei tarvitse saattohoitaa eikä haudata, mutta emä pääsee silti tuuppaamaan vankkureita ja terhakkaasti huoltamaan.
Kertoisipa joku tämän niille miehille, joiden vauvakuumeilut tuhoavat parisuhdeyritykseni kerta toisensa jälkeen.
Kaikki miehet haluavat lapsia. Osa valehtelee alussa mutta kaikki haluavat lopulta. Se on ällöttävää.

Kertoo enemmän miesmaustasi kuin miehistä yleensä. Tilastollisesti miehet himoitsevat liikakansoittamista vähemmän kuin naiset.

Ja silti valtaosa sitä himoitsee. Ensin vain sanotaan se mitä nainen haluaa kuulla. Sitten aletaan mankua perhettä.
Vierailija kirjoitti:
Miehelle sopii lapsen yrittäminen, mutta vain luomusti. IVF on kuulemma epäluonnollista. Miehellä on muuten lapsi aiemmasta suhteesta ja minulla ei ensimmäistäkään.
Ap
Jos ei lähde hoitoihin, ota ero ja hanki lapsi ivf:llä yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehelle sopii lapsen yrittäminen, mutta vain luomusti. IVF on kuulemma epäluonnollista. Miehellä on muuten lapsi aiemmasta suhteesta ja minulla ei ensimmäistäkään.
Ap
Elääkö mies itse täysin luonnollisesti ilman lääketieteen apuja? Onhan kaikki leikkauksetkin ja lääkitykset "epäluonnollisia". Ja entäs jos vauva tarvitsisi sektiota, niin mies ei hyväksyisi niin epäluonnollista tapaa syntyä, vaan mieluummin vauva vammautuisi hapenpuutteeseen?
Jos munasarja on tukossa, niin siinä autetaan munasolut siittiön luokse vähän toista keinoa käyttäen. Sama jos miehellä olisi jalat halvaantuneet, niin varmasti käyttäisi pyörätuolia liikkumiseen, eikä ajattelisi että se on epäluonnollista, jos jalat ei liiku ni sit ei oo tarkoitettu että liikun ollenkaan.
Ei siinä miehen mielipidettä kysellä jos sektio on tarpeen.
Miksi hän toimii näin? Ainakin hän onnistuu saamaan mut tuntemaan itseni arvottomaksi. Että minun haaveilla ja tunteilla ei ole merkitystä. Hän tietää, että miten paljon haluan äidiksi. Olen ollut avoin ja kertonut asiasta heti alusta alkaen. Olen ollut mukana hänen lapsensa kasvatuksessa ja ottanut vastuuta. Lisäksi hän tietää, että jos yrittäminen ei ole vaihtoehto, niin kohdunpoisto on lääkärin suositus.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi mies ei suostu hoitoihin?
Luultavasti sillä on realistisempi kuva ap:n voimavaroista kuin ap:lla itsellään.
Jos endo on niin paha, että tekee hedelmättömäksi, on potilas yleensä aika vaivainen muutenkin. Saikkua saikin perään, lyhennettyä työpäivää sun muuta. Ei välttämättä jaksaisi oikeasti hoitaa lastaan kunnolla.
Ap on vaan tosi itsekäs eikä yhtään ajattele, miten ne voimavarat riittäisi äitiyteen nyt ja sairauden vielä pahetessakin.
Pitäisi ajatella asiaa sen lapsen näkökulmasta eikä vaan että MÄHALUUN.
Valmiiksi voimavararajoitteisen ei kannata lisääntyä varsinkaan, jos se ei perinteisesti onnistu. Aika raskaita ne hoidotkin on.
Älä puhu roskaa. Erittäin vaikea endo eikä sairaslomia tämän taudin kanssa ainutta
No mikä sun mielipide on? Onko noi kivut ja vaikeudet niin ihanaa, että sellaista kannattaa lapselle periyttää?
Sairaiden vanhempien samasta sairaudesta kärsivät lapset eivät yleensä kyllä kovin kiitollisia ole. Sanon vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehelle sopii lapsen yrittäminen, mutta vain luomusti. IVF on kuulemma epäluonnollista. Miehellä on muuten lapsi aiemmasta suhteesta ja minulla ei ensimmäistäkään.
Ap
Elääkö mies itse täysin luonnollisesti ilman lääketieteen apuja? Onhan kaikki leikkauksetkin ja lääkitykset "epäluonnollisia". Ja entäs jos vauva tarvitsisi sektiota, niin mies ei hyväksyisi niin epäluonnollista tapaa syntyä, vaan mieluummin vauva vammautuisi hapenpuutteeseen?
Jos munasarja on tukossa, niin siinä autetaan munasolut siittiön luokse vähän toista keinoa käyttäen. Sama jos miehellä olisi jalat halvaantuneet, niin varmasti käyttäisi pyörätuolia liikkumiseen, eikä ajattelisi että se on epäluonnollista, jos jalat ei liiku ni sit ei oo tarkoitettu että liikun ollenkaan.
Ei siinä miehen mielipidettä kysellä jos sektio on tarpeen.
Tai jos liikakansoittamiseen osallistuminen on "tarpeen".
Vierailija kirjoitti:
Miehelle sopii lapsen yrittäminen, mutta vain luomusti. IVF on kuulemma epäluonnollista. Miehellä on muuten lapsi aiemmasta suhteesta ja minulla ei ensimmäistäkään.
Ap
Ei tuo mies rakasta sinua, eikä halua sinulle lasta. Hän vaikuttaa huijarilta, kun tietää, ettet saa lasta helposti luomusti.
Ihan asiallinen eroperuste. Mies ei halua, sinä haluat. Ei löydy kompromissia. Olen pahoillani tilanteestasi, varmasti rankkaa.
Vierailija kirjoitti:
Miehelle sopii lapsen yrittäminen, mutta vain luomusti. IVF on kuulemma epäluonnollista. Miehellä on muuten lapsi aiemmasta suhteesta ja minulla ei ensimmäistäkään.
Ap
IVF avulla saa ihania terveitä normaaleita lapsia, jo useiden vuosikymmenten ajan. Miehesi on yksiselitteisesti väärässä.
Miehen osuus hoidossa on myös olematon ja kaikki toimenpiteet kohdistuu naiseen.
Jos miehesi ei suostu hoitoihin, niin ainoa vaihtoehtosi on ero. Kannattaa selvittää asia mahdollisimman pian, sillä hoitojen kanssa voi mennä useita kuukausia. Ei ne välttämättä kerrasta onnistu, tosiaankaan. Jos sinulla on ikää, niin todennäköisyys onnistua laskee koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko varma ettei mies ole käynyt vasektomisassa? Tuossahan se paljastuisi heti..
Kyllä, hän on käynyt sperma-analyysissa. Näyte oli hedelmöittävä.
Ap
Nyt sä alat jo säveltämään tuubaa. Sperma-analyysi on osa lapsettomuushoitoja. Millaisen selityksen keksit syyksi, miksi tutkimus tehtiin?
Hän kävi tutkimuksessa työterveyden kautta ihan omasta aloitteestaan. Hoitoihin julkiselle olisimme päässeet nopeasti ja ns. jonon ohi minun kiputilanteeni vuoksi, mutta mies ei suostunut, joten luovutin paikan.
Ap
Mihinkään työterveyteen eivät kuulu mitkään sperma-analyysit, lol.
Miehes saa ihan ite päättää asiasta vittuako uliset.
Vierailija kirjoitti:
Ihan asiallinen eroperuste. Mies ei halua, sinä haluat. Ei löydy kompromissia. Olen pahoillani tilanteestasi, varmasti rankkaa.
Lapsi ei halua syntyä, mutta hänellä ei tässä asiassa ole väliä.
Miettikääpä tämmönen alotus mutta "vaimo ei suostu aborttiin".
Ois vähän toinen ääni kellossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsiluku on niin iso asia, ettei sellaista voi antaa kenenkään muun päättää omasta puolesta.
Jos haluat lapsen, niin nyt on aika toimia. Ja jos miehesi ei halua lasta, niin olisi kohtuullista sanoa tämä ääneen ja antaa sinulle mahdollisuuden vielä tulla äidiksi. Nykyisellään hän vain vie sinun aikaasi.
Suosittelen käymään miehesi kanssa vakavan keskustelun ja sen päätteeksi eroamaan. Tuskin tulee mieltään asiasta muuttamaan.
Minä tein vastaavassa tilanteessa ultimatumin. Vuokrasuhde oli tulossa päätökseen ja sanoin että muutetaan erilleen tai sitoudutaan yrittämään kaikin keinoin.
Hän tuskaili kuukauden. Pysyin vakaana ja puhuimme teemasta sovitusti joka päivä klo 21.
No, muutti sitten mukanani.
Eikö yhtään ahdista t
Tiiätkö, en ole tuo, jolta kysyit, mutta vastaava tilanne meillä. Mies ei olisi pitkän suhteen (avioliitto, yhteinen asuntolaina jne) jälkeenkään halunnut lasta. Lopulta suostui ja on ihan älyttömän hyvä ja sitoutunut isä. Lapsi on hänelle myös äärettömän rakas. Eikä todellakaan kadu, että ryhtyi isäksi. Lapsen saaminen oli myös meille vaikeata, oltiin jo menossa insemknaatioon, kun plussa tuli. Lapsiluku jäi yhteen, toiseen lapseen en painostanut enkä itsekään halunnut alkaa ahneeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leikkinukella leikkimisestä pitäisi tehdä sosiaalisesti hyväksyttävämpää. Sitä ei tarvitse saattohoitaa eikä haudata, mutta emä pääsee silti tuuppaamaan vankkureita ja terhakkaasti huoltamaan.
Kertoisipa joku tämän niille miehille, joiden vauvakuumeilut tuhoavat parisuhdeyritykseni kerta toisensa jälkeen.
Kaikki miehet haluavat lapsia. Osa valehtelee alussa mutta kaikki haluavat lopulta. Se on ällöttävää.
Kertoo enemmän miesmaustasi kuin miehistä yleensä. Tilastollisesti miehet himoitsevat liikakansoittamista vähemmän kuin naiset.
Ja silti valtaosa sitä himoitsee. Ensin vain sanotaan se mitä nainen haluaa kuulla. Sitten aletaan mankua perhettä.
Höpöhöpö. Aikalailla päinvastoin.
En ole halunnut enkä halua lapsia. Ex-vaimo löytyy joka alkoi haaveilla lapsista vaikka tiesi että olen vakaumuksellisesti lapseton. Lähdin.
Vierailija kirjoitti:
Miettikääpä tämmönen alotus mutta "vaimo ei suostu aborttiin".
Ois vähän toinen ääni kellossa.
No siinä vaiheessa maito on maassa. Nyt on vain tulevaisuudensuunnitelmat erilaiset.
Tuossa tilanteessahan sen sukulaisuuden saa kyllä tietää. Luovuttajan tiedot annetaan lapselle täysi-ikäisenä. Toista se on kaikki baaripanoista alkunsa saaneilla tai käenpoikina kasvaneilla.