ADHD diagnoosin suosio on ruuhkauttanut neuropsykiatriset palvelut

Vierailija kirjoitti:

Kaikki te jotka väitätte että adhd on vain joku keksitty muotijuttu niin kokeilkaapa elää adhd-ihmisen puolisona ja kattoa sitä touhua vähän aikaa. 🙄

Eli puolisosi perheessä ei pidetty kuria joten puolisostasi tuli käytösongelmainen ja patalaista paskiainen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä kun nämä adhd-lapset tuntuvat aina olevan samantyyppisistä perheistä, tämä pisti silmään kun työskentelin koulussa. Samaan aikaan vanhemmat vaativat meiltä kaikenmaailman tukitoimia ja ymmärrystä möykkääjä-Einarille, mutta kotielämä tuntui olevan yhtä kaaosta. Isäpuolia, äitipuolia, on nykyiset puolisisarukset ja entiset(?!) puolisisarukset. Vanhemmista huomaa, että kalja ja rööki maistuu. Mutta kaikki lapsen oireet johtuvat vain siitä diagnoosista kuulemma.. Käyttäisivätpä vanhemmat aikaisansa ja voimavaransa siihen lapseen ja arkeen kuin diagnoosien hankkimiseen. 

Oliko eroperheen äidit ne innoikkaimmat diagnoosin metsästäjät, kuten tuolla ylhäällä veikkasin?

Kaikki adhd-lapset, joiden kanssa olen työskennellyt asuivat äitinsä kanssa tai uusperheessä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ADHD eli oikealta nimeltä laiskuustauti

No kerropa miten laiskuustaudista paranee, jos potilas kärsii?

Lapsena kurilla ja työllä. Aikuisena käytöshäiriö on jo kroonisoitunut. 

En oikein ymmärrä miksi niiin moni oikein haluaa itselleen mt-diagnoosin eli hullun paperit.

Miten te kehtaatte, aikuiset ihmiset. Jos elo on sujunut kolme- nelikymppiseksi asti mitä te sillä paperilla teette?

Sinne minuakin oltiin ohjaamassa, nauroin ja totesin että eiköhän me jätetä ne paövelut nuoremmille joilla on vielä toivoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"ettei itse tarvisi ottaa niskastaan kiinni tai epämukavasti joutua keskittymään tylsempiin asioihin."

 

Tosi ikävä toi sun asentees AP. Et tiedäkään mikä helvetillinen olo se on kun ei vain pysty eikä kykene vaikka tietää että täytyisi. 

Onko käynyt mielessä että aiheeseen on tullut uutta tietoa viime aikoina ja on käynyt ilmi että suuri joukko ihmisiä on ollut ilman diagnoosia ja apua koska diagnoosikriteerit on olleet sellaiset että ne on koskenut suunnilleen ainoastaan poikalapsia. 

 

Ylivilkkaus on edelleen kriteeri, se vain on laajennettu koskemaan muutakin kuin vain fyysistä sinkoilua. Esim itselläni ylivilkkaus on ulospäin näkymätöntä koska se tapahtuu aivoissani. 

On minullakin paljon hetkiä "kun ei vain pysty eikä kykene vaikka tietää että

Tietoa on saatavilla monenlaista. Youtuben sijasta esim tässä on uusinta tietoa ihan tutkija/professori tasolta ja hieman päinvastaiseen suuntaan. 

https://madinfinland.org/osa-1-neurodiversiteetti-mita-se-tarkalleen-ot…

Eli sanomana on että tämä "neuroepätyypillisyys" on vähintäänkin kyseenalainen termi ja ilmiö.

Vierailija kirjoitti:

Miten te kehtaatte, aikuiset ihmiset. Jos elo on sujunut kolme- nelikymppiseksi asti mitä te sillä paperilla teette?

 

Sinne minuakin oltiin ohjaamassa, nauroin ja totesin että eiköhän me jätetä ne paövelut nuoremmille joilla on vielä toivoa.

Entä jos elo EI ole sujunut? Pitääkö vain kitkuttaa hautaan.

Vierailija kirjoitti:

Miten te kehtaatte, aikuiset ihmiset. Jos elo on sujunut kolme- nelikymppiseksi asti mitä te sillä paperilla teette?

 

Sinne minuakin oltiin ohjaamassa, nauroin ja totesin että eiköhän me jätetä ne paövelut nuoremmille joilla on vielä toivoa.

Kun kaikilla muillakin on. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki te jotka väitätte että adhd on vain joku keksitty muotijuttu niin kokeilkaapa elää adhd-ihmisen puolisona ja kattoa sitä touhua vähän aikaa. 🙄

Meinasin juuri kommentoida samaa.

Ei sitä ADHD:ta voi neurotyypillinen ymmärtää edes pintapuolisesti, tai edes silloin kuin ei ole aloittajan kaltaista huonoa ennakkoasennetta, ennen kuin on oikeasti elänyt ADHD-ihmisen kanssa. Vasta silloin saa edes jonkilaisen kuvan kuinka erilailla ADHD-ihmisen aivot toimivat. Olen asunut nyt viisi vuotta naisystäväni kanssa, jolla on ADHD ja edelleen välillä yllätyn siitä kuinka erilainen tämä maailma on hänen silminsä.

 

 

Voitko kertoa esimerkkejä? Kiinnostaisi tietää että miltä oma puuhailu on saattanut kumppaneille näyttää. 

Voisin kirjoittaa aiheesta vaikka kirjan ja joitain esimerkkejä olenkin tänne johonkin toiseen ketjuun kertonut. Mutta listaan muutamia.

- Hyperfiksaatio milloin mihinkäkin ja siitä seuraava informaatiodumppaus. On ihan arkipäiväistä, että herään aamulla ja heti kun saan silmäni auki, naisystäväni tulee selittämään minulle jostain asiasta johon on syventynyt aamun tai yön aikana. Nämä asiat ovat milloin mitäkin, välillä saan luennon jostain eläinlajista ja joskus taas moottorisahojen historiasta

- Rönsyilyt joka suunaan, eli kun naisystäväni on tekemässä jotain, jääkin homma yhtäkkiä kesken ja hän siirtyy johonkin seuraavaan. Hän voi olla vaikka tiskaamassa ja sitten yhtäkkiä muistaakin, että hänen piti ottaa pakkasesta marjoja sulamaan ja lähtee tekemään sitä, jonka jälkeen hän päättääkin mennä laittamaan pyykinpesukoneen päälle ja siinä sivussa muistaa hukanneensa jonkun vaatteen ja alkaa etsimään sitä, mutta löytääkin vanhan muistivihkonsa ja alkaa lukemaan sitä ja siitä taas seuraa jonku vanhan innostuksen uudelleen tulille laittaminen

- Kyvyttömyys hoitaa epämiellyttäviä asioita. Hän saattaa vältellä koko viikon yhtä puhelinsoittoa, mutta saatuaan aamulla idean kasvimaan perustamisesta, se on illalla valmis.

- Päänsisäiset keskustelut ja muu "metakka". Naisystäväni on näennäisesti rauhallinen, mutta olen oppinut huomaamaan ne hetket kun hänen ajatuksensa ovat kiitolaukassa

- Klassinen zoning out. Tämä on edelleen hämmentävää kuinka nopeasti  ja totaalisesti tuo voi tapahtua. Parhaimmillaan se tapahtuu kesken lauseen.

ADHD oireita on erittäin kustannustehokasta hoitaa lääkkeellä. 

Eikö se ole nyt kaikkien etu, että lapset, nuoret ja aikuiset saavat apua tarvittaessa.

Nimim. Suoritin yliopistotutkinnon kun sain lääkkeen. Ennen lääkettä muutin 10 kertaa ympäri Suomea, "opiskelin" useassa amiskassa vaikka mitä. Lopulta sain ammattikoulusta paperit, pääsin pääsykokeilla yliopistoon. Homma meinasi jäädä kesken, kunnes luin artikkelin ADHD:a. Silloin palaset loksahti paikoilleen.

ADHD lääke vei sellaisen sisäisen levottomuuden pois, pystyin paremmin keskittymään lukemiseen ym. Sain opiskelut hoidettua ja olen ollut työelämässä siitä lähtien. 

Huonommin olisi voinut käydä ilman lääkettä 🤷

Oma teoria on että netti ja älypuhelimet syynä tähän, tarvitaan jatkuvaa stimulaatiota aivoille ja sitä saa erittäin helposti tänä päivänä. Tämä johtanut siihen ettei monista normaaleista arkisisita asioista enää selvitä kun vaatii vähän kärsivällisyyttä ja keskittymistä.

Todennäköisesti myös syy miski burnoutit kasvaa työelämässä, töissä kun on usein asioita jotka vaatii keskittymistä ja kärsivällisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi tämä kuvitelma aina on, että vanhemmat haluaa lapselleen sen lääkityksen? Minä ainakin olen suhtautunut hyvin epäluuloisesti ajatukseen lapseni lääkitsemiseen stimulanteilla, ja lääkärit on niitä olleet tyrkyttämässä, ja koulu ja lasu vaatimassa lääkkeiden käyttöä. 

Juurihan Hesarissa oli juttua aiheesta ja kaikkia ADHD-lasten vanhempia yhdisti se, että kaivataan muita tukitoimia kuin lääkitys. Lääkityksiä oli kokeiltu, mutta monien kohdallahan niistä oli luovuttu, koska sivuvaikutukset ovat usein niin pahoja. 

Ihan kuin minä, pitäisiköhän hakea diagnoosi.

"Hän saattaa vältellä koko viikon yhtä puhelinsoittoa, mutta saatuaan aamulla idean kasvimaan perustamisesta, se on illalla valmis."

Yritän usein tehdä asian HETI valmiiksi sen inspiraation varassa, koska jos tulee tauko, siitä ei tule ikinä valmista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi tämä kuvitelma aina on, että vanhemmat haluaa lapselleen sen lääkityksen? Minä ainakin olen suhtautunut hyvin epäluuloisesti ajatukseen lapseni lääkitsemiseen stimulanteilla, ja lääkärit on niitä olleet tyrkyttämässä, ja koulu ja lasu vaatimassa lääkkeiden käyttöä. 

Juurihan Hesarissa oli juttua aiheesta ja kaikkia ADHD-lasten vanhempia yhdisti se, että kaivataan muita tukitoimia kuin lääkitys. Lääkityksiä oli kokeiltu, mutta monien kohdallahan niistä oli luovuttu, koska sivuvaikutukset ovat usein niin pahoja. 

Aivan. Ja kuitenkin täällä palstalla "tiedetään", että vanhemmat vaan haluaa lapselleen lääkityksen, että olisi itsellä helpompaa ja ei tarvitsisi kasvattaa lasta 🙄. 

Muotidiagnoosi. Kai kuka vaan on adhd jos ei kestä epämukavuutta.

"Voisin kirjoittaa aiheesta vaikka kirjan ja joitain esimerkkejä olenkin tänne johonkin toiseen ketjuun kertonut. Mutta listaan muutamia.

- Hyperfiksaatio milloin mihinkäkin ja siitä seuraava informaatiodumppaus. On ihan arkipäiväistä, että herään aamulla ja heti kun saan silmäni auki, naisystäväni tulee selittämään minulle jostain asiasta johon on syventynyt aamun tai yön aikana. Nämä asiat ovat milloin mitäkin, välillä saan luennon jostain eläinlajista ja joskus taas moottorisahojen historiasta

- Rönsyilyt joka suunaan, eli kun naisystäväni on tekemässä jotain, jääkin homma yhtäkkiä kesken ja hän siirtyy johonkin seuraavaan. Hän voi olla vaikka tiskaamassa ja sitten yhtäkkiä muistaakin, että hänen piti ottaa pakkasesta marjoja sulamaan ja lähtee tekemään sitä, jonka jälkeen hän päättääkin mennä laittamaan pyykinpesukoneen päälle ja siinä sivussa muistaa hukanneensa jonkun vaatteen ja alkaa etsimään sitä, mutta löytääkin vanhan muistivihkonsa ja alkaa lukemaan sitä ja siitä taas seuraa jonku vanhan innostuksen uudelleen tulille laittaminen

- Kyvyttömyys hoitaa epämiellyttäviä asioita. Hän saattaa vältellä koko viikon yhtä puhelinsoittoa, mutta saatuaan aamulla idean kasvimaan perustamisesta, se on illalla valmis.

- Päänsisäiset keskustelut ja muu "metakka". Naisystäväni on näennäisesti rauhallinen, mutta olen oppinut huomaamaan ne hetket kun hänen ajatuksensa ovat kiitolaukassa

- Klassinen zoning out. Tämä on edelleen hämmentävää kuinka nopeasti ja totaalisesti tuo voi tapahtua. Parhaimmillaan se tapahtuu kesken lauseen."

Kaikki osui ja upposi. 

Olen hillinnyt itseäni kyllä esim. Noissa infodumpeissa. Rakastan kerätä tietoa kiinnostavasta aiheesta. Mutta kotona yleisö ei ole niin kiinnostunutta. Mies zones out kahdessa sekunnissa. Ärsyttävää! Tiedän mistä johtuu, mutta v-tuttaa se silti. Joten pidän monologit sitten itselläni. On se ok, koska en itsekään sitten jaksa kuunnella mitään yksityiskohtaista tietoa aiheesta joka ei kiinnosta. 

Tuo että lähtee tekemään jotain, mutta päätyy tekemään jotain muuta, on oikeasti kuluttavaa. Silti se tapahtuu melkein joka kerta, että joku häiriötekijä tulee ja vie mukanaan. Esim kahvinkeitto voi epäonnistua monella tapaa. 

Keskustelen itseni kanssa pään sisällä koko ajan. Saatan avata keskustelun keskeltä oman pään sisällä menevän monologin aiheesta.

Ylipäätään, yritä siinä keskittyä yhtään mihinkään kun koko ajan on keskustelu päässä menossa. Kaikki on paljon vaikeampaa, miettikää vaikka toimistolla joku puhuisi koko ajan selän takana, kun yrität kirjoittaa vaikka sähköpostia.

Ennen lääkettä keskusteluja oli useampia yhtäaikaa menossa päässä. Lääke on rauhoittanut menoa ja pääosin on yksi rönsyilevä keskustelu menossa.

Epämiellyttävien asioiden hoitamiseen on ollut pakko tottua kun on lapsia. Mutta on oltava myös armollinen itselleen. Ei se haittaa jos menee sieltä missä aita on matalin jos ei jaksa, ei kykene. Tekee sitten paremmin kun on voimia.

Minulla on myös todella suuria hankaluuksia siirtää huomiota asiasta toiseen. Kun teen töitä, teen ne nopeasti ja ilman taukoja (ja teen hyvin. Saan kiitosta usein). Mutta sitten joku sähköpostiin vastaaminen tuollaisen puristuksen jälkeen, en saa startattua itseäni uudelleen. 

Lääke auttaa minua paljon. Autolla ajaminen hiljentää pään, samoin ratsastus. Liikunnan jälkeen kaikki on helpompaa ainakin tunnin. Mutta nyt on taas todella vaikea saada itseään salille 🙄

Vierailija kirjoitti:

Miten te kehtaatte, aikuiset ihmiset. Jos elo on sujunut kolme- nelikymppiseksi asti mitä te sillä paperilla teette?

 

Sinne minuakin oltiin ohjaamassa, nauroin ja totesin että eiköhän me jätetä ne paövelut nuoremmille joilla on vielä toivoa.

Tuota, kun se elo nimenomaan EI ole sujunut, siksihän niitä syitä on lähdetty etsimään sille, että miksi ei ole sujunut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä kun nämä adhd-lapset tuntuvat aina olevan samantyyppisistä perheistä, tämä pisti silmään kun työskentelin koulussa. Samaan aikaan vanhemmat vaativat meiltä kaikenmaailman tukitoimia ja ymmärrystä möykkääjä-Einarille, mutta kotielämä tuntui olevan yhtä kaaosta. Isäpuolia, äitipuolia, on nykyiset puolisisarukset ja entiset(?!) puolisisarukset. Vanhemmista huomaa, että kalja ja rööki maistuu. Mutta kaikki lapsen oireet johtuvat vain siitä diagnoosista kuulemma.. Käyttäisivätpä vanhemmat aikaisansa ja voimavaransa siihen lapseen ja arkeen kuin diagnoosien hankkimiseen. 

Oliko eroperheen äidit ne innoikkaimmat diagnoosin metsästäjät, kuten tuolla ylhäällä veikkasin?

Kaikki adhd-lapset, joiden kanssa olen työskennellyt asuivat äitinsä kanssa tai uusperheessä. 

Ainoa adhd-lapsi, johon itse törmännyt oli keskiluokkaisessa kahden työssäkäyvän ydinperheessä. Naiset ovat paljon innokkaampia diagnosoimaan itseään ja lapsiaan, joten se selittänee miksi yh-äideillä yliedustus. Lankeavat helpommin lääketeollisuuden hujauksiin. Uusperheet niin kaoottisia muutenkin, että lapset voivat pahoin ihan vaan sen uusperhekuvion vuoksi

Lainaukset eivät toimi, mutta viestin 76 kirjoittajalle:

Meillä tämä menee sikäli hyvin, että itse olen kiinnostunut vähän asiasta kuin asiasta, joten noita informaatiodumppauksia on ihan kiva kuunnella. Joskus vaan tosiaan joutuu sanomaan, että anna mä nyt juon kahvikupillisen rauhassa.

Naisystäväni on myös sanonut, että nuo jatkuvat keskustelut ja muu melu pään sisällä on se rankin osuus. Hän kuvaa usein, että hänen päänsä on kuin vilkas asemahalli. Joka puolella kuuluu puheensorinaa, välillä tarkemmin ohikulkevien keskusteluja, välillä joku tulee kysymään sinulta reittiä (ja silloin vaihdetaan kieli englanniksi) ja kaiken päälle vielä jatkuvat kuulutukset. 

Tunnistan myös tuon huomion asiasta pois siirtämiseen. Kun naisystäväni pystyy keskittymään, hän tekee asian kuin asian nopeasti, hyvin ja valtavalla intensiteetillä. Ja tästä sitten seuraa totaalinen jumi, joka on niin henkinen kuin fyysinenkin. Mieli ei meinaa irrottaa tehdystä asiasta, eikä anna siirtyä toiseen. Ei ole mitenkään epätyypillistä, että naisystäväni ihan konkreettisesti istuu tekemättä mitään kun hän vain yrittää saada tuon jumin jotenkin auki. Ja jokainen istuttu hetki lisää ahdistusta ja kynnystä siirtyä seuraavaan hommaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi tämä kuvitelma aina on, että vanhemmat haluaa lapselleen sen lääkityksen? Minä ainakin olen suhtautunut hyvin epäluuloisesti ajatukseen lapseni lääkitsemiseen stimulanteilla, ja lääkärit on niitä olleet tyrkyttämässä, ja koulu ja lasu vaatimassa lääkkeiden käyttöä. 

Juurihan Hesarissa oli juttua aiheesta ja kaikkia ADHD-lasten vanhempia yhdisti se, että kaivataan muita tukitoimia kuin lääkitys. Lääkityksiä oli kokeiltu, mutta monien kohdallahan niistä oli luovuttu, koska sivuvaikutukset ovat usein niin pahoja. 

Aivan. Ja kuitenkin täällä palstalla "tiedetään", että vanhemmat vaan haluaa lapselleen lääkityksen, että olisi itsellä helpompaa ja ei tarvitsisi kasvattaa lasta 🙄. 

Toki tukitoimia tarvitaan ja lääkityksen kohdilleen saaminen voi viedä aikaa.

Kaikissa lääkkeissä on sivuvaikutuksia. Monia niistä voi myös lieventää jonkin verran. Esim syödä pitää hyvin ennen kuin ottaa lääkkeen. Vaikka ei olisi nälkä, pitää päivän aikana silti saada energiaa, muutaman tunnin välein kun syö vaikka smoothieta, proteiinijuomaa, on lääkkeen vaikutuksen loppumisesta tuleva "crash" paljon pienempi.

Aina pitää punnita haitat ja hyödyt, mutta se ei silti vie pois sitä faktaa, että ADHD:n hoidossa lääke on tehokkain hoitomuoto. Tehokkaampi kuin mikään tukitoimi ja terapia. HUOM! Niistä on apua ja paljon. Saa eväitä aikuisuuttakin varten, kun opetellaan erilaisia keinoja pärjätä.