Nuoriso häiriköi Juhan ja Maaritin kotia
Kommentit (534)
Vierailija kirjoitti:
Kertoo kyllä jotain lainvalvonnasta maassa, että tässäkin ketjussa näin moni on turvautumassa oman käden oikeuteen tai mopojengeihin. Kuitenkin virallisissa kyselyissä luotto poliisivoimiin on tapissa. Näinköhän sitten kuitenkaan on kovin korkealla, täytyy kysyä.
No ja kun, noin pienellä paikkakunnalla ei ole omia poliisivoimia. Jos siellä nyt poliisipartio päivässä käy näyttäytymässä. Häke vaste tunti. Valitettavaa, mutta ihan todellista elämää pienillä paikkakunnilla. Ei poliisilla ole resursseja.
Minulla on kaksi rotweileria ja saatan päästää ne yöpissalle.
Juhan ja Maaritin kannattaisi aloittaa ammunta- tai metsästysharrastus.
Miksi sinulla on vaatteet punaisessa maalissa.
Menepä nyt kertomaan poliiseille, että käyt öisin vieraiden pihoissa muita kiusaamassa ja nyt vaatteet on maalissa, mikä ei lähde pesemällä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinulla on vaatteet punaisessa maalissa.
Menepä nyt kertomaan poliiseille, että käyt öisin vieraiden pihoissa muita kiusaamassa ja nyt vaatteet on maalissa, mikä ei lähde pesemällä.
Ei hitto. Gantin huppari punaisessa maalissa.
Joo. Tiedän, ei lähde pesemällä.
Vierailija kirjoitti:
Tässä täytyy valitettavasti ottaa ohjat omiin käsiin, en ymmärrä miksi timpurissa soittivat poliisille? eihän poliisi mitään voi näille.
Toivottavasti vanhuksilla on lapset tai muita tuttuja jotka voisivat auttaa tilanteessa, äkkiä ne häiriköt lopettavat jos saavat aidon uhkakuvan silmien eteen.
Vanhuksilla? Nainenhan sanoi käyvänsä töissä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinulla on vaatteet punaisessa maalissa.
Menepä nyt kertomaan poliiseille, että käyt öisin vieraiden pihoissa muita kiusaamassa ja nyt vaatteet on maalissa, mikä ei lähde pesemällä.
Ei hitto. Gantin huppari punaisessa maalissa.
Joo. Tiedän, ei lähde pesemällä.
Ei hitto ja niiden sukulainen oli ollut puskassa piilossa ja kaatanut maalia mopoauton päälle.
Neljä vuotta tuollaista kiusaamista. Miten helvetissä tuosta selviää järjissään? Mut olisi peloteltu uuteen osoitteeseen ja sairaseläkkeelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinulla on vaatteet punaisessa maalissa.
Menepä nyt kertomaan poliiseille, että käyt öisin vieraiden pihoissa muita kiusaamassa ja nyt vaatteet on maalissa, mikä ei lähde pesemällä.
Ei hitto. Gantin huppari punaisessa maalissa.
Joo. Tiedän, ei lähde pesemällä.
Ei hitto ja niiden sukulainen oli ollut puskassa piilossa ja kaatanut maalia mopoauton päälle.
Mene poliisilaitokselle kertomaan, että pelottelet ihmisiä yöllä ja talon omistaja oli ollut puskassa piilossa ja kaatanut mopojen päälle maalia sillä aikaa, kun te pelottelitte ikkunan takana.
🤣

Eikö omistajat ollutkaan sisällä?
Vierailija kirjoitti:
No meilläpäin mopopojat otti heti silmätikuksi tyypin joka tuli harjan hanssa heilumaan tielle, kun toiset vähän yöllä temppuili mopoilla koulun parkkipaikalla. Eipä se paljon muuta tarvitse. Pienikin väkivallan uhka saa nuoret oikein innostumaan. Ei niinkään jos asiallisesti pyyttää että voisivatko men
Jotain sellaista varmaan taustalla, miksi muuten juuri tuon talon ottaneet kohteeksi. Nyt on homma kuitenkin karannut käsistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäköhän on syy että juuri he ovat joutuneet nuorten silmätikuksi? Ettei vaan olisi itse alatyylisesti joskus arvostellut nuorten häiritsevää mopoajelua tai muuta nuorten ajanviettoa.
Itselläkin tuli mieleen, ettei kaikkea ole syistä kerrottu. Ei se silti oikeuta tuollaiseen häiriköintiin.
Juuri näin ettei tietenkään mikään oikeuta nuorisoa häiriköintiin ja ilkivaltaan, mutta ihan uteliaisuudesta olisi kiva tietää että miksi ja jopa neljä vuotta putkeen?
Te, jotka ehdotatte, että päästää ison koiran puremaan, niin ette varmaan tiedä, että loppujen lopuksi se koira pääsee hengestään. Koira ei saa lain mukaan purra edes sisään murtautunutta varasta, eikä korkean piha-aidan yli tarkoituksella kiivennyttä, kun se varas ei raukka tiennyt moisesta pedosta. Omistaja saa sakot ja vahingonkorvaukset maksettavakseen, kun on jättänyt vaarallisen eläimen valvonnan tekemättä, ja siksi koiralta lähtee henki. Näin se ikävä kyllä on täällä Suomessa. Emme ole Usassa. Kuollutta kolarikuskiakin voidaan epäillä törkeästä liikenteen vaarantamisesta, vaikka epäily ei johdakaan toimenpiteisiin. Toivoisin koiranomistajana, että asia olisi toisin, mutta kun ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinulla on vaatteet punaisessa maalissa.
Menepä nyt kertomaan poliiseille, että käyt öisin vieraiden pihoissa muita kiusaamassa ja nyt vaatteet on maalissa, mikä ei lähde pesemällä.
Ei hitto. Gantin huppari punaisessa maalissa.
Joo. Tiedän, ei lähde pesemällä.
Ei hitto ja niiden sukulainen oli ollut puskassa piilossa ja kaatanut maalia mopoauton päälle.
Mene poliisilaitokselle kertomaan, että pelottelet ihmisiä yöllä ja talon omistaja oli ollut puskassa piilossa ja kaatanut mopojen päälle maalia sillä aikaa, kun te pelottelitte ikkunan takana.
🤣
Nuoret lähtevät yön pimeydessä ajamaan eivätkä huomaa että mopo on maalia täynnä ja kun istuu niin housutkin on maalissa.
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka ehdotatte, että päästää ison koiran puremaan, niin ette varmaan tiedä, että loppujen lopuksi se koira pääsee hengestään. Koira ei saa lain mukaan purra edes sisään murtautunutta varasta, eikä korkean piha-aidan yli tarkoituksella kiivennyttä, kun se varas ei raukka tiennyt moisesta pedosta. Omistaja saa sakot ja vahingonkorvaukset maksettavakseen, kun on jättänyt vaarallisen eläimen valvonnan tekemättä, ja siksi koiralta lähtee henki. Näin se ikävä kyllä on täällä Suomessa. Emme ole Usassa. Kuollutta kolarikuskiakin voidaan epäillä törkeästä liikenteen vaarantamisesta, vaikka epäily ei johdakaan toimenpiteisiin. Toivoisin koiranomistajana, että asia olisi toisin, mutta kun ei ole.
On puhuttu, että koirat päästetään ulos, ei mistään muusta.
Sano lapsillesi, että ei mene yöllä kenenkään pihoihin.
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka ehdotatte, että päästää ison koiran puremaan, niin ette varmaan tiedä, että loppujen lopuksi se koira pääsee hengestään. Koira ei saa lain mukaan purra edes sisään murtautunutta varasta, eikä korkean piha-aidan yli tarkoituksella kiivennyttä, kun se varas ei raukka tiennyt moisesta pedosta. Omistaja saa sakot ja vahingonkorvaukset maksettavakseen, kun on jättänyt vaarallisen eläimen valvonnan tekemättä, ja siksi koiralta lähtee henki. Näin se ikävä kyllä on täällä Suomessa. Emme ole Usassa. Kuollutta kolarikuskiakin voidaan epäillä törkeästä liikenteen vaarantamisesta, vaikka epäily ei johdakaan toimenpiteisiin. Toivoisin koiranomistajana, että asia olisi toisin, mutta kun ei ole.
Varoituskyltti koirasta riittää. Toi Musti käy vähän kädestä roikottamassa ja se laskee irti kun (vasta) kun käsketään. Siinähän menee naperot itkemään poliisille. Tuskin menevät.
Ikävä tosiasia on, että joihinkin ihmisiin tehoaa vain kovat toimet. Monen kiusaaminen on loppunut kun takaisin on tullut vähintään samalla mitalla. Moni alkaa käyttäytyä kun on uhka kuvan julkaisemisesta. Ja perseilyhalu yleensä hilliintyy merkittävästi esimerkiksi nopeasti seuraavalla vankeustuomiolla (esimerkiksi tuomio kahdessa päivässä ja 3 kk istumista, ei todellakaan ehdollisena). Kaksi jälkimmäistä keinoa on käytössä nykyisessä asuinmaassani (vauras valtio Euroopassa) ja toimivat hyvin. Ja se kuva todellakin julkaistaan jos ensimmäisestä kehotuksesta ei kiltisti astella poliisiasemalle.
On täysin valintakysymys millainen perselytaso sallitaan. Suomessa näytetään sallivan kaikki henkirikokseen asti (jonka senkin voi suorittaa monta kertaa koska vapaaksi pääsee niin pian). Ongelmat vain kasvavat kun niihin ei puututa HETI ja KUNNOLLA. Se Suomessakin jo moneen kertaan nähty. Onko yhteiskunta, joka ei puolusta jäseniään tai välitä mistään todella se mitä halutaan? Että kaikkien paskin sakki on se, jonka pillin tahdissa tanssitaan?
Ei kenenkään lapsilla ole oikeutta mennä kenenkään pihoihin yöllä. Jos mopo sitten on maalissa niin tulee ilmi, että sun lapsi on se pelottelija ja kiusantekijä.
Joo, vaikka talonmaalaus maalia.
Hauskaa.