Miksi suorittavan työn tekijöitä halveksitaan?
Eikö ns. "paremmalle" väelle riitä se, että on heillä itsellä helpot hommat korkealla palkalla vaan vielä pitää sitten polkea "alempiarvoisia" ihmisiä haukkumalla, halveksimalla, ja kohtelemalla kuin paskaa.
Jos ei olisi suorittavan työn tekijöitä, eipä taitaisi olla toimareilla ja muillakaan johtajilla hommia.
Kommentit (103)
Vierailija kirjoitti:
Kuka halveksii? Halveksiminen kertoo pintapuolisesta arvomaailmasta. Jos on terve arvomaailma niin arvostaa kaikkia. Tarvitsemme kaikki toisiamme.
Näinhän sen pitäisi olla, mutta tämän hallituksen aikana varsinkin on kuultu ja nähty todella härskejä ja törkeitä lausuntoja suomalaisista työntekijöistä.
Tällä palstalla ainakin ihmiset kirjoittavat, kuinka heikkolahjaisten hommaa on olla siivooja, kaupan kassa tai lähihoitaja ottaen kuitenkin huomioon, että ihminen, jonka älykkyysosamäärä on merkittävän alhainen mutta ei silti ole kehitysvammainen, ei selviydy tästä monimutkaistuneesta yhteiskunnasta ja työelämästä. Työelämä on entisestään hankalampaa, että ei suorittavan tason tehtäviin kuka tahansa pääse, vaan pitää omaksua koko ajan uutta tietoa ja taitoa digitalisaation myötä. Kohta ei ole keskinkertaisillekaan töitä robotiikan ja tekoälyn vallatessa suorittavan tason töitä.
On se niin reppana hommaa arvostella kenenkään duunia tai ammattia.
Kaikilla meillä on täällä paikkamme ja tehtävämme.
En kumarra ketään ihmistä enkä kenenkään ammattia.
Jep, tämä homma on lähtenyt lapasesta. Olin erään toimiston palkkalistoilla, niin toimitusjohtaja naureskeli ikkunassa, kun suorittava porras päätti työpäivänsä ja lähtivät kotiin sanoen talouspäälliköllemme näin: HEH, TULES KATSOMAAN, ONKO MEILLÄ NOIN HUONOT PALKAT KUN PORUKKA AJELEE SURKEILLA AUTOILLA. Näin meilläpäin !
Ei useimpien firmojen johtoa realistisesti kiinnosta ne alimman tason työntekijät. Ovat heille pääosin nimettömiä ja ehkä jopa kasvottomia ahertajia, jotka tekevät hommia "siellä taustalla" ja heidät voi korvata tuosta noin. Olen ollut firmassa, jossa firman henkilöstömuutoksia ja nimityksiä sai säännöllisesti lukea sähköpostissa, onniteltiin ja kehotettiin toivottamaan tervetulleeksi... Muttei suorittavan puolen, vaikka sielläkin väki vaihtui. Työntekijät olisivat hyvin voineet olla numeroituja, jotkut henkilöllisyyden peittävät huput päässään.
Jos teet suorittavaa työtä, olet joko laiska tai tyhmä, tai molempia. Tämän ajattelun takia. Työ määrittää duunarin ihmisenä.
Ap syyttä muita arvostuksen puutteesta ja sitten syyllistyy itse ihan samaan. Helpot työt ja korkeat palkat...
Vierailija kirjoitti:
Jos teet suorittavaa työtä, olet joko laiska tai tyhmä, tai molempia. Tämän ajattelun takia. Työ määrittää duunarin ihmisenä.
Olet sitä mitä päätät olla.
Hanki itsetunto. Opettele kunnioittamaan itseäsi ja muita.
" Pitäisköhän valita taas uudet orjat.."
(vierestä kuultua kun pascapuljun toimari mietti ääneen työkokeilijoiden ottamista työkkäristä)
Onko se mielestäsi halveksimista, että itse ei halua tehdä suorittavia töitä?
Olen itse tehnyt suorittavaa työtä kaupan kassalla ja vihannut sitä yli kaiken. Työ oli yksitoikkoista ja henkisesti puuduttavaa, huono palkka ja asiakkaatkin monesti hankalia. En halveksi suorittavan työn tekijöitä, mutta kenties minun on vaikea ymmärtää, kuinka joku voi haluta tehdä sellaista vapaaehtoisesti.
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla ainakin ihmiset kirjoittavat, kuinka heikkolahjaisten hommaa on olla siivooja, kaupan kassa tai lähihoitaja ottaen kuitenkin huomioon, että ihminen, jonka älykkyysosamäärä on merkittävän alhainen mutta ei silti ole kehitysvammainen, ei selviydy tästä monimutkaistuneesta yhteiskunnasta ja työelämästä. Työelämä on entisestään hankalampaa, että ei suorittavan tason tehtäviin kuka tahansa pääse, vaan pitää omaksua koko ajan uutta tietoa ja taitoa digitalisaation myötä. Kohta ei ole keskinkertaisillekaan töitä robotiikan ja tekoälyn vallatessa suorittavan tason töitä.
Jos älyllisesti lahjakas ihminen ryhtyy siivoojaksi niin kyllä se mielestäni on jonkinmoista alisuoriutumista.
Ihmettelen samaa ja mielestäni viisaat ihmiset ei halveksi. Maailma ei toimisi ilman kaupan kassoja, siivoojia, raksatyöntekijöitä, rekkakuskeja jne. Olen maisteri, mutta en ole syntynyt kultalusikka suussa ja nuorena olen työskennellyt esim. kassalla.
Jätän omaan arvoonsa sellaiset, jotka halveksivat. Junttia touhua semmoinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla ainakin ihmiset kirjoittavat, kuinka heikkolahjaisten hommaa on olla siivooja, kaupan kassa tai lähihoitaja ottaen kuitenkin huomioon, että ihminen, jonka älykkyysosamäärä on merkittävän alhainen mutta ei silti ole kehitysvammainen, ei selviydy tästä monimutkaistuneesta yhteiskunnasta ja työelämästä. Työelämä on entisestään hankalampaa, että ei suorittavan tason tehtäviin kuka tahansa pääse, vaan pitää omaksua koko ajan uutta tietoa ja taitoa digitalisaation myötä. Kohta ei ole keskinkertaisillekaan töitä robotiikan ja tekoälyn vallatessa suorittavan tason töitä.
Jos älyllisesti lahjakas ihminen ryhtyy siivoojaksi niin kyllä se mielestäni on jonkinmoista alisuoriutumista.
Iso osa ihmisistä ei ole älyllisesti erityisen lahjakkaita, mutta tarpeeksi älykkäitä siihen, että pärjäävät hyvin ns suorittavassa työssä. Eikö ole hyvä, että he tekevät tärkeää työtä ja osallistuvat yhteiskunnan pyörittämiseen sen sijaan, että päättäisivät ruveta kelapummeiksi?
No, ei todellakaan halveksi, omassa päässä olet kehittänyt tuommoisen ajatuksen. Ainoa jota monen mielestä saa halveksia, epäilen että aloittaja itsekin, on puhelin myyjät.
Ei parempiosaiset halveksi, alhaisen itsetunnon omaava työntekijä kuvittelee että häntä halveksitaan ja sen johdosta kirjoittaa netissä loukkaavasti niistä ammateista joita pitää itseään "alempiarvoisina".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla ainakin ihmiset kirjoittavat, kuinka heikkolahjaisten hommaa on olla siivooja, kaupan kassa tai lähihoitaja ottaen kuitenkin huomioon, että ihminen, jonka älykkyysosamäärä on merkittävän alhainen mutta ei silti ole kehitysvammainen, ei selviydy tästä monimutkaistuneesta yhteiskunnasta ja työelämästä. Työelämä on entisestään hankalampaa, että ei suorittavan tason tehtäviin kuka tahansa pääse, vaan pitää omaksua koko ajan uutta tietoa ja taitoa digitalisaation myötä. Kohta ei ole keskinkertaisillekaan töitä robotiikan ja tekoälyn vallatessa suorittavan tason töitä.
Jos älyllisesti lahjakas ihminen ryhtyy siivoojaksi niin kyllä se mielestäni on jonkinmoista alisuoriutumista.
Jospa oravanpyörässä jaettavat palkinnot ei vaan kolahda tälle kaverille. Rahoittaa elämänsä siivoamalla ja hakee kicksinsä omista projekteista.