Pitääkö KIHOMATOJEN takia pitää lapsi kotona?
Eli lapsi on siis päiväkodissa. Annan hänelle tänään lääkkeen, saan sen illalla, pitääkö lapsi pitää huomisen kotona? Saako mennä heti päiväkotiin?
Kommentit (25)
Päiväkodissa ongelmaksi saattaa nousta jo pelkkä tartuntojen toteaminen. Päivittäisessä tohinassa tulee harvemmin kiinnittäneeksi sen ihmeellisempää huomiota lapseen, joka silloin tällöin kyhnyttää kutiavaa takapuoltaan. Kutinasta johtuva levottomuus, ruokahaluttomuus ja mahdolliset vatsakivutkin tulkitaan helposti muista kuin kihomadoista johtuviksi. Lähtökohdaksi onkin otettava se, että kun jollakin hoitolapsella todetaan kihomatotauti (tavallisesti tämä tapahtuu WC-käynnin yhteydessä), se on todennäköisesti ehtinyt jo tarttua useampaan muuhunkin lapseen. Ensimmäinen tehtävä on pyytää vanhempia huolehtimaan lapsensa ja koko perheen hoidosta. Hoidon jälkeen lapsi voi palata takaisin päivähoitoon. Kaikkien hoitolasten joukkotarkastuksesta saavutettava hyöty on rajallinen, sillä kihomadot eivät juuri päiväsaikaan näyttäydy peräaukon ympäristön iholla. Tärkeämpää on kertoa kihomadoista kaikille hoitolasten vanhemmille ja kehottaa heitä itse tarkkailemaan lapsiaan mahdollisten tartuntojen varalta. Kihomadot saattavat olla joillekin vanhemmille ja päiväkodin hoitajille varsin vieras tuttavuus. Siksi olisi hyvä, jos päiväkodilla olisi jaettavanaan informaatiota kihomadoista, niiden tartuntatavoista, oireista ja hoidosta.
Kuten kotioloissakin, myös päiväkodissa päähuomio kiinnitetään lasten ja hoitajien käsien pesuun. Kädet tulee pestä etenkin ruokailun ja WC-käyntien yhteydessä. Mahdolliset vuodevaatteet kerätään pyykkiin vietäviksi (vältettävä leyhyttelyä). Lisäksi patjat ja tyynyt imuroidaan ja tuuletetaan mahdollisuuksien mukaan. Nukkumatilan lattia imuroidaan ja pinnat pyyhitään kostealla rievulla. Lelujen osalta on hyvä siirtyä käyttämään epidemian ajaksi leluja, joita on helppo pestä tai huuhdella. Muutoin ei päiväkodin siivousrutiineista tarvitse poiketa.
Päiväkodissa avain tartuntakierteen katkaisemisessa on se, että kaikki kihomatotartunnan saaneet lapset tulevat hoidetuiksi. Yksikin hoitamaton lapsi saattaa levittää tautia myös sellaisiin lapsiin, joilta kihomadot on jo kertaalleen ehditty hoitaa pois. Hoidon osalta vastuu on lasten vanhemmilla.
jos siis hänet olet tänään lääkinnyt. Päiväkotiin tulee ilmoittaa asiasta ja kotona tulee tehdä perusteellinen siivous. Päiväkodissa hoitavat oman osuutensa. Heillä on tarkat ohjeet asiasta.
nim. Kokemusta on
todettu yksi kihomatotartunta. Katsoin äsken lääkärin CD:ltä, jossa parissakin artikkelissa (Duodecim ja Lääkärilehti) todettiin, että tartunta ei vaadi poissaoloa pk:sta tai koulusta.
Käsihygienia on tärkeää. Lasten kynnet lyhyiksi ja huolellinen käsien putsaus vedellä ja saippualla. Käsidesi ei siis näitä munia tuhoa.
Pyrvinillä hoito epävarmaa, kuinka onnistuu, vähimmällä pääset kun soitat terveyskeskukseen ja pyydät Vermoxia puhelinreseptillä lähimpään apteekkiin.
Olen käsittänyt, että mikäli yhdellä perheenjäsenellä on näkyviä matoja (eli varma tartunta) on erittäin todennäköistä, että madot ovat tarttuneet muihinkin.
Vaikka muilla ei vielä oireita olisikaan, niin heillä voivat madonmunat olla juuri elimistössä kypsymässä. On olemassa myös täysin oireettomia kantajia, jotka kantavat matoja elimistössään jopa vuosia ja tartuttavat perheenjäsenensä aina uudestaan.
Siispä; Koko perheen kannattaa syödä kuuri! Ja mielellään Vermox, koska se tappaa madot ja munat ja koska on olemassa pyrvinille vastustuskykyisiä kihomatokantoja.