Onko kyläilykulttuuri muuttunut tässä asiassa ja olenko outo, kun odotan muuta?

Vierailija kirjoitti:

Olen vela, mutta jos minulla olisi lapsia, en pakottaisi heitä sukuloimaan tai tapaamaan sukulaisia kuin joitain hiton kuninkaallisia! En itsekään tapaa sukulaisia pakosta kuin ehkä kerran vuodessa

Sama! Velat usein ymmärtävät lasten ihmisoikeuksia, eivätkä pidä lapsia aikuisten omaisuutena.

Ikävän paljon on vanhemmissa asennetta, että minä "tein" tämän lapsen, niin teen hänellä mitä haluan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

🤣🤣🤣 Lapsia ja nuoria ei voi enää pakottaa istumaan kahvipöydässä kun vanhat tädit mittailevat paljonko on kasvanut ja utelevat kolumenestystä.

Kaikki muuttuu ja kalkkisten vaikeeta sopeutua muutoksiin.

Palstamammoja ravostuttaa, kun lasten ja nuorten ei ole enää pakko kuunnella sukulaisten horinoita ja päivityksiä tuntikaupalla

Se on toisinpäin. Ne sukulaiset haluavat kuunnella lapsia ja nuoria ja kuulla, mitä heidän elämäänsä kuuluu. Omat lapseni aina ihmettelivät, että miksi kaikki sukulaiset kyselevät koulusta. Selitin siihen, että he haluavat jutella kanssasi ja haluavat tietää, mitä sinulle kuuluu. Koska he eivät kuitenkaan ole kovin usein paikalla, he eivät osaa kysellä tarkempia kysymyksiä harrastuksistasi tai muusta, joten he kysyvät koulusta, koska siellähän jokainen muksu kuitenkin käy. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tulen olemaan varmasti kauhuvanhempi omalle lapselleni, mutta aion jatkaa oman lapsuuteni linjaa. Lapset oppivat käytöstapoja siinä, kun tervehtivät vieraita ja seurustelevat heidän kanssaan. Enkä minä halua siihen lapsen monta kertaa viikossa nähtäviä kavereita kylään juuri silloin, kun tulee joku ihminen, jota nähdään harvakseltaan. Niitä kavereita ehtii näkemään muulloinkin.

Ne kaveritkin voi olla siinä paikalla. Näkee vähän sitä lapsen/nuoren jokapäiväistä elämänpiiriiä. Ja the more, the merrier noin yleisesti ottaen.

En ymmärtä tätä asennetta. Sitä nuorta on menty tapaamaan eikä hänen kavereitaan. Eri asia sitten esim. synttärit.

Joillakin aikuisilla tuntuu olevan sama mentaliteetti. Jos olen menossa lounaalle jonkin kaveriporukkani jäsenen kanssa, kaverini ei halua mennä

Meillä taas oli asenne, että toisten kotiin ei tulla kuin kuninkaallinen joka odottaa arjen pysähtyvän vierailuunsa. Osaan keskustella lasten kanssa eli minua ei kaverit haittaa, varsinkin jos saan vähän vaihtaa kuulumisia myös kummilapsen kanssa. 

 

Lounastreffit ovat niin nopea tapaaminen, ettei tulisi mielenkään että joku olettaa minun syventyvän juuri ja vain häneen. Sen voi tehdä vapaa-ajallakin. Lounaalla syön mieluiten yksin tai sitten verkostoidun. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tulen olemaan varmasti kauhuvanhempi omalle lapselleni, mutta aion jatkaa oman lapsuuteni linjaa. Lapset oppivat käytöstapoja siinä, kun tervehtivät vieraita ja seurustelevat heidän kanssaan. Enkä minä halua siihen lapsen monta kertaa viikossa nähtäviä kavereita kylään juuri silloin, kun tulee joku ihminen, jota nähdään harvakseltaan. Niitä kavereita ehtii näkemään muulloinkin.

Ne kaveritkin voi olla siinä paikalla. Näkee vähän sitä lapsen/nuoren jokapäiväistä elämänpiiriiä. Ja the more, the merrier noin yleisesti ottaen.

En ymmärtä tätä asennetta. Sitä nuorta on menty tapaamaan eikä hänen kavereitaan. Eri asia sitten esim. synttärit.

Joillakin aikuisilla tuntuu olevan sama mentaliteetti. Jos olen menossa lounaalle jonkin kaveriporukkani jäsenen kanssa, kaverini ei halua mennä

Lounas on eri asia ja tilanne kuin kotona tapaaminen. 

Jonkun kodissa on luontevaa kokoontua vaikka minkä mallisella porukalla. Samoin mökillä. Se on osa verkostoitumista, tiedon ja tuttavuuksien siirtoa sukupolvelta toiselle. 

Jos se nuorikin on rennompi ja vapautuneempi noin, niin kaikki siinä voittavat. Ns. hyvät tavat ovat pahimmillaan tuskallisia ja turhia pakkorituaaleja. Kuka niitä oikeasti tarvitsee?

Vierailija kirjoitti:

Sama kokemus! Eniten ärsyttää, kun minut pyydetään esimerkiksi kummin roolissa paikalle ja kummilapsi ei ole seurassani. Miksi minut on edes kutsuttu? Lahjan takia, jos kyse on syntymäpäivästä? Jos kummilasta ei kiinnosta viettää kanssani aikaa ja perheen aikuisetkaan eivät jaksa seurustella kanssani, niin mitä edes teen paikan päällä?

Mulla täysin sama kokemus. Asian ratkaisin niin etten mene enää paikalle. Ja ei ole kyse yhdestä tämmöisestä kerrasta vaan useista. Ei ole kuitenkaan lapsen vika jos aikuinen on sosiaalisesti törppö, se vaan et lapsi imee saman tyylin itseensä. 

Vierailija kirjoitti:

No noinhan se ennen oli, enkä itse välitä sananlaisesta pönötyksestä enää ollenkaan. Vaivaannuttavaakin se on, että jonkun pitäisi minun takiani vasten tahtoaan leikkiä kiinnostunutta.

Olen sen verran rento täti, että käyn koputtelemassa sinne nuorten oville ja menen itse sinne nuorten maailmaan. Ei nuo ole ikinä päälle sylkenyt, vaikka kavereitakin olisi paikalla. Sama pienempien kanssa, konttaan mielellään siellä leikeissä hetken mukana. 

Milloin ennen? Ei ollut kaikilla 70-80-luvuilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhoina hyvinä aikoina lapset sentään osasivat käyttäytyä jos kotiin tuli vieraita kutsusta. Puettiin hienot vaatteet ylle ja oltiin reippaina vieraita vastassa. Käteltiin, niiattiin ja kumarrettiin: "Hyvää päivää Herra Virtanen, hauska tavata taas Neiti Salminen!"

Vieraitten tultua sisään lapset kokoontuivat pianon ympärille lauluesitystä varten jota yleensä vanhin säesti. Saattoipa joku runonkin lausua. Kahvitellessa lapset istuivat siivosti pöydässä ja auttoivat äitiä tarjoiluiden kanssa, tärkeää oli kelle pikkuleipiä ja kahvia tarjottiin ensin. 

 

En olisi lapsena ikinä suostunut tuollaiseen sirkukseen! 

Ja lapsihan päättää, right?

Yhdessä päätetään. 

Hyi kun tuli ahdistavat muistot omasta nuoruudesta mieleen. T. N40

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerää varmasti alapeukkuja, mutta minusta tämä asia mm. erottaa sivistyneet perheet muista perheistä. Teen työtä, jossa vierailen ihmisten kodeissa niin, että koko perhe on paikalla. Sivistyneissä perheissä on vielä ihan automaatio, että lapset/nuoret tulevat esittäytymään ja monet lapset/nuoret vastailevat oikein reippaasti, kun heiltä kysyy jotain.

Asia ei liity sivistykseen, vaan lasten ikään. Et voi odottaa 2-vuotiaalta samanlaista käytöstä kuin 15-vuotiaalta. 2-vuotias voi ujostella vieraita niin paljon ettei halua sen takia tulla esittäytymään tai varsinkaan vastailemaan kysymyksiisi. 

Kyllä liittyy täysin sivistykseen. Ikätasoinen käytös otetaan huomioon toki, mutta esim taapero otetaan tervehtimään mukaan vaikka sylissä jos kovin ujostuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vanhoina hyvinä aikoina lapset sentään osasivat käyttäytyä jos kotiin tuli vieraita kutsusta. Puettiin hienot vaatteet ylle ja oltiin reippaina vieraita vastassa. Käteltiin, niiattiin ja kumarrettiin: "Hyvää päivää Herra Virtanen, hauska tavata taas Neiti Salminen!"

Vieraitten tultua sisään lapset kokoontuivat pianon ympärille lauluesitystä varten jota yleensä vanhin säesti. Saattoipa joku runonkin lausua. Kahvitellessa lapset istuivat siivosti pöydässä ja auttoivat äitiä tarjoiluiden kanssa, tärkeää oli kelle pikkuleipiä ja kahvia tarjottiin ensin. 

Ei hitto! 40-luvulla vai?  😳

Vierailija kirjoitti:

 

Kyllä liittyy täysin sivistykseen. Ikätasoinen käytös otetaan huomioon toki, mutta esim taapero otetaan tervehtimään mukaan vaikka sylissä jos kovin ujostuttaa.

No voi hellanlettas! Tui tui! Oletpa sinä ujo! Blaa blaa.. mitä pazkaa.. 🙄

Vierailija kirjoitti:

Voi elämä. Eivät ihmettele meidän perheen kasvatustapoja tai lapsia vaan suomalaisten kasvatustapoja yleensä. Meillä lapset osaavat käyttäytyä erilaisten ihmisten kanssa ja eri tilanteissa. Koska olemme kasvattaneet heidät tähän. Ei lapsi opi, jos ei opeteta. 

Minkä maalainen sinä olet, kun  et kerran ole suomalainen? Jos taas olet suomalainen, silloinhan ne suomalaisten tavat ovat myös sinun tapojasi, koska sinun maailmassasi kaikki suomalaiset ovat identtisiä ja tekevät asiat millilleen samoin. 

Tässä esimerkki sellaisesta saivartelusta , mikä lopettaa keskustelun tai muuttaa sen riitaisaksi. Ei muka olla ymmärtävinään .

Vierailija kirjoitti:

Torpanmartta osasi kasvattaa toisen vanhempani hyväkäytöksiseksi ja työläismartta toisen. Ilman pakottamista. Juoppolalleista en tiedä. Ei kuulu tuttavapiiriini, luotan tässä sinun kokemukseesi.

Harmi, ettei ne torpanmammojen kasvattamat vanhempasi osanneet kasvattaa sinusta ihmistä, joka tietäisi edes alkeet käytöstavoista. Ei nimittäin ole hyvien käytöstapojen mukaista vihjailla, että toisen ihmisen suvussa olisi juoppolalleja. Kyllä niiden olemassaolosta voi olla tietoinen ilman omaa kokemustakin. Ei tarvitse kuin avata silmät ja poistua joskus kotoaan. Myös se auttaa, jos lukee joskus jotain muutta kuin av-palstaa. Suosittelen sinullekin niin maailmankuvasi kummasti avartuu ja huomaat, että "ennen" ei elettykään missään yksisarvismaailmassa, jossa kaikki olivat hyväkäytöksisiä ja vauvatkin jo osasivat jopa kurjimmassa torpassa kätellä vieraita. 

Hyvänen aika, mikä sinun ongelmasi oikein on? Sinä otit puheeksi juoppolallit, en minä. Minä en vihjaillut mitään sukulaisistasi. Sanoin, että luotan kokemukseesi tässä, koska minun tuttaviini ei kuulu "juoppolalleja". Ei tosin myöskään ihmisiä, jotka syyttävät toisia vihjailuistaan. Ehkä elämme molemmat juuri siinä ympäristössä, joka on meille paras ja sopivin?

"Ennen" tarkoittanee nimenomaisesti aikaa ennen yksisarvismaailmaa ja lumihiutaleita. Aika, jolloin Suomi oli normaali. Aika, jolloin suomalaiset ymmärsivät äidinkieltään, olivat kohtuullisen sivistyneitä ja kasvattivat lapsiaan yhteiskunnan jäseniksi - ei auktoriteetteja halveksiviksi syrjäytyjiksi. Se aika, jolloin oli tavanomainen moraali- ja käytöskoodisto, joka auttoi tulemaan toimeen toisten kanssa. Myös halveksimillasi torppien asukkailla ja alkoholisteilla oli jonkinlainen kunniallisuus ja kunniantunto - nykyään molemmat sanat ovat kirosanoja. 

Ennen oli varmasti myös rikollisia, huonoja, piittaamattomia ja ilkeitä ihmisiä, mutta kaikki eivät pyrkineet olemaan inhottavia ja epäluuloisia toisiaan kohtaan. Ennen vanhemmat halusivat kasvattaa lapsiaan tulemaan toimeen muiden kanssa. Ennen oli enemmän yhteiskuntakelpoisia ihmisiä kuin nykyään.

En nyt ole varma hyppäsitkö sivusta vai olitko se, jolle aiemmin vastasin. Sillä ei luultavasti ole mitään merkitystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen vela, mutta jos minulla olisi lapsia, en pakottaisi heitä sukuloimaan tai tapaamaan sukulaisia kuin joitain hiton kuninkaallisia! En itsekään tapaa sukulaisia pakosta kuin ehkä kerran vuodessa

Sama! Velat usein ymmärtävät lasten ihmisoikeuksia, eivätkä pidä lapsia aikuisten omaisuutena.

Ikävän paljon on vanhemmissa asennetta, että minä "tein" tämän lapsen, niin teen hänellä mitä haluan. 

"MINUN ainutlaatuinen lapseni, jota eivät opettajat määräile ja kiusaa, hän saa olla vapaa kaikista rajoitteista ja kurista."

Miten siitä syöpäkasvaimeen verratusta solumöykystä kasvoikin äidilleen niin hieno jatke, jonka kautta voi elää ja toteuttaa itseään? Uutisissa ollut yksi mies, mutta mammat  käyvät kasvattajien ja opettajien  päälle päiväkodissa ja koulussa.

Jos sukulaisistaan ei välitä, miksi pakottaisi lapsensa olemaan tekemisissä? Jos sukulaisisten kanssa on paljon tekemisissä, lapset tutustuvat heihin ja halaavatkin mielellään. Tarkoitan normaaleja tavallisia sukulaisia, en rikollisia, pervoja tai ilkeitä.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju on kyllä ihan loistoesimerkki palstalle tyypillisestä vääristelystä.

Jos joku esittää toivomuksen, että olisi hienoa jos nykylapset opetettaisiin edes tervehtimään perheen vieraita, niin heti vedetään mukaan kaikki mahdolliset ääriesimerkit tyyliin "ai että lasten pitäisi sietää seksuaalista häirintää vai??" "ai sun mielestäsi ei lasten tulisi koskaan saada olla itsekseen??" "eikö lapsilla saa olla omia rajoja ja lupa päättää omasta elämästään????" "oletteko te sadistipsykopaatteja kun haluatte pakottaa lapset ja nuoret viettämään aikaa kanssanne??????"

Joo, kaikesta tuostahan tässä olikin kyse. Tsiisus teidän kanssanne.

1-2 trollia vain tässäkin ketjussa sauhuaa lisäämässä eripuraa.

Vierailija kirjoitti:

Antaa lasten elää. Itse olen elänyt lapsuuden silloin, kun oli pakko sukulais-tädin kanssa istua olohuoneessa, ei ollut mitään juteltavaa ja aikuisten ehdoilla mentiin. Eipä siitä minulle mitään hyötyä tai iloa ollut, en kehittynyt ihmisenä. 

Nyt olen itse tuo sukulais-täti ja oikein mielellään minua tavataan, mutta pakolla en halua.

Kysyn edelleen, kuinka usein näitä traumaattisia kokemuksia tapahtui, kun oli pakko oikein sukulaistädin kanssa istua samassa huoneessa?

Oliko tämä ihan jokapäiväistä? Koskaan ei lapsiparalla ollut omaa elämää, kun jatkuvasti piti hiljaa pönöttää olohuoneessa aikuisten ehdoilla?

En tiedä olenko elänyt ihan erilaista lapsuutta kuin muut täällä, mutta noita perhetuttavien tapaamisia ja sukuloimisia oli silloin tällöin. Valtaosan lapsuudestani juoksentelin ihan omilla ehdoillani kavereideni kanssa metsissä, luin kirjoja, leikin ihan omia juttujani.

Vierailija kirjoitti:

Mua ärsyttää kun menen kaverille kylään, siellä on teinit vastassa tai sitten niitä jo aikuistuvia lapsia raahataan mukaan esim. aikuisten kesken lenkille jne. En minä niitä tullut tapaamaan.

Edellinen mielipide toi mieleeni omat vierailuni ystäväni luona. Hän on hauska ihminen ja hänellä on jo teini-iän ylittänyt omassa asunnossa asuva tytär. Tytär on lähes aina paikalla ja tuijottaa minua arvioiden. Ei paljon osallistu keskusteluun, mutta hymyilee ja on mukana asiassa. Välillä hänen silmissään välähtää jotain muuta kuin pelkkää ystävällisyyttä. Olen alkanut epäillä että poistumiseni jälkeen minua ja sanomisiani ruoditaan tyttären mielipiteitä arvostaen. Toivon, että ystäväni pitemmän elämänkokemuksen omaavana käyttää myös omaa järkeään, jos näitä epäilemiäni arvosteluistuntoja harrastetaan.