Lue keskustelun säännöt.
Onko kyläilykulttuuri muuttunut tässä asiassa ja olenko outo, kun odotan muuta?
16.08.2024 |
Kun olin lapsi ysärillä, niin perheessämme oli seuraavat säännöt (jotka olivat aika monissa muissakin kaverieni perheissä tuolloin):
Perheen lapset/nuoret olivat kotona, jos vieraaksi tuli esimerkiksi harvoin käyviä sukulaisia, lapsen kummi yms. Lapset/nuoret eivät lähteneet vieraan/vieraiden tullessa kaverin luokse eivätkä lapsen/nuoren kaverit olleet paikalla, jos perheeseen tuli vieraita. Noita kavereita lapset/nuoret näkivät muutenkin, joten katsottiin, että nyt on aika nähdä rauhassa sukulaisten/kummien/muiden vieraiden kanssa. Eli kyläily kaverien kanssa oli pannassa, jos harvinaisempia vieraita tuli kylään. Vieraan/vieraiden tullessa kylään oltiin eteisessä vastassa ja tervehdittiin, myös lapset/nuoret kättelivät vieraat. Hetken seurustelun jälkeen lapset saivat jatkaa leikkejään ja nuoret vetäytyä omaan rauhaansa.
Kun olen nykyisin vieraillut sukulais/kaveriperheissä, joissa on lapsia/nuoria, ei tuollaista käytöstä enää näe. Lähes poikkeuksetta perheen lapsilla ja nuorilla on kavereita käymässä, jos lapset/nuoret ovat kotona. Ja nämä kaverit ovat siis niitä parhaita kavereita, joita lapset/nuoret muutenkin näkevät jatkuvasti. On hämmentävää, kun perheeseen menee suht harvakseltaan kylään (esimerkiksi kerran tai pari vuodessa) ja silloinkaan perheen lapset/nuoret eivät ole paikalla tai viettävät koko ajan kaveriensa kanssa. Osa lapsista/nuorista hädin tuskin juttelee kanssani, kun keskittyvät omien kavereidensa seuraan. Tämä tuntuu ikävältä sukulaistädin/kummitädin ominaisuudessa. Lähes poikkeuksetta tulee olo, että mitäpä minä täällä kutsuttuna kylässä teen, kun seurassani ei edes olla. Onko kyläilykulttuuri muuttunut tässä asiassa? Ja olenko outo, kun odotan perheen olevan ns. oman perheen kesken, kun menen harvoin kylään?
Kommentit (177)
Vierailija kirjoitti:
Meillä kaikki vieraat oli aina koko perheen vieraita. Toki lasten kaverit saattoi piipahtaa käymässä miten sattuu, mutta kyllä me vanhemmat heidät aina huomioitiin ja tervehdittiin.
Vieraiden tuloa odotettiin ja siihen valmistauduttiin, mietittiin mitä ruokaa tehdään, mitä tehtiin viimeksi mistä vieraat saattaisi tykätä jne
Ja lapset osallistui syömiseen ja yhdessäoloon ja heidän kanssa juteltiin ikätasoisesti. Kaikilla oli hauskaa.
Myös kun mentiin jonkun luokse, koko perhe meni tietenkin jos oli kutsuttu ja yhdessä suunniteltiin tuliaiset ja pukeuduttiin tietty vähän siistimmin kuin vaikka koiraa lenkittäessä. Ja kun lapset oli pienempiä, opetettiin miten käyttäydytään "vieraassa" kodissa niin se oli mukavaa sitten vanhempanakin ja lapset halusivat aina tavata näitä meidän kavereita koska he oli ja on edelleen myös lastemme kavereita ja tärkeitä ihmisiä heille.
Osoitettiin kunnioitusta kutsun esittäjää k
Olette sivistynyt perhe, ja teillä on sydämen sivistystä. Elämänne kuulostaa onnekkaalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen niiiiiiin onnellinen vela. 😀
Lapseni kummit ovat kaikki lapselle (11v) niin tärkeitä ja läheisiä, että ihan itse haluaa olla kotona ilman häiriötekijöitä, kun nämä ovat kylässä. Ovat kyllä yhteydessä keskenään myös ilman meitä vanhempia ja heillä on omat juttunsa myös.
Onhan se nyt lapsille outoa, jos joku täti tulee kerran pari vuodessa käymään ja sitten istutaan jäykkänä sohvalla ja jutellaan teennäisesti. Minusta silloin riittää kohtelias tervehtiminen ja pienen hetken small talk. Mutta ehkä en vain ymmärrä, kun meillä käy vain vieraita, joiden kanssa me kaikki haluamme viettää aikaa ja jutella.
No noinhan se ennen oli, enkä itse välitä sananlaisesta pönötyksestä enää ollenkaan. Vaivaannuttavaakin se on, että jonkun pitäisi minun takiani vasten tahtoaan leikkiä kiinnostunutta.
Olen sen verran rento täti, että käyn koputtelemassa sinne nuorten oville ja menen itse sinne nuorten maailmaan. Ei nuo ole ikinä päälle sylkenyt, vaikka kavereitakin olisi paikalla. Sama pienempien kanssa, konttaan mielellään siellä leikeissä hetken mukana.
🤣🤣🤣 Lapsia ja nuoria ei voi enää pakottaa istumaan kahvipöydässä kun vanhat tädit mittailevat paljonko on kasvanut ja utelevat kolumenestystä.
Kaikki muuttuu ja kalkkisten vaikeeta sopeutua muutoksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä tulen olemaan varmasti kauhuvanhempi omalle lapselleni, mutta aion jatkaa oman lapsuuteni linjaa. Lapset oppivat käytöstapoja siinä, kun tervehtivät vieraita ja seurustelevat heidän kanssaan. Enkä minä halua siihen lapsen monta kertaa viikossa nähtäviä kavereita kylään juuri silloin, kun tulee joku ihminen, jota nähdään harvakseltaan. Niitä kavereita ehtii näkemään muulloinkin.
Ei millään pahalla, mutta ne vieraat tuskin kaikki haluavat seurustella lastesi kanssa. Minä en ainakaan haluaisi ns väkisin viettää aikaa lasten kanssa
Vierailija kirjoitti:
Minä tulen olemaan varmasti kauhuvanhempi omalle lapselleni, mutta aion jatkaa oman lapsuuteni linjaa. Lapset oppivat käytöstapoja siinä, kun tervehtivät vieraita ja seurustelevat heidän kanssaan. Enkä minä halua siihen lapsen monta kertaa viikossa nähtäviä kavereita kylään juuri silloin, kun tulee joku ihminen, jota nähdään harvakseltaan. Niitä kavereita ehtii näkemään muulloinkin.
Ne kaveritkin voi olla siinä paikalla. Näkee vähän sitä lapsen/nuoren jokapäiväistä elämänpiiriiä. Ja the more, the merrier noin yleisesti ottaen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhoina hyvinä aikoina lapset sentään osasivat käyttäytyä jos kotiin tuli vieraita kutsusta. Puettiin hienot vaatteet ylle ja oltiin reippaina vieraita vastassa. Käteltiin, niiattiin ja kumarrettiin: "Hyvää päivää Herra Virtanen, hauska tavata taas Neiti Salminen!"
Vieraitten tultua sisään lapset kokoontuivat pianon ympärille lauluesitystä varten jota yleensä vanhin säesti. Saattoipa joku runonkin lausua. Kahvitellessa lapset istuivat siivosti pöydässä ja auttoivat äitiä tarjoiluiden kanssa, tärkeää oli kelle pikkuleipiä ja kahvia tarjottiin ensin.
En olisi lapsena ikinä suostunut tuollaiseen sirkukseen!
Olen vela, mutta jos minulla olisi lapsia, en pakottaisi heitä sukuloimaan tai tapaamaan sukulaisia kuin joitain hiton kuninkaallisia! En itsekään tapaa sukulaisia pakosta kuin ehkä kerran vuodessa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos menen tapaamaan ystävääni/sukulaistani, tapaan HÄNTÄ enkä hänen koko perhettään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tulen olemaan varmasti kauhuvanhempi omalle lapselleni, mutta aion jatkaa oman lapsuuteni linjaa. Lapset oppivat käytöstapoja siinä, kun tervehtivät vieraita ja seurustelevat heidän kanssaan. Enkä minä halua siihen lapsen monta kertaa viikossa nähtäviä kavereita kylään juuri silloin, kun tulee joku ihminen, jota nähdään harvakseltaan. Niitä kavereita ehtii näkemään muulloinkin.
Ne kaveritkin voi olla siinä paikalla. Näkee vähän sitä lapsen/nuoren jokapäiväistä elämänpiiriiä. Ja the more, the merrier noin yleisesti ottaen.
En ymmärtä tätä asennetta. Sitä nuorta on menty tapaamaan eikä hänen kavereitaan. Eri asia sitten esim. synttärit.
Joillakin aikuisilla tuntuu olevan sama mentaliteetti. Jos olen menossa lounaalle jonkin kaveriporukkani jäsenen kanssa, kaverini ei halua mennä kaksin vaan kutsuu mukaan muita kavereita. Ja minä kun olisin mielellään jutellut vain hänen kanssaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhoina hyvinä aikoina lapset sentään osasivat käyttäytyä jos kotiin tuli vieraita kutsusta. Puettiin hienot vaatteet ylle ja oltiin reippaina vieraita vastassa. Käteltiin, niiattiin ja kumarrettiin: "Hyvää päivää Herra Virtanen, hauska tavata taas Neiti Salminen!"
Vieraitten tultua sisään lapset kokoontuivat pianon ympärille lauluesitystä varten jota yleensä vanhin säesti. Saattoipa joku runonkin lausua. Kahvitellessa lapset istuivat siivosti pöydässä ja auttoivat äitiä tarjoiluiden kanssa, tärkeää oli kelle pikkuleipiä ja kahvia tarjottiin ensin.
En olisi lapsena ikinä suostunut tuollaiseen sirkukseen!
Ja lapsihan päättää, right?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhoina hyvinä aikoina lapset sentään osasivat käyttäytyä jos kotiin tuli vieraita kutsusta. Puettiin hienot vaatteet ylle ja oltiin reippaina vieraita vastassa. Käteltiin, niiattiin ja kumarrettiin: "Hyvää päivää Herra Virtanen, hauska tavata taas Neiti Salminen!"
Vieraitten tultua sisään lapset kokoontuivat pianon ympärille lauluesitystä varten jota yleensä vanhin säesti. Saattoipa joku runonkin lausua. Kahvitellessa lapset istuivat siivosti pöydässä ja auttoivat äitiä tarjoiluiden kanssa, tärkeää oli kelle pikkuleipiä ja kahvia tarjottiin ensin.
En olisi lapsena ikinä suostunut tuollaiseen sirkukseen!
Ja lapsihan päättää, right?
Ei tietenkään, mutta en olisi ryhtynyt vieraiden hovinarriksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kohta viisikymppinen ja ap:n kuvaama ja odottama käytös on itsellenikin hyvin tuttua. Ja näin se menee ainakin meidän lähipiirissämme (kättelyitä lukuunottamatta :)). Kummilapset ovat paikalla kun mennään käymään ja iästä riippuen joko leikitään tai jutellaan. Saatan istua muutaman tunnin lattialla lapsen pelien ja legojen kanssa kun aikuiset juttelevat muusta. Olen siis osallistuvaa, en sohvalla pönöttävää tyyppiä. Lapsuudestani muistan, että silloin aikuiset eivät samalla tapaa leikkineet lasten kanssa, mutta lapsena tykkäsin vierailuista, en karannut omaan huoneeseeni ja minulle juteltiin aina. Monista aikuisista tulikin hyviä ystäviä, joita muistan lämmöllä.
Vierailija kirjoitti:
🤣🤣🤣 Lapsia ja nuoria ei voi enää pakottaa istumaan kahvipöydässä kun vanhat tädit mittailevat paljonko on kasvanut ja utelevat kolumenestystä.
Kaikki muuttuu ja kalkkisten vaikeeta sopeutua muutoksiin.
Palstamammoja ravostuttaa, kun lasten ja nuorten ei ole enää pakko kuunnella sukulaisten horinoita ja päivityksiä tuntikaupalla
Merkkipäivälahjan vastaanotettuaan hävinneet omiin huoneisiinsa. Kuulokkeet korville ja pelaamaan. Yritys kysellä kuulumisia ei keskeytä peliä. Muut katselevat mykkänä tv:ta. En ole nähnyt enää mieltä vierailuille tai lahjoille. Rahan voisi kuulemma laittaa tilillekin.
Antaa lasten elää. Itse olen elänyt lapsuuden silloin, kun oli pakko sukulais-tädin kanssa istua olohuoneessa, ei ollut mitään juteltavaa ja aikuisten ehdoilla mentiin. Eipä siitä minulle mitään hyötyä tai iloa ollut, en kehittynyt ihmisenä.
Nyt olen itse tuo sukulais-täti ja oikein mielellään minua tavataan, mutta pakolla en halua.
Kyllähän se aiempi vierailukulttuuri oli lasta alistavaa. Toki tervehtiä pitää, mutta jos seura on lapselle epämiellyttävää, niin se saa sitä olla. Lapset eivät ole täällä aikuisia varten.
Voihan lapset/nuoret. Oli kyllä todella hankalaa luettavaa/ymmärrettävää/hahmotettavaa.
Alempi yhteiskuntaluokka ajattelee, eträ provoilu tarkoittaa samaa kuin keskustelu? En tiedä ketään, joka pakottaisi halaamaan tuntemattomia tätejä. Hylkäämään kaverit? Lähiödramatiikka on aivan omaa luokkaansa.