Seiskan jytypaljastus: Mikko ja Natalie-rakas naimisiin lokakuussa, häälahjalistalla muovikippoja ja seisova risti!
Seiskan mukaan pariskunta sanoo toisilleen tahdon lokakuussa. Toimitus oli saanut vinkkiä lemmenparin häälahjalistasta, joka oli jutun julkaisun jälkeen äkkiä muutettu yksityiseksi. Listalla oli mm muoviastioita, kristallimaljakko ja jalustalla seisova risti.
Kommentit (29013)
Jotenkin noloa mennä esiintymään tuonne Minnesota-lippiksessä ja vihkisormukset sormessa minnesotalaisen kihlatun näkyville.
" Avioliiton aikana Turussa! Mikon kaverit viettävät yhdessä aikaa puolisoineen ja välillä ilman. Oli meidän vuoro järjestää kokoontuminen ja se tapahtui meidän kotona.
Näissä kokoontumisissa Mikko oli aina se odotettu kaveri. Kaveri, jota näimme yhdessä vain kesäisin. Voitte uskoa miten draamakuningatar riehaantui lähes joka tapaamisella.
- Mistä hän riehaantui? "
Kaveriporukassa olemme tottuneet halailemaan; kun tavataan, kun erkanemme, onnitellaksemme jne.
Odottaessani esikoistamme olimme kyllä kertoneet asian myös Mikolle. Tavatessamme minulla oli jo aikamoinen kumpu. Meidän sen kertainen halaus oli astetta pidempi, kun ensin halattiin se perintein ihana nähdä-halaus ja sitten minä sain lisähaluksen ja kumpuni hellän silityksen. Seuraavaksi saimme kuulla kunniamme ja jopa vihjailun lapsen isästä! Mieheni, lapsen isä seisoi vieressäni. Muistan vieläkin sen kiusallisen hiljaisuuden mitä Helenan sanoista seurasi. Kaverimme keräänyivät meidän ympärille ja Helena jäi ihan konkreettisesti ulkopuolelle. Esikoisemme on ilmetty isänsä!
Se oli eka kerta, kun ajattelin, että onko tuo nainen ihan terve? Sen jälkeen Helenaa kohtaan tuli tietty varautuneisuus, kun ei koskaan tiedetty mistä taas kerran saadaan kuulla hänen sanaista arkkuaan.
Nuo Kakskerran videot esim. talkkarin työnteosta ovat sitä samaa sarjaa. Sama ääni, ilme ja halveksunta!
Vierailija kirjoitti:
Kun oma mökki on kyseessä niin pitäisikö mökinvaltaajalle ilmoittaa, kun talonmies tulossa hommiin????
Uskomatonta huttua tuo nainen latelee noissa postauksissaan. "Koti"rauhan häirintää? "Just nyt pitää tulla leikkaamaan nurmikkoa ja siistimään reunoja" Eiköhän nyt ole se aika nuo hommat tehdä kun on viimeisiä hyviä kelejä. Ja tuohan on vallattu mökki eikä koti...
On tää kyllä mielenkiintoinen keissi.
Eipä tainnut telkkari edes käväistä siellä vierasmökin pihassa. Päätalon tontilla taisi kaiken aikaa olla, koska H joutui häntä oikein etsimään. Sillä mä aiemmin kuittailin, ettei mun naapurikaan eilen mulle mitään ilmoitellut saati kysellyt, kun pihallaan päristeli.
Vierailija kirjoitti:
Kylmästä vedestä ei ole kuulunut nyt valitusta, joten se on varmaan korjattu.
Oli tai ei. Kiinteistön omistajalla ja laskujen maksajalla on täysi oikeus katkaista vesuen lämmitys taloista, joita ei käytetä. Miksi loisi murtautujalle mukavia oltavia...? Eiköhän Helena luvattomasta oleskelustaan vielä laskun saa, kunhan saadaan papereihin omistaja korjattua.
Vaikka kuinka yritän ymmärtää Helenaa, niin ei vain onnistu.
Hirveä valitus huonosti pysäköidystä autosta. Itse kuitenkin juhannuksena totesi et auton saa pysäköidä mihin haluaa, kun jätti auton portin eteen tukkien mahdollisen pelastustien.
Helenalla ja Mikolla on oma taloyhtiö, joten on ihan normaalia, että taloyhtiössä on talonmies. Itse muista et auraajat, pihan siistijät yms. olisi mitään ilmoitellut tuloistaan. Patterien ilmaajasta taisi joku lappu olla rappukäytävässä. Ja kerrostaloihin on aina jollain yleisavain. Minullakin on ollut taloyhtiön yleisavain kun hallituksen vara pj virkaa toimitin. Joten aika moni saa kokoajan pelkää, että joku tulee avaimella sisään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko lapsilla kuinka pitkä matka kouluun , kun ovat äidin luonaan tai sitten kun ovat isällään. Helenalla olisi paljon helpompaa , kun muuttaisi mahdollisemman pitkälle Mikosta. Ei tuollaista elämää , että samalla tontilla. Päivästä toiseen riitoja ja ihan pienistäkin pitää valittaa siellä instassa. Saako siellä olla lasten kuvia kaikkien ihmisten nähtävillä.
Kakskerrasta menee puoli tuntia yhteen suuntaan kaupunkiin. Ja ruuhka-aikana enemmän.
Puoli tuntia aikaisempi herätys aamulla on kasvaville lapsille vähemmän mieluisaa. Eihän se ole aika eikä mikään, mutta jossain vaiheessa tekee päivään ison eron.
Ei kai Helena sano ääneen tuollaista , että lapset ei tykkää äitipuolesta ja eivätkä tykkää olla isällään. Onko nainen noin mustasukkainen ? Parempi hänen on ruvetta nunnaksi tai ei ainakaan koskaan rupea seurustelemaan sillä jos erot noin vaikeata hänelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten nää fanaattiset #TeamHelena naiset jotka jokaiseen Helenan stoorin kirjottaa tsemppiviestejä ja kauhistelevat ja haukkuvat Mikkoa ja tämän kihlattua, aivan kuin tuntisivat heidät. Ovat ilmesesti omassa elämässää joutuneet myös petetyiksi, eivätkä osaa mennä eteenpäin. Sitten tarrautuvat Helenaan kuin johkin ylijumalaan joka on heidän kaikkien petettyjen naisten puolestapuhuja ja keulakuva. Oksentavat omat tuntemuksensa omia exiään ja näiden uusia kumppaneita kohtaan haukkumalla Mikkoa ja tämän kihlattua. Ja Helena jakaa kaikki viestit eteenpäin ja sitten silmät kirkkaina väittää, että enhän mä mustamaalaa Mikkoa vaan kerron vaan totuuden.
Minä olen tullut petetyksi ja kokenut karun eron lasten kanssa, mutta ikinä koskaan milloinkaan ei olisi tullut mieleenkään käyttäytyä kun H. Ei itseni takia, sillä minulla on itsekunnioitusta ja ennenkaikkea ei ikinä lasten
Lisään vielä, että olisin itse pystynyt kynimään lasten isältä kymppitonneja, mutta tein nopeasti sen päätöksen, että mikään raha maailmassa ei korvaa lasten hyvinvointia, nielin kaikki kiukut, selvitin ne terapiassa etteivät jäisi muhimaan, käärin hihat ja järjestin oltavat ihan itse.
"HÄIRINTÄÄ! Mikko Koivun kihlattu parkkeeraa autonsa omassa kotipihassaan ex-vaimon kiusaksi liian lähelle ulko-ovea. Helena Koivu joutui ottamaan kolme lisäaskelta päästääkseen hakemaan lastensa tavaroita! KATSO KUVAT!!
Kai ne lapset omat kassinsa jaksaa muutaman metrin autolle kantaa. Ei siinä äitiä kaivata.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin noloa mennä esiintymään tuonne Minnesota-lippiksessä ja vihkisormukset sormessa minnesotalaisen kihlatun näkyville.
Ihan tietoisia valintoja varmaan. Asun USA:ssa ja eivät nämä paikalliset kyllä osavaltioidensa lippiksiä tai t-patitoja juuri käyttele. Ne on enemmänkin turisteille ja ehkä sitten, jos asuu toisessa maassa tms. Tällä teorialla olisi pitänyt nähdä Suomi- tai Viro-vaatteita enemmän instassa vuosien aikana. Äkkiä tuo amerikkalainen identiteetti kehittyi.
Aina ajatellut että ne itänaapurin tytöt on tavaran perään. Shoppailua kun sitä rahaa kerran on. Mutta tuo etelänaapurin tyttö jaksoi tavarasta taas jankuttaa. Tavara, maallinen mammona, raha ja lisää tavaraa. Että sellaiset arvot.
Huhhu, johan on ollut päivä harhaista settiä taas. Näkee ja kuulee olemattomia. Kuka ihme häntäkään haluaa vakoilla ja miksi? Kun henkilöhän tuuttaa kaiken instaan niin vakoiluhan on tarpeetonta. Aivan kaiken. Tässähän on exälle hyvät mahkut taas dokumentoida matskua yksinhuoltajuutta varten kun toinen on aivan pakkoajatuksissa.
Kummasti on seurattu aaveeltä käytöstapakommentointiakin :D ei vaan osaa heijastella yhtään omaa käytöstä.. Voivoi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten nää fanaattiset #TeamHelena naiset jotka jokaiseen Helenan stoorin kirjottaa tsemppiviestejä ja kauhistelevat ja haukkuvat Mikkoa ja tämän kihlattua, aivan kuin tuntisivat heidät. Ovat ilmesesti omassa elämässää joutuneet myös petetyiksi, eivätkä osaa mennä eteenpäin. Sitten tarrautuvat Helenaan kuin johkin ylijumalaan joka on heidän kaikkien petettyjen naisten puolestapuhuja ja keulakuva. Oksentavat omat tuntemuksensa omia exiään ja näiden uusia kumppaneita kohtaan haukkumalla Mikkoa ja tämän kihlattua. Ja Helena jakaa kaikki viestit eteenpäin ja sitten silmät kirkkaina väittää, että enhän mä mustamaalaa Mikkoa vaan kerron vaan totuuden.
Minä olen tullut petetyksi ja kokenut karun eron lasten kanssa, mutta ikinä koskaan milloinkaan ei olisi tullut mieleenkään käyttäytyä kun H. Ei itseni takia, sillä minulla o
Näin toimii lastensa etua ajava vastuullinen ja rakastava vanhempi. Ei kannata myrkyttää omaa elämäänsä rahan takia.
Että voikin olla paska talonmies, kun tekee töitään arkisin. Onneksi pian pirttiin saadaan uusi talonmies - Helena Koivu. Tiimilippis onkin jo näköjään hommattu. Ja mikä onni, että Helena löysi talonmiehen lopulta, piilossa kun oli mokoma.
Ja kuinka Natalie kehtaa parkkeerata autonsa oman kotinsa eteen? Sehän on Queen ex wifen väylä hänelle ja arvon kasseilleen.
Ei riittänyt Mikon osoitteen jakaminen, nyt on talokin kuvattu. Hienosti kunnioittaa lastensa yksityisyyttä. Ja vielä puhuu kuinka toisia ihmisiä pitää kunnioittaa.
Vierailija kirjoitti:
"HÄIRINTÄÄ! Mikko Koivun kihlattu parkkeeraa autonsa omassa kotipihassaan ex-vaimon kiusaksi liian lähelle ulko-ovea. Helena Koivu joutui ottamaan kolme lisäaskelta päästääkseen hakemaan lastensa tavaroita! KATSO KUVAT!!
Kai ne lapset omat kassinsa jaksaa muutaman metrin autolle kantaa. Ei siinä äitiä kaivata.
Sitten ei pääse ovelle väijymään exän asuntoon sisälle. Siitähän Helena vähän aikaa sitten valitti, että Mikko veti oven kiinni hänen naamansa edestä.
Vierailija kirjoitti:
Helenan instan kommentteja:
*Sinähän voisit sit siellä avioero-oikeudessa hakea korvausta menetetyistä työtuloista.*
- Mikä se avioehdon mukainen 1 080 000 euroa oli?
*Lehdistö luo sinusta tahallaan ihan vääränlaista kuvaa. Toivotaan että seuraavassa artikkelissa mainittaisiin jotain vaikka kirpparivaateostoksista tai jotain uskostasi arvokkaasti kertoen.*
- Mikä lehdistö? Seiska lähinnä raportoi, mitä Helena itse kertoo instassaan.
- Helenalla myynnissä Poshmark nettisivuilla yli 200 vaatetta, joten tuskin niitä kirppariostoksia Turussa kannattaa mainostaa erikseen.*En usko että kukaan lapsi kovasti arvostaa vanhempaansa, kun ymmärtää miten paljon vanhempi on saanut pahaa ja eripuraa aikaiseksi*
- Helena riitautti lähes viisi vuotta sitten yhteisesti allekirjoitetun avioehtosopimuksen, jonka mukaan hän sai yli miljoona euroa korvauksena alle kuuden vuoden kotiäitiydestä. Oikeut
En ole koskaan törmännyt yhtä passiiviseen lötköön kuin Helena. Eilen sanoi videossaan, ettei ole aikaa tehdä töitä kun pitää taistella. Ilmeisesti "taistelu" eli paskan jauhaminen instavideoissaan on Helenan elämäntehtävä. Ei tajua sen vertaa, että jos tekisi jotain työtä (hankalaa tietysti, kun mihinkään työhön ei ole kykyjä, hotellien respoissakin atk-taidot vanhentuneet), niin unohtaisi hetkeksi edes tuon vatvomisen. Mutta tärkeämpää Helenalle on piehtaroida menneessä ja jankata samoja asioita uudelleen ja uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kyllä, ei ole normaalia kiusaa enää. Ties mitä pään sisällä liikkuu. Talonmies pois tontilta. Oman turvallisuutensa tähden. "
Helena on iso riski turvallisuudelle, noin sekaisena saattaa päätyä tekemään jotain pahoja ja peruuttamattomia asioita muille ihmisille, tai muiden ihmisten omaisuudelle.
Silloin saa pakkohoitoon, jos uhka olevan vaaraksi joko itselleen tai muille. Lääkäri tosin arvioi senkin ja tuskin seuraa Helenan instaa. Nää osaa skarpata lääkärissä. Suomessa valitettavasti on itsemääräämisoikeus.
Valitettavasti?
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin noloa mennä esiintymään tuonne Minnesota-lippiksessä ja vihkisormukset sormessa minnesotalaisen kihlatun näkyville.
Mietin, puhuuko kuukauden päästä "mieheni vaimo parkkeerasi autonsa väärin"...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miten Natalie voi olla Seiskan kannessa, jos ei ole julkkis. Miksi hänen kasvojaan ei peitetä?
Musta tarra vaan naaman päälle. Niin muistakin yksityishenkilöistä tehdään.
Oliko muuten Troy Heskethin naama peitetty niissä jutuissa, joissa sen sanottiin olevan Helenan lasten uusi daddy?
Siis mitä nyt? Helena on luvatta vallannut Kakskerrasta Mikon kesähuvilan vierasmökin. "Asustelee" siellä ja pitää itseään paikan omistajana, jota hän ei ole. Kakskerrasta ajaa noin 40min Turkuun. Mikko asuu aivan lasten koulun ja harrastusten läheisyydessä.
Siitä olen kyllä samaa mieltä, että Helena voisi Kakskerrasta muuttaa OMAAN kotiin, lähemmäs lasten koulua ja harrastuksia. Tuo Kakskerta on kuitenkin vain loma-ajan asunto ja talvella siellä voi olla ankeaa asustella kaukana kaikesta.
Helena on niitä ihmisiä jotka saavat riitoja aikaiseksi ihan yksinkin, siihen ei ketään muuta tarvita, häntä ärsyttää kaikki. Ja se, että hän on tunkenut asumaan luvatta toisen mökille, ei kyllä ole kenenkään muun vika kuin Helenan jos näitä "riitatilanteita" syntyy.