HS:n mielipidekirjoitukset, joissa vanhempia kritisoidaan

Se vaan että ne ei kyllä oo terapeutit, jotka niitä ratkaisuja keksii, vaan se asiakas itse.

Eli lapsesi on jostain syystä niin traumatisoitunut sun käytöksestä että keksi voivansa paremmin ilman sua.

Vierailija kirjoitti:

Se vaan että ne ei kyllä oo terapeutit, jotka niitä ratkaisuja keksii, vaan se asiakas itse.

Eli lapsesi on jostain syystä niin traumatisoitunut sun käytöksestä että keksi voivansa paremmin ilman sua.

Tässä kohtaa ammattitaitoinen terapeutti kertoo että huono idea, paitsi aivan ääritapauksissa.

Ei terapeutti sano suoraan onko hyvä vai huono idea, vaan kysymyksillä kartoittaa tilannetta, jotta asiakas osaa päättää itse. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se vaan että ne ei kyllä oo terapeutit, jotka niitä ratkaisuja keksii, vaan se asiakas itse.

Eli lapsesi on jostain syystä niin traumatisoitunut sun käytöksestä että keksi voivansa paremmin ilman sua.

Tässä kohtaa ammattitaitoinen terapeutti kertoo että huono idea, paitsi aivan ääritapauksissa.

Autoritääriset vanhemmat toivovat että terapeutti laittaa aikuisen lapsen kuriin heidän sijastaan ja kertoo kuinka toimia ja elää. Tietenkin vain jos terapeutin arvot kohtaavat omien arvojen ja tarpeiden kanssa. Tämän vuoksi aikuisen lapsen on hyvä kertoa, mistä terapiassa keskustellaan ja miten asioita lähestytään. Mutta kyse ei ole kontrolloinnista, vaan terapeutin ammattitaidosta. Mitä ei lainkaan arvioida sen pohjalta, kuinka sen vaikutukset sopivat omaan agendaan. Absurdi väite. 

Ikävintä ei ehkä ole edes itsekkyys, vaan kyky ja halu suoraan valehdella ja manipuloida sen vuoksi. Ei pelkästään yliarvosteta itseä ja omia tarpeita, vaan mitätöidään läheisten vastaavat. Ryskätään toisten rajojen päältä ja huudetaan ja uhkaillaan samalla. Onhan se törkeätä ja aivan liikaa. Sitten suututaan kun muut väistävät pois tieltä.

Mun aikuinen lapsi hylkäsi minut, kun sairastuin syöpään. Nyt ymmärrän näiden kommenttien jälkeen, että syynä oli oletettavasti se, että en osannut hillitä tunnereaktioitani vaan surin avoimesti. Olen kasvanut perheessä, jossa tunteita ei saanut näyttää ja olen varmaan omassa elämässäni vetänyt käytökseni toiseen ääripäähän, mikä on raskasta. 

Vierailija kirjoitti:

Mun aikuinen lapsi hylkäsi minut, kun sairastuin syöpään. Nyt ymmärrän näiden kommenttien jälkeen, että syynä oli oletettavasti se, että en osannut hillitä tunnereaktioitani vaan surin avoimesti. Olen kasvanut perheessä, jossa tunteita ei saanut näyttää ja olen varmaan omassa elämässäni vetänyt käytökseni toiseen ääripäähän, mikä on raskasta.

Et siis ole kasvattanut omaakaan lastasi näyttämään tunteita, ja tämä on hänen reaktionsa.

Taisin kommentoida tätä ketjua jo aiemmin, mutta kommentoin uudestaan: kaikki vanhempiamme kohtaan esitetty kritiikki koskee myös meitä jotka olemme itse vanhempia.

Vierailija kirjoitti:

Mun aikuinen lapsi hylkäsi minut, kun sairastuin syöpään. Nyt ymmärrän näiden kommenttien jälkeen, että syynä oli oletettavasti se, että en osannut hillitä tunnereaktioitani vaan surin avoimesti. Olen kasvanut perheessä, jossa tunteita ei saanut näyttää ja olen varmaan omassa elämässäni vetänyt käytökseni toiseen ääripäähän, mikä on raskasta. 

Tuskin syy on ollut pelkkä "avoimesti sureminen" vaan ehkä "rajaton sureminen", jos olet itkenyt tilannettasi lapsellesi joka kerta tavatessanne monta kuukautta/ vuotta putkeen, kun oikea osoite olisi ollut psyk hoitaja tai muu ammattilainen. Olet siis ehkä käyttänyt lastasi terapeuttinasi, mikä onkin erittäin raskasta ja voi aiheuttaa ahdistusta, masennusta ym lapselle. 

Vierailija kirjoitti:

Taisin kommentoida tätä ketjua jo aiemmin, mutta kommentoin uudestaan: kaikki vanhempiamme kohtaan esitetty kritiikki koskee myös meitä jotka olemme itse vanhempia.

En ole vanhempi, mutta jos kritisoin isääni siitä että hän haukkui minua milloin milläkin termillä kun olin lapsi, niin en minä kritisoi samasta asiasta kaveriani, jos tämä ei lastaan nimittele. 

Niin, miksi sellainen ihminen menisi lapsuutensa takia terapiaan, joka on saanut vanhemmiltaan tukea, turvaa ja rakkautta? Ei joku arestiin laittaminen tee vanhemmasta huonoa. Mutta täällä nyt näkyy olevan lauma jotain kaksinumeroisen ääoon omaavia kanoja,  jotka kaakattaa sivuseikkoja. 

Vierailija kirjoitti:

Taisin kommentoida tätä ketjua jo aiemmin, mutta kommentoin uudestaan: kaikki vanhempiamme kohtaan esitetty kritiikki koskee myös meitä jotka olemme itse vanhempia.

Ei koske. Onko sinulla vaikeuksia erottaa ihmisiä toisistaan? Jos kritisoin vanhempiani vaikkapa päihteiden käytöstä, en kritisoi itseäni, koska kasvatan lapsiani päihteettömästi.

Kyllä ihminen haluaa aina toivoa parempaa. Jos vanhempi on myrkyllinen ja pilaa elämän, ja alkaa ehkä vielä selvästi pilata lastenkin elämää, niin totta  sitä haluaa irrottautua ja katkaista pahan kierteen. 

Voi olla, ettei se aina onnistu, mutta sahan sitä edes kumminkin yrittää.

Nämä uhriutuvat vanhemmat eivät herätä mitään myötätuntoa. Jos olisivat käyttäytyneet ihmisiksi, noin ei olisi käynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Kenen tehtävä on niitä loukkaantumisen ja muita tunteita kannatella? Kuka opastaa tyynemmille vesille? Miten ne tunteet kohdataan ja puretaan?"

Jokainen on vastuussa omista tunteistaan ja niiden käsittelystä. Ymmärrän kuitenkin sen ensireaktion, ettei se ehkä ole kovin rakentava, jos lapsi kertoo hylkäävänsä vanhempansa. Kyllähän se varmasti pahalta tuntuu. Yleensä perheissä ensin tunteet leimahtavat ja sitten tyyntyvät. Sitten avataan puheyhteys ja käsitellään asioita ja löydetään anteeksianto ja rauha sekä toivottavasti parempi ja läheisempi tulevaisuus. Näin siis normaalisti, Jos tilanne on ajautunut niin pahaksi, että välit ovat kokonaan poikki, negatiivisten tunteiden hiipumista ja valmiutta ongelmien yhteiseen käsittelyyn voi joutua odottamaan niin kauan, ettei yksi elinikä riitä ja mennään manan majoille ennen sovintoa.

Usein käy niin, että kun vanhempi e

Tämä nyt on ihan paskaa. "Lapsi" menee terapiaan, vanhempien kanssa keskustelua ei synny, koska vaikea niitä valemuistoja ja jälkeläisen tunnekuohuja on anteeksi pyydellä. Todellisia asioita kyllä voisi. Mutta sitten työikänsä loppupuolella olevan vanhemman (ellei peräti vanhuksen) pitäisi jaksaakseen lapsellista käytöstä ja ymmärtääkseen olleensa Ihan Paska Ihminen hakeutua terapiaan (nyt enää ei ole kyse yksilöterapiasta, vaan lapsukaisen mielenrauhaa parannellaan). Ja tämä sirkus maksetaan verovaroista? Olen täysvassari, mutta Riikka hyvä - missä ne sakset nyt on?

Ja ne jotka laadukasta terapiaa todella tarvitsisivat, jäävät sitä vaille!

Nyt taas isin/enon raiskaamat, hakatut, nälässä pidetyt ja ihan-narsisti-äidin kasvattamat voitte olla kommentoimatta. Äänessä olette jo olleet.

Jos lapsi ei halua pitää yhteyttä vanhempiinsa on siihen syy. Piste. 

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi ei halua pitää yhteyttä vanhempiinsa on siihen syy. Piste. 

Syy voi olla myös aivan itse tyrityt asiat tai kaikkivoipaisuusharha, jotka "lapsi" terapia-avusteisesti pyrkii kaatamaan vanhempiensa syyksi. Kun siihen itsereflektioon eli oman toimintansa tarkasteluun ei kykene.

Mutta tärkeintähän on, että terapiatalot saavat uhteiskunnan rahaa.

No itkin kyllä silloin miutaman kerrab, kun diagnoosi tuli, mutta en monta kuukautta tai vuotta. Melko heti diagnoosin jälkeen laittoi välit poikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi ei halua pitää yhteyttä vanhempiinsa on siihen syy. Piste. 

Syy voi olla myös aivan itse tyrityt asiat tai kaikkivoipaisuusharha, jotka "lapsi" terapia-avusteisesti pyrkii kaatamaan vanhempiensa syyksi. Kun siihen itsereflektioon eli oman toimintansa tarkasteluun ei kykene.

Mutta tärkeintähän on, että terapiatalot saavat uhteiskunnan rahaa.

Oon käynyt yht 10 v terapioissa (myös omakustanteisesti), eikä yksikään terapeutti ole yrittänyt laittaa mitään oma-alotteisesti vanhempien syyksi. Yksi kirvesmiehen papereilla psykoterapeutiksi kouluttautunut  kylläkin väitti, ettei erästä tapahtumaa lapsuudessani ole tapahtunut. Olin 12 v kun se tapahtui, en 1 v, joten ei hänellä ollut mitään syytä väittää ettei sitä ole tapahtunut (kyse ei ollut siis mistään "avaruusoliot kaappasi minut" - jutusta). 

Jos tytär on päästään sekaisin, miksi se välien katkaisu on niin kauheaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun aikuinen lapsi hylkäsi minut, kun sairastuin syöpään. Nyt ymmärrän näiden kommenttien jälkeen, että syynä oli oletettavasti se, että en osannut hillitä tunnereaktioitani vaan surin avoimesti. Olen kasvanut perheessä, jossa tunteita ei saanut näyttää ja olen varmaan omassa elämässäni vetänyt käytökseni toiseen ääripäähän, mikä on raskasta.

Et siis ole kasvattanut omaakaan lastasi näyttämään tunteita, ja tämä on hänen reaktionsa.

Ei lapsi ole äitinsä terapeutti. Etenkin jos äiti on tyyppiä... nyt tähän kuollaan ja siinä vellotaan koko ajan. Äitini syöpädiagnoodista on yli 10 vuotta, edelleen on hengissä. 

Vierailija kirjoitti:

Olkaamme armahtavaisia toisiamme kohtaan. Armon varassa me saamme elää täällä maailmassa.

Ap:lle ja muillekin Lauri Viidan runosta Alfhild:

Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät.

Heille on annettu voima ja valta kohota unessa pilvien alta ja katsella korkeammalta.