HS:n mielipidekirjoitukset, joissa vanhempia kritisoidaan

Vierailija kirjoitti:

Määräaikainen välirikko. Sairasta jo ajatuksenakin. Mutta sitähän nämäkin kommentoijat tuntuvat haluavan. Äidit ne ovat semmoisia neulatyynyjä, joita pitääkin pistellä kuin woodoonukkeja. Kyllä lapsella on oikeus.

Rajaton kommentti. 

Välien katkaisu ei ole äidin kiusaamista, vaan lapsen omien rajojen hakemista. Jos äiti alun perin näkisi lapsensa tarpeet ja persoonallisuuden, ei lapsella olisi tarvetta ottaa sitä omaa tilaa. 

Kyllä, lapsella on oikeus omiin rajoihinsa. Omiin tarpeisiinsa. Omaan tilaansa. 

Sinulla äiti on myös oikeus omiin tunteisiisi. Suruun. Vihaankin. Mutta kaikille parasta on, jos voisit käsitellä niitä tunteita jotenkin niin, että et kaataisi vastuuta niistä muiden päälle. Koska se johtaa siihen, että muut väistävät sinua, ja sinuun sattuu vielä enemmän. Siksi se terapia olisi aivan tavattoman hyvä juttu. Saisit tilaa purkaa tunteitasi ja ymmärrystä niille. 

Äitini ei hyväksynyt lapseni äitiä, vaan yritti sabotoida suhdettamme kaikin tavoin. Seuraus: äitini ei tapaa minua eikä pojanpoikaansa, minun päätöksestäni. Narsismilla tässä ei ole mitään osaa eikä arpaa. 

No, kyllä se maailma hioo särmät. Aikuistumisriittiin kuuluu kapinointi ja nykynuoret aikustuu huomattavasti myöhemmin kuin aiemmat sukupolvet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On erittäin selvää, miksi aloittajan tytär on halunnut katkaista välit. Tuollaisia epäkypsiä, itsekeskeisiä pikkukakaroita nuo tuollaiset vanhemmat on olleet silloinkin, kun lapsi olisi tarvinnut aikuisen turvaa. Tuollaisille lapsi on pelkkä väline oman egon pönkitykseen. 

Hylkääminenhän on pahinta mitä nar sistille voi tehdä: katsokaa miten ap siihen reagoi, "No minä en sitten kyllä ikinä koskaan oo missään yhteydessä niin vaikka!" 

Monelle vanhemmalle lapsen tehtävä on tuottaa lapsen roolissa vanhemmalle tämän haluamia tunteita. Lasta ei nähdä erillisenä ihmisenä, vaan vanhemman tarpeiden ja tietyn roolin täyttäjänä. 

 

Jep. Elävä lapsi on epäkypsän äidin nukke, joka otetaan esiin juhlia varten, ja jonka pitäisi tajuta pysyä muu aika hyllyllään tai leluarkussa. Äiti jatkaa teekutsujen leikkimistä koko ikänsä, hänen kasvaessaan nuken sijasta aletaankin leikkiä ihmisillä. Se voi olla vähän haitallista sille lapselle.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmista ja yhteiskunnan tuhovasta huoltosuhteesta päästään eroon kun 60-vuotislahjoiksi aletaan jakaa syanidikakkuja ! Eläkerahojakin säästyy sekä KELA-korvauksia lääkkeistä+ vanhustenhuollosta ja hautausbisnes virkistyy. H E I L !

Kuusikymppiset ovat vielä työelämässä.

Mitä sinä sitten haluat? Että lapsi olisi ennemin pitänyt muodolliset välit vanhempiinsa vain velvollisuudesta että sinä saisit pitää kiinni siitä omasta mielikuvastasi hyvänä vanhempana?

Vierailija kirjoitti:

No, kyllä se maailma hioo särmät. Aikuistumisriittiin kuuluu kapinointi ja nykynuoret aikustuu huomattavasti myöhemmin kuin aiemmat sukupolvet. 

Ja jotkut vanhemmat ei ole aikuistuneet ikinä vaan ovat ikuisesti tunne-elämältään uhmaikäisiä pikkulapsia. Kuten aloittaja. 

Tuo katkera tuuttaa tänne nyt joukolla näitä samanlaisia aloituksia. Kyllä ottaa koville hyväksyä, että lapsi ei halua häntä elämäänsä. Näiden jatkuvien aloitusten, niissä uhriutumisen ja lehtien kommenttipalstoilla riehumisen takia ymmärrän kyllä varsin hyvin, miksi lapsi ei halua olla tekemisissä.

Olkaamme armahtavaisia toisiamme kohtaan. Armon varassa me saamme elää täällä maailmassa.

Ap:lle ja muillekin Lauri Viidan runosta Alfhild:

Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät.

Vierailija kirjoitti:

Tuo katkera tuuttaa tänne nyt joukolla näitä samanlaisia aloituksia. Kyllä ottaa koville hyväksyä, että lapsi ei halua häntä elämäänsä. Näiden jatkuvien aloitusten, niissä uhriutumisen ja lehtien kommenttipalstoilla riehumisen takia ymmärrän kyllä varsin hyvin, miksi lapsi ei halua olla tekemisissä.

Aloittaja ei ymmärrä, joten ihan hyvä, että tätä keskustelua käydään. Jos ei ole parempaa mallia aikuisten rajoista ja tunteiden hallinnasta, niin vaikea sitä on äidinkään tyhjästä rakentaa. 

Nyt elävillä ihmisillä voi olla tavaton sukupolvien kuilu tunneälyssä ja tunteiden hallinnassa. Aikuistuneet lapset selvittelevät pitkiä ylisukupolvisia taakkoja, joita aiemmat sukupolvet eivät välttämättä näe ongelmina, kun ovat niin tottuneet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo katkera tuuttaa tänne nyt joukolla näitä samanlaisia aloituksia. Kyllä ottaa koville hyväksyä, että lapsi ei halua häntä elämäänsä. Näiden jatkuvien aloitusten, niissä uhriutumisen ja lehtien kommenttipalstoilla riehumisen takia ymmärrän kyllä varsin hyvin, miksi lapsi ei halua olla tekemisissä.

Aloittaja ei ymmärrä, joten ihan hyvä, että tätä keskustelua käydään. Jos ei ole parempaa mallia aikuisten rajoista ja tunteiden hallinnasta, niin vaikea sitä on äidinkään tyhjästä rakentaa. 

Nyt elävillä ihmisillä voi olla tavaton sukupolvien kuilu tunneälyssä ja tunteiden hallinnassa. Aikuistuneet lapset selvittelevät pitkiä ylisukupolvisia taakkoja, joita aiemmat sukupolvet eivät välttämättä näe ongelmina, kun ovat niin tottuneet. 

Juu, normaali äiti vaan ymmärtäisi kun lapsi sille kertoo, missä ongelma on, eikä heittäytyisi uhrin asemaan huutamaan että mitään en oo tehny ja silti aina kaikki minua vaan syyttää. 

"-- kohtuuttomaan ja kummalliseen tuomioistuimeen. Ei puolustautumisen mahdollisuutta, vain syytöksiä, hiljaisuutta ja halveksuntaa. Siinä voi hetki mennä ennen kuin elämänilo löytyy taas."

Hassua, kuinka aloittaja kuvasi juurikin kaltoinkohdellun lapsen todellisuuden. Tämä on se, mikä tuhoaa itsetunnon. Jatkuva suoraan tai elein ilmaistu kritiikki ja arvaamattomuus, yritykset pilkataan ilman tukea harjoitella ja erehtyä. Toisin kuin aloittajalla, ei ole mitään elämäniloa jonka voi _taas_ löytää. Rankaiseva ja tuomitseva kasvatus on kitkenyt kaiken orastavan ilon itsestä ja omasta tekemisestä, olemisesta. Häpeä on pikemminkin se perustaso, jolta yritetään välillä ponnistaa muiden tasolle. Jos tässä voi ja meinaa itsenäisesti onnistua, on sabotöörit jätettävä pois kuviosta vaikeuttamasta jo muutoinkin vaikeaa tehtävää.

Mieti, tavan takaa täytyy läheiselle puolustautua kritiikkiä ja syytöksiä vastaan. Itsensä ja toiminnan muuttaminen ei kuitenkaan tätä lopeta, vaan sitten keksitään uusia aiheita. Voi mennä vuosikymmeniä tajuta kuvio. Nämä vanhemmat ovat kauhuissaan kun saavat sitä itse takaisin, oho ei tunnukaan niin kivalta kun täytyy puolustautua toisen subjektiivisia oletuksia ja mielipiteitä vastaan. Samalla kun ovat aktiivisesti ohittaneet lapsensa minuuden koko tämän elämän ja moittineet suohon sen, mitä siitä on joskus uskaltanut näyttää.

Aaah, kyllä taas kannatti olla lapseton sinkku! Ei tarvitse vastata mihinkään typeriin syytöksiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo katkera tuuttaa tänne nyt joukolla näitä samanlaisia aloituksia. Kyllä ottaa koville hyväksyä, että lapsi ei halua häntä elämäänsä. Näiden jatkuvien aloitusten, niissä uhriutumisen ja lehtien kommenttipalstoilla riehumisen takia ymmärrän kyllä varsin hyvin, miksi lapsi ei halua olla tekemisissä.

Aloittaja ei ymmärrä, joten ihan hyvä, että tätä keskustelua käydään. Jos ei ole parempaa mallia aikuisten rajoista ja tunteiden hallinnasta, niin vaikea sitä on äidinkään tyhjästä rakentaa. 

Nyt elävillä ihmisillä voi olla tavaton sukupolvien kuilu tunneälyssä ja tunteiden hallinnassa. Aikuistuneet lapset selvittelevät pitkiä ylisukupolvisia taakkoja, joita aiemmat sukupolvet eivät välttämättä näe ongelmina, kun ovat niin tottuneet. 

Niin ne nuoret ovat aina tehneet aikojen alusta lähtien. Ei tässä mitään uutta ole. Seuraava sukupolvi käy tämän ihan saman keskustelun, ja varmaan vielä äänekkäämmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo katkera tuuttaa tänne nyt joukolla näitä samanlaisia aloituksia. Kyllä ottaa koville hyväksyä, että lapsi ei halua häntä elämäänsä. Näiden jatkuvien aloitusten, niissä uhriutumisen ja lehtien kommenttipalstoilla riehumisen takia ymmärrän kyllä varsin hyvin, miksi lapsi ei halua olla tekemisissä.

Aloittaja ei ymmärrä, joten ihan hyvä, että tätä keskustelua käydään. Jos ei ole parempaa mallia aikuisten rajoista ja tunteiden hallinnasta, niin vaikea sitä on äidinkään tyhjästä rakentaa. 

Nyt elävillä ihmisillä voi olla tavaton sukupolvien kuilu tunneälyssä ja tunteiden hallinnassa. Aikuistuneet lapset selvittelevät pitkiä ylisukupolvisia taakkoja, joita aiemmat sukupolvet eivät välttämättä näe ongelmina, kun ovat niin tottuneet. 

Netissä ja palstalla varsinkin pyörii tätä "someaktiivi" huomiota kerjäävää narsistipiirteistä jolle tulee selkäytimestä reaktio kaataa kaikki kanssakäymisen ongelmat vastapuolen syyksi. Kuten ketjun keskustelustakin näkee. Jostain syystä pitäisi vaan suoraan hyväksyä että jos lapsi väittää jotenkin tulleensa kaltoin kohdelluksi niin se on sitten totta kun asia sanotaan ääneen? Tuo että ei hyväksytä muita totuuksia viittaa siihen että pikemminkin tuollaisen väittäjä on se narsistipiirteinen kuin se jota syytetään. Toki molemmat voi olla. 

Vanhemman ja lapsen välinen ihmissuhde on kaikkein epätasa-arvoisin. Vauva ja lapsi on täysin vanhempansa armoilla, kaikki valta on vain toisella osapuolella. Kasvuympäristö vaikuttaa paljon lapsen kehitykseen ja tämä näkyy koko loppuelämän. Jos vanhemmuudessa on puutteita, lapsi kärsii niistä lapsuudessaan mutta myös aikuisena sillä lapsuus pitkälti muovaa millainen ihminen on aikuisena. Lisäksi jos ja kun vanhempi ei taianomaisesti muutu yhtään sen paremmaksi lapsen aikuistuttua, aikuisen lapsen ainoa käytettävissä oleva keino pelastaa itsensä ja oma elämänsä voi olla välirikko ja mahdollisesti pysyvä irtiotto. Tähän pisteeseen ei päädytä sattumalta.

Yhdenkään ihmisen vanhemmuus ei ole niin hyvää, etteikö siitä löytyisi kritisoitavaa. Ja hän, jolla on oikeus kritisoida, on juurikin se lapsi. Täyttä valtaa seuraa myös täysi vastuu. Lapsi ei voi vaikuttaa lapsuuteensa, hänen vanhempansa paitsi voi, myös luo sen lapsuuden. Jos lapselle antaa kaikin puolin hyvät eväät elämään, hän ei tarvitse lapsuutensa vuoksi terapiaa eikä hän tunne tarvetta välirikkoon. Vanhempana voi epäonnistua moni tavoin ja monessa asiassa, monessa kehitysvaiheessa. Jos vanhempi ei näe itsessään ja omassa toiminnassaan vikaa, ei ole katsonut peiliin riittävän tarkasti.

Vanhemman ja lapsen suhde on epätasa-arvoinen myös kun lapsi on aikuinen. Silloin lapsi voi itse ja yksin päättää millä tavalla jos mitenkään pitää yhteyttä vanhempaansa. Vanhemman osa on lopulta tyytyä siihen mitä saa. Aikaa rakentaa hyviä välejä on siinä vaiheessa ollut kaksi vuosikymmentä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On erittäin selvää, miksi aloittajan tytär on halunnut katkaista välit. Tuollaisia epäkypsiä, itsekeskeisiä pikkukakaroita nuo tuollaiset vanhemmat on olleet silloinkin, kun lapsi olisi tarvinnut aikuisen turvaa. Tuollaisille lapsi on pelkkä väline oman egon pönkitykseen. 

Hylkääminenhän on pahinta mitä nar sistille voi tehdä: katsokaa miten ap siihen reagoi, "No minä en sitten kyllä ikinä koskaan oo missään yhteydessä niin vaikka!" 

Monelle vanhemmalle lapsen tehtävä on tuottaa lapsen roolissa vanhemmalle tämän haluamia tunteita. Lasta ei nähdä erillisenä ihmisenä, vaan vanhemman tarpeiden ja tietyn roolin täyttäjänä. 

 

Jep. Elävä lapsi on epäkypsän äidin nukke, joka otetaan esiin juhlia varten, ja jonka pitäisi tajuta pysyä muu aika hyllyllään tai

Tätä vertauskuvaa voi jatkaa: lapselle nukkena oleminen rakentaa hänen koko minuutensa. Hänen kokemusmaailmaansa ei rakennu muuta kuin juhlien ilo ja hylkäämisen tyhjyys. Niiden kontrasti on jyrkkä eikä olemassaolon välimuotoja ole. Grandioosi ja tyhjyys. Juhlat/näytökset ja hylkääminen. Eikö tämä selitä narsismin logiikan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä mennyt kauaa, kun kommenteissa olen rajaton narsisti. Juu, tottahan se on, että sellaisen sairaan marttyyriäidin kanssa ei tarvitse olla tekemisissä. Mutta hyvä että lapseni on sen tajunnut. 

 

Ja kaikki muutkin lapset, jotka ovat päättäneet hylätä vanhempansa. 

 

Ap

Et edes tajua miten tyypilliseltä itsesääliseltä marttyyriltä kuulostat. Parantumaton tapaus. 

Hän on loukkaantunut, enkä ihmettele, minusta se on täysin normaali ensireaktio. Se, mitä tapahtuu loukkaantumisen tunteiden jälkeen, on merkityksellisempää. Aloittajan luonteeseen tai vanhemmuuteen en ota kantaa, mutta kyllä minäkin pahastuisin, jos lapseni lyttäisivät kaiken sen, mitä olen vuosien varrella tehnyt ja yrittänyt tehdä heidän vuokseen. Tietenkin olisin surullinen, tuntisin syyllisyyttä, miettisin menneisyyttä ja haluaisin jutella heidän kokemuksistaan, mutta olisin myös hyvin loukkaantunut. En ole niin jalo ihmisenä, etteikö pahastuminen olisi yksi niistä tunteista, jotka joutuisin käymään läpi tuossa tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo katkera tuuttaa tänne nyt joukolla näitä samanlaisia aloituksia. Kyllä ottaa koville hyväksyä, että lapsi ei halua häntä elämäänsä. Näiden jatkuvien aloitusten, niissä uhriutumisen ja lehtien kommenttipalstoilla riehumisen takia ymmärrän kyllä varsin hyvin, miksi lapsi ei halua olla tekemisissä.

Aloittaja ei ymmärrä, joten ihan hyvä, että tätä keskustelua käydään. Jos ei ole parempaa mallia aikuisten rajoista ja tunteiden hallinnasta, niin vaikea sitä on äidinkään tyhjästä rakentaa. 

Nyt elävillä ihmisillä voi olla tavaton sukupolvien kuilu tunneälyssä ja tunteiden hallinnassa. Aikuistuneet lapset selvittelevät pitkiä ylisukupolvisia taakkoja, joita aiemmat sukupolvet eivät välttämättä näe ongelmina, kun ovat niin tottuneet. 

Netissä ja palstalla varsinkin pyörii tätä "someaktiivi" huomiota kerjäävää narsistipiirteistä jolle tulee selkäytimestä reaktio kaataa kaikki kanssakäymisen ongelmat vastapuolen syyksi. Kuten ketjun keskustelustakin näkee. Jostain syystä pitäisi vaan suoraan hyväksyä että jos lapsi väittää jotenkin tulleensa kaltoin kohdelluksi niin se on sitten totta kun asia sanotaan ääneen? Tuo että ei hyväksytä muita totuuksia viittaa siihen että pikemminkin tuollaisen väittäjä on se narsistipiirteinen kuin se jota syytetään. Toki molemmat voi olla. 

Vanhemmuuden laatua arvioitaessa vain yhden henkilön mielipiteellä on väliä. Sen aikuisen lapsen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyyh nyyh, nar sisti marttyyri taas itkee kun on terrorisoinut koko perhettä lasten lapsuuden ja sitten tämä katkaisee välit. 

Itse asiassa en itke. Totean vain, että aikuinen lapsi on selkeästi ilmaissut tahtonsa ja kyllä se minulle sopii. Tekeekö se minusta narsistin, selittäisitkö vähän. Eihän se nyt niin voi olla, että kaikki mitä teen on väärin. 

 

Ap

 

Lapsesi ei halua olla tekemisissä kanssasi ja sinä keksit että syy on terapeutin. Eikö se ole just sitä itkemistä ja kyllä tekee sinusta hitusen narsistisen, sinä et ota vastuuta vaan ulkoistat sen muille.