90 Days Fiance juonipaljastuksia
Tässä uusi ketju, kun entinen on jo turhan pitkäkin. Nyt ripeästi tätä kommentoimaan, niin saadaan tämä jaloilleen.
Itse olin poissa tv:n äärestä, onko Emilyn ja Koben häät olleet jo? Eksähän ei tullut tapaamiseen, mikä on täysin ymmärrettävää, miksi olisi tullut? Milloinkahan tulee uusintana sen jälkeinen jakso?
Kommentit (422)
Samaa mieltä ton edellisen jakson kanssa, siitä ei oikein jäänyt käteen mitään uutta. Aivan kuin ois vaan pitkitetty samaa vanhaa stooria jonka väliin voidaan taas myydään lisää mainoksia (jotka nekin on lähes samoja joka himputin katkolla)😄. Kuin uusintoja katselisi.
Ajattelin että se Debbien ja Tonyn kämppä olisi siksi niin täynnä kamaa kun D muutti T.n luokse ja piti mahduttaa kahden ihmisen tavarat saman katon alle Tonyn poikamiesboxiin mutta tosiaan olivatkin molemmat keräilijöitä. Pitäis kyllä olla muutama huone lisää ja paljon kaappeja/ vitriineitä lisää jos haluaa keräillä ja pitää kaikki "aarteet" esillä. Mutta tuollahan oli lisäksi kaikkea muutakin roinaa, myös kaikki keittiön tasot täynnä. Ja että joku kerää joulukuusia, kaikkea sitä kuuleekin!🙄😁
Jaa-a, Jeniffer. Suhde Timiin niin toksinen, suhde Jesseen niin toksinen eikä tietysti itsessä mitään vikaa! Ja niin kuin Jessen kanssa sitä suhdettaan jossain vaiheessa hehkuttivat, kaikki oli niiiin ihanaa, olivat suorastaan täydellisiä ihmisiä ja hulluina toisiinsa! Ja jännä tuo kun porukka lähtee bailaamaan, pilkun jälkeen sitten taxiin uuden ihastuksen kanssa pussailemaan ja menoksi. Joojoo, kyllähän me uskotaan että on totta. Jokainenhan haluaa kansainväliseen tv-levitykseen kun lähdetään bylsimään yhden yön heilaa? Tai mistä sitä tietää jos onkin tuleva seuraava poikaystävä ja kolmen kuukauden päästä taas toksinen ex-kumppani.
Pitikö sen Usmanin tulla mukaan näihin päiväkirjoihin? Mua kiinnostaisi hänen kuulumiset, onko jo paikallinen vaimo ja lapsia tullut. Lisäksi kiinnostaisi se tunisialainen (nyt nimi kateissa) joka seurusteli sen hammasrauta-Tiffanyn kanssa...
Eihän se ollutkaan Tiffany vaan Brittany ja arabipoikakaveri oli nimeltään Yasan...
Myös se Hamza ja silloinen tyttöystävänsä kiinnostaisi päiväkirjoissa, taisivat kuitenkin erota vaikka oli lapsi tulossa.
Joo, ja Yasan olikin Jordaniasta eikä Tunisiasta... pitäisikö mun mennä jo muistitutkimuksiin? 😅 Jokatapauksessa löysin hänestä tietoa että olisi naimisissa Leenan (joo, kirjoitettu noin suomalaisittain) kanssa ja lapsiakin jo.
Vai niin, Joanillakin on siis peruukki.😏 Hääpuvun sovituksessa hiukset selkään asti pienillä leteillä, polttareissa lyhyt afro (joka toi itselleni mukavasti 70-luvun mieleen). Olen vähän pettynyt, luulin että edes hänellä olisi ollut omat luomuhiukset.
Vierailija kirjoitti:
Vai niin, Joanillakin on siis peruukki.😏 Hääpuvun sovituksessa hiukset selkään asti pienillä leteillä, polttareissa lyhyt afro (joka toi itselleni mukavasti 70-luvun mieleen). Olen vähän pettynyt, luulin että edes hänellä olisi ollut omat luomuhiukset.
Ei se ole peruukki, vaan lettikampaus johon letitetään omien hiusten jatkoksi irtohiuksia. Hyvin yleistä mustilla.
Olipa tympeä päiväkirjat jakso tää viimeinen. En olis todellakaan halunnut enää nähdä sitä katetri-kaveria. Naisia hyväksikäyttävä rikollinen, en tajua miksi sitä roikotetaan mukana tässä sarjassa 😡 Voi maailman tappiin hokea, että hän on tehnyt parannuksen, vaan mun kirjoissa huumediileri on ja pysyy rikollisena. Ihmettelen myös millä se noita naisia oikein saa?! 7 kihlausta ja 4 aviolittoa 😮 Noh, kertoo kyllä jotain se, että sitä ekaa vaimoa lukuunottamatta on sit ollut näitä "ostomorsiamia" kolumbiasta ym.
Toinen yök oli Luke ja se hevosnaamainen pikkupissis Madelein. Sori, mä en yleensä hauku ihmisten ulkonäköä vaan inhosin tuota pissaliisaa jo sillä niiden kaudella ja siinä on toinen henkilö jota ei olis tarvinut nähdä enää uudelleen! Mä en tajua miksi Luke roikkuu siinä edelleen?! Kundi on p.a, muija silti käsi pitkällä haluaa pitää elintason, mutta itse ei töihin mene. Luken isä hyvin sanoi, että älä velkaannu enempää joidenkin ökyhäiden takia! Ja hyvä kun lisäsi vielä, että tuen kyllä sinua kaikessa muussa paitsi rahallisesti. Luke on kuitenkin ihan kivan näköinen kaveri, saisi varmasti 100 kertaa paremman/parempia naisia ihan kotimaastakin. Ei ymmärrä tätä paria, ei.
Olipas Sophie kaunistunut/ hoikistunut. Ei se paino saa olla mikään kriteeri, mutta jo Ashleyn kohdalla oli pakko todeta, että se hoikempi olemus saa Ashleyn suorastaan säteilemään ja samaa oli havaittavissa myös Sophien kohdalla.
Vielä olis perjantain jakso tallennettuna ja odottelen siihen tänään tulevan jälkipyykin perään ja sit vois katsoa molemmat putkeen. Siitä sitten taas uudet aatokset.
Vanhasta jälkipyykistä vielä ja Coltista. Ihmettelin paria otosta, ekana se jossa käytti lihashuoltovasaraa (vai mikä sen laitteen oikea nimi nyt on?). Olipa kummallinen kohtaus. Eikös alkuteksteissä vielä sanota ett henkilöt kuvaavat näitä itse? Toinen kohtaus oli se missä C joi vettä automaatista. Oli kyllä omituinen kuvakulma siinäkin. Halusiko itse oikeasti tuollaisia kohtauksia julkisuuteen? No, meitä on moneen junaan sanotaan... 😳
Tää viimeisin jakso jossa oli paljon häihin valmistautumista oli myös vähän tylsä. Vielä avioehdosta riitelyä, häistä myöhästelyä jne. Alliyan hääpuku oli mun mielestä aika kamala, toivon että noi nakumekot menisi muodista pois muutenkin, harvoin pukee ketään. Lisäksi ne stringit jotenkin HUUSIVAT sieltä että KATSO TÄNNE, katso tänne!!! 😄 Miksei se Alliayn kaveri (kaaso?) edes pitänyt huolta että morsian ehtii ajoissa häihinsä. Ärsyttävä nainen sekin. Lisäksi kehtasi vielä huutaa Shawnille ettet saa nähdä morsianta etukäteen! Herran jestas sentään kun häiden piti olla jo lähes pari tuntia sitten! Itsellä olisi kyllä mitta täyttynyt ja häät muuttuneet tavallisiksi bileiksi viimeistän sillä hetkellä.
Greg onnistui mielestäni järjestämään Joanille mukavan päivän ennen häitä eikä se nyt ollut niin suuri moka että vaatteet oli Nigariasta... Joan ei suuttunut ja sehän oli pääasia. Lisäksi oli soittajat ja tanssia, oli kyllä onnistunut yllätys.
Luken Madeleinesta vielä, monetko vaatteet hänellä piti olla häissään, en enää muista tarkkaa lukua mutta itsekin ihmettelin että onko tuo nainen kaiken sen rahan arvoinen mitä häneen pitää upottaa. (Muistaakseni se oli tämä morsian jolla piti olla lukuisia asuja. Saa korjata jos se olikin joku toinen...).
Vierailija kirjoitti:
Vanhasta jälkipyykistä vielä ja Coltista. Ihmettelin paria otosta, ekana se jossa käytti lihashuoltovasaraa (vai mikä sen laitteen oikea nimi nyt on?). Olipa kummallinen kohtaus. Eikös alkuteksteissä vielä sanota ett henkilöt kuvaavat näitä itse? Toinen kohtaus oli se missä C joi vettä automaatista. Oli kyllä omituinen kuvakulma siinäkin. Halusiko itse oikeasti tuollaisia kohtauksia julkisuuteen? No, meitä on moneen junaan sanotaan... 😳
Mä katsoin ihan samaa, että kuka juo tuolla tavalla kuin Colt?! Sehän oli kuin joku koira latkimassa kupista, paitsi että Colt yritti litkiä vesisuihkua 😂 Ja tuohon toiseen kommentiin sen verran, että se oli just Luken pissismorsian jonka pitää saada 3 pukua häihin 👎😬
Viime perjantain jaksosta. Olipas Greg panostanut oikein kunnolla! 😲👍 Oikeestaan tähän asti on ollut vähän skeptinen fiilis siitä mitenhän tuossa käy, mutta nyt alkoi vaikuttaa todella hyvältä. Alkoi Joankin sulaa ja se ikuinen naama nurinpäin ilme vaihtui hymyilyyn ja lopuksi tanssiin. Vastoin mun epäilyjä saattaakin tämä pari onnistua 🙂
Jessica ja Juan. Tässä taas on käynyt päinvastoin. Aluksi luuli, että kun Juan päättikin tulla jenkkeihin ja alkaa elää perhe-elämää olisi happy end, vaan jakso jaksolta on alkanut Jessica inhottaa enemmän ja enemmän. Muija sössii ihan itse tuon suhteen. Juan osui naulan kantaan siinä, että Jessica ei tajua, tai ei anna mitään arvoa sille kuinka paljon Juan uhrasi tän suhteen takia. Itsekäs kuin mikä jos ei edes alkeita espanjasta ole muka ehtinyt opetella 4 vuoden aikana. Kaikki mulle heti nyt mentaliteetti, mitään ei ole valmis itse uhraamaan tai joustamaan mistään. Jos itse olisi ollu vastaavassa tilanteessa, niin olisi jo alettu etsiä uutta asuinpaikkaa jossa Juanille olis töitä tarjolla laivauran tilalle. Ja iloisena yllärinä olisin keinolla millä hyvänsä hankkinut ainakin auttavan espanjan kielen taidon. En tykkää Jessicasta, jos ei se jo käynyt ilmi tekstistä 😉
Sarper parka. Siinä toinen jonka muija ei edes yritä ymmärtää mistä toinen on luopunut. Ja tuolla Turkin suunnilla ei tosiaan mitään avioehtoja laadita. Koko Sarperin asettuminen jenkkeihin on ollut kuin kivirekeä raahaisi ylämäkeen, alkaen siitä ettei saanut edes aamiaista tehdä Shekinahin kodissa ettei asiakkaille haise ruoka vastaanottotiloissa. Sarperin piti myös häipyä tasaisin väliajoin paikalta, Shekinahin kaverit kimpussa kuin hyeenat, siskot samaa sarjaa. Mitä Sarper raukka om saanut tuosta suhteesta viimeisen 90 pv:n aikana? Ei mitään kivaa ainakaan. Ennemmin tai myöhemmin myös tää suhde tulee tiensä päähän ja Sarper haluaa palata kotiin. Sitä ootellessa.
Osui vahingossa silmiin vanha jakso jälkipyykkejä joissa Kenny sen sanoi: Kaikkien jotka lähtevät suhteeseen toisen kulttuurin edustajan kanssa pitäisi ensin lukea kaikki mahdollinen siitä kulttuurista ja sisäistää se erilaisuus niin on jotain mahdollisuuksia onnistua! Tää pätee edelleen ihan kaikkiin noihin nykyään mukana olijoihinkin, joista tän kauden Greg just nosti osakkeitaan 🙂
Piti vielä sanoa Minasta. En vaan pysty tuntemaan mitään sääliä vaikka kuinka itki silmät päästään. Nää naiset jotka pystyy jättämään lapsensa ja muuttavat miehen perässä toiseen maahan. Ei hyvä! 😡 Larissa, Jasmine ja nyt Mina. Ei mee mun tajuntaan millainen äiti voi noin vaan hylätä lapsensa. Uutta vauvaa kehiin ja entinen/ entiset saa jäädä oman onnen nojaan sukulaisten hoteisiin. Ensin ne viisumit, passit ja paperit kuntoon! Sitten vasta aletaan puuhata sitä muuttoa kun on mahdollisuus pitää perhe yhdessä. Paitsi tietty jos on halunnutkin hylätä ei-toivottuja jälkeläisiään, joka onkin sitten jo toinen juttu ja tyyppi on ihan uudella tasolla härski tapaus.
Vierailija kirjoitti:
Olipa tympeä päiväkirjat jakso tää viimeinen. En olis todellakaan halunnut enää nähdä sitä katetri-kaveria. Naisia hyväksikäyttävä rikollinen, en tajua miksi sitä roikotetaan mukana tässä sarjassa 😡 Voi maailman tappiin hokea, että hän on tehnyt parannuksen, vaan mun kirjoissa huumediileri on ja pysyy rikollisena. Ihmettelen myös millä se noita naisia oikein saa?! 7 kihlausta ja 4 aviolittoa 😮 Noh, kertoo kyllä jotain se, että sitä ekaa vaimoa lukuunottamatta on sit ollut näitä "ostomorsiamia" kolumbiasta ym.
Toinen yök oli Luke ja se hevosnaamainen pikkupissis Madelein. Sori, mä en yleensä hauku ihmisten ulkonäköä vaan inhosin tuota pissaliisaa jo sillä niiden kaudella ja siinä on toinen henkilö jota ei olis tarvinut nähdä enää uudelleen! Mä en tajua miksi Luke roikkuu siinä edelleen?! Kundi on p.a, muija silti käsi pitkällä haluaa pitää elintason, mutta itse ei töihin mene. Luken isä hyvin sanoi, että älä vel
Sophie on vielä tosi nuori, toki parikymppisenä naisistuukin, mutta harmi kun hänellekin tehty jo leikkauksiakin tai ainakin rasvansiirtoja sitten 90-days alkuaikojen, takalistonsa ja lantionsa ihan mystisesti yhtäkkiä leventyivät kausien välissä (samoin kuten Kylie Kardashianillakin) ja niitä Sophien uusia pakaroitahan Rob heilutteli Pariterapian alkujaksoissa näkyvästi siinä kun Sophie makasi altaalla, ja uudet silikonirinnat Sophie itse kertoi leikkauttaneensa.
Ashleylle tehty sleeve-lihavuusleikkaus, mainitsi siitä itse Pillow talkissa ohimennen. Hienosti kyllä laihtunut ja näyttää upealta.
Mulla viimeisin diaries-jakso katsomatta kun oli vieraita ja muuta menoa kun se tuli aiemmin. Täytyy muistaa katsoa Usmania sitten maanantain uusinnassa. 😄
Ja tänäänhän on perjantaina, häät varmaan jatkuvat. Katsotaan nyt pääsevätkö kaikki papin aameneen asti.
Olikin jäänyt vielä jakson loppu boxille ja olipa oikea Grande Finale 😲 Toi on jo ihan naurettavaa, että omista häistä myöhästyy 2 tuntia! Varsinkin kun teki saman jo kihlajaisissa. Mina myöskin kuului olleen myöhässä. Se vaan osoittaa täydellistä käytöstapojen puutetta olla huomioimatta muita ihmisiä. Ajallaan oleminen on ihan alkeellisia asioita jotka ihmisen tulisi osata, varsinkin kun on kyse omista häistä. Vihkijä, vieraat, kaikki istuvat odottamassa. Tökeröä.
Mutta täysin ei tuota voi Alliyahin piikkiin laittaa. Shawn olis voinut, ja oliskin pitänyt lähettää joku paikalle hoputtamaan jo silloin kun oli vasta 15 min. myöhässä! Ja jos ei olis puolen tunnin kohdalla näkynyt vieläkään, niin uusi ukaasi, että nyt mars paikalle just sellaisena kuin olet, tai häät perutaan! Molempien vika. Alliyahin toki enemmän, mutta Shawn antoi sen jatkua liian kauan. Ja vielä loppuun se, että kaikkea sitä on tullut nähtyä, vaan se poika-tytön "hääpuku" oli hirveä 😱
Mitä herran tähden tapahtui Johnin naamalle jälkipyykissä???!!! Se imaisi sitä kanapirtelöä ja muuttui hehkuvan punaiseksi 🍅 Mä luulin hetken, että nyt sillä katkes verisuoni päästä. Ainoastaan David on näyttänyt yhtä pahalle kun yhdessä jälkipyykissä se muuttui melkein violetiksi naamaltaan nauraessaan. Vaarallisen korkealla on verenpaineet jos noin paljon väri vaihtuu. Huh.
Vierailija kirjoitti:
Mitä herran tähden tapahtui Johnin naamalle jälkipyykissä???!!! Se imaisi sitä kanapirtelöä ja muuttui hehkuvan punaiseksi 🍅 Mä luulin hetken, että nyt sillä katkes verisuoni päästä. Ainoastaan David on näyttänyt yhtä pahalle kun yhdessä jälkipyykissä se muuttui melkein violetiksi naamaltaan nauraessaan. Vaarallisen korkealla on verenpaineet jos noin paljon väri vaihtuu. Huh.
Huomasin saman. Ajattelin että ton kanapirtelön täytyy olla todella ällöttävän makuista... eli naaman väri muuttui kun taisteli oksetusta vastaan. Suoraan sanon etten itse suostuisi edes maistamaan moista, ajatuskin ällöttää🤢🥵. Mutta lopulta siinä sitten näytettiin tyhjää lasia eli joku sen kuitenkin joi! Ehkä Patrick.
Voi ei Shawnin ja Alliyan häät. Toinen melkein 2h myöhässä eikä yhtään itse näytä tajuavan että siinä olisi mitään väärää! Kaasokin aivan aivoton kana (anteeksi nyt vaan!) jolla realiteetit hukassa. Ihan kävi sääliksi Shawn joka oli järjestänyt häät, seremonia ohi puolessa minuutissa morsiamen myöhästymisen vuoksi ja tietysti juhlamieli katoaa siinä saman tien. Vaikea korjata tilannetta kun se pääsi niin pitkällä ja juhlatunnelma lässähti varmasti koko porukalta. Alliyaa kiinnosti selvästi enemmän päivä prinsessana kuin muiden huomioon ottaminen. Jos olisin ollut Shawn olisin varmasti tuntenut häpeää kun Alliya asteli paikalle lähes kaiken paljastavassa nakumekossaan. Karmeat häät vaikka puitteet olivatkin kunnossa.
Päivän purnaus perjantain jaksosta. Alkaa meinaan pikku hiljaa kyllästyttää toi ainainen valitus ja muka ongelma sen avioehdon kanssa. Kyllähän toi on sellainen asia, että jokainen pari on ne käyneet läpi jo ajat sitten ennen kuin edes on alettu häitä järjestellä. Ei se kenellekään voi tulla yllätyksenä! Eikä ainakaan kenellekään tän sarjan kanssa tekemisissä olevalle. Joka julmetun kaudella kun tosta samasta asiasta väännetään 😡 Ja kun se ei edes ole mikään oikea ongelma niin miksi hitossa joka kaudella tota samaa kuraa?!
Jessican uhkavaatimus ota tai jätä oli tympeä 👎 Mä olisin Juanin sijassa ottanut sen vaihtoehdon jätä. Okei onhan se 8kk pitkä aika, vaan siellä laivallahan Jessica ramppas tuon tuostakin, eli miksi se nyt on sit ongelma? Joo, se lapsi. Mutta oma vika se oli siinäkin, että olis huolehtinut ehkäisystä niin olisi vapaus kulkea Juanin mukana bilelaivalla aina kun isommat pojat on isällään. Tai jos vaatii jotain perhe-elämää ei laivalla, niin sitten muutto jonnekin isoon kaupunkiin jossa Juanille on kunnon työmahdollisuuksia. Ärsyttää.
Kolmen kimppa täysin turhaa ajan hukkaa jaksossa.
Mahdi ja Stevi. Nyt ärsyttää sitten Stevikin! Miten vaikeaa se olis sanoa kerralla ja kunnolla onko vai ei bi?! 😡 Tollanen kiertely ja kaartelu on enää vaan ärsyttävää. 15 jaksoa mennyt ja eukko ei saa suutaan auki. Joo, käsikirjoitus, mut silti ärsyttää 😉
Yllättävä loppu toteamus: Tämä jakso taisi vähän ärsyttää alusta loppuun 😁 Vielä on jälkipyykillä mahdollisuus joko pelastaa tai pilata lopullisesti jakson 15 anti. Se siis seuraavaksi.