Muita, jotka joutuneet nuoruudessa olemaan nälässä kaverin luona kun kaverin vanhemmat kieltäytyneet tarjoamasta ruokaa?

Vierailija kirjoitti:

Nälkäinen lokkilauma jatkuvasti yökylässä, huh, onneksi oon velana säästynyt tuoltakin.

Nyt meni pikkuisen ohi. Eihän tässä kysytty oletko sinä vela vaan siitä oletko nuorena ollut kylässä jossa ei ole tarjottu ruokaa. Kai sinäkin olet joskus lapsi ja nuori ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä jotkut ihmiset kehtaa kohdella lapsia noin. Muistan kun oon vierestä katsonut kun se oman perheen lapsi syö.

Minäkin olen kokenut tuon ja muistan edelleen miten pahalta se tuntui, vaikka siitä on yli 15 vuotta.

Kertoo ihmisten itsekkyydestä todella paljon, että lasta pidetään nälässä. Harmittavan yleistä Suomessa. 

Nykyvanhemmat on niin kitsaita että myötähävettää.

Ihmismäiset ihmiset ymmärtää käsitteen "vieraanvaraisuus". 

Törkeän huonosti kasvatettu, jos jää kaverin luo, vaikka he syövät.

Tarkoitin nuoruutta/lapsuutta 

T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat, muistakaa aina antaa lapselle/nuorelle edes pieni välipala yökylää varten! Välipalapatukka voi olla pelastus jos ei saa muuta ruokaa.

Ei ole koskaan edes tullut mieleen, että laittaisin yökylää varten omat eväät. Joku voisi pitää huonona käytöksenä ja kokea, että jaa-ha, eikö meidän ruoat kelpaa.

Vierailija kirjoitti:

Yökylässä varmasti aamupalaa on. Odottelin kaverin/olohuoneessa kun heillä oli syönti. Ei minua loukannut jos ruokaa ei tarjottu. MIKSI KOTONA EI VOI KÄYDÄ SYÖMÄSSÄ ?(en tarkoita yö kylässä oloa)

Siksi jos ei olla pihejä ja välitetään muista ihmisistä? Tämä toki oli tapana, mutta tarkoittaako se sitä, että se oli hyvä juttu? Ei.

Juu 7 lapsinen perhe söi lihapullia piti odottaa sen aikaa eteisessä.  Ja aikuinen työtön nainen kutsui kotiinsa missä esitteli osamaksu huonekalua. Sitten pyysi keittiöön että hän syö. Otti itselleen lautasen ja ruokaili. Sitä sitten piti katsoa. Vaikka ei ollut nälkä niin erikoista käytöstä kuitenkin oli. Meille taas kylään tullut venäjän kielinen suoraan jääkaapille. Siitä vaan syömään. Ei mitään varasteli kyllä tavaraa. Sanoi olevansa Jehova mutta myöhemmin selvisi että vapaakirkosta. Meidän kulttuurissa taas on tapana odottaa että kylässä tarjotaan kahvit tai itse tarjotaan kun joku tulee mutta ei oteta luvatta kenenkään kaapista.

Vierailija kirjoitti:

Mä olin nälissäni Lentopalloliiton järjestämällä leirillä ulkomailla alle 15-vuotiaana. Sedät ryyppäsi. Lähdettiin sitten keskenämme hotellin viereiseen pikkukauppaan ja ostettiin ainoa tuote mistä tunnistettiin mitä se ja mitä hotellista pystyi syömään: sokerikorppuja. Aika ahdistavia muistoja.

Muuten mulla oli toisinpäin; kavereiden luona sai parempaa ja melkein jopa enemmän ruokaa kuin kotona. 

Sama kokemus tuosta kavereiden luona syömisestä. Parhaan kaverini äiti kutsui aina myös minut syömään jos olin siellä, kun he söivät. Hän teki ruokaa aina niin paljon, että siitä riitti hyvin. Ja illalla oli aina tarjolla jotain leipomuksia tai jätskiä tai muuta hyvää. Niinpä viihdyin heillä oikein hyvin. Haikeana ja kiitollisena muistelenkin noita aikoja. Omassa kodissani oli ruokaa niukasti tarjolla omalle perheelle, eikä kavereille ollenkaan. Se tuntui vähän nololta.

Olin kerran lapsena kaverin luona. Kaveri oli tarjoamassa syötäväksi hotdogia niin kaverin äiti sen repäisi hänen kädestä ja sanoi että tämä on omille lapsille. 

Vierailija kirjoitti:

Suomalainen vieraanvaraisuus.. tai edes toisista välittäminen.. Lapsien nälässä pitämistä? 

Suomalais-suomalaisissa kodeissa ruoka jaetaan vieraiden kanssa. Ruotsinsuomalaisissa kodeissa vieraat jätetään odottamaan siksi aikaa, että isäntäperhe syö. Kutsuvieraat sitten erikseen. 

Vähintään nyt iltapuuron ja aamupuuron tarjoan.

En kokenut lapsena enkä nuorena sellaista.

Aikuisena kyllä. Jotkut pitävät kunnia-asianaan sitä että kutsutaan innokkaasti vieraaksi jonnekin skuttaan missä ei ole kauppaa mailla halmeilla, ja sitten pitävät vieraita nälässä. Sinne ei tietysti toiste mene.

Meillä tarjottiin kyllä puolin ja toisin aina ruokaa nälkäisille lapsille.

En. Aina kutsuttiin ruokapöytään ja iltapalalle. Sama kuvio kun olivat meillä kylässä. Välillä kokattiin itse. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olin nälissäni Lentopalloliiton järjestämällä leirillä ulkomailla alle 15-vuotiaana. Sedät ryyppäsi. Lähdettiin sitten keskenämme hotellin viereiseen pikkukauppaan ja ostettiin ainoa tuote mistä tunnistettiin mitä se ja mitä hotellista pystyi syömään: sokerikorppuja. Aika ahdistavia muistoja.

Muuten mulla oli toisinpäin; kavereiden luona sai parempaa ja melkein jopa enemmän ruokaa kuin kotona. 

 

Sama kokemus tuosta kavereiden luona syömisestä. Parhaan kaverini äiti kutsui aina myös minut syömään jos olin siellä, kun he söivät. Hän teki ruokaa aina niin paljon, että siitä riitti hyvin. Ja illalla oli aina tarjolla jotain leipomuksia tai jätskiä tai muuta hyvää. Niinpä viihdyin heillä oikein hyvin. Haikeana ja kiitollisena muistelenkin noita aikoja. Omassa kodissani oli ruokaa niukasti tarjolla omalle perheelle, eikä kavereille ollenkaa

Sama. Nolotti. Aikuisena saikin käydä taistelua oman pään sisällä siitä kuinka paljon voi syödä. Piti myös opetella se, miltä tuntuu kylläinen olo. Yli kolmikymppisenä tajusin, että elin lapsuuteni nälässä.

Jokainen perhe ruokkikoon lapsensa. En odota, että omatkaan lapset saavat ruokaa muilta, odotan että syövät kotona kun on ruokaa tarjolla. Eikö tämä nyt ole aika järkevä lähtökohta kaikille? 

En edes penskana pitänyt sopivana syödä muiden kustannuksella.

Kyllä käytöstavat voikin olla tasolla varastettu takki päällä, tarjoaa varastettua näkkileipää sossun tukiasunnossa. Diakonia ruokailussa käy näitä hyvin kasvatettuja. Ei mitään meiltä varastettu kokohame, mekko näkyi tapuli kaupungin JALTAITA tulleen päällä. Puhui sujuvaa venäjää. 

Vierailija kirjoitti:

Olin kerran lapsena kaverin luona. Kaveri oli tarjoamassa syötäväksi hotdogia niin kaverin äiti sen repäisi hänen kädestä ja sanoi että tämä on omille lapsille. 

Törkeää käytöstä äidiltä.