Mikä vttu vaivaa ihmisiä, jotka kävelevät työkavereiden ohi tervehtimättä tai mitenkään noteeraamatta??
Ihan kuin ei olisi olemassakaan. Ei ole vissiin kotona tai koulussakaan opetettu yhtään mitään?
Kommentit (159)
Itse välillä teen. Jos en tunne tai toinen tekee jotain niin miksi suotta häiritsee. Olen kyllä kouluni käynyt ja hyvästä perheestä.
Mä sanon aina huomenta/terve/moi töihin tullessa ja lähtiessä heipat. Ihan sama vastataanko mulle vai ei. Mielestäni kuuluu käytöstapoihin. Ja yleensä ne ketkä eivät tervehdi, alkavat kyllä jossain vaiheessa. Mutta silläkään ei väliä, väliä on sillä, että pyrin käyttäytymään itse hyvin.
Joo mulla on ollut kaksi(!) tällaista toimaria suhteellisen pienissä paikoissa (n.50 henkeä eli kaikki tuntee henk.kohtaisesti). Uskomatonta, ja kyllä otti päähän raataa jonkun johtajan eteen joka ei edes vaivautunut tervehtimään.
Toinen tapaus oli toinen rivityöntekijä, jolle sanoin hississä aamulla Hyvää Huomenta, niin tyyppi vastasi totisena että "mitä hyvää tässä nyt on". Teki sitten itsarin parin kuukautta tuosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka monta kertaa päivässä ap:tä pitää moikata?
Joka jumalan kerta kun "Hänen Ylhäisyytensä" menee ohi.
Toi on hyvä! (huutonaurua!) Joo en ymmärrä minäkään, ettei voi nyökätä edes, vaikka entinenkin työkaveri tulee vastaan niin leuka nousee kattoon saakka ja pää niin sivulle, hyvä ettei ympäri pää heilahda! Pitäköön tunkkinsa!
Ja kerran oli samasta puljusta, työkaveri jonkun nuoren kanssa, niin ei tervehtiny vaan alkoi sipattamaan jotain sen nuoren korvaan ja se nuori vilkaisi minua päin, mitä v****tua!!!
Vierailija kirjoitti:
Mä oon ajatellut, että tervehtimättömät ovat jotenkin vajaita tai sitten patologisesti omissa ajatuksissaan. Itse kyllä tervehdin aina - tarpeeksi selkeästi ja kovaäänisesti, että ei jää epäselväksi, mitä sanoin. :D
Oman kokemuksen mukaan ne ahkerimmat tervehtijät ja ilopillerit eivät ole niitä työpaikan osaajia. Yleensä mitä tärkeämpi työntekijä, sitä vähemmän sellane seurapiirijutustelija. Näin ainakin miesvaltaisessa IT-yrityksessä.
Vierailija kirjoitti:
Lupaan, että jos joka aamu systemaattisesti tervehdit jokaista työkaveria iloisesti kuuluvalla äänellä ja kunnolla silmiin katsomalla, LÄHES jokainen alkaa automaattisesti tervehtimään sinua, kun oppii että tämä on se hyvä tyyppi, joka aina tervehtii.
Ketään tarvii tuijottaa silmiin. Mä tervehdin omaa porukkaa, kun tulen siihen meidän tilaan ihan yleisesti kaikkia eli toivotan huomenta kuuluvalla äänellä. Enkä välttämättä huomaa kuka vastaa ja kuka ei, toisilla voi olla jotain sellaista meneillään, ettei edes huomaa tai pysty vastaamaan. Oma periaatteeni vaan on, että se joka tulee työtilaan, se tervehtii siellä olijoita tullessaan.
Käytävällä tai muualla, jos joku tulee vastaan, niin luonnollisesti sanotaan huomenta, moi tms. Enkä käy riveliin kiinni, jos joku ei sano mitään.
Vierailija kirjoitti:
Kokeile vastaako ne jos sinä sanot heille moi.
Voit mennä sanomaan asiasta esimiehelle.
Itse tosin oletin etten voi mennä sanomaan jos lääkäri, jota palvelevia hommia tein, ei osoittanut minkäänlaista halua tervehtiä käytävillä vastaan tullessaan.
Sen sijaan samalla viivalla olevien työntekijöiden tervehtimishalukkuuden puutteesta, nämä jopa samassa työhuoneessa, olisin voinut nostaa haloon, mutta tein sitten kuitenkin niin, että pidin huolen, etteivät minua tästä ainakaan pääse moittimaan, eli itse sanoin huomenta aamulla ja työpäivän päättyessä lähtiessä moi, jos minä olin se joka tuli ja meni heidän paikalla jo ollessa tai jäädessä mun lähtiessä. Päinvastaisessa tilanteessa he eivät minua noteeranneet. Kiva muuten, jos joku sitten kysyy onko se ja se vielä paikalla tai yleensäkään tavoitettavissa, etkä yhtään tiedä onko vai ei ja missähän mahdollisesti olis jos talossa vielä on... "En tiedä, e
Mä koulutin ylilääkärin tervehtimään kahdessa kuukaudessa. Ja sittenpä jo rupateltiin. Oli vaan itse aristellut.
Jotkut ovat niin omissa ajatuksissaan, että eivät huomaa sinua, ap!
Joku päävika kai. Meilläkin töissä porukkaa, jotka välillä vastaavat huomenien toivotukseen ja välillä eivät.
Minua vaivaa se vīttu että olen siellä ansaitsenassa rahat laskujen maksamiseksi, en mielistelemässä ketään, en hankkimassa ystäviä. Opettele erottamaan työelämä ja seuraelämäsi.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on pari tällaista +55v. mammaa. En tiedä mikä on, kun välillä ollaan niin överisuper iloisia ja pirteitä ja mielinkielin ja seuraavana päivänä pskaa syöneitä nirppanokkia. Ehkä henkilökohtaisessa elämässä jotain, mutta ei tarvitsisi työkavereihin purkaa...
Ollaankohan samassa paikassa töissä. Meilläkin on just tuollaisia mammoja pari jotka välillä ovat mielin kielin ja seuraavana päivänä k*rpä otsassa.
Mä otin muutaman kerran oman ryhmän palaverissa esille sen, kun ei tervehditä kuin sitä lähintä työkaveria, että onko se tosiaan niin vaikeaa sanoa yleisesti huomenta kaikille, kun tulee työtilaan. Pikkuhiljaa alkoivat oppia tervehtimään.
Sitä ihmettelen, että millä nämä mulkut ovat saaneet työpaikan jos edes hei ei osata sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Vain suomessa tällaisia ihmisiä.
Kuinka monessa maassa olet työskennellyt?
Olen kasvosokea, en tunnista jos vaatteet vaihtuu työkavereilla tiuhaan tai kampaus, meikki jne.
Sekä lievää autismia.
Vierailija kirjoitti:
Voihan olla myös kasvosokea, autistinen tai muuten vain omissa ajatuksissaan. Tai ei muista, onko jo kertaalleen tervehtinyt.
Ei silti luulisi olevan suuri vaiva sanoa hei jos joku moikkaa ensin.
Vierailija kirjoitti:
Minua vaivaa se vīttu että olen siellä ansaitsenassa rahat laskujen maksamiseksi, en mielistelemässä ketään, en hankkimassa ystäviä. Opettele erottamaan työelämä ja seuraelämäsi.
Mistä lähtien tervehtiminen on ollut mielistelyä?
Vierailija kirjoitti:
Olen kasvosokea, en tunnista jos vaatteet vaihtuu työkavereilla tiuhaan tai kampaus, meikki jne.
Sekä lievää autismia.
Etkä osaa sanoa hei, jos joku tervehtii?
T. autisti
Miten kohtelias ja virallinen " hei " työpaikan käytävällä liittyy vapaa-aikaan?