Lue keskustelun säännöt.
Mies ei arvosta avioliittoa, mutta haluaa kaikki avioliiton hyödyt
09.08.2024 |
Tuntuu olevan yleistä. Ja perusteena mm. että ei valtiota tarvitse sotkea meidän suhteeseen, mitä se mukamas muuttaisi ja ei se avioliitto kerro rakkauden määrästä.
Itse koen että se on merkki sitoutumisesta (miehen mielestä ei ole sen enempää kuin avioliitto), turvaa taloutta (johon mies on että ai rahan takia haluat) ja olisi myös romanttista (joka on tietysti taas turhuutta).
Olen aika perinteinen nainen, tykkään mm. hoitaa kotia ja miestäkin eikä se minua haittaa. Mutta haluan kyllä olla naimisissa, jos tavallaan omistan elämäni myös jollekin toiselle itseni lisäksi. Mielestäni se tuo minulle myös turvaa elämässä, oli se sitten jonkun mielestä kuinka väärin ajateltua tahansa. Lapsia emme hanki. Haluan myös olla miehen lähiomainen ja hän on minun, jos vaikka sattuisi vakava onnettomuus, sairastuminen tms.
Ja otsikkoon tarkennuksena, mies ei ole kokonaan tyrmännyt avioliittoa. Mutta nihkeästi siihen alussa on suhtautunut. Onko väärin haluta naimisiin, kun suhde on kuitenkin vakava ja sitoutunut?
Ajatuksia, kokemuksia?
Kommentit (299)
Puolitoista vuotta on lyhyt aika. Siinä ajassa ei vielä opita tuntemaan toista ihmistä, tuosta ajasta puolethan on ns. alkuhuumaa ja toisella puoliskolla vasta opetellaan niitä oikeita arkisia tapoja ja luonteita. Ei kannata kiirehtiä avioliittoon, saati painostaa toista siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin ja mulla ei ollut koskaan vastaavaa ystävää, ei mitään oikeuksia tai etuja. No se seksi? Mutta sain aina pärjätä yksin, jos esimerkiksi sairastin, jäin tien päälle matkalla tai sattui jotain. Miehellä oli muita kiireitä, vaikka hän itse halusi että olen hänelle läsnä aina tarvittaessa ja muulloin en saanutkaan olla. Hän halusi jotain usein hankaliin aikoihin työssäkäyvälle ihmiselle, myöhään yöllä seuraa ym.
Vierailija kirjoitti:
Puolitoista vuotta on lyhyt aika. Siinä ajassa ei vielä opita tuntemaan toista ihmistä, tuosta ajasta puolethan on ns. alkuhuumaa ja toisella puoliskolla vasta opetellaan niitä oikeita arkisia tapoja ja luonteita. Ei kannata kiirehtiä avioliittoon, saati painostaa toista siihen.
En kiirehdi enkä liioin painosta. Mutta tässä kohtaa mielestäni on ihan hyvä alkaa käydä sitä keskustelua, että onko se molemmilla tulevaisuuden suunnitelmana vai ei :) Mies ei ole sitä siis täysin tyrmännyt, mutta ei pidä sitä myöskään tärkeänä. Minulle se taas on todella tärkeää. Hetken olen valmis katsomaan ja odottamaan, mutta en kymmentä vuotta. Meillä on molemmilla omat kodit ja kyllä minä kosintaa odotan ennen virallista yhteen muuttoa. Jos ei tule, niin kyllä se minulle sitten kertoo miehen sitoutusmisasteesta toki ihan riittävästi.. Ap
Vierailija kirjoitti:
Niin ja mulla ei ollut koskaan vastaavaa ystävää, ei mitään oikeuksia tai etuja. No se seksi? Mutta sain aina pärjätä yksin, jos esimerkiksi sairastin, jäin tien päälle matkalla tai sattui jotain. Miehellä oli muita kiireitä, vaikka hän itse halusi että olen hänelle läsnä aina tarvittaessa ja muulloin en saanutkaan olla. Hän halusi jotain usein hankaliin aikoihin työssäkäyvälle ihmiselle, myöhään yöllä seuraa ym.
Millä perustelit itsellesi näin yksipuolisen suhteen?
Miksi kuvio menee yleensä näin? Pariskunnasta toiselle henkilölle avioliitto on tärkeä, merkityksellinen arvo. Sitten puoliso lyttää, että on ihan sama ollaanko avo- tai avioliitossa, mikään ei muutu blaa blaa.
Lopputulema on yleensä ettei naimisiin mennä. Tällä lytätään sen avioliittoon haluavan periaatteellinen toive. Eikö tosiaan voi mennä naimisiin rakastamansa henkilön kanssa, joka haluaa naimisiin, jos naimisiin meno on itselle ihan sama?
Joten tämä perustelu ei oikein päde, että ihan sama ollaanko naimisissa vai ei. Kun kuitenkin se ihan sama tarkoittaa aina, että ei halua naimisiin. Sen voisi sanoa ihan suoraan jo alkuunsa ettei aio mennä naimisiin.
Eli jos sinä haluat naimisiin, niin pidä siitä periaatteesta kiinni ja etsi puoliso joka haluaa kanssasi samaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lopetin sen. Perustelin sen aikansa sillä, että itse välitin ja rakastin, muuten en voisi olla kenenkään kanssa. Enkä ollut, en siis tehnyt aloitteita tapaamisiin, vaan mies halusi jatkuvasti olla ja elää kanssani, tehdä kaikkea ja jakaa asioita. En mennyt täysillä mukaan, koska olisin halunnut oikean parisuhteen joka ei hänelle sopinut. En vain tuntenut mitään ketään muutakaan kohtaan vaikka yritin. Tuon jälkeen olen ollut yksin, se on myös huono ja vaikea vaihtoehto. Ainakin mulla oli joku, joka halusi nähdä, jakaa asioita, olla yhdessä ja halusi mua. Nyt ei ole ketään, olen hyvin yksin. Tykkään olla yksin ja mieluummin näin kuin huonossa seurassa, sehän oli vihdoin mun oma valinta. Mutta paha näinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä tuloisena ja omaisuutta omistavana miehenä ei ole mitään järkeä mennä naimisiin edes avioehdon kanssa. Mikko Koivu hyvänä esimerkkinä. Eroaminen on huomattavasti helpompaa ja omaisuus pysyy omissa käsissä.
Hyvätuloisen ja omistavan miehen kannattaisi muistaa käydä koulut loppuun, niin silloin hän ehkä tajuaisi, että Yhdysvaltojen lait eivät päde Suomessa asuvien suomalaisten aviliittoihin ja avioeroihin. USA tuossa se ongelma oli eikä avioliitto. Mutta ei silti tietenkään ole pakko mennä naimisiin, eikä itseänikään se kiinnosta. Typerä vainoharhaisuus on
Avioliitto tai sen puute ei vaikuta perheen koostumukseen millään lailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolitoista vuotta on lyhyt aika. Siinä ajassa ei vielä opita tuntemaan toista ihmistä, tuosta ajasta puolethan on ns. alkuhuumaa ja toisella puoliskolla vasta opetellaan niitä oikeita arkisia tapoja ja luonteita. Ei kannata kiirehtiä avioliittoon, saati painostaa toista siihen.
En kiirehdi enkä liioin painosta. Mutta tässä kohtaa mielestäni on ihan hyvä alkaa käydä sitä keskustelua, että onko se molemmilla tulevaisuuden suunnitelmana vai ei :) Mies ei ole sitä siis täysin tyrmännyt, mutta ei pidä sitä myöskään tärkeänä. Minulle se taas on todella tärkeää. Hetken olen valmis katsomaan ja odottamaan, mutta en kymmentä vuotta. Meillä on molemmilla omat kodit ja kyllä minä kosintaa odotan ennen virallista yhteen muuttoa. Jos ei tule, niin kyllä se minulle sitten kertoo miehen sitoutusmisasteesta toki ihan riittävästi.. Ap
Jos olisin miehesi niin nostaisin nyt kytkintä. Järjetöntä sopia loppuelämän yhdessäolosta ennen kuin on edes asuttu yhdessä päivääkään. Olet kävelevä red flag, ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Auttaa kun et ala tarjoamaan vainopalveluita tyttöystävän tai kämppiksen statuksella.
Itse saan usein kritiikkiä siitä, että en suostu muuttamaan yhteen ennen kihloja. Mutta jos toinen välttelee avioliittoa haluten pitää eroamisen "mahdollisimman helppona" niin sitten vielä helpompaa se on kun on omat kämpät ja kaikki rahat täysin erillään. Jos haluaa kevytsuhteen niin sitten ollaan kevytsuhteessa, minulle kihlaus ja sen jälkeen avioliitto on se hetki jolloin kunnolla sitoudutaan toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Auttaa kun et ala tarjoamaan vainopalveluita tyttöystävän tai kämppiksen statuksella.
Itse saan usein kritiikkiä siitä, että en suostu muuttamaan yhteen ennen kihloja. Mutta jos toinen välttelee avioliittoa haluten pitää eroamisen "mahdollisimman helppona" niin sitten vielä helpompaa se on kun on omat kämpät ja kaikki rahat täysin erillään. Jos haluaa kevytsuhteen niin sitten ollaan kevytsuhteessa, minulle kihlaus ja sen jälkeen avioliitto on se hetki jolloin kunnolla sitoudutaan toiseen.
Kuka hullu sitoutuu ihmiseen joka ei edes yritä olla sitoutunut ja uskollinen ennen avioliittoa? Kun niitäkin löytyy joille sitoutuminen on sydämen asia, ei nimi paperissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolitoista vuotta on lyhyt aika. Siinä ajassa ei vielä opita tuntemaan toista ihmistä, tuosta ajasta puolethan on ns. alkuhuumaa ja toisella puoliskolla vasta opetellaan niitä oikeita arkisia tapoja ja luonteita. Ei kannata kiirehtiä avioliittoon, saati painostaa toista siihen.
En kiirehdi enkä liioin painosta. Mutta tässä kohtaa mielestäni on ihan hyvä alkaa käydä sitä keskustelua, että onko se molemmilla tulevaisuuden suunnitelmana vai ei :) Mies ei ole sitä siis täysin tyrmännyt, mutta ei pidä sitä myöskään tärkeänä. Minulle se taas on todella tärkeää. Hetken olen valmis katsomaan ja odottamaan, mutta en kymmentä vuotta. Meillä on molemmilla omat kodit ja kyllä minä kosintaa odotan ennen virallista yhteen muuttoa. Jos ei tule, niin kyllä se minulle sitten kertoo miehen sitoutusmisasteesta toki ihan riittävästi..
Yhteiselo voi olla tiivistä, vaikka molemmilla olisi omat kodit. Jos heille sopii talouksien yhdistäminen tuolla tavalla, niin mikäs siinä.
kyllä omat ajatuksesi ovat ihan yhtä ahtaat kun mieheskin. kai siinä jonkun kompromissin voi tehdä vaikka avio ehto ja maistraatti häät. ei juhlia ei vieraita. eiköhän se siitä ala aukeen kun vaan yritätte
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole väärin haluta sitoutua ja mennä naimisiin.
Tämän asian kanssa kannattaa myös olla hereillä ja mikäli itselle asia on tärkeä mutta toinen ei halua ollenkaan tai toinen haluaa miettiä asiaa vuosikausia, kannattaa olla valmis jatkamaan sopivamman kumppanin etsimistä.
Avioliitolla on juridisia perusteita ja monille se on yhä tärkeää ihan "vaan" merkityksensä vuoksi. Avioliitossa on tarkoitus sitoutua toiseen pysyvästi. Avioliitto on ollut ja on toisille edelleen perheen perusta.
Aika usein kuulee miehiltä tätä että "ei sillä ole mitään merkitystä, ihan turhaa" -juttua.
Jos sillä ei olisi toiselle osapuolelle mitään merkitystä mutta toiselle se olisi tosi iso ja tärkeä juttu, miksi tää kenelle se on yhdentekevää ei suostuisi rakkaansa ja elämänkumppaninsa toiveeseen? Miksi ei sitten avioituisi edes sen avioliiton merkityksen vuoksi? Eli osoittaakseen sitoutumista toiseen ja perustaakseen ns. vanhanaikaisella tavalla perheen. Ja jos siinä kohtaa alkaa kyselemään että "no mitä se mua hyödyttää?" niin yaikes, siinä suhteessako ollaan ja tehdään vaan sitä mikä itseä hyödyttää? Jos se on kumppanille tärkeää, luulisi sillä olevan merkitystä itselle jo sen vuoksi. Ellei sitten suhteessa lähtökohtaisesti olla vaan sillä ajatuksella että haluaa hyötyä toisesta eikä se toinen ole kovinkaan rakas.
Mä jotenkin aina ajattelen että jos henkilö ei pitkäaikaisen kumppaninsa toiveesta huolimatta halua avioliittoon, pari ei ole yhteensopiva. Epäilen myös että valtaosa ihmisistä olisi valmis avioliittoon jos pääsisi parisuhteeseen unelmiensa kumppanin kanssa. Esimerkiksi valtavan kaunis nainen, joka olisi sopivan älykäs ja sopivan huumorintajuinen, olisi täydellinen kumppani ja seksuaalisesti täysin yhteensopiva. Parisuhteessa kaikki olisi sopivalta tuntuvan ajan (ehkä pari vuotta) mennyt loistavasti. Sitten tää nainen kertoisi että hänelle on todella tärkeää mennä naimisiin. Kuinka moni heteromies sanoisi tälle unelmiensa naiselle että "sori, ku se avioliitto on ihan merkityksetöntä nii emmä haluu susta vaimoa"? Epäilen että ei kovinkaan moni, todennäköisesti sitä naista olisi kosittu jo aika nopeastikin, varmaan ilman että naisen pitäisi edes ottaa asia puheeksi. Iso osa vaan ei ole yhdessä unelmiensa naisen kanssa ja siksi se sitoutuminen avioliittoon tuntuu vaikealta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Auttaa kun et ala tarjoamaan vainopalveluita tyttöystävän tai kämppiksen statuksella.
Itse saan usein kritiikkiä siitä, että en suostu muuttamaan yhteen ennen kihloja. Mutta jos toinen välttelee avioliittoa haluten pitää eroamisen "mahdollisimman helppona" niin sitten vielä helpompaa se on kun on omat kämpät ja kaikki rahat täysin erillään. Jos haluaa kevytsuhteen niin sitten ollaan kevytsuhteessa, minulle kihlaus ja sen jälkeen avioliitto on se hetki jolloin kunnolla sitoudutaan toiseen.
Kuka hullu sitoutuu ihmiseen joka ei edes yritä olla sitoutunut ja uskollinen ennen avioliittoa? Kun niitäkin löytyy joille sitoutuminen on sydämen asia, ei nimi paperissa.
Mikä kirjoittajan tekstissä antaa ymmärtää, ettei ole ollut sitoutunut ja uskollinen?
Vierailija kirjoitti:
Ei ole väärin haluta sitoutua ja mennä naimisiin.
Tämän asian kanssa kannattaa myös olla hereillä ja mikäli itselle asia on tärkeä mutta toinen ei halua ollenkaan tai toinen haluaa miettiä asiaa vuosikausia, kannattaa olla valmis jatkamaan sopivamman kumppanin etsimistä.
Avioliitolla on juridisia perusteita ja monille se on yhä tärkeää ihan "vaan" merkityksensä vuoksi. Avioliitossa on tarkoitus sitoutua toiseen pysyvästi. Avioliitto on ollut ja on toisille edelleen perheen perusta.
Aika usein kuulee miehiltä tätä että "ei sillä ole mitään merkitystä, ihan turhaa" -juttua.
Jos sillä ei olisi toiselle osapuolelle mitään merkitystä mutta toiselle se olisi tosi iso ja tärkeä juttu, miksi tää kenelle se on yhdentekevää ei suostuisi rakkaansa ja elämänkumppaninsa toiveeseen? Miksi ei sitten avioituisi edes sen avioliiton merkityksen vuoksi? Eli osoittaakseen sitoutumista toiseen ja perustaaksee
Ja toisinpäin; miksi se avioliittoon halajava ei voi luopua liittoaikeistaan ja rakastaa puolisoaan ilman sitä? Miksi toisen täytyy nimenomaan taipua naimisiin, mutta toinen ei voi taipua olemaan avioitumatta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Auttaa kun et ala tarjoamaan vainopalveluita tyttöystävän tai kämppiksen statuksella.
Itse saan usein kritiikkiä siitä, että en suostu muuttamaan yhteen ennen kihloja. Mutta jos toinen välttelee avioliittoa haluten pitää eroamisen "mahdollisimman helppona" niin sitten vielä helpompaa se on kun on omat kämpät ja kaikki rahat täysin erillään. Jos haluaa kevytsuhteen niin sitten ollaan kevytsuhteessa, minulle kihlaus ja sen jälkeen avioliitto on se hetki jolloin kunnolla sitoudutaan toiseen.
Kuka hullu sitoutuu ihmiseen joka ei edes yritä olla sitoutunut ja uskollinen ennen avioliittoa? Kun niitäkin löytyy joille sitoutuminen on sydämen asia, ei nimi paperissa.
Mikä kirjoittajan tekstissä antaa ymmärtää, ettei ole ollut sitoutunut ja uskollinen?
Kommentin viimeinen lause.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Auttaa kun et ala tarjoamaan vainopalveluita tyttöystävän tai kämppiksen statuksella.
Itse saan usein kritiikkiä siitä, että en suostu muuttamaan yhteen ennen kihloja. Mutta jos toinen välttelee avioliittoa haluten pitää eroamisen "mahdollisimman helppona" niin sitten vielä helpompaa se on kun on omat kämpät ja kaikki rahat täysin erillään. Jos haluaa kevytsuhteen niin sitten ollaan kevytsuhteessa, minulle kihlaus ja sen jälkeen avioliitto on se hetki jolloin kunnolla sitoudutaan toiseen.
Kuka hullu sitoutuu ihmiseen joka ei edes yritä olla sitoutunut ja uskollinen ennen avioliittoa? Kun niitäkin löytyy joille sitoutuminen on sydämen asia, ei nimi paperissa.
Miten se kihlaamista toivovakaan voi luottaa toisen luotettavuuteen, jos toinen ei halua edes näyttää varatulta (sormus sormessa)...
Vaimopalvelut?
Välttämätön edellytys naimisiinmenolle?
Mies ottaa vaimopalvelut maksuna naimisiinmenosta?
Lakikirjan avaamalla selviää, mikä avioliitto on: yksinomaan taloudellinen sopimus. Muu on ohimenevää, hetkellistä, hormonien aiheuttamaa ajatusvääristymää, joka laantuu ennemmin tai myöhemmin pelkäksi kämppäkaveruudeksi.