Lue keskustelun säännöt.
Mitä ajattelette urheilijasta, joka epäonnistuneen suorituksen jälkeen vain naureskelee haastattelussa? Mikä siinä on niin hauskaa?
05.08.2024 |
Viivi Lehikoinen just äsken. Luulisi, että harmittaisi, tai jopa itkettäisi, mutta ei... hauskaa tuntui olevan kuten Ella Junnilallakin vastavan tilanteen jälkeen.
Ei tuollaisella tyhjännauramisella huipulle päästä.
Kommentit (47)
Ihmiset reagoivat epäonnistumisiin eri tavoin. Minäkin purskahdin aikoinaan hermostuneeseen nauruun, kun kuulin reputtaneeni ylioppilaskirjoituksissa. Vasta kotona pillahdin itkuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitäisi lopettaa urheilijoiden haastattelut kokonaan, kun reagoipa urheilija millä tavalla tahansa niin aina se on väärin.
Voi olla aikamoinen tunnelataus päällä tuommoinen suoritus pitkän valmistautumisen jälkeen, ei sitä osaa välttämättä oikein reagoida mitenkään järkevästi.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset reagoivat epäonnistumisiin eri tavoin. Minäkin purskahdin aikoinaan hermostuneeseen nauruun, kun kuulin reputtaneeni ylioppilaskirjoituksissa. Vasta kotona pillahdin itkuun.
On helpompi nauraa muiden nähden kuin itkeä. Ehkä se on sitä. Minulta ei nauru pääse tuonkaltaisissa tilanteissa. Olen liian kunnianhimoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä, että osaa suhtautua työhönsä rennosti. Liiallinen tuloksiin takertuminen yleensä heikentää suoritusta ja voi aiheuttaa esim. vammoja. Suorituskyky on parempi, mitä rennompi pystyy olemaan. Vai voisitko kuvitella Usain Boltin tai Kimi räikkösen kyynelehtimässä suoritusta, jolla ei tullut voittoa?
Taitaa olla, että miessadisti taas halusi vaan nähdä naisen itkevän, ja nyt kun nainen ei toimittanutkaan tyydyttävää kärsimysnäytelmää, sadisti on siksi tuohtunut
Vaikkapa että nauraminen ja huumori on ensireaktio pettymykseen tai ettei hän tahdo julkisesti näyttää suruaan vaan käsittelee asian läheistensä ja tiimin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
He ottavat suoritukset ominaan eivätkä mieti mitä ulkomaalsiet ihmiset nyt Suomesta ajattelee.
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi lopettaa urheilijoiden haastattelut kokonaan, kun reagoipa urheilija millä tavalla tahansa niin aina se on väärin.
Juuri niin. Käsittämätöntä miksi urheilijoita pitää mennä välittömästi haastattelemaan. Eihän siinä ole mitenkään ehtinyt käsitellä sitä tilanetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No onhan se nyt jo huvittavaa kun tuloskunto romahtaa useilla sekunneilla. Ei se ole enää edes harmittavaa. Olisi varmasti harmittanut enemmän, jos olisi finaalipaikka jäänyt sadasosan päähän
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset reagoivat epäonnistumisiin eri tavoin. Minäkin purskahdin aikoinaan hermostuneeseen nauruun, kun kuulin reputtaneeni ylioppilaskirjoituksissa. Vasta kotona pillahdin itkuun.
On helpompi nauraa muiden nähden kuin itkeä. Ehkä se on sitä. Minulta ei nauru pääse tuonkaltaisissa tilanteissa. Olen liian kunnianhimoinen.
Mä olen myös kunnianhimoinen. Siksi todennäköisesti naureskelisin mediallekin. Itkisin sitten illalla.
Epäonnistuneiden suoritusten jälkeen haastattelu on kyllä typerää. Miltähän tuntuu, kun menet mokaamaan tuollaisessa paikassa. Varmaan tosi hyvältä hei!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä jokaisella on oma tapamme toimia pettymyksen ja surun hetkellä. Toiset alkaa paiskoa tavaroita, toiset mököttävät, jotkut tilittävät kaikki ongelmansa ja jotkut hymyilevät. Tuohan on sama kuin taviksen vähän huonompi työpäivä. Ei maailma siihen kaadu, uusia työpäiviä kyllä tulee.
No jos itkulla ja itsesäälissä kieriskelyllä pääsisi jatkoon, he varmasti tekisivät niin. Mitä siinä muuta on tehtävissä, kuin jatkaa harjoittelua seuraaviin koitoksiin? Urheilijat eivät ole missään vastuussa television edessä löhöäville katsojille.ä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä siinä mitään. Itselleen hän siinä nauroi. Mutta sen sijaan ihmettelen sellaisia ihmisiä, jotka nauravat toisten tragedioille. Ja se on kyllä aika yleistäkin. Syynä vahingonilo. Se on sitkeässä ihmisessä. Tai naureskelevat joka väliin puhuessaan kuten ohjaaja Turkka, Kiira Korpi ja Li Anderson.
Jotkut ihmiset ovat perusvireeltään iloisia.
Joillakin on synnynnäisesti esim. iloiset, hymyilevät kasvot.
Eivät ole alemman tason ihmisiä, eli eivät ole kilpailunhaluisia. Ja hyvä niin.
Vierailija kirjoitti:
Vaikkapa että nauraminen ja huumori on ensireaktio pettymykseen tai ettei hän tahdo julkisesti näyttää suruaan vaan käsittelee asian läheistensä ja tiimin kanssa.
Tämä. Ei kai sitä urheilijankaan tarvitse koko kansan edessä itkeä?
..Tärkeintä on päästä reissuun ja hyvät loppubileet.
No ehkä se ei ole kuitenkaan maailman tärkein asia. Hyvä kun osaa suhtautua huumorilla asioita. Itselleen nauraminen on myös taitolaji.