Lue keskustelun säännöt.
Miksi lapset eivät nykyään huolehdi vanhemmistaan?
03.08.2024 |
Ei ole tarkoitus kritisoida valintoja suuntaan tai toiseen vaan keskustella.
Olen itse vanhempani omaishoitaja ja minulta kysytään välillä sitä, että miksi olen. Se on automaatio nykyään, että vanhenevat ihmiset menevät palvelutaloon tai laitokseen mikäli eivät pärjää itsekseen, tai ole puolisoa.
Ennenkin piti tehdä töitä ja oli oma perhe. Haluaisin ajatella, että verovarat turvaavat vanhoille ihmisille kunnon palvelut, mutta todellisuus taitaa olla jotain ihan muuta.
Kommentit (373)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monelle tulee vielä ikävä yllätys, kun huomaa, että yhteiskunta ei tätä menoa hoida ikääntyviä vanhuksia. Ei ole paikkaa eikä tekijöitä.
Siinä sitten on vaan pakko muuttaa papan tai vanhan tåtdin kamat vierashuoneeseen tai muuttaa itse papan taloon.
Ei niitä hoitamattakaan voi jättää.
Nyt jo pikku kunnissa jää vanhuksia kotihoidon toimesta pesemättä, kun aikaa ei ole. Suihku muutenkin vain viikon välein.
Mihin ihmeen vierashuoneeseen? Asunnot ovat nykyään niin kalliita, että harvalla on varaa maksaa ylimääräisistä huoneista. Muutenkin asuntojen koot pienenevät eli kolmiokin saattaa nykyisin olla alle 60 m2. Ei näihin asuntoihin mahdu ylimääräisiä sänkyjä.
Ehkä mummolla on isompi asunto/ talo mihin mahduttaa.
Ratkaisut...
Näitä "ratkaisuja" näyttää olevan eniten juuri niillä, joilla ei ole mitään omakohtaista kokemusta asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä syyllistävät eivät selvästi tiedä, millainen on 24/7 vahdittava vanhus. Et pystyisi käymään ollenkaan töissä, vaikka asuisitte saman katon alla. He valvovat kaikki yöt, penkovat paikkoja, karkailevat, ovat aggressiivisia, sotkevat ulosteella ja virtsaavat minne sattuu jne. En todellakaan uhraisi omaa elämääni tuollaiseen. Ei muuta kuin laitokseen toivomaan, että kuolo korjaisi mahdollisimman nopeasti.
Kummallinen ajatus, että vanhuksen saisi laitokseen. Laitospaikkoja vähennetään koko ajan, ja kotona pärjäämättömätkin joutuvat olemaan kotona. Omaiset saa koko ajan pelätä, mitä siellä vanhuksen luona tapahtuu.
Tilanne vain pahenee, kun sote-säästöt tulevat voimaan. Vanhustenhoito on vitsi.
Hoitajana tiedän, että joku nurkka aina jostain löydetään viimeistään sitten, ku
Näin olen ajatellutkin asian olevan, mutta vahvistit epäilyni. Kiitos siitä! Omaisille annetaan ymmärtää, että vanhus on jonossa, mutta aina tulee uusia yksinäisempiä vanhuksia, jotka kiilaavat jonossa ohi.
Olen itse yksinasuva lapseton keski-ikäinen. Toisin kuin edellisillä sukupolvilla, mulla on tieto ja resurssit pitää itseni hyvässä kunnossa mahdollisimman pitkään (toki silti voi sairaus iskeä). Syön tervellisesti, lenkkeilen, tanssin ja käyn salillakin, vaikka painotreeni ei paljon houkuttele. Teen siis voitavani pärjätäkseni ilman laitospaikkaa mahdollisesti koko elämäni. Mikäli kuitenkin sairastun vaikkapa parkinsoniin, olen todennökäisesti paremmassa asemassa kuin perheelliset, kun pääsen jonon ohi laitokseen viettämään elämäni loppuvuodet.
Vierailija kirjoitti:
Äiti vielä työikäinen ja kunnossa.
Isä ollut työkyvyttömyyseläkkeellä jo n. 10v joi itsensä melkein hengiltä tuossa 7 vuotta sitten. Sen seurauksena nyt sairaudet sitä luokkaa, että kohta ei pysty toimimaan itsenäisesti kotonaan. Ei suostu kotihoitoon tai myymään kämppäänsä, että pääsisi palvelutaloon elämään. Itse itselleen kaiken aiheutti ja sanoin hänelle aikoinaan, että jos juomisen takia itsensä saa sellaiseen jamaan että tarvitsee apua niin minä en tule. Olen minä yrittänyt lääkärin avulla häntä auttaa ja sosiaalihuollon kanssa, mutta kun itse ei aio tehdä mitään niin vaikeaa on. Luovutin noin vuosi sitten. Kyllä helpotti omaa elämää kun poistui kuormittamasta.
Isä ei siis poistunut, minä vaan lopetin yrittämisen. Ei olla vuoteen oltu missään tekemisissä.
Muistiongelmien alkaessa äitini oli 82-vuotias ja hoivakotiin siirtyminen tuntui äidistä mahdottomalta. Tuolloin vielä oli vuorotteluvapaa mahdollisuus ja otin vuoden mittaisen vuorotteluvapaan ja muutin äitini luokse n 500 km päähän omasta kodistani. Onneksi omat lapsemme olivat jo aikuisia opiskelijoita, eivätkä aiheuttaneet mitään huolta.
Kuljin tuon vuoden oman kotini ja äitini kodin väliä. Mieheni kävi vielä töissä, joten reissasimme tuon vuoden tuota pitkää väliä. Välillä mieheni vietti lomiaan ja juhlapyhäviikonloppuja äitini ja minun kanssa. Kun itse tulin Helsinkiin, sukulaisnainen oli sijaistamassa minua äidin luona.
Vuoden jälkeen äitini alkoikin olla jo siinä kunnossa, että hän oli valmis siirtymään hoivakotiin ja sinne kuolikin muutaman vuoden päästä.
Nythän tuo vuorotteluvapaakin on lopetettu, joten ko oikeutta ei enää ole tämän päivän vanhuksistaan huolehtivilla ihmisillä, se on huono juttu.
Omat vanhempani saavat mennä minne vain laitokseen sosiaalihuolto saa heidät järjestettyä. Ei heitä ole elämässään lastensa tai lastenlastensa hoitaminen kiinnostanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä ketjussa monet puhuu jo sellaisessa kunnossa olevasta mummosta joka käyttää vaippoja ja on dementoitunut. Käytännön apua tarvitaan jo kuitenkin paljon ennen ns. pikkuasioissa ja ihan vaan seurana ja että joku välittää ja soittaa puhelun. Itse olen valmis auttamaan käytännön asioissa ja soittelen ja vierailen, mutta vaippoja en ala vaihtamaan.
Soita äidillesi jo vaikka tänään !
Varmaankin on monta erilaista syystä. Elämän arvot on ihmisillä muuttuneet, hoitopaikkoja on tarjolla (ainakin osalle), ei olla oltu koskaan läheisiä vanhempien kanssa, vanhempi hankala/päihdeongelmainen, oma työssä käynti pakollista/omaishoitajana ei ole mahdollisuutta olla kokopäiväisesti rahallisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on kyllä hyvin ymmärrettävää, että ei halua kantaa huolta vanhemmista, jos ei saanut itsekään lapsena huolenpitoa.
Oma vanhempani asuu meillä, joten välimatkasta ei tullut ongelmaa.
Ap
Ei mullakaan ole välimatka ollut ongelma, koska vanhempani - tai nyt siis enää isä - asuu naapuritalossa. Ongelma oli se, että kun äidin muistisairaus paheni, äiti karkaili öisin ja päivisin. Vaikka teenkin etätöitä ja mulla on varsin joustava työpaikka, niin en mä olisi pystynyt äitiä vahtimaan samalla, kun teen töitä, vaikka äiti olisi asunut tässä samassa huushollissa. Muutaman kerran mulla oli äiti täällä meillä, jotta isä pääsi lääkäriin tms, niin ei mun työnteosta tullut silloin yhtään mitään. Jos ei olisi etätyömahdollisuutta tai työpaikkani ei olisi joustanut niin paljon, ei olisi ollut mitään mahdollisuutta äidillä olla kotona loppuun asti. Isä kyllä vahti, mutta rollaattorin kanssa liikkuvana ei päässyt juoksemaan äidin perään vaan soitti aina mulle ja mä lähdin ulos etsimään äitiä. Voin kertoa, että oli aika raskasta joskus, kun isä soitti klo 3 aikaan yöllä, että nyt se lähti taas, juosta perään ja etsiä, mihin suuntaan äiti meni, äidin löydyttyä saada puhuttua äiti ympäri, jotta lähtee mun mukaani, sitten vielä heillä kotona istua pari tuntia varmistaen, että äiti on rauhoittunut eikä ole ainakaan ihan heti ole lähdössä uudelleen karkuun. Ja sieltä sitten suoraan työpöydän ääreen ja pitäisi jaksaa keskittyä töihin. Ja tätä siis tapahtui monta kertaa viikossa.
Kun puhutaan omien vanhempien hoitamisesta, niin aika oleellista mun mielestä on se, miten paljon apua vanhus tarvitsee. On ihan eri asia, jos apua tarvitsee yhden päivän kuukaudessa kuin että apua tarvitsee 24/7. Mutta eihän sellaiset yhden päivän kuukaudessa apua tarvitsevat ole vielä läheskään siinä kunnossa, että mistään hoivakotipaikasta voisi uneksiakaan. Tavallisimmin hoivakotipaikan saa vasta sitten, kun edes 5 kotihoidon käyntiä vuorokaudessa ei enää riitä. Ja silloinkin sitä paikkaa joutuu odottamaan useimmilla paikkakunnilla. Ja on myös aika oleellista, onko se vanhus jossain satojen kilometrien päässä vai onko välimatkaa 50 metriä kuten mulla ja vanhemmillani. Ja kuten ketjussa jo todettu, niin omaishoidontuki on niin pieni, että ei sillä kyllä elätä edes itseään. Eri tilanne sitten, jos on jo itsekin eläkkeellä ja tuon omaishoidontuen saa eläkkeensä lisäksi.
Isäni oli huolehtuva ja meille lapsille rakas, ja jokainen meistä olisi ollut valmis auttamaan häntä siinä määrin kuin auttaminen olisi ollut mahdollista. Hän valitettavasti menehtyi jo kauan sitten. Äiti sen sijaan porskuttaa hyväkuntoisena ja edelleen yhtä rasittavana ihmisenä, mitä hän on aina ollut. Hän ei ole ollut koskaan se rakastava, välittävä vanhempi, johon voi tukeutua elämän vaikeina aikoina, päinvastoin hänen omat asiansa ovat aina menneet meidän lasten edelle. En koe olevani hänelle mitään velkaa, enkä varsinkaan halua ankeuttaa omaa elämääni ottamalla mitään huolehtimisvastuuta hänestä sitten kun sellaisen aika on. Laitospaikan hankinnassa voinen auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun iäkäs anoppi sai syöpädiagnoosin 2 vuotta sitten, alkoi melkoinen (saatto)hoitorumba. Alkuun puhuttiin, että jonoon odottamaan laitospaikkaa, mutta sitten lähes 90v appi sanoi hoitavansa kotona ja sai omaishoidontuen, jäi vain ateriapalvelu ja kotihoito pari kertaa viikossa. Eivät todellakaan pärjänneet. Rempallaan kivunhoito, hygienia, ruokahuolto (ateriapalvelusta huolimatta, maku oli kuvottava, appi yritti syöttää kylmänä limaista muusia anopille, itse eli voileivällä), raha-asiat, ihan kaikki. Kun me olimme yhteydessä kotihoitoon, että tarvitaan enemmän, he käänsivät asiat niin päin, että meidän täytyy tehdä enemmän. Ja mehän tehtiin.
Nyt mies on ollut uupumuslomalla 2kk, pian tippuu varmaan kelan sairauspäivärahalle. Omat teini-ikäiset lapset on olleet enemmän tai vähemmän heitteillä nämä vuodet. Parisuhde, sitä ei ole. Ei ole rahaa, aikaa eikä voimia suunnitella mitään omaa elämää.
Oma äitini, lähihoitajan työtä tehnyt, ennusti pilkulleen mitä tässä asiassa tulee tapahtumaan, kun 90v saadaan "omaishoitajaksi". Koko soita kaatuu meidän niskaan ja siinä menee oma elämä ja terveys. Hyvin tiesi, harmi kun ei kuunneltu. Me luustoon tekevämme oikein, kun oltiin asioissa mukana. Mikä uskomaton virhe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monelle tulee vielä ikävä yllätys, kun huomaa, että yhteiskunta ei tätä menoa hoida ikääntyviä vanhuksia. Ei ole paikkaa eikä tekijöitä.
Siinä sitten on vaan pakko muuttaa papan tai vanhan tåtdin kamat vierashuoneeseen tai muuttaa itse papan taloon.
Ei niitä hoitamattakaan voi jättää.
Nyt jo pikku kunnissa jää vanhuksia kotihoidon toimesta pesemättä, kun aikaa ei ole. Suihku muutenkin vain viikon välein.
Mihin ihmeen vierashuoneeseen? Asunnot ovat nykyään niin kalliita, että harvalla on varaa maksaa ylimääräisistä huoneista. Muutenkin asuntojen koot pienenevät eli kolmiokin saattaa nykyisin olla alle 60 m2. Ei näihin asuntoihin mahdu ylimääräisiä sänkyjä.
Ehkä mummolla on isompi asunto/ talo mihin mahduttaa.
Ratkaisut
Minä haluan asua puolisoni kanssa. Puolisoni ei halua asua äitini kanssa. Meidän kaksioon ei mahdu yhtään vanhusta. Työstä irtisanoutuminen ei ole eläkeikää lähestyvälle ratkaisu. Äitini ei halua muuttaa omakotitalostaan minnekään. Ehkäpä me pakkomuutamme äitini väkisin tähän lähistölle pieneen kaksioon vastoin hänen tahtoaan, se näyttäisi olevan ainoa ratkaisu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä appivanhemmat ovat haaveilleet tästä omaiset hoitavat vanhukset.
Minulla ei ole mitään mahdollisuuksia. Minulla on pieni vajaa vuoden ikäinen lapsi, palaan työelämään vuorotöihin joulukuussa. Emmekä edes asu samalla paikkakunnalla. Mies tekee kolmivuorotyötä.
On tarjottu apua ostopalvelun muodossa, mutta sitä ei huolita.
t: Miniä
Minulla ja sisaruksillani oli sama tilanne vanhempiemme kanssa. Nuorin, vielä kotona asuva, ja enimmäkseen työttömänä oleva veljeni joutui uhrautumaan.
Homma oli molempien osalta erittäin vaativaa, koska he tarvitsivat ja odottivat lopulta ympärivuorokautista hoitoa.
Me muut ehdotimme laitoshoitoon siirtymistä jo silloin, kun he muutaman vuoden välein menettivät liikuntakykynsä, ja joutuivat rullatuolipotilaiksi. Meille suututtiin, ja moitittiin itsekkäiksi.
Todellinen tilanne pystyttiin heidän toimestaan salaamaan liian pitkälle meiltä muilta sisaruksilta, kunnes veljemme ei enää jaksanut.
Loppujen lopuksi vain isälleni jäi katkeruus siitä ettei saanut /voinut olla kotonaan elämänsä loppuun saakka. Äiti taas piristyi palvelutalossa, kun oli seuraa ja hoitoa.
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa monet puhuu jo sellaisessa kunnossa olevasta mummosta joka käyttää vaippoja ja on dementoitunut. Käytännön apua tarvitaan jo kuitenkin paljon ennen ns. pikkuasioissa ja ihan vaan seurana ja että joku välittää ja soittaa puhelun. Itse olen valmis auttamaan käytännön asioissa ja soittelen ja vierailen, mutta vaippoja en ala vaihtamaan.
Soita äidillesi jo vaikka tänään !
Varmaankin puhutaan juuri sen takia huonokuntoisista, että ne hyväkuntoisemmat vanhukset eivät vielä minnekään hoivakotiin edes pääse, vaikka omaiset miten polkisivat jalkaa. Joskus kasarilla vanhus voitiin vain "laittaa" vanhainkotiin, mutta nykyisin kotona on paljon sellaisia vanhuksia, jotka eivät ihan oikeasti siellä pärjää edes silloin, kun kotihoito käy sen 5 kertaa vuorokaudessa. Mä olin kasarilla vuoden verran vanhainkodissa töissä ja suurin osa siellä olevista vanhuksista oli sellaisia, ettei niillä nykypäivänä kaikilla edes kävisi kotihoito ja jos kävisikin, niin max 3 kertaa vuorokaudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omaishoidon tuki ei riitä maksamaan lainakuluja. On pakko käydä töissä. Tyttäreni voisi ehkä hoitaa mummiaan, mutta omaishoitajuus voi kestää vaikka kymmenenkin vuotta ja pitäähän hänenkin päästä elämässä eteenpäin ja mm. opiskella ammatti itselleen. Yhteiskuntaamme ei ole rakennettu niin, että lapset hoitaisivat. Ei oma äitinikään kyllä äitiään hoitanut. Heitti vanhainkotiin ja kävi juuri ennen kuolemaa katsomassa. Olen hoitanut mielestäni velvollisuuksiani häntä paremmin.
Työttömyyskorvaus plus vanhuksen eläke. Esimerkiksi. Tai osa-aikatyö tai kenties etätyö plus vanhuksen eläke.
Vanhuksen eläke on vanhuksen rahaa eikä omaishoitajan lainoihin tai muihin menoihin vapaasti käytettävissä. Jestas. Ja työttömyyskorvausta saadakseen pitää olla työmarkkinoiden käytettävissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huolehdin kyllä niin paljon kuin voin, vaikka välimatkaa vajaa 500 km. Soittelen päivittäin, laitan välillä rahaa tilille kauppaostoksia varten jos heillä on rahasta tiukkaa. Heillä ollessani siivoan ja teen heille ruokaa. Olen 31-vuotias, vanhempani eivät ole mitään vanhuksia vielä että hyvin pärjäävät vielä itse. Mutta tykkään välillä auttaa heitä.
Minulla on sinun ikäisiäsi lapsia ja olen itsekin vielä työelämässä. Tuntuu tosi oudolta, että tarvitsisin lapsiltani rahaa ja siivousapua. Päinvastoin, minä autan mielelläni esim. lastenlasten hoidossa.
Nyt puhutaan pikkusen vanhemmista ja huonokuntoisemmista vanhuksista. Ei kai työelämässä mukana oleva vielä mitään omaishoitajaa tarvitsekaan.
Itse olen 74 v ja hoidan vielä paljon lastenlapsiani ja teen monenlaista fyysistä työtä puutarhassani ja mökilläni.
Mutta tiedostan hyvin, että elämän ehtoopuolella eletään ja joku päivä sairaus voi iskeä ja tarvitsenkin apua.
Toivoisin silloin, että olisi hyvin toimiva hoivajärjestelmä, jossa vanhuksia hoidettaisiin hyvin ja riittävillä resursseilla ja en jäisi lasteni hoidettavaksi.
Lapset eivät ole huolehtineet vanhemmistaan ennenkään. Ei se ole lasten velvollisuus.
Oletteko muuten huomanneet, että vastuunkantoa odotetaan eniten niiltä, joilla on vaativat työt ja perhe-elämä? Työtön, perheetön aikuinen lapsi ei silloin ole kenenkään mielestä vastuussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monelle tulee vielä ikävä yllätys, kun huomaa, että yhteiskunta ei tätä menoa hoida ikääntyviä vanhuksia. Ei ole paikkaa eikä tekijöitä.
Siinä sitten on vaan pakko muuttaa papan tai vanhan tåtdin kamat vierashuoneeseen tai muuttaa itse papan taloon.
Ei niitä hoitamattakaan voi jättää.
Nyt jo pikku kunnissa jää vanhuksia kotihoidon toimesta pesemättä, kun aikaa ei ole. Suihku muutenkin vain viikon välein.
Mihin ihmeen vierashuoneeseen? Asunnot ovat nykyään niin kalliita, että harvalla on varaa maksaa ylimääräisistä huoneista. Muutenkin asuntojen koot pienenevät eli kolmiokin saattaa nykyisin olla alle 60 m2. Ei näihin asuntoihin mahdu ylimääräisiä sänkyjä.
Kun lapset muuttaa pois, vapautuu tilaa. Harvoin niitä m
Mun äiti on levoton sielu ja ollaan muutettu monet kerrat joten mitään lapsuuskotia ei ole olemassakaan. Minne olisi mahtunut. Viimeisin kämppä pikkupaikkakunnalla ei missään ja jossa ei ole töitäkään. Kaikille paras oli saada hänet kaupunkiin palveluasuntoon ja lapset käy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välimatka 400 km. Työ ja perhe. Ei aikaa.
Ei aikaa? Järjestä aikaa.
Toinen kasvatti sinut kuitenkin reilu 18v niin uskomatonta, että omille vanhemmille ei riitä aika
Yksikään aikuinen lapsi ei ole vastuussa vanhemmistaan. Hän on vastuussa omista lapsistaan. Olet siis sitä mieltä että aikuisen lapsen on hylättävä oma perheensä, irtisanouduttava töistään ja muutettava 400 km päähän mammaa hoitamaan. Ei saatana miten tyhmä olet.
Ennen laki määräsi lapset huolehtimaan vanhemmistaan. Eikös Saksassa ole vieläkin noin.
Luulenpa, että tällaiseen palataan vielä.
Äiti vielä työikäinen ja kunnossa.
Isä ollut työkyvyttömyyseläkkeellä jo n. 10v joi itsensä melkein hengiltä tuossa 7 vuotta sitten. Sen seurauksena nyt sairaudet sitä luokkaa, että kohta ei pysty toimimaan itsenäisesti kotonaan. Ei suostu kotihoitoon tai myymään kämppäänsä, että pääsisi palvelutaloon elämään. Itse itselleen kaiken aiheutti ja sanoin hänelle aikoinaan, että jos juomisen takia itsensä saa sellaiseen jamaan että tarvitsee apua niin minä en tule. Olen minä yrittänyt lääkärin avulla häntä auttaa ja sosiaalihuollon kanssa, mutta kun itse ei aio tehdä mitään niin vaikeaa on. Luovutin noin vuosi sitten. Kyllä helpotti omaa elämää kun poistui kuormittamasta.