Lapsen uskonnollisuus.
Tiedättekö yhtään lasta, joka olisi ollut harras uskovainen jo nuorena? Millaista lapsen usko oikeastaan edes on? Uskot että taivaassa on jumala jonka luo kuolleet menevät? Itse lapsena varmaan uskoin jumalaan, rukoilin silloin tällöin musta en miettinyt uskon asioita juurikaan eikä usko ollut osa arkeani. Eikö vanhempanikaan olleet kuin tapakristittyjä. Suurimman osan elämääni olin ateisti tai agnostikko, kunnes pitkälle aikuisiällä aloin tuntea vetoa uskon asioihin ja uskoni vahvistui todella paljon. Käykö suurelle osalle uskovista näin, että tulevat uskoon vasta myöhemmin aikuisina, ainakin jos ovat nuorempaa sukupolvea jolloin uskonnollisuus ole enää ollut niin tavanomaista?
Kommentit (43)
Serkuilla oli lahkouskovaisuus tavallaan tai kirkkouskovaisuus, on vieläkin ilmeisesti. Itsellä lapsena oli iltarukous ja koulussa uskonnosta tarinoita. Vanhempi on spiritualisti, kuuluu myös kristittyjen kirkkoon ja ehkä toinenkin vanhempi osittain oli. Minulla oli silti oma käsitys asioista. Ja aikuisena toinen käsitys, sitten kolmas ja keski-iässä eri käsitys, kun tietoa tulee lisää tai tietoisuutta. En kuulu nyt kirkkoon. Koen että on erilaisia taajuuksia, dimensioita, luontoa, tunteitakin, mutta me olemme nyt sieluna täällä 3D maapallolla. Positiivinen maailma pitää luoda yhdessä, inhimillisyyttä. Ei valheellisia ryhmiä manipuloimaan tai heikentämään ketään. Elämä vaatii resurssien jakoa kaikille.
Kumma kun Jumala ei osaa antaa sitä lahjaansa ilman ihmisten suorittamaa aivopesua, aika voimaton kaikkivaltias.