Mitä on "suomalainen häpeäkasvatus"?

Just.  Sitten vielä aikuisina pohditaan mikä on merkitsevää häpeä asioissa, vaikka nämä käsitykset ovat istutetut jo lapsena.  Häpeä on opittua, joten siitä voidaan oppia myös poiskin.

Vierailija kirjoitti:

Just.  Sitten vielä aikuisina pohditaan mikä on merkitsevää häpeä asioissa, vaikka nämä käsitykset ovat istutetut jo lapsena.  Häpeä on opittua, joten siitä voidaan oppia myös poiskin.

Mutta jos lapselle pienestä asti uskotellaan, että hän on tyhmä ja ruma, hän todennäköisesti alkaa uskoa tähän siinä määrin, että identifioituu tyhmäksi ja rumaksi. Tyhmä ja ruma ovat osa hänen identiteettiään ja sitä on hyvinhyvin vaikea muuttaa edes faktoilla.

Kaikki onnistumiset on sittemmin sattumia ja jos joku kehuu ulkonäköä, se on vittuilua (tai sanojalla näössä vikaa). Osittain tästä voi tulla itseään toteuttavakin siten, että lapsi ei edes yritä saavuttaa täyttä potentiaaliaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Just.  Sitten vielä aikuisina pohditaan mikä on merkitsevää häpeä asioissa, vaikka nämä käsitykset ovat istutetut jo lapsena.  Häpeä on opittua, joten siitä voidaan oppia myös poiskin.

Mutta jos lapselle pienestä asti uskotellaan, että hän on tyhmä ja ruma, hän todennäköisesti alkaa uskoa tähän siinä määrin, että identifioituu tyhmäksi ja rumaksi. Tyhmä ja ruma ovat osa hänen identiteettiään ja sitä on hyvinhyvin vaikea muuttaa edes faktoilla.

Kaikki onnistumiset on sittemmin sattumia ja jos joku kehuu ulkonäköä, se on vittuilua (tai sanojalla näössä vikaa). Osittain tästä voi tulla itseään toteuttavakin siten, että lapsi ei edes yritä saavuttaa täyttä potentiaaliaan.

Jep. Ei ole yhdentekevää miten lapselle ja lapsesta puhuu. Nykyvanhemmat onneksi aika hyvin muistavat tämän. Ehkä omien kokemusten takia.

Voi kun toi meijän memmu on niin hiljainen 

Vierailija kirjoitti:

Taas täällä 70-lukulaiset märehtii lapsuuttaan 🤣 Koittakaas nyt päästä yli siitä ja elää tätä päivää..

 

Sulla ei ole mitään käsitystä siitä, millainen taakka tuollainen häpeällä kasvattaminen on. Eikä edes kykyä asettua toisten asemaan. Kyllä se elämä vielä suakin opettaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erehdyin kertomaan opettajalle kiusaamisesta, hän otti yhteyttä kotiin, niin selkääni sain äidiltä ja huudot, että "kyllä sinä sopan keitit". Jatkuvaa vähättelyä ja haukkumista. En ymmärrä edelleenkään tätä, että lapsia pitää olla, mutta ne eivät saa näkyä ja kuulua. Ja sitä jatkuvaa vertailua muiden lapsiin. Varsinkin jos ne sattuvat olemaan ns. paremmista piireistä.

Parhaimmillaan vielä asioista, joille et itse voi mitään. Yleensä ulkonäöstä tai jostain mikä liittyy suoraan vanhempien toimintaan. Siis esim paino: "Miksi olet niin lihava etkä hoikka kuten naapurin irma". No enpä tiedä. Liittynee siihen että itsekin olet lihava ja teet lihottavaa ruokaa?

Työnsikö äitisi ruuan kurkustasi alas vai lapoitko sen suureen napaasi ihan itse?

Tämä vastaus nyt toiselta viestittäjältä; Ei sitä tarvinut meilläkään fyysisesti tunkea alas kurkusta. Itse piti syödä. Toisen annostelema lautanen tyhjäksi. Jos meni pidempään kuin muilla, niin jälkiruoaksi risua tai remmiä, koska venkuloitu syömisen kanssa. Risu piti maksimaalisen nöyryytyksen takia hakea itse. Etukäteen tieto, että jos hakureissu kestää, niin ekstraa tulee selkäsaunaan. Ei väliä, vaikka risua saisi samana päivänä kun muiden kanssa illalla saunaan hakattujen kohollaan olevien juomujen hävettäessä hirveästi, ja toivoen, että kukaan ei huomaa, koska silloin nöyryytys muuttuu sanalliseksi selostukseksi siitä "typeryydestä", miksi ruoskimisen on "ansainnut".

En syö nyt yli viisikymppisenäkään maksaa. Sain niin monta kertaa selkääni, kun en vain saanut sitä ennen kouluikääkään alas kurkustani. Istuin tuntikausia pöydässä kylmien palojen kanssa ja maitoa/vettä meni lasitolkulla. Se pelkkä hajukin kuvottaa vielä nyt niin paljon, että taistele tai pakene-moodi menee päälle. 

Meillä ei kukaan ollut lihava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Just.  Sitten vielä aikuisina pohditaan mikä on merkitsevää häpeä asioissa, vaikka nämä käsitykset ovat istutetut jo lapsena.  Häpeä on opittua, joten siitä voidaan oppia myös poiskin.

Mutta jos lapselle pienestä asti uskotellaan, että hän on tyhmä ja ruma, hän todennäköisesti alkaa uskoa tähän siinä määrin, että identifioituu tyhmäksi ja rumaksi. Tyhmä ja ruma ovat osa hänen identiteettiään ja sitä on hyvinhyvin vaikea muuttaa edes faktoilla.

Kaikki onnistumiset on sittemmin sattumia ja jos joku kehuu ulkonäköä, se on vittuilua (tai sanojalla näössä vikaa). Osittain tästä voi tulla itseään toteuttavakin siten, että lapsi ei edes yritä saavuttaa täyttä potentiaaliaan.

Häpeä voi aiheuttaa esim. sen, että jos joku kehuu esim. ulkonäköä, niin sitä jähmettyy, koska ajattelee, ettei kehuja vaan ole vielä huomannut niitä rumia kohtia. Eli kehu ei poista häpeää, koska sitä ajattelee, että jos tuo kehuja tämänkin tietäisi niin ei kehuisi.

Isäni haukkui minua ilman syytä koko lapsuuteni ja nuoruuteni. Alkaen ulkonäöstä kaikkiin taitoihin. Häntä hämmensi, että olin suosittu, loistin koulussa enkä uskonut häntä. 

Olen nyt vanhana ajatellut, että se vähättely ja häpeä, jota toiselta vanhemmaltani sain, johtui pelosta. Hän pelkäsi puolestani, koska en ollut hänen mielestään tarpeeksi reipas ja näytin jotenkin hitaalta, eikä hän osannut käsitellä sitä tunnetta muulla tavalla. Lapsena päättelin, että hän oli vain ilkeä.

Kasvatusyhteistyö ja läsnäolon puute

Saan solvauksia lapsen isältä kun vien retkille ja vietän yhteistä aikaa. Samalla hän keskittyy puhelimeen ja eristäytyy toiseen huoneeseen. Lapsikin luullut jopa ettei isi kotona kun ei näy ja kuulu mitään mancavessa hilluessa

Mulla ainakin äiti osaa arvostelun taidon. Vaikka hän itse kuinka perseilisi, hänessä ei ole ikinä mitään vikaa, aina löytyy syy muista, useimmiten meistä lapsista. Hän on olevinaan itse täydellisyys, mutta kilahtaa täysin jos joku virheensä uhkaa paljastua. Silloin saamme kuulla kuinka meitä joutuu häpeämään, vaikka emme liittyisi asiaan mitenkään. Kotoa muutto ei auttanut kun tulee linjoja pitkin räpättämään ja lopulta lyö luurin korvaan kun olen niin kiittämätön. Sääliksi käy vielä hänen armoillaan asuvia pikkusisaria. Vaikuttaa aika paljon omaan mielenterveyteen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Just.  Sitten vielä aikuisina pohditaan mikä on merkitsevää häpeä asioissa, vaikka nämä käsitykset ovat istutetut jo lapsena.  Häpeä on opittua, joten siitä voidaan oppia myös poiskin.

Mutta jos lapselle pienestä asti uskotellaan, että hän on tyhmä ja ruma, hän todennäköisesti alkaa uskoa tähän siinä määrin, että identifioituu tyhmäksi ja rumaksi. Tyhmä ja ruma ovat osa hänen identiteettiään ja sitä on hyvinhyvin vaikea muuttaa edes faktoilla.

Kaikki onnistumiset on sittemmin sattumia ja jos joku kehuu ulkonäköä, se on vittuilua (tai sanojalla näössä vikaa). Osittain tästä voi tulla itseään toteuttavakin siten, että lapsi ei edes yritä saavuttaa täyttä potentiaaliaan.

Häpeä voi aiheuttaa esim. sen, että jos joku kehuu esim. ulkonäköä, niin sitä jähmettyy, kos

Jähmetyn vastaavasta siksi että oletan toisen veetuilevan. 

Esimerkiksi töissäkin yksi sanoi että näytän niin nuorelta mutta oli haukkunut kollegalle minua että näytän mummolta

Äitini syyllisti vuosia,että synnyin väärään aikaan,olin syypää pitkälliseen synnytykseen ja olisi pitänytkin olla poika.Muut olivat kauniimpia ja parempia enkä osannut tehdä mitään oikein.Lauluni kuulosti kuulemma piipitykseltä koulun juhlissa.Ei neuvonut js vakiovastauksena vain:itsehän teet elämäs vaikeeksi.Niinpä opin häpeämään,ehkä periytynyt jälkipolvellekin kannustamisesta huolimatta.

Häpeä ja puhumattomuuskulttuuri meni niin pitkälle, että vain tuijotettiin, usein liittyi myös irvistys jota henkilö ei itse huomannut, sitten toinen irvisti takaisin ja tuijottaja painoi päänsä alas.

Testattiin kuinka pitkälle voi mennä, usein vasta pitkälle yli 20-vuotiaana uskalsi edes ajatella:  täytyykö tuota kestää.

Liekö nykyään näin, tämä häpeäkasvatus on varmaan tiettyjen ikäluokkien juttu enemmän. Itse kolmikymppisenä tunnistan tämän. Nykyään varmaan päinvastoin eli kaikki on vain naminamia ja lasta suojellaan normaalilta elämältä? Tolkun välimuoto puuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Just.  Sitten vielä aikuisina pohditaan mikä on merkitsevää häpeä asioissa, vaikka nämä käsitykset ovat istutetut jo lapsena.  Häpeä on opittua, joten siitä voidaan oppia myös poiskin.

Mutta jos lapselle pienestä asti uskotellaan, että hän on tyhmä ja ruma, hän todennäköisesti alkaa uskoa tähän siinä määrin, että identifioituu tyhmäksi ja rumaksi. Tyhmä ja ruma ovat osa hänen identiteettiään ja sitä on hyvinhyvin vaikea muuttaa edes faktoilla.

Kaikki onnistumiset on sittemmin sattumia ja jos joku kehuu ulkonäköä, se on vittuilua (tai sanojalla näössä vikaa). Osittain tästä voi tulla itseään toteuttavakin siten, että lapsi ei edes yritä saavuttaa täyttä potentiaaliaan.

Ja monella tähän taitaa liittyä se, että jos vahingossa erehtyy ajattelemaan että olipa tänään taitava tai kaunis, niin sitä ikään kuin säikähtää ja heti tuleekin katumusharjoituksena muisteltua miten paidalle on kyllä tullut tahra, tukka hapsottaa, meikki on vähän levinnyt ja kyllähän kaikki oikeasti katsoi sen koulutuksen ajan "sillä" ilmeellä ja joku varmaan haukottelikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

opin kysymään joka kyläilyn jälkeen huolissani äidiltä, olinko käyttäytynyt tällä kertaa tarpeeksi hyvin. olin helpottunut, jos vastaus oli myöntävä. en muuten voinut mitenkään tietää, olinko mokannut ja miten, ja oliko äitini joitunut häpeämään minua. etukäteisohjausta ei tietenkään ollut näihin vaativiin tilanteisiin. en ole nepsy, mutta yritin todella paljon olla esimerkillisen reipas. ei ollut toivottavaa, että otan osaa keskusteluihin, eikä varsinkaan, että kerron mistään asiasta, mikä minua kiinnosti. se oli huomion hakua. perästä kuului.

Olihan tuollainen kysely sentään kiitosten kalastelua? Meillä ainakin näin.

no kiitosten kalastelua siinä mielessä, ettei ollut pelkoa epämukavasta palautekeskustelusta.

- Aina teitä saa hävetä silmät päästä!! Valitti äiti jos siskon kanssa, herranen aika sentään, vaikka naurettiin tai puhuttiin vähänkään kovempaa julkisilla paikoilla. Oltiin siis sellaisia kiltin tytön stereotyyppejä, jotka ei ikinä aiheuttaneet mitään ongelmia. Mutta tätä hokemaa sai siitä huolimatta kuulla harva se kerta. 

Vierailija kirjoitti:

Liekö nykyään näin, tämä häpeäkasvatus on varmaan tiettyjen ikäluokkien juttu enemmän. Itse kolmikymppisenä tunnistan tämän. Nykyään varmaan päinvastoin eli kaikki on vain naminamia ja lasta suojellaan normaalilta elämältä? Tolkun välimuoto puuttuu.

Mä olen reilu 30v ja luulen että on kyllä vähän kaikkien vanhempien ikäluokkien tapa. Nykylapset kasvatetaan tosiaan sitten ehkä vähän turhankin ylistäen. Ehkä heidän lapsensa saavat kasvatuksen jostain tästä väliltä. Pääasia että tällainen häpäisy loppuu.

Vierailija kirjoitti:

Muistakaa että vanhemmalla ei pakosta ole mitään muuta kehen höyryjä, kuin lapsensa.

Vaikka mulla ei ois naapurin penan lisäksi muita ihmiskontakteja ollenkaan, ei mulla olisi mitään oikeutta mennä omaa v*tutusta purkamaan penaan. Hitto mitä logiikkaa taas.