Lapsi 40-vuotiaana, miten jaksoit kasvattaa lapsen aikuiseksi?

Vierailija kirjoitti:

Isoista perheistä huomaa, ettei niitä nuorimmaisia ole enää niin jaksettu opettaa tavoille. Vähän ne on menneet siinä sivussa.

No mulla on toki vain 4 lasta mutta kaikki on jaksettu kasvattaa ja kouluttaa. 

Hyviä tuli, ei mitään ongelmia

Vierailija kirjoitti:

Isoista perheistä huomaa, ettei niitä nuorimmaisia ole enää niin jaksettu opettaa tavoille. Vähän ne on menneet siinä sivussa.

Oma kokemus on, että pikemminkin ne iltatähdet ovat saaneet vähän "liikaakin" huomiota, kun saavat elää tavallaan ainokaisina lapsina. Myöskin edellisten kohdalta opittu mitä kannattaa ja mitä ei kannata perheessä tehdä ja sopia minkäkin ikäisen kanssa.

Nimimerkillä iltatähti, jonka isosisarukset ovat avoimesti kateellisia siitä että vanhempani jaksoivat minun kanssa tehdä, mennä, opetella ja harrastaa ihan erilailla, kuin silloin kun nämä 3 olivat samaan aikaan lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi täällä mummot kokevat tarvetta puolustautua? Jos ei jaksa niin ei jaksa. Vai kolkuttaako omatunto?

 

 

Eikös täällä koko ajan ole mummojen varaan lisääntyminen laskettu ja yksi jo riehui, ei auteta mummoa vanhana kun itse piti lapset hoitaa.

Miksi sinä riehut täällä, että mummoa pitäisi vanhana auttaa? Jokainen hoitaa itse, niinhän nykyaikana ajatellaan.

 

 

Kirjoitin että mummot hoitaa kotisairaanhoito olivatpa hoitaneet lapsenlapsiaan tahi ei.  Opettelepa lukemaan äläkä riehu. Ei kukaan vaadi sinua anoppiasi hoitamaan.

Kotisairaanhoito on pitkälti ajettu alas ja yhä enenevässä määrin on julkista keskustelua siitä, pitäisikö lapset velvoittaa hoitamaan ikääntyneet vanhempansa.

Jos on ensimmäinen lapsi kyseessä, tai sisarukset samanikäiset tai sisarukset jo lukiossa, niin onnistunee. Jos sisaruksia useampi ja he 10-15 vuotta vanhempia, niin on vaikea keksiä perheelle yhteistä tekemistä. Pieni haluaa puistoon, pikkukoululaiselle se käy myös, mutta ei enää oikein 15-vuotiaille. Kuitenkaan alaikäiset isosisarukset eivät pärjää vielä yksinkään.

Nuorten vanhempien lapset laitetaan yleensä päivähoitoon 10 kk - 1,5 vuoden iässä. Nelikymppisillä on harvoin näin kova hinku takaisin töihin. 

Syntymä on kuolemantuomio :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi täällä mummot kokevat tarvetta puolustautua? Jos ei jaksa niin ei jaksa. Vai kolkuttaako omatunto?

 

 

Eikös täällä koko ajan ole mummojen varaan lisääntyminen laskettu ja yksi jo riehui, ei auteta mummoa vanhana kun itse piti lapset hoitaa.

Miksi sinä riehut täällä, että mummoa pitäisi vanhana auttaa? Jokainen hoitaa itse, niinhän nykyaikana ajatellaan.

 

 

Kirjoitin että mummot hoitaa kotisairaanhoito olivatpa hoitaneet lapsenlapsiaan tahi ei.  Opettelepa lukemaan äläkä riehu. Ei kukaan vaadi sinua anoppiasi hoitamaan.

Kotisairaanhoito on pitkälti ajettu alas ja yhä enenevässä määrin

Miniä ei ole anopin lapsi. Rahalla saa, yksityisiä hoitofirmoja pilvin pimein ja niistä saa kotitalousvähennyksen.

Jaksoin paljon paremmin ja otin rennommin kuin kolmekymppisenä. Molemmat iltatähdet nyt yliopistossa.

Iästä riippumatta kolmas lapsi on monelle liikaa, joillekin jo toinen. Riippuu, haluaako tehdä muuta elämässä kuin pyörittää perhettä. Lestadiolaisperheissä isosisarukset laitetaan hoitamaan pienempiä, koska se on ainoa tapa selvitä. 

Täytän tänä vuonna 40 ja nuorin lapsi lähtee nyt kouluun. Eilen juuri mietin, että ei helkatti. En ikinä jaksaisi enää vauva-aikaa. Mulla on tosi vilkas tuo 7 vuotias.

  Koko ajan saa selvittää missä se on menossa ja mitä tekemässä. Vanhimmat 2 alkaa olla jo täysiä ja heidän kanssa helppoa. Tähän päälle vielä työelämän vaatimukset. Niin huh huh.  Mutta ihmiset on erilaisia. Kannattaa kuitenkin miettiä omaa jaksamista.

Olin 41, kun sain kuopuksen. Olisin mielelläni ottanut lapsen syliini jo aiemmin, mutta kärsittyäni ensin lapsettomuudesta, kärsin sen jälkeen sekundäärilapsettomuudesta ja useista keskenmenoista. Olin todella kiitollinen tästä raskaudesta, joka jatkui, ja vaikka jäinkin jo raskausaikana yksin, se ei ole menoa haitannut.

Hyvin jaksoin vauva-ajan ja hyvin on mennyt senkin jälkeen.

Hanki lemmikki ap

Hanki ennemmin lemmikki ap

Taas näitä oravanpyörään turtuneits jotka keksii loikata sivuun hetkellisesti matalimman aidan kautta

Isompi riski saada erityistarpeinen

Aiemmat lapset tarvitsevat myös sinua vaikka olisivat lähellä aikuisuuden kynnystä

Itsekkyytesi voi pilata parisuhteesi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mummojen varaan ei lapsia kannata koskaan tehdä vaan aina täytyy olla oma halu, kyky ja jaksaminen ennen kuin lapsia alkaa tehdä iästä riippumatta.

Itse olen kaikki kolme lasta hoitanut mieheni kanssa kun sukulaiset kaukana. 

Niinpä, mutta moni täälläkin kirjoittava moittii, ettei anopit hoida riittävästi. Minä olet pitänyt pitkää taukoa lastenlasten luona vierailuista, näillä helteillä tukahdun jo ajatuksesta, että pitäisi helteessä vipeltää heidän perässään. Olen 69 v, eikä helle ole koskaan sopinut minulle. Miniällä on sanomista asiasta koko ajan, vihjailee jopa instassaan. Miniä on kotona ja poikani tietysti on päivät töissä, rankkaahan se on, tiedän, mutta oma valinta. 

Veikkaan, että miniäsi ei ole ensimmäisenä tarjoutumassa auttamaan sitten kun sinä vuorostasi maka

Miniäni on viimeinen ihminen jota avukseni haluaisin. Sanon ihan suoraan. Minulla on muitakin lapsia ja he hoitavat ja auttavat, pyytämättä, mutta vanhuutta varten on onneksi rahaa säestettynä ja sijoitettuna. Ja jos vaan millään ehdin niin itse hoidan itseni pilven reunalle, en yhteiskunnan enkä lasteni autettavaksi halua, jos se on vallassani. Jos ei ole niin hoitotahtoni on hyvin jyrkkä ja Hollantiin onneksi pääsee aina. Mutta kiitos, ei miniää hoitajaksi. Eikä miniäni hyödy mahdollisestai jäävistä rahoistani. Sekin on jo taattu. Comme çi comme ça. Jos käytöksensä olis toisenlaista  niin asiat olisivat toisin. Sellaista se on elämä, saa mitä tilaa, eikö vaan? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mummojen varaan ei lapsia kannata koskaan tehdä vaan aina täytyy olla oma halu, kyky ja jaksaminen ennen kuin lapsia alkaa tehdä iästä riippumatta.

Itse olen kaikki kolme lasta hoitanut mieheni kanssa kun sukulaiset kaukana. 

Niinpä, mutta moni täälläkin kirjoittava moittii, ettei anopit hoida riittävästi. Minä olet pitänyt pitkää taukoa lastenlasten luona vierailuista, näillä helteillä tukahdun jo ajatuksesta, että pitäisi helteessä vipeltää heidän perässään. Olen 69 v, eikä helle ole koskaan sopinut minulle. Miniällä on sanomista asiasta koko ajan, vihjailee jopa instassaan. Miniä on kotona ja poikani tietysti on päivät töissä, rankkaahan se on, tiedän, mutta oma valinta. 

Veikkaan, että miniäsi ei ole ensimmäisenä tarjoutumassa auttamaan sitten kun sinä vuorostasi maka

Miksi kukaan odottaisi apua miniältä joka ei saa hoidettua edes lapsiaan muita syyllistämättä? Outohan sinä olet, kun noin ajattelet. Ota myös huomioon, ettei kaikki apua tarvitse ja kun tarvitsevat ostavat sen muualta, pahinta minusta olisi miniäni apuun turvautua. Ei hän ole minulle sukua. Poikani auttaa aina, vaimostaan huolimatta. 

ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun teette lapset nelikymppisinä ovat isovanhemmat jo iäkkäitä, olen yksi sellainen iäkäs isoäiti. Olen 70 v, lapsenlapset ovat maailman rakkaimmat, mutta millään en enää jaksaisi heitä pitkään hoitaa. Miniän kanssa tahtoo tulla ristirriitaa, hänen mielestään minun pitäisi ottaa lapsia usein yökylään. En jaksa ja siihen on miniän tyytyminen. Poikani onneksi asian ymmärtää. 

Sama kokemus on kahdella ystävälläni, toinen iloitsee lapsista mutta on myös iloinen, että asuvat kaukana, muutama kyläily vuodessa on kuulema ihan tarpeeksi. Toinen on ihan poikki, on sen luonteinen, ettei kehtaa sanoa poikansa perheelle, että liika on liikaa. 

Se on hauskaa kun tätäkin totuutta alapeukutetaan. Kun sain esikoiseni äitini oli 47 v, anoppi 46v, minä olin 63 v tullessani mummoksi. Nyt on neljäs tulossa ja minä en jaksa heitä kuin hetken hätäapuna hoitaa. Rakkaita o

Minun äitini on 66, ja jaksaa kyllä hoitaa lapsia ja touhuta heidän kanssaan. Ja touhuta muutenkin. Minun lapseni ovat jo nuoria aikuisia, mutta sisarusten lapset on pienempiä. 

Ei 63cvuotias todellakaan ole mikään vanhus, täysillä työelämässäkin vielä. Älä nyt omaa vointiasi yleistä kaikkien voinniksi

Tuossa oli hyviä ajatuksia. Jos työkykyinen terve perhe ei selviä 1-2 lapsen hoidosta ilman jatkuvia turvaverkkojen palveluksia miten he voisivat mitään vanhuksia jelppiä, eivät varmaan jaksaisi.

Poislukien vakavat  sairaudet ja synnärillä käymiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun teette lapset nelikymppisinä ovat isovanhemmat jo iäkkäitä, olen yksi sellainen iäkäs isoäiti. Olen 70 v, lapsenlapset ovat maailman rakkaimmat, mutta millään en enää jaksaisi heitä pitkään hoitaa. Miniän kanssa tahtoo tulla ristirriitaa, hänen mielestään minun pitäisi ottaa lapsia usein yökylään. En jaksa ja siihen on miniän tyytyminen. Poikani onneksi asian ymmärtää. 

Sama kokemus on kahdella ystävälläni, toinen iloitsee lapsista mutta on myös iloinen, että asuvat kaukana, muutama kyläily vuodessa on kuulema ihan tarpeeksi. Toinen on ihan poikki, on sen luonteinen, ettei kehtaa sanoa poikansa perheelle, että liika on liikaa. 

Se on hauskaa kun tätäkin totuutta alapeukutetaan. Kun sain esikoiseni äitini oli 47 v, anoppi 46v, minä olin 63 v tullessani mummoksi. Nyt on neljäs tulossa ja minä en jak

Hän oli 63 ensimmäisen syntyessä. Jos nyt on neljä tiheellä tahdilla nyt ainakin 70.

Itse noin 65 - 70 vuotiaana tyttären sairastuttua syöpään hoidin paljon kahta lasta, nuorin oli vuoden kun sairaus alkoi, toinen kaksi vuotta vanhempi.  Kyllä olin väsynyt kun jo nivelkulumat polvissa vaivasi. Tunteja leikkikentillä jne.

40 lähentelevä ikä on riski saada erityislapsi suurempi. Mulla on autismi ja vanhempani saivat mut nippa nappa alle 40. En suosittele. Vihaan elää autismin kanssa!

Joku mainitsi että Hollantiin pääsee aina hollannin eutanasia on vain siellä pysyvästi asuville, heidän terveydenhuoltojärjestelmään kuuluville. Sveitsissä voi kuka tahansa saada, jos täyttää kriteerit.

40- vuotias äiti on korkeintaa 59 v kun lapsi ns muuttaa omilleen. Sitten sitä avustellaan noin 10 vuotta (äiti avustusjakson lopussa 69v). Sitten se viimeistään menee terapiaan ja huomaa, että äitihän on narsisti. Pikku kiusaamisjakson jälkeen lapsi laittaa suurieleisesti Välit Poikki.

Eli ei kannata.