Lapsi 40-vuotiaana, miten jaksoit kasvattaa lapsen aikuiseksi?

Vierailija kirjoitti:

Mieheni syntyi 40v äidille ja 45v isälle.

Molemmat ovat jo poisnukkuneita, toinen yli 20v sitten, toinen 9v. Minulla ja miehelläni on 2v ikäero. Mutta minun vanhempani eivät ole edes vielä 80v ja hyvin porskuttavat.

Joten, älä tee... harmittelen omien lapsieni puolesta, että eivät muista tuonpuolen suvun mummoa lainkaan....

Jos eivät olisi tehneet, ei olisi miestäsi, eikä lapsiasi. Mieti mitä harmitelet? Kaikki vaikuttaa kaikkeen, olisit kiitollinen

Tähän mummojuonteeseen. Jättäkää ne mummojen hoitamiset ajatuksista pois kun tuumailette perheenlisäystä.  Älkää suunnitelko, mummohan sen hoitaa, vapaus säilyy meillä mennä ja harrastaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin 35, sain lievästi erityistarpeisen. Tiukkaa oli jaksamisen kanssa ja johti uupumiseen.

Luuletko, ettei samoja ongelmia olisi vaikka 20-vuotiaalla?

Varmasti, mutta lapsen ollessa teini-ikäinen ikävät vaihdevuodet verotti jaksamista edelleen. Parikymppisillä ei varmasti ole samaa tilannetta.

Jokaisen oma asia, jos tekee lapset iäkkäämpänä mutta huomioikaa se, että isovanhemmat eivät ehkä jaksa, jos apua tarvitsette. Toki ei kaikki nuoremmatkaan isovanhemmat hoida. Itse iäkkäänä mummuna suren sitä, että en jaksa olla heidän hoitaja kuin hetken kerrallaan. Tyttären lasia jaksoin hoitaa vaikka olin töissä vielä. Riitaa myös tullut kun miniät ovat sitä mieltä että pitäisi jaksaa. 

Vierailija kirjoitti:

Kun teette lapset nelikymppisinä ovat isovanhemmat jo iäkkäitä, olen yksi sellainen iäkäs isoäiti. Olen 70 v, lapsenlapset ovat maailman rakkaimmat, mutta millään en enää jaksaisi heitä pitkään hoitaa. Miniän kanssa tahtoo tulla ristirriitaa, hänen mielestään minun pitäisi ottaa lapsia usein yökylään. En jaksa ja siihen on miniän tyytyminen. Poikani onneksi asian ymmärtää. 

Sama kokemus on kahdella ystävälläni, toinen iloitsee lapsista mutta on myös iloinen, että asuvat kaukana, muutama kyläily vuodessa on kuulema ihan tarpeeksi. Toinen on ihan poikki, on sen luonteinen, ettei kehtaa sanoa poikansa perheelle, että liika on liikaa. 

Minä olen saanut 3 lasta yli 40 vuotiaana. Omat vanhempani saivat minut n. 30 vuotiaana. Ei todellakaan olisi tullut mieleenikään pyytää omia eikä puolisoni vanhempia lastenhoitajiksi.

Mielestäni sinun tapauksessasi vika ei ole siinä että lapsesi on hankkinut lapsia liian vanhana, vaan siinä, että miniäsi vaatii sinulta asioita, joita et koe jaksavasi.

Siskoni sai lapset n.30 - 35 vuotiaana. Hänen anoppinsa ja appensa auttoivat heitä lastenhoidossa. Olivat vielä hyvissä voimissaan, kunnes sairastuivat ja kuolivat. ikää näillä isovanhemmilla oli alle 70 vuotta. Omat vanhempamme paljon vanhempia, mutta siinä kunnossa, että heistä ei lastenhoitoavuksi ole. Enemmänkin hoidettavia itse.

Vierailija kirjoitti:

Jokaisen oma asia, jos tekee lapset iäkkäämpänä mutta huomioikaa se, että isovanhemmat eivät ehkä jaksa, jos apua tarvitsette. Toki ei kaikki nuoremmatkaan isovanhemmat hoida. Itse iäkkäänä mummuna suren sitä, että en jaksa olla heidän hoitaja kuin hetken kerrallaan. Tyttären lasia jaksoin hoitaa vaikka olin töissä vielä. Riitaa myös tullut kun miniät ovat sitä mieltä että pitäisi jaksaa. 

Tämä. Kaikki pienten lasten äiti ja isä eivät ymmärrä, että iäkäs ei jaksa. Toisaalta minä olen havainnut, että lapsiperheen arkeen sopeutuminen ei kaikilta liki 40 v olekaan niin yksinkertaista, pitkään on eletty vapaasti, kun keski-ikä alkaa pitääkin löytyä toisenlaista jaksamista. 

Sanoisin, että riippuu paljon omasta elämäntyylistäsi. Oletko perhekeskeinen ja järjestelmällinen ja teet mielelläsi yhteisiä juttuja perheen kanssa vai oletko nautiskelija ja tykkäät paljon omasta ajasta etkä niinkään aikatauluista? Jos jälkimmäinen niin älä tee, lapsesta tulee rasite. Jos taas edelläamainittu niin anna mennä, lapsesta on paljon iloa. 

Vierailija kirjoitti:

Jokaisen oma asia, jos tekee lapset iäkkäämpänä mutta huomioikaa se, että isovanhemmat eivät ehkä jaksa, jos apua tarvitsette. Toki ei kaikki nuoremmatkaan isovanhemmat hoida. Itse iäkkäänä mummuna suren sitä, että en jaksa olla heidän hoitaja kuin hetken kerrallaan. Tyttären lasia jaksoin hoitaa vaikka olin töissä vielä. Riitaa myös tullut kun miniät ovat sitä mieltä että pitäisi jaksaa. 

Tämä. Olen huomannut olevani vieläkin katkera siitä, että meillä isovanhemmat hoitivat vain hetkiä. Kaveriperheissä isovanhemmat kutsuivat lapsenlapsia jopa viikoksi mökille yms. Meillä isäni teki eläkkeellä töitä ja äitini makasi kotona, koska ei jaksanut muuta. Miehen vanhemmat eivät hoitaneet lapsenlapsia kertaakaan. Kävin lähellä katkeamispistettä. Luulin lapsia tehdessäni, että meillä on hyvät tukiverkot, toisin kävi.

Mummojen varaan ei lapsia kannata koskaan tehdä vaan aina täytyy olla oma halu, kyky ja jaksaminen ennen kuin lapsia alkaa tehdä iästä riippumatta.

Itse olen kaikki kolme lasta hoitanut mieheni kanssa kun sukulaiset kaukana. 

Vierailija kirjoitti:

Älä tee sitä! Olen 45v ja useampi ystäväni haksahtanut tähän. Monella oli jo lukiossa lapset ja vielä piti tehdä iltatähti!

Kylläpäs jääkin kiva muisto lukioikäisille lapsille lapsuuskodista kun vikat vuodet kotona saa kuunnella vauvan itkua ja auttaa äitiä sen hoidossa. Kummasti auttaa esim kirjoituksiin valmistautumusta! muista että ei se lasten määrä vaan laatu. Kasvata kunnialla edelliset aikuiseksi.

Omat lapseni kiitti minua henkilökohtaisesti etten pilannut heidän viimeisiä vuosia jotka asuvat kotona.

Mutta siis summa summarum: älä tee sitä. Mieti haluatko 5v päästä lojua kesälomalla viinilasi ja kirja kädessä autinkotuolilla esim Bahamalla vai haluatko olla jossain Puuhamaassa? Siivota yrjöjä takapenkiltä? Istua vielä jossain turhissa vasu-keskusteluissa?

Kiinnostaako 55veenä vastailla wilma-viesteihin? Samalla tulisi viikonlopuksi lapsenlapset hoitoon?

Meillä naisilla saa ja pitää olla

Vai niin sellasta siellä. No meilläpä ei isommat lapset ole lastenhoitoautomaatteja, ei tarvitse, muut kotihommat hoidetaan kyllä.

Täällä kaksi iltatähteä eka syntyi kun olin 37v ja toka 40 v. Tietoiset valinnat, en kadu ja hyvin sitä vielä jaksaa, kun siihen on asennoitunut ja tietää jo mitä se lastenhoito. on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisen oma asia, jos tekee lapset iäkkäämpänä mutta huomioikaa se, että isovanhemmat eivät ehkä jaksa, jos apua tarvitsette. Toki ei kaikki nuoremmatkaan isovanhemmat hoida. Itse iäkkäänä mummuna suren sitä, että en jaksa olla heidän hoitaja kuin hetken kerrallaan. Tyttären lasia jaksoin hoitaa vaikka olin töissä vielä. Riitaa myös tullut kun miniät ovat sitä mieltä että pitäisi jaksaa. 

Tämä. Olen huomannut olevani vieläkin katkera siitä, että meillä isovanhemmat hoitivat vain hetkiä. Kaveriperheissä isovanhemmat kutsuivat lapsenlapsia jopa viikoksi mökille yms. Meillä isäni teki eläkkeellä töitä ja äitini makasi kotona, koska ei jaksanut muuta. Miehen vanhemmat eivät hoitaneet lapsenlapsia kertaakaan. Kävin lähellä katkeamispistettä. Luulin lapsia tehdessäni, että meillä on hyvät tukiverkot, toisin kävi.

Olitteko kovin nuoria kun vanhempienne varaan suunnittelette perheen?  

Itselleni jo ajatuksena outo, olen ikäluokkaa joka muutti töiden perässä kauas vanhemmistaan. Samoin omat lapset muuttaneet niin kauas ettei mikään pikainen apu tms edes mahdollista. Vanhemmat heille ovat elämykset, linnanmäet, ulkomman matkat, kesälomaseikkailut tarjonneet ihan itse keskenään. Minulle kun tulevat mummolaan täällä pelataan lautapelejä ja enintään minigolfilla ja uimassa käydään. nyt kyllä nuorilla aikuisilla jo omat menonsa 

Ei sitä lasta kyllä kauheammin tarvitse enää kuusikymppisenä jaksaa kasvattaa jos nelikymppisenä saa, varsinkin jos sen aikuistumisiän on jo aiempien kanssa kokenut. Minun matematiikallani n. nelikymppisenä eli 36-44 -vuotiaana saatu lapsi on jo vähää vaille aikuinen sitten kun itse olet yli kuudenkymmenen.

Muutoin en suosittele kenellekään lapsia iästä riippumatta, jos noin kovasti jaksaminen mietityttää että aihe vapaalta pitää mielipiteitä kysellä.

Itsellä oli samat pohdinnat tässä vähän alle 40 vuotiaana. Lapset ovat teinejä ja aikuistumassa. Ajatus Iltatähdestä pyöri mielessä. Olen saanut 3 lastani alle 25 vuotiaana. Mutta aloin yksinkertaisesti miettiä sitä rumbaa, kun talossa on teinejä ja pikkulapsi. Oli ihanaa kun lapset olivat pieniä, mutta silloin nuorena olin itse kyllä huolettomampi ja rennompi. Silloin myös maailmakin oli jotenkin yksinkertaisempi. Ei ollut älypuhelimia, some teki vasta tuloaan. Itse koin nämä teinivuodet yläasteikäisten kanssa melko rankaksi, on niin monta asiaa ja ongelmaa joita omassa nuoruudessa ei ollut vielä. Yhdellä lapsista oli vähän rankempi murrosikä ja koulussa motivaatio ongelmia, joka toi arkeen paljon lisää tehtävää. Tämä toi oman lisän siihen, että aikaa piti myös tietoisesti jakaa muille lapsille tasapuolisesti. Silloin olin kiitollinen, ettei ollut vielä pientä lasta huollettavana. Nyt tämä teini on kohta 18 ja elämässä  palaset loksahdelleet kohdalleen. En varmasti katuisi iltatähteä, mutta rehellisesti uskoisin olevani väsyneempi ja enemmän puhki kaikesta tästä myrskystä, jonka kävimme perheenä läpi. 

Sain lapset 36- ja 40-vuotiaana.

Lasten kanssa olen jaksanut hyvin. Jos lasta toivotte, yrittäkää.

Lasta ei välttämättä saa, nuoret tai iäkkäämmät, mutta elävän lapsen syntymään johtavat raskaudet vähenevät todennäköisyysprosentteina iäkkäämmillä odottajilla.

Koskaan ei ole hyvä aika saada lasta. Aina on huono aika johonkin suuntaan.

Isoksi haasteeksi kohdallani osoittautui iäkkäämpien vanhempieni vanheneminen eli ns. hampurilaismalli. Omat lapseni olivat pieniä, kun vanhempani eivät olleet enää kunnossa. Puhuivat ihan kauheita lapsille ja toimivat hengenvaarallisesti (lapsen syy jos he kuolevat, ilman turvavyötä autossa). Vanhempani myös vaativat aikaani ihan kohtuuttomasti kodin ylläpidossa, ruokien hankkimisessa, remontoinnissa, taloudenhoidossa.. lista on loputon.

Lopulta jouduin kaivamaan henkiset munani ja keskeyttämään vanhempieni passaamisen. Ja pahalle tuntuu sekin.

Jos olisin saanut lapset nuorempina ja isovanhemmat olisivat olleet nuorempia, olisi he olleet aivan erilaisia ja olisin saanut olla itse enemmän rauhassa ja keskittyä täysillä omaan vanhemmuuteeni. Vanhojen taudit voivat olla kamalia ja kuluttavia kaikille!

Minun lapsihaavet jäivät siihen, kun vanhemmille lapsille tuli teini-ikä, ja toisella heistä se on vaativaa aikaa. Mietin että ei sitäkään meinaa jaksaa, ja arvostan paljon hyviä yöunia nykyisin. Lisäksi mies ei ollut innostunut lastenhoidosta, joten minulle se olis jäänyt. On oikeasti ihanaa kun voi vapaa-aamuna nukkua pitkään jos huvittaa.

Ja 40-50v aikavälillä monelle alkaa tulla jo ensimmäisiä vaivoja esim. kulumaa polviin, lonkkiin, selkävaivoja sun muuta. Voi nuorempanakin tulla, mutta tällaista olen havainnut lähinnä työpaikalta. Ei sekään terveyttä takaa että tekee lapsia vanhana, on vaan todennäköisempää sairastua mitä vanhemmaksi elää. 

Mä sain ainokaiseni 22-vuotiaana, enkä olisi enää jaksanut nelikymppisenä. Syykin on ihan selvä. Matkan varrella tuli itselle pari autoimmuunia, puoliso sairastui nuorena tk-eläkkeelle ja lapsikin osoittautui erityistarpeiseksi vasta teini-iässä, ilman tukitoimia mentiin. Nyt jo itsenäinen aikuinen ja mekin toivuttu. On ihan hyvä, ettei tiedä etukäteen, mitä kenellekin osuu, jotta edes jotkut uskaltavat hankkia lapsia. 20 v on pitkä aika, maailmakin muuttui ihan erilaiseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisen oma asia, jos tekee lapset iäkkäämpänä mutta huomioikaa se, että isovanhemmat eivät ehkä jaksa, jos apua tarvitsette. Toki ei kaikki nuoremmatkaan isovanhemmat hoida. Itse iäkkäänä mummuna suren sitä, että en jaksa olla heidän hoitaja kuin hetken kerrallaan. Tyttären lasia jaksoin hoitaa vaikka olin töissä vielä. Riitaa myös tullut kun miniät ovat sitä mieltä että pitäisi jaksaa. 

Tämä. Olen huomannut olevani vieläkin katkera siitä, että meillä isovanhemmat hoitivat vain hetkiä. Kaveriperheissä isovanhemmat kutsuivat lapsenlapsia jopa viikoksi mökille yms. Meillä isäni teki eläkkeellä töitä ja äitini makasi kotona, koska ei jaksanut muuta. Miehen vanhemmat eivät hoitaneet lapsenlapsia kertaakaan. Kävin lähellä katkeamispistettä. Luulin lapsia tehdessäni, että meillä on hyvät tukiverkot, toisin kävi.

No minusta tukiverkkojen on tarkoitus auttaa perheen arjessa juuri hetkittäin, eikä hoitaa lapsia useita vuorokausia. Toki voit olla katkera mistä haluat, mutta aika sinisilmäisesti elämään suhtaudut jos tämä on se katkeruutta aiheuttava asia.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni syntyi 40v äidille ja 45v isälle.

Molemmat ovat jo poisnukkuneita, toinen yli 20v sitten, toinen 9v. Minulla ja miehelläni on 2v ikäero. Mutta minun vanhempani eivät ole edes vielä 80v ja hyvin porskuttavat.

Joten, älä tee... harmittelen omien lapsieni puolesta, että eivät muista tuonpuolen suvun mummoa lainkaan....

Höh, äitini oli 12-vuotias kun hänen äitinsä kuoli.. Olisiko äitini pitänyt jättää lapset tekemättä, koska ei me veljeni kanssa koskaan päästy mummoa näkemään?

Vierailija kirjoitti:

Tiedän pari tapausta joissa 40 v korvilla tehty lapsi ja vammainen tuli. Ei ne munasarjat tuota enää priimaa vanhana. Toinen äiti näistä pariskunnista oli todella väsyneen oloinen kun näin. Lapsi riehui ja oli isokokoinen 3-vuotiaan järjellä. Oletko valmis vanhoilla päivillä hoitamaan vamnaista? Sekin voi osua kontolle.

Et viittis levitellä tuollaista propagandaa.

Useimmiten ja valtaosin ne nelikymppistenkin naisten lapset on täysin terveitä. Huonot poistuu luonnollisesti.

Ei se lapsi ole enää mikään pikkulapsi kun alat lähestymään kuuttakymppiä. Ei sinun tarvitse silloin jaksaa mitään vaipanvaihtoa enää.