Lapsi 40-vuotiaana, miten jaksoit kasvattaa lapsen aikuiseksi?

Vierailija kirjoitti:

Työelämässä pitäisi olla lähes 70-vuotiaaksi, mutta palstalla kaikki on toinen jalka haudassa jo parikymmentä vuotta aiemmin.

Eläkeikä on korkea juuri siksi ettei sinne moni yllä.

Lapset eivät ole tilaustavaraa. Heitä tulee, jos tulee, silloin kun tulee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työelämässä pitäisi olla lähes 70-vuotiaaksi, mutta palstalla kaikki on toinen jalka haudassa jo parikymmentä vuotta aiemmin.

Eläkeikä on korkea juuri siksi ettei sinne moni yllä.

Eläkeikä on korkea siksi, että niin moni elää vanhaksi ja meillä on kasvava joukko eläkeläisiä. Eläkeikä nousee koko ajan elinaikakertoimen mukaan.

En mä ajattele, että onko kyse niinkään iästä vaan siitä, että jaksaako sen kaiken uudelleen, jaksaako innostua kaikista niistä vaiheista, joita on sitten seuraavat 20 vuotta: vauva-aika, päiväkotivuodet, pikkukoululaisten loma-ajat, murrosikä. Suurella todennäköisyydellä tuon 20 vuoden aikana voi tulla myös jo lapsenlapsia. 

 Jokainen, jolla on useampi lapsi myös tietää, ettei lasten vaiheet ole keskenään identtisiä. Voi tulla "helppo" lapsi, mutta voi tulla myös todella haastavia vuosia.

Itse jaksaisin varmaan kaiken muun vielä ihan ok, mutta en halua elää kuusikymppisenä murrosikäisen kanssa. Ainakin jos nyt katson tätä murkkuani, jolla on murkkuikä tosi paha. 

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä täällä on väsynyttä väkeä, vaikka ihminen voi saada lapsia vaihdevuosiin saakka. 

Minä olen "väsynyt" siihen pikkulapsiaikaan. Se on koettu ja hienoa aikaa oli, mutta olisi henkisesti uuvuttavaa aloittaa alusta. Olen virkeä aikuisten lasten äiti ja jaksan nauttia tästä elämänvaiheesta.

Kautta maailmansivun on lapsia saatu koko hedelmällinen ikä. Tee lapsi, jos siltä tuntuu. 50+ ikäiset vanhemmat teinillä on ihan normaalia nykyään ja parempia vanhempia ne on kuin kovin nuoret vanhemmat. Jotkut on hieman pehmoisia kasvattajina, mutta oikeasti panostavat lapseensa ja ovat valmiita näkemään vaivaa. Surkeimmat vanhemmat löytyy nuorista ja sarjasuhteiden harrastajista.

Itse olen nyt 49. Jaksaisinko vauvaa? En. Olen laiska ja tottunut ottamaan jo rennosti. Toisaalta olisin hyvin voinut vielä tehdä yhden nelikymppisenä, ellei miehen lapsiluku olisi ollut täynnä ja mies on vielä jonkin verran mua vanhempi. Miehellä oli kaksi lasta valmiiksi, joten koki, että neljä lasta yhdelle miehelle on riittävästi. Olin 29 ja 33, kun yhteiset syntyi.

"Iäkkäämpi" lapsen vanhempana on mielestäni parempi. Itse sain lapsen melkein lapsena enkä niin nuorena soveltunut vielä vanhemman rooliin.  Lapset tuupattiin usein isovanhemmille hoitoon. Hävetti jälkeenpäin.

Puolisoni oli lapsena aina isovanhempien hoidossa, vaikka oli nuoret vanhemmat. Hyvin ollaan me jaksettu hoitaa lapsemme.

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin hoetaan, että "tosi hyvin jaksoin ei mitään ongelmaa!", mutta mites se lapsi? TikTokissa on paljon parikymppisiä, joita surettaa ja harmittaa että omat vanhemmat on niin vanhoja ja kohta eläkeläisiä. Hirveä stressi siitä että ne kuolee kohta eikä näe oman lapsen häitä, lasten saantia ym. Ystävätkin säälii, kun heidän omat vanhemmat on neli viiskymppisiä. 

Voi nyyh. Kenellekään ei ole yhtään päivää tässä maailmassa luvattu, eli itsekin voi kuolla aiemmin. Oma äitini sai lapsensa parikymppisenä, mutta näki tasan yhden lapsensa lapsenlapset eikä kenenkään häitä. Jos tällaisestakin alkaa stressata niin ei ihme että mt-ongelmat kasvussa.

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihmeen jaksaminen se on lapsen kanssa eläminen? Siinä ne on kasvaneet ihan itsekseen, opiskelleet ja harrastaneet, ihanaa aikaa..........siis omien lasten kanssa, lapsenlapsia en ole koskaan kotiin kutsunut.

En itse hankkisi. Omat lapset jo kohta aikuisia. Joskus mietin, että hankkisin kolmannen. En onneksi hankkinut. Omat lapseni ovat olleet helppoja ja fiksuja. Silti heistä on paljon työtä. 18 vuotta laitat ruokia ja välipaloja monta kertaa päivässä. Toki isona osaavat itsekin laittaa ruokaa, mutta en raaski kiireistä lukiolaista ja harrastajaa laittaa kokkaamaan. On opetettava kaikki taidot, uiminen, pyöräilyt, kuskattava ehkä vaativiinkiin harrastuksiin. Haluan myös että lapsilla on laadukas elämä. Saavat harrastaa ja tehdä mitä haluavat, matkustaa, heitä tuetaan koulussa  jne. Toivon myös jättäväni mahdollisimman paljon perintöä, koska ajat ovat niin huonot monin tavoin. Vanhempana nyt kun lapset isoja, on ihana nauttia parisuhteesta, matkailusta, mökkeilystä ja tehdä isojen lasten kanssa kaikkea. Missään tapauksessa ei jaksaisi koko rumbaa alusta. Elämä on laadukasta näin. Terveydestn ei vanhemmiten tiedä.

Minä en saanut koskaan mahdollisuutta valita. Jouduin vain taistelemaan ja taistelin aivan tosissani.

Olisimme tehneet toisen, mutta se oli ja on luomuna mahdotonta miehelle tapahtuneen vanhan vaurion vuoksi. Ensimmäinen ja ainoa lapsi oli myös hyvin vaikea saada hoidoilla. Psyyke, rahat ja aika eivät enää antaneet periksi jatkaa lapsettomuushoitoja. Liitto alkoi olla vain täynnä itkua, pettymystä ja kireyttä. Oli pakko luovuttaa.

Näin kohta 40-vuotiaana edelleen joka päivä käy mielessä ajatus, että jos asiat olisivat toisin. Olen todella kiitollinen kaikesta, mitä minulla on. Mutta myöskään tai siltikään mikään elämässä ei varmaan ikinä poista minusta sitä surunhäilettä saavuttamattomasta toisesta lapsesta tai eheytä niitä jälkiä, joita vuosien ja taas vuosien piina on jättänyt. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin hoetaan, että "tosi hyvin jaksoin ei mitään ongelmaa!", mutta mites se lapsi? TikTokissa on paljon parikymppisiä, joita surettaa ja harmittaa että omat vanhemmat on niin vanhoja ja kohta eläkeläisiä. Hirveä stressi siitä että ne kuolee kohta eikä näe oman lapsen häitä, lasten saantia ym. Ystävätkin säälii, kun heidän omat vanhemmat on neli viiskymppisiä. 

 

Voi nyyh. Kenellekään ei ole yhtään päivää tässä maailmassa luvattu, eli itsekin voi kuolla aiemmin. Oma äitini sai lapsensa parikymppisenä, mutta näki tasan yhden lapsensa lapsenlapset eikä kenenkään häitä. Jos tällaisestakin alkaa stressata niin ei ihme että mt-ongelmat kasvussa.

No onhan tuo jo hyvin, kun on nähnyt lapsenlapsenlapsensa. Nelikymppiset äidit tuskin näkevät.

Ihmettelen näitä raihnaisia 60 v mummoja! Toki ymmärrän, että sairaudelle ei voi mitään, mutta on äitini teki vielä lähes 70 vuotiaana 30 km hiihtolenkkejä. Omissa liikuntaharrastuksissa on monia yli 60 vuotiaita. Eräskin käy kuudella ryhmäliikuntatunnilla viikossa, toinen on lisäksi hurahtanut maastopyöräilyyn, kolmas laskettelee lastenlasten kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Mun mies ei koskaan puhu pahaa perheestään, mutta sen on sanonut, että hävetti kun omat vanhemmat oli niin vanhoja verrattuna kavereiden vanhempiin. Isä oli 52 ja äiti 45 kun mieheni syntyi.

Se oli eri aikaa. Sain lapsen 36-vuotiaana ja päiväkodissa ja koulussa selkeästi nuorimpia vanhempia. Osalla toki vanhempia lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin hoetaan, että "tosi hyvin jaksoin ei mitään ongelmaa!", mutta mites se lapsi? TikTokissa on paljon parikymppisiä, joita surettaa ja harmittaa että omat vanhemmat on niin vanhoja ja kohta eläkeläisiä. Hirveä stressi siitä että ne kuolee kohta eikä näe oman lapsen häitä, lasten saantia ym. Ystävätkin säälii, kun heidän omat vanhemmat on neli viiskymppisiä. 

 

Voi nyyh. Kenellekään ei ole yhtään päivää tässä maailmassa luvattu, eli itsekin voi kuolla aiemmin. Oma äitini sai lapsensa parikymppisenä, mutta näki tasan yhden lapsensa lapsenlapset eikä kenenkään häitä. Jos tällaisestakin alkaa stressata niin ei ihme että mt-ongelmat kasvussa.

No onhan tuo jo hyvin, kun on nähnyt lapsenlapsenlapsensa. Nelikymppiset äidit tuskin näkevät.

Suomalaisen naisen elinajanodote on 85 vuotta. Että ei se nelikymppinen, ap:n tapauksessa 37-vuotias, ole kuitenkaan kohta horsmaa pukkaamassa.

Täällä kovin monilla on hinku ripotella tuhkaa päälleen jo elämän ensipuoliskolla 

Vierailija kirjoitti:

En mä ajattele, että onko kyse niinkään iästä vaan siitä, että jaksaako sen kaiken uudelleen, jaksaako innostua kaikista niistä vaiheista, joita on sitten seuraavat 20 vuotta: vauva-aika, päiväkotivuodet, pikkukoululaisten loma-ajat, murrosikä. Suurella todennäköisyydellä tuon 20 vuoden aikana voi tulla myös jo lapsenlapsia. 

 Jokainen, jolla on useampi lapsi myös tietää, ettei lasten vaiheet ole keskenään identtisiä. Voi tulla "helppo" lapsi, mutta voi tulla myös todella haastavia vuosia.

Itse jaksaisin varmaan kaiken muun vielä ihan ok, mutta en halua elää kuusikymppisenä murrosikäisen kanssa. Ainakin jos nyt katson tätä murkkuani, jolla on murkkuikä tosi paha. 

Jos ap tekee nyt lapsen, lapsi on ollut aikuinen monta vuotta silloin, kun ap on 60.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen näitä raihnaisia 60 v mummoja! Toki ymmärrän, että sairaudelle ei voi mitään, mutta on äitini teki vielä lähes 70 vuotiaana 30 km hiihtolenkkejä. Omissa liikuntaharrastuksissa on monia yli 60 vuotiaita. Eräskin käy kuudella ryhmäliikuntatunnilla viikossa, toinen on lisäksi hurahtanut maastopyöräilyyn, kolmas laskettelee lastenlasten kanssa. 

 

Tuokin on eri asia kun olla pienen lapsen äiti 24/7.

Suosittelen, hyvinhän tässä on jaksanut, nuorin täytti juuri 18 ja välit noin kymmenen vuotta vanhempiin sisaruksiin ovat aina olleet erinomaiset, samoin kuin meihin vanhempiin. 60 v ei ole ikä eikä mikään. Omituista että kuvitellaan, että kuuskymppinen on vanha.

Pidin sitä jollain tavalla elämäntehtävänäni, että saan ja kasvatan kaksi lasta. Kun se ei onnistunut, jokin identiteetissäni tai minussa suhteessa maailmaan rikkoontui. En edelleenkään pysty täysin käsittämään, että juuri minä olen tässä tilanteessa. Kuin olisin pettänyt kaikki menneet sukupolvet ja kaikki tulevat polvet, pyyhkinyt tulevaisuudelta jotain korvaamattoman tärkeää, kumittanut tulevaisuutta pois. Koska en onnistunut. 

Vierailija kirjoitti:

Kun teette lapset nelikymppisinä ovat isovanhemmat jo iäkkäitä, olen yksi sellainen iäkäs isoäiti. Olen 70 v, lapsenlapset ovat maailman rakkaimmat, mutta millään en enää jaksaisi heitä pitkään hoitaa. Miniän kanssa tahtoo tulla ristirriitaa, hänen mielestään minun pitäisi ottaa lapsia usein yökylään. En jaksa ja siihen on miniän tyytyminen. Poikani onneksi asian ymmärtää. 

Sama kokemus on kahdella ystävälläni, toinen iloitsee lapsista mutta on myös iloinen, että asuvat kaukana, muutama kyläily vuodessa on kuulema ihan tarpeeksi. Toinen on ihan poikki, on sen luonteinen, ettei kehtaa sanoa poikansa perheelle, että liika on liikaa.

Ei niitä lapsia isovanhempien vuoksi tehdä. Sitä paitsi, kaikilla lapsilla ei ole isovanhempia ollenkaan eikä mikään takaa sitä, että he jaksavat tai haluavat hoitaa lastenlapsiaan, vaikka olisivat nuorempia. Nuoremmat isovanhemmat ovat nimittäin useimmiten työssäkäyviä ja heillä saattaa asua vielä omiakin lapsia kotona. Ihmisten jaksamisessa on muutenkin eroa, joku seitsemänkymppinen voi olla virkeämpi ja jaksavampi kuin joku viisikymppinen.