Lue keskustelun säännöt.
Lapsi 40-vuotiaana, miten jaksoit kasvattaa lapsen aikuiseksi?
29.07.2024 |
Onko täällä vanhempia, jotka ovat saaneet lapsen noin 40-vuotiaana? Meillä pohdinnassa vieläkö yritettäisiin saada iltatähti, mutta mietityttää miten sitä jaksaa kasvattaa lasta noin 60-vuoden ikään asti vai pitäisikö nauttia aikuisuudesta kahdestaan, kun enää olisi 8 vuotta siihen kun aiemmat lapset täysi-ikäisiä. Olisi kiva kuulla kokemuksia, kannattaako toivoa lapsia vielä neljän kympin kynnyksellä (37-veenä) ja jaksaako sen kaiken.
Kommentit (219)
Minä sain ensimmäisen ja ainoan lapseni nelikymppisenä ja elämä on ollut ihanaa ja helppoa hänen kanssaan.
Varmaankin eri juttu tulla ensimmäistä kertaa äidiksi, sitä kyllä suosittelen ainakin oman kokemuksen pohjalta lämpimästi.
Voi olla eri asia, jos on jo isoja lapsia ja tavallaan käynyt jo kertaalleen kaiken läpi. -Aloittaa siis sama rumba alusta, kun on jo kuitenkin siirtynyt perheenä eri elämänvaiheeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin jaksoin, vaikka olin 39-vuotias vauvan syntyessä. Toki minulla oli aviomies auttamassa ja tyttäremme terve ja todella helppo vauva/lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Mieheni syntyi 40v äidille ja 45v isälle.
Molemmat ovat jo poisnukkuneita, toinen yli 20v sitten, toinen 9v. Minulla ja miehelläni on 2v ikäero. Mutta minun vanhempani eivät ole edes vielä 80v ja hyvin porskuttavat.
Joten, älä tee... harmittelen omien lapsieni puolesta, että eivät muista tuonpuolen suvun mummoa lainkaan....
Eli olisi parempi, että miehesi ei olisi koskaan syntynytkään?
Vierailija kirjoitti:
"Iäkkäämpi" lapsen vanhempana on mielestäni parempi. Itse sain lapsen melkein lapsena enkä niin nuorena soveltunut vielä vanhemman rooliin. Lapset tuupattiin usein isovanhemmille hoitoon. Hävetti jälkeenpäin.
Älä häpeä, ihanaa että hoiditte lapset yhdessä!
Oikein hyvin jaksoin, paremmin kuin olisin jaksanut nuorempana. Olin henkisesti paljon kypsempi ja rahallisesti tilanteeni on paljon parempi kuin nuorena. Myös nykyinen mieheni on paljon vastuullisempi kuin sen aikaiset eksäni olisivat olleet. Tiedän, että jos olisin eksän kanssa hankkinut lapsen, niin vastuu lapsesta olisi jäänyt melkein yksin minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin olen jaksanut. Sain lapsen 39-vuotiaana. Nyt on lapsi 22-vuotias. Ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia. Edelleenkin jaksan tehdä vaikka mitä. Eikö paremminkin ole suuntaus se ollut viime aikoina, että lapset tehdään pitkälle yli 30-vuotiaina. Itselläni tuo ikä ei ollut oma valinta, mutta loppujen lopuksi olen tosi tyytyväinen. Ihminen on loppujen lopuksi hyvinkin sopeutuvainen.
Olin 20 vuotta sitten 39 kun nuorin lapsemme syntyi. Hyvin jaksoin häntä kuskata harrastuksiin ja olla niissä mukana. Nyt kaikki lapset ovat aikuisia ja asuvat omillaan. Kivaa tämäkin aika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laitoin 7kk ikäisenä päiväkotiin, niin ei tarvitse itse hoitaa. Loma-aikoina vien mummolaan. Helposti jaksaa, ja saa rusinat pullasta!
Saimme kolmannen lapsen ollessani 39 vuotta. Sekuntiakaan en ole katunut, päinvastoin 😍 Pohdintaa plussista ja miinuksista kyllä oli ennen raskautumista, mutta omalla kohdallani voin todeta, että äitiys 39 vuotiaana on ollut ihanaa, rentoa ja nautinnollista. Aiemmat lapset 6 ja 8 v. Koen myös jollain tavalla jaksavani jopa paremmin heräilyt, huudot ja korvatulehdukset nyt, kuin aiempien kanssa, joten tätä omaa ikää en ole hetkeäkään miettinyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä 47-vuotias yh, lapsi 10 v. Ei ole tullut ikinä mieleen että olisinpa nuorempi 🤔
Vanhana lapset saaneet naiset elää usein myös pidempään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En suosittele. Meillä isommat lapset saatu ennen 29v. ikää ja sen jälkeen kierukka petti 39v. Pidettiin lapsi kun alkoi tuntua ihanalta ajatukselta vielä kerran vauva. Lapsi on rakas, mutta kaduttaa. Ei jaksaisi yhtään tätä perässä juoksemista enää. Mitään ei saa aikuisten kesken enää juteltua, tehtyä, koko ajan on hermot kireällä ja väsyttää. Nuorempana jaksoi paremmin ja se vaan kuului siihen ikävaiheeseen jotenkin. Kaikki muutkin juoksivat taaperon perässä. Nyt talo on taas täynnä lelua ja rojua, sotkua, mihinkään ei pääse ilman lasta, omaa aikaa ei ole.
Sanoisin, että ala elää itsellesi ja jätä lapsihaaveet. Ehkä lastenlapsia siunaantuu ja heistä sitten jaksat nauttia.
No minä taasen jaksoin paljon paremmin nelikymppisenä pienten lasten äitinä kuin kolmekymppisenä.
Itse olen 36v ja en todellakaan lähtisi enää uusintakierrokselle kun nuorin lapsista 8v ja toinen 10v. Ollaan ihanassa elämäntilanteessa nyt, velaton talo ja rahaa jää kaikkien rakastamaan matkusteluun ja lapset ovat hyvässä iässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen iltatähti. Äiti synnytti minut 44-vuotiaana.
Työelämässä ollaan 69-vuotiaaksi, mutta lasta ei jaksa kasvattaa? Mielenkiintoinen ajatus.
Tukiverkosto on erittäin tärkeä, kuten on täällä jo todettukin. Mutta kannattaa ottaa huomioon, ettei se tukiverkko välttämättä olekaan ikuinen (tai kestä sitä 18 vuotta, mitä tarvitaan). Itse olen nuorimman lapseni saanut 34-vuotiaana, mutta turhan myöhään sekin oli; paras ystäväni muutti perheineen pois, vuoden kuluttua toisen lapseni ainoa kummi muutti myös kauas töiden perässä. Anoppi sairastui ja kuoli syöpään, isäni aivoinfarktiin, nyt on enää äitini elossa ja hänellä on Alzheimer; apukäsiä on vain sisareni, joka toki käy itse töissä. Miehellä ei sisaruksia, jotka voisivat autella.
Itse on hoidettu täysin viimeiset 5 vuotta.
Yx Iltatähti tässä muistuttaa, että miehelle voi jotain sattua t miksei Sullekin. Isäni kuoli ennenkuin kouluun ehdin. Äiti puolestaan sairasti, fyysisiä juttuja hoidettiin, muttei henkisiä. Kasvoin sitten hänen harhoihinsa.
Toisaalta nyt odottavat äidit tutkitaan paremmin kuin ennen. Menetelmät ovat parantuneet.
Onnea perheellesi, mitä sitten päätätkin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen jaksaminen se on lapsen kanssa eläminen? Siinä ne on kasvaneet ihan itsekseen, opiskelleet ja harrastaneet, ihanaa aikaa..........siis omien lasten kanssa, lapsenlapsia en ole koskaan kotiin kutsunut.
Ai boomeriäiti, joo. Te ette tosiaan osallistuneet eikä teidän tarvinnut jaksaa.
Jep. Omat lapset lähetettiin kesiksi mummolaan, omia lapsenlapsia ei kotiin kutsuta, "koska minä olen omat lapseni hoitanut".
Jep, tunnistan tän asenteen, 50- luvulla syntyneet.
Olin 38-vuotias saadessani nuorimmaisen. Nyt 60 v ja parantumattomasti sairas. Säälittää tuo lapsi, joka tulee menettämään äitinsä jo hieman päälle parikymppisenä. Ja isäkin jo yli kuusikymppinen.