Tabu: "hyvät" ystävät on jo viety nuorena

Koen ystävien hankkimisen yhtä hankalaksi kuin puolison löytämisen. Etsin puolisoa 10 vuotta. Hän on ainoa ystäväni.

Vierailija kirjoitti:

samahan se on kuin deittailun kanssa. hyvät viedään päältä ja jäljelle jää ne, jotka eivät ole muille etunenässä kelvanneet.

Ei se nyt ihan noinkaan ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvän ystävyyden kehittymistä helpottaa intensiivinen yhdessäolo jossain kohtaa ystävyyttä. En minä tai omat ystäväni olla mitään ylivertaisia huipputyyppejä, mutta olemme joskus joko tavanneet usean kerran viikossa, viettäneet päivä- tai jopa viikkotolkulla aikaa yhdessä. Nykyään yhteyttä pidetään eniten viestein. Toisen perinpohjainen tunteminen, asioiden jakaminen, sisäpiirivitsit pitävät sitä ystävyyttä yllä, vaikkei usein tavata.

Nykyisin on sekä se tilanne, että uusille ystäville ei ole aikaa ja toisaalta yhteyden rakentaminen on haastavampaa. Oikein kivoja hyvän päivän tuttuja minulla on.

Nykyaikana nuortenkin ystävyys on varmasti toisenlaista kuin vuosituhannen vaihteessa.

Minulla on hyvin samankaltaisia kokemuksia. Nyt tuollaista intensiivistä yhdessäoloa,  joka muodostaisi pohjan ystövyydelle, voisin kuvitella syntyvän vain naapureiden ja työkavereiden kanssa. Edellisen kerran olen saanut uusia ystäviä perhevapaan aikana, kun oltiin vuositolkulla samojen hiekkalaatikoiden ympärillä.

Nykyään ei välttämättä töissäkään ole intensiivistä yhdessäoloa. Etätyö on yleistynyt ja monessa paikkaa on niin kiire ettei oikein ehdi työkavereiden kanssa jutella, kuin pakolliset työasiat.

Vierailija kirjoitti:

Ystävystyminen vaatii vain alttiuden ystävystyä sekä jotain yhteistä ja sosiaalisia taitoja. Aikuisena alttius on merkittävin, ellei toinen ole ärsyttävä tai kovin kummallinen.

Itse olen uudelle paikkakunnalle muuttaessa pyrkinyt etsimään ensin hengailukavereita, joiden kanssa käydä tapahtumissa ja paikoissa. Suurin osa suomalaisista ei avaudu kovin nopeasti. Kun sietää jonkin aikaa pinnallisempaa juttelua ja yhdessä tekemistä, sieltä voi lähteä ystävyys viriämään. Tärkeintä ehkä on, että olisi riittävästi kivaa tekemistä, ettei vaivu epätoivoon, jolloin uusiin ihmisiin tutustumisesta tulee vaikeampaa.

Mistä ja miten löysit noita hengailukavereita? Itsestäni tuntuu, että kaikilla on jo ne kaverit joiden kanssa käydään tapahtumissa yms. ja uusia ihmisiä ei yleensä haluta mukaan (ellei ole  kaverin puoliso).

Olen nelikymppinen nainen ja pitkään kokenut ystävystymisen naisten kanssa vaikeaksi. Tuntuu kuin olisin jotenkin tarkkailun alla ja on siksi vaikea rentoutua naisten seurassa, en uskalla olla oma itseni. Olen kuitenkin löytänyt hyviä ystäviä nyt aikuisiällä ns. nörttipiireistä ja etenkin miehistä. Heidän seurassaan en pelkää tuomituksi tulemista. Uskallan puhua ja vitsailla vapaammin ja koen olevani hyväksytty. Olemisen ja tekemisen rentous on läsnä ja pystyn luottamaan, että nämä ystävyydet säilyvät, vaikka en olisikaan aina parhaimmillani. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama ilmiö kuin parisuhteissa. Parhaat on viety nuorena.

Ne hyvät, empaattiset, hauskat ja lämminhenkiset ystävät ovat yhä niiden alkuperäisten ystävien kanssa. Ei tule tarvetta etsiä uusia ystävyyssuhteita. Eikä siihen vanhojen ystävien rinnalle pääse joku uusi yhtä läheiseksi ystäväksi, vaan ne vanhat ystävät ovat aina ne erityiset.

Olipas ikävästi sanottu. Koulukiusattuna oli vaikeaa olla luettelemiasi asioita kun oli aina yksin ja kiusattu. Tekeekö se sitten minusta huonon vai vaan ihmisen joka ei saanut samoja mahdollisuuksia kuin muut?

 

Miettikää nyt miksi kiusataan:

(Kiusaajalla on tietenkin joku tarve kiusata ja hän keksii kyllä tekosyyn esim. "kiusattu on ärsyttävä" kiusaamisensa oikeuttamiseksi. Todellisia syitä ovat esim. kateus, pelko siitä, että joutuu itse kiusatuksi, statuksen nosto, hauskanpito tms.)

olet uusi oppilas, et osaa/uskalla/halua puolustautua, olet lihava, olet liian laiha, sinulla on silmälasit/hammasraudat/rumat tai vääränmerkkiset vaatteet, vanhempasi ovat köyhiä/alkoholisteja/työttömiä/duunareita, olet liian hiljainen/äänekäs, olet hyvä/huono koulussa, olet ruma tai liian kaunis jne. Kuulostaako fiksulta? Kuulostaako siltä, että kiusattu ei voisi olla hyvä ystävä? Minnalla oli teininä väärän merkkiset farkut ja Mikko oli tosi ujo ja arka, joten heitä kiusattiin ja syrjittiin eikä heistä siten ole ystäviksi kenellekään aikuisenakaan. Ei kai se nyt ihan noin ole?

Vierailija kirjoitti:

Minulla kokemus, että teiniaikaiset kaverit jäivät, ja olen saanut erittäin syvällisiä ystävyyssuhteita, joissa ystävyys ei perustu vaikkapa samaan bändimakuun. Kiinnostuin nuorena aikuisena hengellisistä asioista, tulin uskoon ja olen tutustunut sitä kautta uusiin, jo monia vuosia kestäneisiin ystävyyssuhteisiin.

Minä olin se ystävä, joka ei enää kelvannut, koska en kuulu kirkkoon/ole uskossa (en arvostellut ystävän uskoa). Ystävyys ei ainakaan mielestäni perustunut mihinkään "samaan bändimakuun" tms. pinnalliseen. Kai meidän maailmoista vaan tuli sitten niin erilaiset, että ne eivät enää kohtaa.

Vierailija kirjoitti:

Tottakai ihmiset haluavat ystävystyä niiden kanssa, joilla on paljon sosiaalista pääomaa ja laajat tuttavapiirit! Ketä kiinnostaa joku yksinäinen hylkiö.

Mua ei yhtään kiinnosta mitkään laajat tittavapiirit ja sosiaaliset pääomat. Minua kiinnostaa vain henkinen yhteys hyvän tyypin kanssa. Mulle ei ole väliä sillä miten hienolta joku pöhinä näyttää ulospäin. Kuka mistäkin tykkää ja mitä arvostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

samahan se on kuin deittailun kanssa. hyvät viedään päältä ja jäljelle jää ne, jotka eivät ole muille etunenässä kelvanneet.

Ei se nyt ihan noinkaan ole.

No ei niin. Jokainen tietää varmasti sellaisen tyypin, joka on todella ilkeä ja ikävä ihminen, mutta kavereita on silti paljonkin. Sama pätee deittailuun.

Vierailija kirjoitti:

Ystävyyden osalta on varmasti jotain samaa kuin seuraavassa ilmiössä.

Henkilö A kertoo, että hän ei ole koskaan seurustellut kenenkään kanssa. Henkilössä A ei sinällään ole mitään "vikaa", mutta osa ajattelee näin olevan, koska entisiä seurustelukumppaneita ei ole. Muut skippaavat hänet potentiaalisena kumppanina, koska eihän A ole muillekaan kelvannut.

Sama pätee ystävyyssuhteisiinkin. Ystäväksi ei haluta ihmistä, joka on yksinäinen, koska hänessä täytyy olla jotakin "vikaa" yksinäisyytensä vuoksi.

Jos ihmiset hylkii toisia, vain sen takia että toinen on yksinäinen, niin ei sellaisessa ihmisessä menetä yhtään mitään. Päinvastoin siinähän väistää juuri luodin. Minä en ainakaan tee noin pinnallisilla ja laskelmoivilla ystävillä yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

samahan se on kuin deittailun kanssa. hyvät viedään päältä ja jäljelle jää ne, jotka eivät ole muille etunenässä kelvanneet.

Ei se nyt ihan noinkaan ole.

No ei niin. Jokainen tietää varmasti sellaisen tyypin, joka on todella ilkeä ja ikävä ihminen, mutta kavereita on silti paljonkin. Sama pätee deittailuun.

Minä ainakin tiedän tuollaisen tyypin, entisen ystäväni. Hän mielisteli ja nuoleskeli kaikkia tuntemattomia, haali paljon tuttuja ja oli alussa ylimukava ja niin hauska. Todellisen häiriintyneen ja epävakaan luonteena paljasti aina, kun ei sitä roolia jaksanut enää vetää, kun oli jo saanut toisesta "ystävänsä".

Puhui selän takana pas gaa, kieroili, teki ohareita ja kaikenlaista kieroa. Yritti eristää toisista ihmisistä ja syrjäyttää. Yritti myös minun kaveripiirin omia itselleen ja järjestää minut ulos omista piireistäni. Melkein onnistui, mutta sai sitten kaikki suuttumaan itselleen, kun per  seili sielläkin.

Vierailija kirjoitti:

Olen nelikymppinen nainen ja pitkään kokenut ystävystymisen naisten kanssa vaikeaksi. Tuntuu kuin olisin jotenkin tarkkailun alla ja on siksi vaikea rentoutua naisten seurassa, en uskalla olla oma itseni. Olen kuitenkin löytänyt hyviä ystäviä nyt aikuisiällä ns. nörttipiireistä ja etenkin miehistä. Heidän seurassaan en pelkää tuomituksi tulemista. Uskallan puhua ja vitsailla vapaammin ja koen olevani hyväksytty. Olemisen ja tekemisen rentous on läsnä ja pystyn luottamaan, että nämä ystävyydet säilyvät, vaikka en olisikaan aina parhaimmillani. 

En ole huomannut tuollaista eroa miesten ja naisten välillä. Niin miehet kuin naisetkin voivat olla hyviä ja luotettavia ystäviä tai sitten eivät ole. Miehetkin tarkkailevat, arvostelevat, juoruilevat, puhuvat pahaa selän takana, ovat epäluotettavia jne. Miesten ja naisten käyttäytymisessä kaverisuhteissa on kyllä eroja, mutta noiden edellä mainittujen harrastajia löytyy kyllä molemmista. Sanoisin, että enemmän riippuu persoonasta/yksilöstä. En siis tarkoita, etteivätkö sinun ystäväsi olisi hyviä ja luotettavia, mutta ei se kaikkia miehiä koske.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai ihmiset haluavat ystävystyä niiden kanssa, joilla on paljon sosiaalista pääomaa ja laajat tuttavapiirit! Ketä kiinnostaa joku yksinäinen hylkiö.

Mua ei yhtään kiinnosta mitkään laajat tittavapiirit ja sosiaaliset pääomat. Minua kiinnostaa vain henkinen yhteys hyvän tyypin kanssa. Mulle ei ole väliä sillä miten hienolta joku pöhinä näyttää ulospäin. Kuka mistäkin tykkää ja mitä arvostaa.

Minuakaan ei kiinnosta hienot ja nauravaiset somekuvat suuren kaverilauman ympäröimänä, kun tiedän että ne on täyttä baskaa kaikki ja teatteria.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama ilmiö kuin parisuhteissa. Parhaat on viety nuorena.

Ne hyvät, empaattiset, hauskat ja lämminhenkiset ystävät ovat yhä niiden alkuperäisten ystävien kanssa. Ei tule tarvetta etsiä uusia ystävyyssuhteita. Eikä siihen vanhojen ystävien rinnalle pääse joku uusi yhtä läheiseksi ystäväksi, vaan ne vanhat ystävät ovat aina ne erityiset.

Olipas ikävästi sanottu. Koulukiusattuna oli vaikeaa olla luettelemiasi asioita kun oli aina yksin ja kiusattu. Tekeekö se sitten minusta huonon vai vaan ihmisen joka ei saanut samoja mahdollisuuksia kuin muut?

 

Miettikää nyt miksi kiusataan:

(Kiusaajalla on tietenkin joku tarve kiusata ja hän keksii kyllä tekosyyn esim. "kiusattu on ärsyttävä" kiusaamisensa oikeuttamiseksi. Todellisia syitä ovat esim. kateus, pelko siitä, että joutuu itse kiusatuk

Juu. Irvokkaalta ja typerältä kuulostaa tuo "hyvät ja empaattiset", kun kiusaajat ei mitään hyviä ja empaattisia ole nähnytkään, vaan pahoja ja epäempaattisia otuksia ovat jokainen. Kiusattu saattaa olla vaikka kuinka hyvä ja empaattinen, mutta eihän sitä kukaan tiedä, kun hänet on syrjäytetty yksin.

No, mutta kuitenkin. Älkää välittäkö noista itseään hyvinä ja empaattisina pitävistä ihmisistä. Heidän päänsä on täynnä virtsaa, eikä heidän seura ole sellaista, että siinä menettäisi mitään. Joskus on parempi olla mieluumin yksin, tai eläinystävän kanssa. Ihmisissä on loppupelissä aika vähän kunnon tyyppejä ja sellaisia kenen seura on laadukasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

samahan se on kuin deittailun kanssa. hyvät viedään päältä ja jäljelle jää ne, jotka eivät ole muille etunenässä kelvanneet.

Ei se nyt ihan noinkaan ole.

No ei niin. Deittailussa etenkään. Kaikenlaiset narsistit ja sadistit on aina jonkun kanssa. Pettäjät, kotikiusaajat, väkivaltaiset ja henkisesti toista rikkovat hirvitykset ovat aina jonkun kanssa. Myös mätäpäisillä ihmisillä on aina kavereita, usein mätiä ihmisiä itsekin.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ne lapsuuden aikaiset ystävyydet olleet mitään tasavertaisia. Olen tyytyväinen, että olen päässyt niistä eroon. Aikuisena ei ole juurikaan tullut uusia ystäviä ja pitkään aikaan en ole edes yrittänyt mitään. Monet sekä pitkäaikaiset että uudet ihmissuhteet ovat olleet jollakin tavalla rasittavia ja toksisia. Olen lopulta katkaissut tai häivyttänyt ne suhteet. Siinä vaiheessa jotkut ovat olleet ihmeissään ja yrittäneet päästä takaisin. En ole enää halunnut jatkaa suhdetta sellaisten kanssa, joiden vuorovaikutus on ollut pitempään tarkoituksellisen loukkaavaa. Tuollainen piirre harvemmin muuttuu paremmaksi.

Olen säilyttänyt vain mutkattomat ja hyvää mieltä tuottavat ihmissuhteet ja keskittynyt muuten vain omiin asioihini ja mielenkiinnonkohteisiini. Mielestäni ystäviä ei kannata alkaa hankkimaan, koska siinä on jotenkin liian epätoivoinen ja tarvitseva. Epätoivosta luopuminen ja itsenäisyys itseasiassa herättää ihmisten

Yleensä näin puhuvat ihmiset, jotka ovat parisuhteessa ja joilla on lapsia. Eipä siinä ystäviä kaipaa, kun ihmisiä on ympärillä.

Vierailija kirjoitti:

Sama ilmiö kuin parisuhteissa. Parhaat on viety nuorena.

Ne hyvät, empaattiset, hauskat ja lämminhenkiset ystävät ovat yhä niiden alkuperäisten ystävien kanssa. Ei tule tarvetta etsiä uusia ystävyyssuhteita. Eikä siihen vanhojen ystävien rinnalle pääse joku uusi yhtä läheiseksi ystäväksi, vaan ne vanhat ystävät ovat aina ne erityiset.

Olipas ikävästi sanottu. Koulukiusattuna oli vaikeaa olla luettelemiasi asioita kun oli aina yksin ja kiusattu. Tekeekö se sitten minusta huonon vai vaan ihmisen joka ei saanut samoja mahdollisuuksia kuin muut?

 

Miettikää nyt miksi kiusataan:

(Kiusaajalla on tietenkin joku tarve kiusata ja hän keksii kyllä tekosyyn esim. "kiusattu on ärsyttävä" kiusaamisensa oikeuttamiseksi. Todellisia syitä ovat es

Juu. Irvokkaalta ja typerältä kuulostaa tuo "hyvät ja empaattiset", kun kiusaajat ei mitään hyviä ja empaattisia ole nähnytkään, vaan pahoja ja epäempaattisia otuksia ovat jokainen. Kiusattu saattaa olla vaikka kuinka hyvä ja empaattinen, mutta eihän sitä kukaan tiedä, kun hänet on syrjäytetty yksin.

No, mutta kuitenkin. Älkää välittäkö noista itseään hyvinä ja empaattisina pitävistä ihmisistä. Heidän päänsä on täynnä virtsaa, eikä heidän seura ole sellaista, että siinä menettäisi mitään. Joskus on parempi olla mieluumin yksin, tai eläinystävän kanssa. Ihmisissä on loppupelissä aika vähän kunnon tyyppejä ja sellaisia kenen seura on laadukasta.

Ongelma tuossa mielestäni on se, että kiusaajat usein onnistuvat eristämään kiusatun muista (muut eivät uskalla olla kiusatun kavereita tai uskovat kiusaajan syöttämän tarinan kiusatusta tai kiusaaminen on ehtinyt muuttaa kiusatun käytöstä "oudoksi"). Suurin osa niistä muista (ja myöskin suurin osa kiusatuista) on kuitenkin mukavia ja empaattisia. Kiusaamiseenkin on monia syitä, eivätkä kaikki kiusaajat ole empatiakyvyttömiä sadisteja, vaikka ovatkin toimineet väärin. Tiedän muutaman tapauksen, joissa kiusatusta ja kiusaajasta on tullut hyviä kavereita (kiusaamiseen on puututtu ajoissa).

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuo mikään tabu ole vaan kylmä tosiasia. Ehkä sitten eläkeiässä on taas mahdollisuus samanlaiseen ystävien saamiseen, kun heillä on aikaa käydä kuka missäkin ja tutustua muihin.

Ihmiset jatkuvasti muuttavat eri paikkakunnille esim. töiden perässä ja onnistuvat luomaan uusia ystäväpiirejä.

Tarvitaan sosiaalisia taitoja, huumorintajua, pelisilmää ja aktiivisuutta niin homma toimii. Uusia ystäviä pystyy kyllä aikuisena pokaamaan esim. duunista, harrastuksista, netistä ja vaikkapa yöelämästä. 

Tuossa on sellaisia vaatimuksia mitä  suurella osalla ihmisistä ei ole. Pieni osa löytää ystäviä mistä vain. Nyt puhutaan tavallisista ihmisistä. Heille uusien ystävien hankkiminen on vaikeaa.

Meinastko, että 30-45-vuotiaat naiset käy useinkin yöelämässä ja bongaavat sieltä kavereita. Musta tuntuu, että ovat hyvinkin hautautuneita perhe-elämään. Näin etätyön luvattuna aika tuo kolleegojen kanssa ystävystyminen on mahdollista. Kasvokkain näkeminen tuottaakin sit haasteita, kun välimatkaa on satoja kilometrejä. Olisi kyllä kiva, jos maailma olisikin noin yksinkertainen kuin jotkut täällä esittää. T: aktiivinen, sosiaalinen & yksinäinen nainen

Olinpa yksin tai parisuhteessa, niin en halua viettää aikaani ainakaan ilkeiden, toksisten ja hyväksikäyttävien ihmisten seurassa. En halua edes yksinäisenä kaveerata kenenkään ikävän ihmisen kanssa. Tämä kommenttina nro:lle 96.

Vierailija kirjoitti:

samahan se on kuin deittailun kanssa. hyvät viedään päältä ja jäljelle jää ne, jotka eivät ole muille etunenässä kelvanneet.

Näen hyvin eri tavoin. Moni on kaveri/parisuhteessaan tullut juurikin hyvyyttään poljetuksi ja hyväksikäytetyksi, ja siksi ovat ilman kyseisiä suhteita tällä hetkellä.

Sieltä monesti löytyy ne just parhaat ihmiset, jotka ovat juuri päinvastaisia kuin esim sinä, joka puhut heistä että eivät ole kelvanneet ihmisinä kellekään. Sellaiset ovat kultaa arvokkaampia, toisin kuin he jotka jo puheen tasolla pitävät muita ihmisiä itseä alempana jo ihan lähtökohtaisesti.