Lue keskustelun säännöt.
Tabu: "hyvät" ystävät on jo viety nuorena
28.07.2024 |
Monilla on nuoresta asti säilyneitä ystävyyksiä/ystäväporukoita, jotka ovat vielä aikuisenakin tiiviitä. Nämä ystävyyssuhteet ovat tasavertaisia ja niissä on hyvä olla.
Minulla ei ole nuoruudesta jääneitä ystäviä. Osan kanssa ystävyys katkesi todella pitkään välimatkaan, kun muutin kauas kotiseudulta, enkä koskaan palannut. Nuorena aikuisena opiskelupiireistä löytämäni "ystävät" eivät olleet tasavertaisia ystäviä saati ystävällisiä ihmisiä. Jouduin muuttamaan pätkätöiden perässä paikasta toiseen, joten ystävyyssuhteiden luominen ei onnistunut. Monilla pikkupaikkakunnilla ihmisillä oli jo omat porukkansa, joihin ei päässyt. Työkaveritkin olivat jo läheisiä niiden työkaverien kanssa, joiden kanssa halusivat olla.
Olen yrittänyt tutustua monien ikäisteni +30 v naisten kanssa, mutta joukossa on tosi haastavia tapauksia. On tullut vastaan ahdistuvia naisia, jotka eivät halua puhua oikein mistään pintapuolista syvällisemmästä, vaikka olisi jo tunnettu vuosia. Sitten on ollut ghostaajia ja vaativia naisia, jotka ihan ääneen sanovat, miten haluaisivat minun käyttäytyvän, jotta olisin heille mieleen. Olen sitten todennut, että en jaksa enää katsella tällaista menoa. En halua ystävyyssuhteen olevan mitään ahdistumista ja epämääräisissä tunteissa vellomista, haluaisin tasavertaista ystävyyttä, jossa asioista voidaan rauhassa puhua.
Miten ihmeessä voisi löytää ystäviä, jotka ovat "hyviä"?
Kommentit (189)
"
Jatkanpa vielä tästä. Aivan, todellakin! Juuri niin, aikaa ja aktiivisuutta. Ja riskinottoa, eli saattaapa todellakin olla, että tulee tuhlattua aikaa.
Tämä on kieltämättä mielestäni vähän jännä ristiriita: halutaan ystäviä, mutta välillä tuntuu, että ystävien hankkimiseen ei haluta panostaa kuitenkaan mitään. Olen törmännyt tähän siten, että joku sanoo haluavansa ystäviä, mutta kuitenkaan ei koskaan minulta ota mitään kutsua vastaan, missä voisi ihmisiä tavata, koska ei ole silleen hänen juttunsa.
Suoraan sanottuna ainut mikä kelpaisi, olisi lähteä mun kanssa jonnekin kahdestaan. Kyllähän sekin mulle käy, silloin kun käy = tiedän, että heidän mielestään liian harvoin. Se tuntuu minustakin kurjalta.
Olen kerran saanut suorasukaisen ehdotuksen "panostaa enemmän oikeisiin ihmissuhteisiin", mikä tarkoitti, että harvennan "turhanpäiväisiä juoksuja" ja tapailen tätä ihmistä enemmän. Ikävä kyllä, se ei tainnut toimia toivotusti."
Tässäkin teet automaattisesti sen oletuksen, että se yksinäinen nimenomaan ei näkisi vaivaa asian eteen. Et edes näe mahdollisuutta, että asia voisi olla toisin päin. Miksi? Etkö kykene? Vai onko tarkoitus vain syyllistää sitä yksinäistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Höpö höpö nyt taas
Ei se nyt ihan "höpö höpö nyt taas" ole. Ehkä niitä uusia ystäviä löytää vanhempanakin, jos pysyy samalla paikkakunnalla vuosikymmeniä, mutta jos ihmien muuttaa usein, ei hyviä ja pysyviä ihmissuhteita oikein synny. Jos on tunnettu vain joitakin vuosia ja sitten välimatka on muutama sata kilometriä, ystävyyssuhde hiipuu pikkuhiljaa. Itse olen muuttanut nuorempana todella paljon ja vaikka työpaikoilla oli hyviäkin tyyppejä, ystävyyssuhteet lopahti, kun muutti muualle. Nyt olen asunut tällä samalla paikkakunnalla noin 30v ja yksi naapuri on tullut ns ystäväksi. Tuttuja on tullut harrastusten myötä ja lasten kavereiden vanhemmista ym, mutta ystäviä oikein ei. Syytä voi kyllä olla minussakin. Olen varmaan liian epäluuloinen, enkä oikein luota ihmisiin. Ei ikinä uskoudu kenellekään. Syytä siihen, miksi en pysty luottamaan yhteenkään ihmiseen en tiedä.
Aika monella on "meidän porukka", eli ryhmä jonka kanssa juhlitaan, matkustetaan ja vietetään lasten synttärit. Sen ulkopuolella on vain tuttavat ja työkaverit mutta ei läheisempiä.
Itse olen tutustunut harrastuksen parissa ihaniin ihmisiin, joiden kanssa tuli vaihdettua kuulumiset säännöllisesti siellä. Oli ihania keskusteluja. Mutta sitten kun kaveri lopettaa, muuttaa tms, ei häntä näe enää ikinä.
Tässäkin teet automaattisesti sen oletuksen, että se yksinäinen nimenomaan ei näkisi vaivaa asian eteen. Et edes näe mahdollisuutta, että asia voisi olla toisin päin. Miksi? Etkö kykene? Vai onko tarkoitus vain syyllistää sitä yksinäistä?
Olen eri, mutta en oikein ymmärrä, mitä vaivaa oletat tuon kirjoittajan voivan nähdä enemmän kuin se, että kutsuu yksinäistä juttuihin, joissa ihmiset kokoontuvat. Vai tarkoitatko sinäkin, että tämän kirjoittajan pitäisi karsia omia, muita menojaan ja nähdä siten vaivaa olla enemmän yksinäisen kanssa?
Minä ymmärrän tuon kirjoittajaa todella hyvin. Minulla on myös sukulainen, joka valittaa yksinäisyyttään. Näemme kyllä aika säännöllisesti kahdestaan, jolloin asia tulee lähes aina esiin.
Olen sitten kutsunut häntä mm. juhannuksena mökille, sinne tuli isohko porukka erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä. Ei häntä semmoinen meno kiinnosta. Olen kutsunut illanviettoon (teatteri ja syömään) minne tuli kavereita ja työkavereita. Häntä ei se teatterikappale kiinnostanut. Jne.
Mitä muuta vaivaa sinun mielestäsi voisin nähdä? Jättää väliin juhannusbileet ja viettää juhannus hänen kanssaan. Jättää välin teatterikappale, joka mua kiinnostaa ja mennä semmoiseen, joka kiinnostaa häntä?
"Jatkaa mitä? Sitäkö mitä siellä on juteltu ja tehty jo vuosikausia. Niitä vapaamuotoisia tapaamisia työaikojen ulkopuolellakin on ollut monia näiden vuosien aikana."
Älä mene siellä vapaa-ajan tapahtumassa aina sinne tuttuun ja turvalliseen pöytään tai ainakin yritä tutustua siellä muihinkin kuin heihin jotka jo ennestään tunnet, koska tiedät, että ne tulee menemään vanhalla kaavalla.
Ja sitten kun olet tutustunut niihin uudempiin niin jatka siellä töiden lomassa sitä rentoa juttelua tyyliin olipas kiva ilta eilen. Ja seuraavana päivänä jotain tavallista ja sitten taas joskus että oon menossa syömään, kerkiätkö mukaan?
Älkää alleviivatko tota, että sovitaan tässä nyt oikein tapaaminen, vaan yrittäkää tehdä tapaamisista tavallisia joka päivää. Jos näin alkaa käymään niin tulee kyllä se luonteva hetki lähteä töistä kaljoille tms. Mutta ei se munkaan kanssa tule siten että hei sinä siinä haluan kanssasi nyt viettää aikaa töiden ulkopuolella sovitaanpas sille aika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kehotan myös laajentamaan kaverihakua muihinkin kuin oman ikäisiisi. Minulla on itseäni 20 vuotta vanhempi ystävä. Meidän on aina helppo asettua samalle aaltopituudelle, ymmärrämme toisiamme hyvin. Ja toki sama toisinpäin: jonkun nuoremman kanssa voi synkata hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Kehotan myös laajentamaan kaverihakua muihinkin kuin oman ikäisiisi. Minulla on itseäni 20 vuotta vanhempi ystävä. Meidän on aina helppo asettua samalle aaltopituudelle, ymmärrämme toisiamme hyvin. Ja toki sama toisinpäin: jonkun nuoremman kanssa voi synkata hyvin.
Tämä on oikeasti hyvä neuvo. Tuo vinkinantajakin vinkkasi erilaisuuteen. Liian usein ajatellaan, että ystävien pitäisi olla samassa elämän tilanteessa, samanlaisia taustoja, samanikäisiä, jne. Kun unohtaa tuommoiset ja avoimesti tutustuu erilaisiin ihmisiin, voi hyvinkin huomata, että juttua riittää enemmänkin kuin semmoisen kanssa, jolla on sama tilanne kuin itsellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Jatkaa mitä? Sitäkö mitä siellä on juteltu ja tehty jo vuosikausia. Niitä vapaamuotoisia tapaamisia työaikojen ulkopuolellakin on ollut monia näiden vuosien aikana."
Älä mene siellä vapaa-ajan tapahtumassa aina sinne tuttuun ja turvalliseen pöytään tai ainakin yritä tutustua siellä muihinkin kuin heihin jotka jo ennestään tunnet, koska tiedät, että ne tulee menemään vanhalla kaavalla.
Ja sitten kun olet tutustunut niihin uudempiin niin jatka siellä töiden lomassa sitä rentoa juttelua tyyliin olipas kiva ilta eilen. Ja seuraavana päivänä jotain tavallista ja sitten taas joskus että oon menossa syömään, kerkiätkö mukaan?
Älkää alleviivatko tota, että sovitaan tässä nyt oikein tapaaminen, vaan yrittäkää tehdä tapaamisista tavallisia joka päivää. Jos näin alkaa käymään niin tulee kyllä se luonteva hetki lähteä töistä kaljoille tms. Mutta ei se munkaan kanssa tule siten että hei sinä siinä hal
Muuten hyvä neuvo, mutta tunnen kaikki ja kaikki tuntevat minut. Ei työpaikkani ole mikään suuri yhteisö. Puhutaan luokkaa 30 ihmistä. Ei tarkka luku. Olen kokeillut sopia tapaamisia ja myös tuota hetken mielijohteesta töiden loputtua kysynyt jonnekin. Vastaukset ovat ei ehdi, ei ole mun juttu jne.
Minulla alkavat ystävyyssuhteet loppuvat siihen, että olen oikeasti erilainen mitä minusta ensi alkuun luullaan. Monet pitävät siitä mielikuvasta millaiseksi luulevat minut, mutta eivät enää sitten kun oppivat tuntemaan minut paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jatkaa mitä? Sitäkö mitä siellä on juteltu ja tehty jo vuosikausia. Niitä vapaamuotoisia tapaamisia työaikojen ulkopuolellakin on ollut monia näiden vuosien aikana."
Älä mene siellä vapaa-ajan tapahtumassa aina sinne tuttuun ja turvalliseen pöytään tai ainakin yritä tutustua siellä muihinkin kuin heihin jotka jo ennestään tunnet, koska tiedät, että ne tulee menemään vanhalla kaavalla.
Ja sitten kun olet tutustunut niihin uudempiin niin jatka siellä töiden lomassa sitä rentoa juttelua tyyliin olipas kiva ilta eilen. Ja seuraavana päivänä jotain tavallista ja sitten taas joskus että oon menossa syömään, kerkiätkö mukaan?
Älkää alleviivatko tota, että sovitaan tässä nyt oikein tapaaminen, vaan yrittäkää tehdä tapaamisista tavallisia joka päivää. Jos näin alkaa käymään niin tulee kyllä se luonteva hetki lähteä töistä kaljoille tms. Mutta ei se
Olisiko sinulla muuta paikkaa kuin työpaikka, jossa tutustua ihmisiin? Jokin harrastus?
Vierailija kirjoitti:
Aika monella on "meidän porukka", eli ryhmä jonka kanssa juhlitaan, matkustetaan ja vietetään lasten synttärit. Sen ulkopuolella on vain tuttavat ja työkaverit mutta ei läheisempiä.
Itse olen tutustunut harrastuksen parissa ihaniin ihmisiin, joiden kanssa tuli vaihdettua kuulumiset säännöllisesti siellä. Oli ihania keskusteluja. Mutta sitten kun kaveri lopettaa, muuttaa tms, ei häntä näe enää ikinä.
Meidän lapsella on ihan omat ystävät, joita kutsutaan hänen synttäreilleen. Matkoja tehdään yleensä oman perheen kanssa. Meillä on aikuisilla ihan omia ystäviä, jotka käyvät kylässä, välillä myös puolisonsa kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jatkaa mitä? Sitäkö mitä siellä on juteltu ja tehty jo vuosikausia. Niitä vapaamuotoisia tapaamisia työaikojen ulkopuolellakin on ollut monia näiden vuosien aikana."
Älä mene siellä vapaa-ajan tapahtumassa aina sinne tuttuun ja turvalliseen pöytään tai ainakin yritä tutustua siellä muihinkin kuin heihin jotka jo ennestään tunnet, koska tiedät, että ne tulee menemään vanhalla kaavalla.
Ja sitten kun olet tutustunut niihin uudempiin niin jatka siellä töiden lomassa sitä rentoa juttelua tyyliin olipas kiva ilta eilen. Ja seuraavana päivänä jotain tavallista ja sitten taas joskus että oon menossa syömään, kerkiätkö mukaan?
Älkää alleviivatko tota, että sovitaan tässä nyt oikein tapaaminen, vaan yrittäkää tehdä tapaamisista tavallisia joka päivää. Jos näin alkaa käymään niin tulee kyllä se luonteva
Olisiko sinulla muuta paikkaa kuin työpaikka, jossa tutustua ihmisiin? Jokin harrastus?
On. Mutta sama asia siellä on. Harrastuskaverit ovat olemassa vain harrastuksen ajan. Ei muuten. Sama ongelma kuin töissäkin. Juttelu on pintapuolista tai liittyy vain töihin/harrastukseen. Ymmärrän kaveri tai ystävyyssuhteen sellaisena, että näen heitä ns. vapaallakin enkä vain osana toimintaa. Ei tarvitse olla kahdenkeskisiä hetkiä, ei toki haittaa, eikä mitään omistussuhteita toisiin. Vaan sellaista että voisi vaikka soittaa toiselle ilman asiaa ja jutella muuten vain, käydä kylässä tai edes vaikka kahvilla tai kävelylenkillä kahdestaan/porukalla. Viettää aikaa ilman että kyseessä on työaika tai pelkkä harrastusaika.
Kylpylälomilla voi tavata mielenkiintoisia ihmisiä. Olen saanut sieltä kavereita. On lukiosta jääneitä ystävä. Sinun pitäisi törmätä vähän samanhenkiseen tyyppiin kuin minä eli herkkä, kiltti ja sosiaalinen. En ole ilkimys enkä kilpaile joka asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ketju on taas ihan tavallinen yksinäisten valitusketju, mikään ehdotettu ei vaan toimi, ei kannata, ei koskaan, en minä.
Yksi virkistävä poikkeus on ollut, joka sanoi alkavansa miettiä ja rohkaistua toimimaan toisin. Mutta siinähän se onkin, hänellä kysymys on rohkaistumisesta. Monella kyse on vain siitä, että pohjimmiltaan heille ei ne ihmiset vaan sellaisenaan kelpaa, vaan sen mystisen ystävän pitäisi olla sitä tätä tota koko ajan mulle.
Itsellä on kokemusta, sen yksinäisen kaivo, jota alat täyttämään, ei täyty koskaan. Mikään määrä yhteydenpitoa, soittelua, tapaamista ei riitä, vaan aina olet jotenkin häntä sortamassa, jos yrität vähänkään omaa elämääsi irrallisena elää.
Ilmiö ei ole sama kuin parisuhteessa, sillä ystäviä usein on enemmän kuin parisuhteen oletusta: yhtä. Voit saada jonkun toisesta hyvästä ystävästä itsellesi ystävän. Myös yli kolmekymppisenä.
Vierailija kirjoitti:
Kehotan myös laajentamaan kaverihakua muihinkin kuin oman ikäisiisi. Minulla on itseäni 20 vuotta vanhempi ystävä. Meidän on aina helppo asettua samalle aaltopituudelle, ymmärrämme toisiamme hyvin. Ja toki sama toisinpäin: jonkun nuoremman kanssa voi synkata hyvin.
Totta, ainoa kaveri, joka kysyi viikoittain kuulumisiani, oli minua 15v vanhempi.
Kuoli juuri pois.
T: mies 52v.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on taas ihan tavallinen yksinäisten valitusketju, mikään ehdotettu ei vaan toimi, ei kannata, ei koskaan, en minä.
Yksi virkistävä poikkeus on ollut, joka sanoi alkavansa miettiä ja rohkaistua toimimaan toisin. Mutta siinähän se onkin, hänellä kysymys on rohkaistumisesta. Monella kyse on vain siitä, että pohjimmiltaan heille ei ne ihmiset vaan sellaisenaan kelpaa, vaan sen mystisen ystävän pitäisi olla sitä tätä tota koko ajan mulle.
Itsellä on kokemusta, sen yksinäisen kaivo, jota alat täyttämään, ei täyty koskaan. Mikään määrä yhteydenpitoa, soittelua, tapaamista ei riitä, vaan aina olet jotenkin häntä sortamassa, jos yrität vähänkään omaa elämääsi irrallisena elää.
Ei ole näin. Neuvoja tulee, mikä on hyvä. Mutta neuvot on jo kokeiltu. Neuvojille ehdotetu asiat ovat varmasti uusia ja hienoja oivalluksia. Yksinäisille ne ovat tuttuja jo moneen kertaan kokeiltuja asioita. Miksi tehdä ehdotetut asiat uudelleen kun ne on jo todettu jo monesti toimimattomiksi? Kerro minulle miten monella eri tapaa voi toimia toisin? Eikö siinäkin tule raja vastaan vai onko se ehtymätön luonnonvara? Ei ole mitään mystistä ystävää jonka pitäisi olla yksin minun tai sellaista ystävää jonka pitäisi olla juuri sitä ja tätä. Ystävyys on molemminpuolinen suhde.
Huomioita yksinäisistä tai sellaisista joilla ei juurikaan ole ystäviä.
He ovat varautuneita. Miettivät monesti toisen tarkoitusperiä tai sitä viettävätkö muut hänen kanssaan aikaa vain säälistä
Heillä on erilainen ajatusmaailma kuin muilla. Ystäviä ei löydy koska ei löydy ketään joka jakaisi ajatukset.
Jännittäjät. He jännittävät ja antavat samalla itsestään kuvan että heidän on epämukavaa muiden seurassa
Itsensä kieltäjät. Nauttivat oikeasti yksinolosta mutta eivät tunnusta sitä itselleen.
Todella hiljaiset ja ujot. Eivät pysty ylläpitämään ystävyyssuhteita. Tähän liittyy usein varautuneisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on taas ihan tavallinen yksinäisten valitusketju, mikään ehdotettu ei vaan toimi, ei kannata, ei koskaan, en minä.
Yksi virkistävä poikkeus on ollut, joka sanoi alkavansa miettiä ja rohkaistua toimimaan toisin. Mutta siinähän se onkin, hänellä kysymys on rohkaistumisesta. Monella kyse on vain siitä, että pohjimmiltaan heille ei ne ihmiset vaan sellaisenaan kelpaa, vaan sen mystisen ystävän pitäisi olla sitä tätä tota koko ajan mulle.
Itsellä on kokemusta, sen yksinäisen kaivo, jota alat täyttämään, ei täyty koskaan. Mikään määrä yhteydenpitoa, soittelua, tapaamista ei riitä, vaan aina olet jotenkin häntä sortamassa, jos yrität vähänkään omaa elämääsi irrallisena elää.
Ei ole näin. Neuvoja tulee, mikä on hyvä. Mutta neuvot on jo kokeiltu. Neuvojille ehdotetu asiat ovat varmasti uusia ja hienoja oivalluksia. Yksin
Niin, oikeastaan ei ole kuin yksi ainoa varmasti toimiva neuvo, mutta se on raskas ja ei taatusti sitten toimi.
Se neuvo on: menkää ja olkaa niiden ihmisten kanssa. Menkää yksin keikoille ja alkakaa jutella ihmisille. Menkää yksin taidenäyttelyyn ja alkakaa jutella ihmisille. Jutelkaa enemmän, vielä enemmän siellä töissä ja harrastuksissa. Jutelkaa useammalle, älkää aina vain sille, joka juttelee teille. Yrittäkää löytää mielenkiintoisia puheenaiheita, joka saa sen toisen juttelemaan takaisin.
Lisäksi: todellakin voi tehdä saman asian sata kertaa, mutta erilailla. Jos huomaat, että tapasi aloittaa keskustelu ei koskaan johda mihinkään, aloita keskustelu jollain toisella tavalla. Ja kolmannella. Ja neljännellä.
Me, jotka saamme ystäviä, toimimme näin. Usein asiat jää siihen, mikään ei etene, mutta seuraavaa kohti sitten. Ja kun tarpeeksi niiden ihmisten kanssa on, välillä saa töykeästi takkiin jne. niin siitä sitten se taito kehittyy, miten heitä lähestyä.
Mutta juuri näitä asioita ei saa ääneen sanoa.
Tuo toimi hyvin parikymppisenä. Jopa tällainen ujokin sai kavereita. Sitten tuli perheet ja ruuhkavuodet. Sinkkuna jää helposti ulkopuolelle. Jos ihmisiä kutsutaan jonnekin ne tuppaavat usein olemaan perhe- tai pariskuntatapaamisia.