Tabu: "hyvät" ystävät on jo viety nuorena

Vierailija kirjoitti:

samahan se on kuin deittailun kanssa. hyvät viedään päältä ja jäljelle jää ne, jotka eivät ole muille etunenässä kelvanneet.

Vitsi?

Eivät kelvanneet? Olisiko mahdollista, että eivät  ole halunneet?

Ja ystävyyssuhteita kyllä pystyy luomaan missä iässä vaan. Avaa oman asenteen. Koettaa ajatellaa, että miltä toisesta voisi tuntia.

On utelias itsen ja muiden suhteen. 

 

Ota aapee ne asiat seikkailuina, älä itsekritiikkinä.

Ihmisiä on. Hakeudu harrastuksiin.

Se on monesti ihan tuurista kiinni, että minkälaisia tyyppejä kohtaa. Etsimään vaan. Ja ole oma ittes. Se on just hyvä!

Olen monen täällä halveksuva oikeasti baskan elämän omaava, eli super-extrovertti, omaan laajan kaveripiirin, on lapsuuden ystäviä säilynyt ja uusia tullut koko ajan matkan varrella, tiedän tulevan lisääkin.

Annan ystävystymiselle pari muutaman neuvon alapeukutettavaksi:

1. Älkää etsikö mitään mystisiä klikkaamisia ja samanmielisyyksiä. Ystävystyminen nimenomaan ei ole parisuhteen etsintää, ei ole tarkoitus löytää ihmistä, jonka kanssa jakaa koko arkensa ja elämänsä, asuu ehkä yhdessä, jolle varaa tärkeimmät juhlapäivät yhdessä vietettäväksi jne. Olkaa avoimia erilaisuudelle, iloitkaa juuri siitä, että joku ei ole kanssanne ihan samanmielinen, ottakaa se näkökulmien avartamisena.

2. Hauskuus voittaa synkistelyn. Vaikka ystävän kanssa ei välttämättä pääse sinne syvimpiin syvyyksiin ja sieluaan avaamaan, jos on hauskaa yhdessä ja viihtyy, mitä väliä? Tietysti on ihanaa päästä vuodattamaan niitä kipeimpiä tuntoja, mutta sille voi ja pitää löytää muu kanava, jos ystävä ei ole sen luontoinen tai siinä tilanteessa, että hänestä ei nyt ole kuuntelijaksi.

3. Kuunnelkaa itse. Joskus on raskasta, kun ystävä avautuu, mutta se on ainut keino, jolla ystävyys syvenee. Luottakaa ja olkaa luotettavia. 

4. Älkää jääkö mistään syystä ystävyyteen, joka ahdistaa tai kuormittaa. Ristiriitaista kohdan 3 kanssa, mutta tarkoittaa yksinkertaisesti, että asettakaa rajat ja noudattakaa niitä. Jos tätä ei tee, kyseessä ei ole enää ystävyys, vaan joku muu epäterve suhde.

5. Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä: kun se rasittava extro kutsuu teidän vapun viettoon jonkun porukan kanssa, menkää. Älkää ajatelko, että ei meillä tuon kälättimen kanssa ole mitään yhteistä, sen kaveritkin on samanlaisia, en takuulla siellä viihdy...sillä todennäköistä on, että sieltä löytyy ne muutama hiljaisempikin tyyppi, jonka kanssa hyvällä tuurilla vaikka tutustuu. Ties vaikka ystävystyy. Ne baskat extrot kun on sellaisia, että ne kerää ympärilleen kaikenlaista sakkia.

Sanoin, että neuvot on alapeukutettavaksi, sillä kun joskus näitä olen esittänyt ihmisille, jotka valittavat yksinäisyyttä, olen saanut kuulla, että hyvähän sun on puhua, kun sulla on niin paljon kavereita. No niin, niin on. Siksi kehtaan sanoa, että tiedän jotain siitä, miten ainakin on mahdollista ystävystyä.

Vierailija kirjoitti:

Olen monen täällä halveksuva oikeasti baskan elämän omaava, eli super-extrovertti, omaan laajan kaveripiirin, on lapsuuden ystäviä säilynyt ja uusia tullut koko ajan matkan varrella, tiedän tulevan lisääkin.

Annan ystävystymiselle pari muutaman neuvon alapeukutettavaksi:

1. Älkää etsikö mitään mystisiä klikkaamisia ja samanmielisyyksiä. Ystävystyminen nimenomaan ei ole parisuhteen etsintää, ei ole tarkoitus löytää ihmistä, jonka kanssa jakaa koko arkensa ja elämänsä, asuu ehkä yhdessä, jolle varaa tärkeimmät juhlapäivät yhdessä vietettäväksi jne. Olkaa avoimia erilaisuudelle, iloitkaa juuri siitä, että joku ei ole kanssanne ihan samanmielinen, ottakaa se näkökulmien avartamisena.

2. Hauskuus voittaa synkistelyn. Vaikka ystävän kanssa ei välttämättä pääse sinne syvimpiin syvyyksiin ja sieluaan avaamaan, jos on hauskaa yhdessä ja viihtyy, mitä väliä? Tietysti on ihanaa päästä vuodattamaan niitä ki

Sinällään hyviä neuvoja, mutta kuten sanoit näistä tulee alapeukkuja. Ei siis neuvoista itsestään vaan sen takia, että näissä näkee miten eri maailmassa elät ystävättömiin verrattuna.

Noissa neuvoissa kun on oletuksena, että niitä kavereita on. Lukuunottamatta kohtaa 1. Se on ainoa neuvo joka noista on oikeasti relevantti. Muut, kuten kerroin, ovat ohjeita ystävyyksien ylläpitämiseen. Mutta hyvä, että annat konkreettisia neuvoja. Se on plussaa, varsinkin nykyään kun palstan täyttää tyhjänpäiväinen hölynpöly.

Nuoruudessa jaetaan asioita ja aikaa enemmän kuin aikuisina jolloin useimmilla on työ ja perhe. Lapsuuden ystävistä tietää huonot puolet, taustat ja on riidelty ja opeteltu yhdessä empatiaa ja sosiaalisia taitoja. Siinä syntyy lujia suhteita kun tunnetaan toisten haavoittuvatkin puoletkin.

Minulle on nykyisin monien kokemusten perusteella jonkinlainen red flag jos ihmisellä ei ole yhtään lapsuuden ja nuoruuden aikaisia ystäviä. Ymmärrän jos on muuttanut usein tai olosuhteet on muuten sellaiset, mutta oma kokemus on tähän ikään tultua että osalla on hämmästyttävän heikot ystävätaidot  ja ystävättämyyden syyn voi nähdä, kun vähän tutustuu johonkin joka valittaa yksinäisyyttä. Ts. usein haetaan ystävää omien tarpeiden tyydyttämiseen ja unohdetaan että se toinenkin on ihminen, jolla on omat huolet ja murheet. Suoraan sanoen osa tuntuu etsivän terapeuttia kenen niskaan kaataa usein iitse aiheutetut ongelmat, usein muissa ihmissuhteissa. Kun ongelma on intensiivisen "terapiajakson" jälkeen saatu käsiteltyä hävitään ja hiljennytään. Kunnes tulee uusi ongelma jolloin alkaa jälleen soittelu ja tapaamisten ehdottelu, kun tarvitaan terapeuttia kantamaan omat ongelmat.

Vastavuoroisuuskin on joillekkin tuntematon käsite. Lokkeillaan kyydityksissä, kahvitteluissa, talkoo avussa jne. eli otetaan toisesta irti mutta annetaan itse paljon vähemmän. Ystävyydessä tämä sopii jonkin aikaa mutta ei kokoaikaisesti että toinen on antajan ja toinen saajan roolissa.

Viesteihin vastaaminen venyy, kun ei löydy muka aikaa kirjoittaa lyhyttä viestiä. Sekin kertoo itsekeskeisyydestä kun on toistuvaa.

Onhan näitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen monen täällä halveksuva oikeasti baskan elämän omaava, eli super-extrovertti, omaan laajan kaveripiirin, on lapsuuden ystäviä säilynyt ja uusia tullut koko ajan matkan varrella, tiedän tulevan lisääkin.

Annan ystävystymiselle pari muutaman neuvon alapeukutettavaksi:

1. Älkää etsikö mitään mystisiä klikkaamisia ja samanmielisyyksiä. Ystävystyminen nimenomaan ei ole parisuhteen etsintää, ei ole tarkoitus löytää ihmistä, jonka kanssa jakaa koko arkensa ja elämänsä, asuu ehkä yhdessä, jolle varaa tärkeimmät juhlapäivät yhdessä vietettäväksi jne. Olkaa avoimia erilaisuudelle, iloitkaa juuri siitä, että joku ei ole kanssanne ihan samanmielinen, ottakaa se näkökulmien avartamisena.

2. Hauskuus voittaa synkistelyn. Vaikka ystävän kanssa ei välttämättä pääse sinne syvimpiin syvyyksiin ja sieluaan avaamaan, jos on hauskaa yhdessä ja viihtyy, mitä väliä?

Aika monellahan täällä tuntuu olevan ongelmana se, että tapaa kyllä ihmisiä, mutta ystävyyksiä ei noista tapaamisista synny. Minullakin. Nämä neuvot saivat kyllä itseni ajattelemaan, että voisin yrittää paitsi lähestyä toisia niin kohdella hieman erilailla, miten sansoi, lähteä eri jalalla liikkeelle niissä kohtaamisissa juuri siinä tilanteessa, kun ystävyys on ikään kuin nupullaan.

Etenkin itselleni neuvo 2 oli eirnomainen, voi olla että liian alkuvaiheessa alan tiedostamatta vaatimaan liiallista yhteyttä ja petyn jos koen että toinen ei ole valmis samaan. Vaikka voisin enemmän miettiä sitä viihtymistä. Hmm.

Vierailija kirjoitti:

Meinastko, että 30-45-vuotiaat naiset käy useinkin yöelämässä ja bongaavat sieltä kavereita. Musta tuntuu, että ovat hyvinkin hautautuneita perhe-elämään. Näin etätyön luvattuna aika tuo kolleegojen kanssa ystävystyminen on mahdollista. Kasvokkain näkeminen tuottaakin sit haasteita, kun välimatkaa on satoja kilometrejä. Olisi kyllä kiva, jos maailma olisikin noin yksinkertainen kuin jotkut täällä esittää. T: aktiivinen, sosiaalinen & yksinäinen nainen

Jos olet hautautunut perhe-elämään niin onko sinulla edes tilaa ja aikaa uusille ystävyyssuhteille? Mikäli on, niin varmaankin loogisesti sitä seuraa kannattaa etsiä  mieluummin muista äityleistä kuin yöelämästä. Muita äitejä voi tavata vaikka hiekkalaatikolla/someryhmissä/lasten kautta jne. Tarvitaan sosiaalisia taitoja, huumorintajua, aktiivisuutta ja pelisilmää, että homma toimii. Näitä taitoja voi jokainen ihminen harjoitella jatkuvasti koko elämänkaaren ajan. Ei ole mitään rakettitiedettä oikeasti. 

T: useita kertoja elämässä muuttanut ihminen joka on joutunut luomaan itse ystäväpiirin tyhjästä monta kertaa 

Vierailija kirjoitti:

Olen monen täällä halveksuva oikeasti baskan elämän omaava, eli super-extrovertti, omaan laajan kaveripiirin, on lapsuuden ystäviä säilynyt ja uusia tullut koko ajan matkan varrella, tiedän tulevan lisääkin.

Annan ystävystymiselle pari muutaman neuvon alapeukutettavaksi:

1. Älkää etsikö mitään mystisiä klikkaamisia ja samanmielisyyksiä. Ystävystyminen nimenomaan ei ole parisuhteen etsintää, ei ole tarkoitus löytää ihmistä, jonka kanssa jakaa koko arkensa ja elämänsä, asuu ehkä yhdessä, jolle varaa tärkeimmät juhlapäivät yhdessä vietettäväksi jne. Olkaa avoimia erilaisuudelle, iloitkaa juuri siitä, että joku ei ole kanssanne ihan samanmielinen, ottakaa se näkökulmien avartamisena.

2. Hauskuus voittaa synkistelyn. Vaikka ystävän kanssa ei välttämättä pääse sinne syvimpiin syvyyksiin ja sieluaan avaamaan, jos on hauskaa yhdessä ja viihtyy, mitä väliä? Tietysti on ihanaa päästä vuodattamaan niitä ki

Vaikutat sydämelliseltä ekstrovertilta.

Noissa neuvoissa kun on oletuksena, että niitä kavereita on. Lukuunottamatta kohtaa 1. Se on ainoa neuvo joka noista on oikeasti relevantti. Muut, kuten kerroin, ovat ohjeita ystävyyksien ylläpitämiseen. Mutta hyvä, että annat konkreettisia neuvoja. Se on plussaa, varsinkin nykyään kun palstan täyttää tyhjänpäiväinen hölynpöly.

Luulen, että ystävyyksien ylläpidossahan suurimmalla osalla onkin ongelmia. Että tuntuu siltä, että vaikka tapaa ihmisiä ja tutustuukin jää aina jotenkn ulkoreunalle, ei sovi joukkoon. Tutustuminen ei muutu ystävyydeksi.

Minäkin jäin miettimään näitä konkreettisia neuvoja ja olen iloinen kun joku tahtoo niitä jakaa kun siitäkin tulee mieli että sentään joku välittää, edes vähän.

Vierailija kirjoitti:

Noissa neuvoissa kun on oletuksena, että niitä kavereita on. Lukuunottamatta kohtaa 1. Se on ainoa neuvo joka noista on oikeasti relevantti. Muut, kuten kerroin, ovat ohjeita ystävyyksien ylläpitämiseen. Mutta hyvä, että annat konkreettisia neuvoja. Se on plussaa, varsinkin nykyään kun palstan täyttää tyhjänpäiväinen hölynpöly.

Luulen, että ystävyyksien ylläpidossahan suurimmalla osalla onkin ongelmia. Että tuntuu siltä, että vaikka tapaa ihmisiä ja tutustuukin jää aina jotenkn ulkoreunalle, ei sovi joukkoon. Tutustuminen ei muutu ystävyydeksi.

Minäkin jäin miettimään näitä konkreettisia neuvoja ja olen iloinen kun joku tahtoo niitä jakaa kun siitäkin tulee mieli että sentään joku välittää, edes vähän.

Ylläpidossa tulee ongelmia vasta kun niitä ystäviä on. Tahtoisin neuvoja miten päästään siihen tilanteeseen että tarvitsee miettiä ylläpitoa? Jos koetan ystävystyä jonkun kanssa niin miten siihen edetään? Olen kokeillut ehdottaa, että tavataan myöhemminkin, vaihtanut numeroita mutta ei. Ei onnistu. Olen saanut ehdotuksia mutta nekin kuihtuvat siihen ettei toista kiinnosta. Kuinka siis pääsen tilanteeseen, että voin ylläpitää ystävyyttä?

"Ylläpidossa tulee ongelmia vasta kun niitä ystäviä on. Tahtoisin neuvoja miten päästään siihen tilanteeseen että tarvitsee miettiä ylläpitoa? Jos koetan ystävystyä jonkun kanssa niin miten siihen edetään? Olen kokeillut ehdottaa, että tavataan myöhemminkin, vaihtanut numeroita mutta ei. Ei onnistu. Olen saanut ehdotuksia mutta nekin kuihtuvat siihen ettei toista kiinnosta. Kuinka siis pääsen tilanteeseen, että voin ylläpitää ystävyyttä?"

Sitä itse juuri ajattelin kun nuo neuvot luin, että pitäisi jotenkin osata olla kevyempi ja enemmän läsnä tai miten sen, että pitää vaan  hauskaa se hetki, kun jonkun ihmisen kanssa on ihan niistä ensimmäisistä kohtaamisista. Juuri ei ehdotella liikaa seuraavia tapaamisia tms. ja tavallaan jo huolehtia tulevasta vaikka  just nyt on kivassa hetkessä.

Senkin tuosta itselleni nappasin, että enemmän pitää kuunnella mitä muut puhuu. Itsellä näen sitä vikaa, että kun jonkun kanssa tapaan niin vuodatan kai liikaa kun nyt kuuntelija on. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan paras toivo olisi etsiä/löytää toisia yksinäisiä. Esimerkiksi kaltaisiasi muualta muuttaneita.

Miten se temppu sitten tehdään? Ei hajuakaan...

 

No kun ne monet yksinäiset on juuri sellaisia, joiden kanssa muut ei halua olla. Eikä kaikilla paikoilla asu muualta muuttaneita. Joillakin paikkakunnilla muuttoliikenne on miinusmerkkinen eikä tulijoita juuri ole.

Monet yksinäiset ovat sellaisia, joille pitää antaa yhtä paljon kuin ottaa. Eli sen ystävyyden pitää olla molemminpuolista. Jostain syystä tuo on useimmille ihmisille mahdoton ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Olen monen täällä halveksuva oikeasti baskan elämän omaava, eli super-extrovertti, omaan laajan kaveripiirin, on lapsuuden ystäviä säilynyt ja uusia tullut koko ajan matkan varrella, tiedän tulevan lisääkin.

Annan ystävystymiselle pari muutaman neuvon alapeukutettavaksi:

1. Älkää etsikö mitään mystisiä klikkaamisia ja samanmielisyyksiä. Ystävystyminen nimenomaan ei ole parisuhteen etsintää, ei ole tarkoitus löytää ihmistä, jonka kanssa jakaa koko arkensa ja elämänsä, asuu ehkä yhdessä, jolle varaa tärkeimmät juhlapäivät yhdessä vietettäväksi jne. Olkaa avoimia erilaisuudelle, iloitkaa juuri siitä, että joku ei ole kanssanne ihan samanmielinen, ottakaa se näkökulmien avartamisena.

2. Hauskuus voittaa synkistelyn. Vaikka ystävän kanssa ei välttämättä pääse sinne syvimpiin syvyyksiin ja sieluaan avaamaan, jos on hauskaa yhdessä ja viihtyy, mitä väliä? Tietysti on ihanaa päästä vuodattamaan niitä ki

Hyviä neuvoja. Periaatteessa. Olet vain unohtanut sen yhden, aika oleellisenkin, asian, että kaikki listaamasi asiat vievät aikaa. Aika, jota ei haluta antaa muille, kuin niille jo hyviksi havaituille harvoille, tai "sille oikealle" - jota siis ei ole olemassakaan. Koska "sitä oikeaa" ei ole olemassa, kukaan ei edes vaivaudu yrittämään. Koska se vaatisi sitä aikaa...

Onpa vinkkini täällä herättäneet keskustelua, kiva huomata ja kiitos!

En itse näe, että olisi suuri ero tilanteissa, eli että olisi jotain selkeää rajaa, missä kontaktit ihmisten kanssa muuttuvat "ennen ja jälkeen"-tyyppiseksi. Siis että ahaa, nyt olen jo ylläpito-tilanteessa, nyt minulla on ystävä, josta pidän kiinni. Mutta ehkä tässä juuri ollaan jonkin olennaisen jäljillä, kun asiaa itsekin tarkemmin aloin miettimään!

Itse en ikinä ihmisten kanssa ajattele sitä, mihin tämä johtaa. Tämä on yksi olennainen asia, joka erottaa kaveruuden, ystävyyden parisuhteista. Parisuhteessa on luonnollista, että siinä on erilaisia askeleita tapailusta yhteenmuuttamiseen ja naimisiin menoon tms. miten kukin tahtookaan parisuhdettaan elää. Ystävyydessä näiden askelien odottaminen taas on vähän kyseenalaista mielestäni.

Ystävyys vain on. Joskus se on muutama kohtaaminen, jotka eivät ikinä toistu, mutta voivat silti jäädä todella merkittävinä ja ihanina muistoina mieleen. Joskus se on yhteydenpitoa harvakseltaan, mutta sen antoisemmin. Joskus se on hetken tiivistä ja harvenee. Joskus se on tapamaista harvakseltaan ja tapaamiset tiivistyy. 

Käytännön vinkkinä sanoisin, että parasta on yrittää hakea ystäviä niistä piireistä, jotka ovat eniten läsnä omassa arjessa. Yleensä se tarkoittaa työpaikkaa, opiskelupiirejä, harrastuspiirejä. Näin sen vuoksi, että näissä tilanteissa juuri ei tarvitse alkaa sopimaan uutta kohtaamista, vaan se tapahtuu luonnostaan. 

Itse olen saanut uusia ystäviä siten, että lähden mukaan aina, kun on mahdollista tavata näiden varsinaisten aktiviteettien ulkopuolella. Töissä aftereille, harrastuksen jälkipuinteihin, opiskelupiirien juttuihin. Lähden, vaikka ei jaksaisi tai kuten itsellä, opiskelupiirien jutut nyt ei niin kiinnostakaan. Koska siellä ihmiset vapautuu ja juttelee "varsinaisen asian" ulkopuolelta. Yleensä siellä löytyy myös ne joiden kanssa juttua löytyy enemmänkin.

Ja seuraavan kerran kun sitten töissä tms. tapaa näitä ihmisiä, on luotu pohjaa jutella enemmän ja rennommin ja todennäköisesti se joskus johtaa siihen "hei lähdetkö töiden jälkeen kahville". Ja kun se on kivaa ja rentoa, se johtaa siihen uuteen tapaamiseen tyyliin "olen menossa katsomaan keskiviikkona sen uuden näyttelyn X, lähdetkö mukaan?".

Hyviä neuvoja. Periaatteessa. Olet vain unohtanut sen yhden, aika oleellisenkin, asian, että kaikki listaamasi asiat vievät aikaa. Aika, jota ei haluta antaa muille, kuin niille jo hyviksi havaituille harvoille, tai "sille oikealle" - jota siis ei ole olemassakaan. Koska "sitä oikeaa" ei ole olemassa, kukaan ei edes vaivaudu yrittämään. Koska se vaatisi sitä aikaa...

Jatkanpa vielä tästä. Aivan, todellakin! Juuri niin, aikaa ja aktiivisuutta. Ja riskinottoa, eli saattaapa todellakin olla, että tulee tuhlattua aikaa. 

Tämä on kieltämättä mielestäni vähän jännä ristiriita: halutaan ystäviä, mutta välillä tuntuu, että ystävien hankkimiseen ei haluta panostaa kuitenkaan mitään.  Olen törmännyt tähän siten, että joku sanoo haluavansa ystäviä, mutta kuitenkaan ei koskaan minulta ota mitään kutsua vastaan, missä voisi ihmisiä tavata, koska ei ole silleen hänen juttunsa. 

Suoraan sanottuna ainut mikä kelpaisi, olisi lähteä mun kanssa jonnekin kahdestaan. Kyllähän sekin mulle käy, silloin kun käy = tiedän, että heidän mielestään liian harvoin. Se tuntuu minustakin kurjalta. 

Olen kerran saanut suorasukaisen ehdotuksen "panostaa enemmän oikeisiin ihmissuhteisiin", mikä tarkoitti, että harvennan "turhanpäiväisiä juoksuja" ja tapailen tätä ihmistä enemmän. Ikävä kyllä, se ei tainnut toimia toivotusti.

En tiedä miten tämän voisi kirjoittaa niin, että se ymmärrettäisiin. En tarkoita että on joku raja ennen ja jälkeen. Se oli esimerkkinä siitä, että jos ei ole ketään niin ei myöskään ole mahdollisuutta ylläpitää ystävyyttä. Se on yksin mahdotonta.

Lähden mukaan aina, kun on mahdollista tavata näiden varsinaisten aktiviteettien ulkopuolella.

Ja seuraavan kerran kun sitten töissä tms. tapaa näitä ihmisiä, on luotu pohjaa jutella enemmän ja rennommin ja todennäköisesti se joskus johtaa siihen "hei lähdetkö töiden jälkeen kahville". Ja kun se on kivaa ja rentoa, se johtaa siihen uuteen tapaamiseen tyyliin "olen menossa katsomaan keskiviikkona sen uuden näyttelyn X, lähdetkö mukaan?".

Kun ei johda. Olen käynyt työpaikkojen ja harrastuspiirien vapaamuotoisissa tapahtumissa yms. Periaatteessa on mukavaa muttei niistä jää mitään pitkäaikaisempaa. Ei kysellä myöhemminkään lähdetkö töiden jälkeen kahville tai entä jos lähdet mukaan sinne ja sinne. Kun työt tai harrastus loppuu niin samalla loppuu työ- tai harrastekavereiden olemassaolokin. Jokainen lähtee oman perheensä tai ystäväpiirinsä luo. Jos kysyn itse vastaus on joko kohteliaalla tekosyyllä kerrottu ei tai katsotaan joskus=ei ikinä.

Minun tärkeimmät ystävät ovat lapsuudesta ja nuoruudesta (jonnekin 22-v. asti). Oikeasti aikuisena olen saanut vain yhden hyvän ystävän lasten hiekkalaatikolta. Toki kavereita on löytynyt, mutta elämä on ollut liian kiireistä suhteen syventämiseen. 

"Kun ei johda. Olen käynyt työpaikkojen ja harrastuspiirien vapaamuotoisissa tapahtumissa yms. Periaatteessa on mukavaa muttei niistä jää mitään pitkäaikaisempaa. Ei kysellä myöhemminkään lähdetkö töiden jälkeen kahville tai entä jos lähdet mukaan sinne ja sinne. Kun työt tai harrastus loppuu niin samalla loppuu työ- tai harrastekavereiden olemassaolokin. Jokainen lähtee oman perheensä tai ystäväpiirinsä luo. Jos kysyn itse vastaus on joko kohteliaalla tekosyyllä kerrottu ei tai katsotaan joskus=ei ikinä."

Tulin lukemaan toivossa että juttu jatkuisi. Mä luin tuon niin, että sitä juttua pitää jatkaa siellä töissä ja muualla siinä aikaisemman tapahtuman jälkeen. Eli pitää yllä sitä tavoittua kivaa rentoa fiilistä. Ei niin, että  heti odottaa että tulee jotain kutsua tai alkaa itse kutsua.

Tunnistan tuon itsestäni. Käyn tapahtumassa ja sitten töissä vetäydyn siihen omaan kuplaani takaisin kun mua rennommat moikkailee aamulla ja hehettelee jotain tapahtumassa ollutta juttua. He selkeästi on jo bondannut kun mä taas hiljenen ja etäännyn.

Yksi työkaveri on tässä ihan ilmiömäinen. Hän tuli meille puoli vuotta sitten ja on jo saanut vaikka kuinka monta kaveria. Ajattelin että näiden perusteella nyt rohkaistun kyllä hänen seuraansa menemiseen ihan siellä töissä vaikka ruokiksella tms. Jos joku hän voisi olla tuommoinen että pyytää sit muakin jonnekin mukaan.

Itsellä vaikuttaa se, että ajattelen helposti ettei toinen halua oikeasti viettää aikaa kanssani vaan velvollisuudentunnosta tai kun ei ole parempaakaan tekemistä.

Vierailija kirjoitti:

"Kun ei johda. Olen käynyt työpaikkojen ja harrastuspiirien vapaamuotoisissa tapahtumissa yms. Periaatteessa on mukavaa muttei niistä jää mitään pitkäaikaisempaa. Ei kysellä myöhemminkään lähdetkö töiden jälkeen kahville tai entä jos lähdet mukaan sinne ja sinne. Kun työt tai harrastus loppuu niin samalla loppuu työ- tai harrastekavereiden olemassaolokin. Jokainen lähtee oman perheensä tai ystäväpiirinsä luo. Jos kysyn itse vastaus on joko kohteliaalla tekosyyllä kerrottu ei tai katsotaan joskus=ei ikinä."

Tulin lukemaan toivossa että juttu jatkuisi. Mä luin tuon niin, että sitä juttua pitää jatkaa siellä töissä ja muualla siinä aikaisemman tapahtuman jälkeen. Eli pitää yllä sitä tavoittua kivaa rentoa fiilistä. Ei niin, että  heti odottaa että tulee jotain kutsua tai alkaa itse kutsua.

Tunnistan tuon itsestäni. Käyn tapahtumassa ja sitten töissä vetäydyn siihen omaan kuplaani takaisin kun mua rennommat moikk

Jatkaa mitä? Sitäkö mitä siellä on juteltu ja tehty jo vuosikausia. Niitä vapaamuotoisia tapaamisia työaikojen ulkopuolellakin on ollut monia näiden vuosien aikana.

"Ja seuraavan kerran kun sitten töissä tms. tapaa näitä ihmisiä, on luotu pohjaa jutella enemmän ja rennommin ja todennäköisesti se joskus johtaa siihen "hei lähdetkö töiden jälkeen kahville". Ja kun se on kivaa ja rentoa, se johtaa siihen uuteen tapaamiseen tyyliin "olen menossa katsomaan keskiviikkona sen uuden näyttelyn X, lähdetkö mukaan?"

Kokeilin tuota. Siis ehdotin että käytäisi vaikka syömässä. Emme juuri ole puhuneet sen jälkeen. Jopa välttelevää käytöstä olen havaitsevinani.

Olen tullut siihen johtopäätökseen, että joko muut ihmiset ovat täysin vieraantuneet kaikesta sosiaalisesta kanssakäymisestä (esimerkiksi toiseen ihmiseen tutustumisesta) tai jokin minussa itsessäni suorastaan kuvottaa potentiaalisia kumppani-/ystävä-/tms ehdokkaita. Mikä tuo asia olisi, minulla ei ole aavistustakaan. Enkä tule sitä koskaan saamaan selville, sillä saan aina vain ja ainoastaan hiljaisuutta.