Oletteko huomanneet, mikä yhdistää vanhoja pariskuntia, jotka ovat olleet vuosikymmeniä yhdessä?

Mä väitän et saattasitte yllättyä monen sellasen ihmisen kohdalla jonka leimaatte tossukaks. Rauhallisuus kun ei ole synonyymi sille etteikö sitä tahtoa ole reippaastikki. Lisäks ihmiset on usein kotonaan aika erilaisia mitä ulkopuolisten kanssa

Ai. Minä kun luulin, että keskinäinen kunnioitus olisi se liima.

Miehestä on tullut samanlainen rouva kuin vaimostakin...

Pitkiä parisuhteita yhdistää se, että naiset ovat voimaantuneet miehen perceenreiån stråppäröimisestä, ja täten oppineet saamaan orgasmejå, ejaguloide stråppåristään!!!

Vierailija kirjoitti:

Näin se menee. Omat vanhempani, äidin vanhemmat ja nyt minä sekä puolisoni ollaan tästä oikein tyyppiesimerkkejä. Vahvat tahtonaiset löytäneet miehikseen tossun alle hakeutuvat nysväkkeet.

Ei nainen ole oikeasti vahva, jos ei kestä vahvaa miestä. t. vahvan miehen kanssa naimisissa oleva vahva nainen

Vierailija kirjoitti:

Pitkiä parisuhteita yhdistää se, että naiset ovat voimaantuneet miehen perceenreiån stråppäröimisestä, ja täten oppineet saamaan orgasmejå, ejaguloide stråppåristään!!!

Näin valitettavasti taitaa mennä, naisen täytyy nauttia miehen rassauksesta, että sitä jaksaa esim. 30 vuotta.

Miten tuo vahvuus käsitetään? Onko se toisen jyräämistä, mielipiteiden lyttäämistä, itse aina oikeassa olemista, jankkaamista minusta ei...

Vanhempani olivat naimisissa vuodesta 1960 vuoteen 2011, silloin isäni kuoli. Näin aikuisen lapsen silmin katsottuna heidän olisi pitänyt erota hetikohta naimisiin menon jälkeen. Isäni oli hyvin väkivaltainen ihminen. Äidillä oli kuitenkin joku ihme ajatus että 'perhe pitää pitää koossa ja se on vain kärsittävä.' No siinä sitten kärsittiin. Me lapset muutettiin kotoa heti kun pystyttiin, 16-17 vuoden ikäisinä. Oli huono omatunto äidin takia mutta toisaalta oli hänen oma päätös jäädä avioliittoon ja oli niin huolehtivainen isää kohtaan ja sanoi että eihän isä pärjäisi yksin, ei osaa laittaa ruokaa tai pestä vaatteita. En oikein tiedä mikä heitä yhdisti. Isän tarve olla huollettavana ja äidin tarve huoltaa? ja näitä kaikkia pahoinpitelyjä vuosikymmenien aikana ei kai sitten laskettu miksikään..

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani olivat naimisissa vuodesta 1960 vuoteen 2011, silloin isäni kuoli. Näin aikuisen lapsen silmin katsottuna heidän olisi pitänyt erota hetikohta naimisiin menon jälkeen. Isäni oli hyvin väkivaltainen ihminen. Äidillä oli kuitenkin joku ihme ajatus että 'perhe pitää pitää koossa ja se on vain kärsittävä.' No siinä sitten kärsittiin. Me lapset muutettiin kotoa heti kun pystyttiin, 16-17 vuoden ikäisinä. Oli huono omatunto äidin takia mutta toisaalta oli hänen oma päätös jäädä avioliittoon ja oli niin huolehtivainen isää kohtaan ja sanoi että eihän isä pärjäisi yksin, ei osaa laittaa ruokaa tai pestä vaatteita. En oikein tiedä mikä heitä yhdisti. Isän tarve olla huollettavana ja äidin tarve huoltaa? ja näitä kaikkia pahoinpitelyjä vuosikymmenien aikana ei kai sitten laskettu miksikään..

Näinhän se on ollut, ja varmaan on vieläkin lukemattomissa perheissä. Joskus jopa vaikka jälkikasvu lupaisi huolehtia äidistä taloudellisesti jos on "pakko olla naimisissa" rahan takia. Iso tekijä on myös häpeä siitä "antaa hakata itseään", tai ajatus siitä että ei uskota kun se kuitenkin "on niin lupsakka mies, yhteiskunnan tukipilari ja käy kirkossa..." Ja joskushan nämä sitten päättyy oikein ikävästi kun se väkivalta tarpeeksi kauan saa eskaloitua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olemme olleet yhdessä 37 vuotta. Eri osoitteissa jo 15 vuotta ja syystä. Emme ole nyhveröitä vaan päin vastoin. Kumpikin on voimakastahtoinen ja vanhemmiten se vielä korostuu. Kahvikupin paikka pitää tietää. Molemmat olimme työuramme aikana johtoasemassa ja nyt siitä pitää poisoppia.

 

Hyvä ratkaisu. Mikään ei ole kamalampaa kuin toisilleen jatkuvasti tiuskiva pariskunta

Mekin ollaan molemmat johtoasemassa, mutta ei me olla töissäkään tiuskivia johtajia. Vuorovaikutustaidot ovat vuosien myötä kehittyneet ja osataan myös neuvotella. Meille on tärkeää löytää parisuhteessa sellaisia ratkaisuja, että olemme molemmat niihin tyytyväisiä emmekä pyri vetämään köyttä molemmat omiin suuntiimme - sitä kyllä johtoryhmissä joutuu tekemään, mutta eihän se kivaa ole, onneksi ei sentään kotona tarvitse. Yhdessä ollaan oltu 30 vuotta mutta ei olla vielä eläkkeellä. Mietin, että ei kai tuolla edellisessä viestissä mainitulla, 37 v yhdessä olleella parilla ole kyseessä jonkinlainen keskinäinen valtataistelu? Voisi olla terapian paikka. Erillään asuminen voi olla vain ongelman lakaisemista maton alle. 

Kyky neuvotella ja sopia asioista  siten, että toinen ei vain päätä 'mitä tehdään ja hankitaan'. Yhteistyö, avunanto, anteeksianto, vajavuuksien sieto kummassakin - kukaan ei ole täydellinen.

Entäpä semmonen kun vaimo määrää mitä kaupasta saa ostaa.Toinen haluaa vähän hemmotella itseään vanhoilla päivillä, mutta ei, ei saa ku toinen nillittää vieressä.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani olivat naimisissa vuodesta 1960 vuoteen 2011, silloin isäni kuoli. Näin aikuisen lapsen silmin katsottuna heidän olisi pitänyt erota hetikohta naimisiin menon jälkeen. Isäni oli hyvin väkivaltainen ihminen. Äidillä oli kuitenkin joku ihme ajatus että 'perhe pitää pitää koossa ja se on vain kärsittävä.' No siinä sitten kärsittiin. Me lapset muutettiin kotoa heti kun pystyttiin, 16-17 vuoden ikäisinä. Oli huono omatunto äidin takia mutta toisaalta oli hänen oma päätös jäädä avioliittoon ja oli niin huolehtivainen isää kohtaan ja sanoi että eihän isä pärjäisi yksin, ei osaa laittaa ruokaa tai pestä vaatteita. En oikein tiedä mikä heitä yhdisti. Isän tarve olla huollettavana ja äidin tarve huoltaa? ja näitä kaikkia pahoinpitelyjä vuosikymmenien aikana ei kai sitten laskettu miksikään..

Ei noita 30-40-luvulla syntyneiden liittoja rakkaus yhdistä. Sen näkee helposti vanhainkodeissa, naiset ovat tosi katkeran oloisia ja miehet tyytyväisinä odottavat palveluita. Köyhyys ja naisen huono arvo aiheutti eivät naiset nähneet itsensä kuin miehen palvelijana.

Olen 57 vuotias kaunotar

Mieheni on komea tuuheat hiukset hyvä kroppa

Ikänsä 59

Ollaanko jotain vanhuksia?

Biletetään puolet vähemmän , enemmän kuntosalia, jumppaa  tilalle.

Ei lapsia, tehdään uraa

Ollaan oltu 35 vuotta rakkaudesta yhdessä

Nyt olen sit joku alistuva mumma ja mies joku kalju puppa???

No ei ole.  Tiedän monia vanhuspariskuntia, joissa ei kumpikaan ole tossun alla.   Varmasti ovat hankaluuksia käyneet läpi, mutta oleellista lienee, että ovat etsineet ratkaisuja yhdessä ja Keskustelleet, ottaneet vastuuta puolin ja toisin, sen sijaan, että etsisi vikoja toisesta, syyttelisi ja välttelisi omaa osuuttaan.  

Vierailija kirjoitti:

Sellaiset pariskunnat pysyvät pitkään yhdessä, jotka tekevät töitä yhdessä. Enkä tarkoita välttämättä mitään yhteistä yritystä (vaikka tämäkin käy), vaan sitä, että se perhe on se yhteinen juttu, jonka eteen tehdään hommia. Nämä hommat on siis konkreettisia, esim. perunamaa, halkotalkoot, kalastaminen, remontti, marjan keruu, yms. Maatila olisi aika luonteva tässä tapauksessa. Päämäärä on yhteinen, eikä kumpikaan kiukuttele naisten ja miesten töistä. Aikaa vastaan taistellaan. Se yhdistää ja tuo arvokkaita muistoja. Kaikki aina unelmoivat, että kun saisi vaan olla vapaalla, mutta oikeasti se merkitys elämään tulee kuitenkin niistä arjen taisteluista ja yhdessä tekemisestä. 

Tunnetko montakin tyytyväistä pariskuntaa jotka ovat pitkään pyörittäneet esim maatilaa yhdessä? Katson asiaa aika läheltä, ja voin kertoa, että monelle se on "pakko" pysyä yhdessä, ei niinkään valinta. Todella toksista vuorovaikutusta ja/tai alistamista liittyy näihin kuvioihin. Vanhemmat naiset näissä piireissä on opetettu alistumaan jo pienestä pitäen ja heille ei ole välttämättä kertynyt juurikaan eläkettä, omaisuudesta puhumattakaan.  Hankala silloin on lähteä, mutta ulkopuolisille saatetaan silti esittää että hyvin menee.

Vierailija kirjoitti:

Entäpä semmonen kun vaimo määrää mitä kaupasta saa ostaa.Toinen haluaa vähän hemmotella itseään vanhoilla päivillä, mutta ei, ei saa ku toinen nillittää vieressä.

Semmosta se on, kun erehtyy kitupiikin kanssa yhteen.

Vierailija kirjoitti:

Turvallisuushakuisuusen korostuminen eli raha-asiat pitää yhdessä. Ensin asuntolaina ja sitten kun se on maksettu ei haluta tehdä ositusta. Elintaso on parempi kun roikutaan yhdessä. Asunto on isompi ja paremmalla paikalla jne. Etenkin  pienempää eläkettä saavan kohdalla ero on ehdoton nou nou. Eli moni vanhempi nainen roikkuu vähän parempaa saavan miehen kyljessä. Mies taas voi roikkua esim maineen menetyksen pelossa. Kun ero on niin kunniaton ratkaisu. On sukulaisten ja muidenkin silmissä parempi ihminen kun pysyy nuorena solmitussa avioliitossa. Tällaisia reppanoita tunnen muutaman ja sitten on niitä jotka oikeasti sopivat hyvin yhteen ja ovat osanneet elää riittävän hyvää elämää viisaasti, jolloin ei ole ollut mitään tarvetta erota. Nämä ovat onnellisia pareja ja onnekkaita ihmisiä. Samoin heidän lapsensa ja lapsenlapsensa. 

Eli moni vanhempi nainen roikkuu vähän parempaa saavan miehen kyljessä.

Yhtälailla myös toisinpäin, mutta vähän eri syistä. Mies roikkuu naisessa kiinni. Eläkeläisissä on enemmän alkoholisteja kuin arvaakaan, ja sitä sukupolvea että etenkin miesten juomista ei ole katsottu pahalla. Vanhemmiten nämä miehet saattavat olla ihan täysin alkkiksia, kun ei työelämäkään pakota enää kulisseja pitämään. Asetelma on helposti niin päin, että sen alkkiksen ei kannata lähteä, tai se ei voi edes lähteä, kun ei kykene edes vuokratakuuta keräämään kasaan. Naiset näissä suhteissa ovat läheisriippuvaisia tai mahdollistajia. Epätervettä jokatapauksessa. 

Vierailija kirjoitti:

Miten tuo vahvuus käsitetään? Onko se toisen jyräämistä, mielipiteiden lyttäämistä, itse aina oikeassa olemista, jankkaamista minusta ei...

Oikeasti vahva, hyvän itsetunnon omaava ihminen ei koe tarvetta alistaa muita. 

Koiraihmiset ymmärtää kun vertaan... Koirissa vahvaluontoinen koira on sellainen, joka ei ärise tai pörise tai haasta turhasta, vaan tietää oman arvonsa muutenkin. Vahvalla ei ole mitään tarvetta alistaa muita, muut kunnioittaa sitä pelkästä vilkaisusta. (Mulla on ollut yksi tällainen koira ja se on sitten helppo. Näyttää hyvän mallin koko laumalle, miten ollaan ja mennään. )

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin se menee. Omat vanhempani, äidin vanhemmat ja nyt minä sekä puolisoni ollaan tästä oikein tyyppiesimerkkejä. Vahvat tahtonaiset löytäneet miehikseen tossun alle hakeutuvat nysväkkeet.

Ei nainen ole oikeasti vahva, jos ei kestä vahvaa miestä. t. vahvan miehen kanssa naimisissa oleva vahva nainen

Mikä sinusta on vahva?