Lue keskustelun säännöt.
En tykkää elämästä yhtään. Kaikki on raskasta ja väsyttävää. Kuin koko ajan vetäisi perässään kivirekeä.
25.07.2024 |
Tätä tämä on ollut jo vuosia. Etenkin nyt viime vuodet. Ei edes lapsia tai miestä, ei juuri ystäviä kun en jaksa edes pitää yhteyttä enää. En jaksaisi käydä töissäkään. Haluaisin itse asiassa vain kuolla, se on miltein oli päivittäin mielessä. Olisi ihanaa päästä pois, tätäkin jo vuosia miettinyt. N29v.
Ajattelin ehkä töistä varastaa insuliinikyniä ja mennä metsään.
Kommentit (79)
Vierailija kirjoitti:
Homer Simpson: alkoholi aiheuttaa ja ratkaisee kaikki elämän ongelmat.
Aivan sama, enää ei maistu vaan oma kiintiö on täynnä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päätä, että otat yhteyttä johonkin ystävääsi. Tehkää jotain yhdessä. Saat ajatuksesi hetkeksi irti arkipäivän kuvioista.
Olen lääkinnyt itseäni elämäni aikana paljon alkoholilla. Kuitenkin nykyään sekään ei tehoa. Lähinnä vain voimistaa negatiivisia tunteita. Seuraava päivä on helvettiä kun on juonut. Ei tämä elo ole selvinpäinkään mitenkään mielekästä mutta edes siedettävämpää kuin krapulassa. -ap
Vierailija kirjoitti:
En jaksa edes hakea apua enää. Samantekevää sekin. Taidan olla luovuttanut ja hyväksyä ettei tästä elämästä mitään ihmeellisempää sitten muotoutunut. Onneksi joillakin menee mukavammin ja sitä vilpittömästi toivonkin. -ap
Mikä on "ihmeellisempää"? Mitä olisit halunnut elämältäsi, jotta olisit kokenut sen ihmeellisenä?
Itse teen tylsää ja kuormittavaa työtä, mutta se on ihan samantekevää. Minusta ei koskaan tule luultavasti mitään ihmeellisempää ja elämänikin on aika tavallista: on perhe, mökkeilyä ja matkailua parin vuoden välein, kun rahatilanne sallii. Mutta itselleni arjessa iloa tuovat läheiset, musiikki, hyvä ruoka, kirjat, sarjat, sauna, lenkkeily, aurinko, kukat, puutarha, remontointi jne. Ei elämän tarvitse olla sen ihmeellisempää. Pelkkä ulos meno, nurmikolle makaaminen ja liikkuvien pilvien katselu saa itseni onnelliseksi: miten kaunis maailma ja miten pieni olen. Se on huojentava ajatus siten, etteivät työhuolet tms. sitten enää tunnukaan niin isoilta.
Kaksi läheistäni on tappanut itsensä. Läheiset eivät toivu siitä koskaan, eikä elämä ole heille enää koskaan samanlaista ja samalla tavalla hyvää. Älä tee sitä.
Ennen kuin lopetat itsesi niin kannattaa kääntää sellainen kortti, että myyt kaiken ja ostat lentolipun jonnekin. Elämänilo saattaa löytyä helpostikin ja jos ei löydy niin oletpa kokeillut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Päätä, että otat yhteyttä johonkin ystävääsi. Tehkää jotain yhdessä. Saat ajatuksesi hetkeksi irti arkipäivän kuvioista.
No olen pakottanut itseäni näkemään ystäviä, äitiä, sisaruksia, mennyt ryhmässä metsään, leiponut kakkuja itselle ja läheisille. Vaikka mitä tässä on yritetty tehdä että muka tuntisin oikein elämänvoiman virtaavan kehossa ja muistaisin miltä tuntuu olla elämänhaluinen. Pöh. Väsyttänyt ja ahdistanut vain enemmän.
No, sentään paranin hetkeksi sen verran että ylipäätään jaksoin mennä ja tsempata. On kausia kun en kertakaikkiaan pysty mihinkään ja olen saikulla.
Nyt olen pakottanut itseni elämän imuun mukaan mutta ei se minun tyhjiöön ole auttanut. Lähinnä vain varmistunut ajatus siitä, että mitä täällä tekee.
-ap
Minulla sama tunne. Elämä on kuin lentohiekassa kävelyä, vaikka kuinka pyristelee uppoaa aina vain syvemmälle. Itselläni sentään on puoliso, joka rehellisesti sanottuna pitää minut täällä ettei tarvitse miettiä sitä viimeistä ratkaisua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhu töissä pääset hoidon' piiriin sairauslomaa. Kyllä elämä kantaa joku päivä huomaat että selvisit tästä kaikesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa edes hakea apua enää. Samantekevää sekin. Taidan olla luovuttanut ja hyväksyä ettei tästä elämästä mitään ihmeellisempää sitten muotoutunut. Onneksi joillakin menee mukavammin ja sitä vilpittömästi toivonkin. -ap
Mikä on "ihmeellisempää"? Mitä olisit halunnut elämältäsi, jotta olisit kokenut sen ihmeellisenä?
Itse teen tylsää ja kuormittavaa työtä, mutta se on ihan samantekevää. Minusta ei koskaan tule luultavasti mitään ihmeellisempää ja elämänikin on aika tavallista: on perhe, mökkeilyä ja matkailua parin vuoden välein, kun rahatilanne sallii. Mutta itselleni arjessa iloa tuovat läheiset, musiikki, hyvä ruoka, kirjat, sarjat, sauna, lenkkeily, aurinko, kukat, puutarha, remontointi jne. Ei elämän tarvitse olla sen ihmeellisempää. Pelkkä ulos meno, nurmikolle makaaminen ja liikkuvien pilvien katselu saa itseni onnelliseksi: miten kauni
Ei tällaiseen jaksaisi edes kommentoida. Tarkoitat hyvää mutta tiedätkö mitä se on kun ihmiseltä katoaa täysin elämänhalu?
Yksinkertaisesti ei mikään sytytä. Nuokin jos minulla olisi mitä sinulla niin en jaksaisi, tuossa on todella paljon kaikkea. Väsyn pelkästä ajatuksesta.
Se tässä juuri ottaa päähän. On niin uupunut ja väritön, ettei vain innostu mistään. Pelkästään elämänilo ja halu on ihmeellistä, se energia ja elinvoima minkä siitä voi saada.
Mutta kun ei vain ole mitään. Kuin aivojohtimet olisi sammuneet osittain. Olisi sulakkeet päästä poksahdelleet. Elämän näkee mutta sen sisällä ei ole vaan kuin katsoisi vain jotain elokuvaa sivusta ja ihmettelisi miten nuo ihmiset tekevät tuon kaiken ja miksi.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
AP on selkeästi masentunut. Hae apua, masennus paranee kyllä aikanaan
Lopettakaa ton masennus sanan viljely. Ihan oikeesti. Ihan kun tosta vaa haetaan apua ja parannutaan. Ei masennus oo sairaus. Se on oire että ympäristö ei tarjoa tarpeeksi.
Suomessa nää "masennus" jutut on niin medialisoituneita.
Äläkä ainakaa mihkää terapiaan tai lääkäriin mee. Ne ei tajua mitään mistään.
Etsi ite juttuja ja asioita, tutki. Äläkä ala harrastaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa edes hakea apua enää. Samantekevää sekin. Taidan olla luovuttanut ja hyväksyä ettei tästä elämästä mitään ihmeellisempää sitten muotoutunut. Onneksi joillakin menee mukavammin ja sitä vilpittömästi toivonkin. -ap
Mikä on "ihmeellisempää"? Mitä olisit halunnut elämältäsi, jotta olisit kokenut sen ihmeellisenä?
Itse teen tylsää ja kuormittavaa työtä, mutta se on ihan samantekevää. Minusta ei koskaan tule luultavasti mitään ihmeellisempää ja elämänikin on aika tavallista: on perhe, mökkeilyä ja matkailua parin vuoden välein, kun rahatilanne sallii. Mutta itselleni arjessa iloa tuovat läheiset, musiikki, hyvä ruoka, kirjat, sarjat, sauna, lenkkeily, aurinko, kukat, puutarha, remontointi jne. Ei elämän tarvitse olla sen ihmeellisempää. Pelkkä ulos meno, nurmikolle makaaminen ja liikkuvien
Et vastannut kysymykseeni siitä, että mikä tekisi elämästäsi ihmeellisempää. Imartelet itseäsi, kun kuvittelet, ettei kukaan muu voi tietää, minkälaista on menettää elämänilo. Olen ollut masentunut ja myös pahasti uupunut. Lisäksi, kuten kerroin, menettänyt kaksi läheistäni itsemurhan vuoksi ja seurannut läheltä heidän kamppailuaan mielenterveysongelmien ja masennuksen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jahas, lainaukset ei toimi oikein.
Soita 112 ja kerro sinne, mitä kirjoitit tänne. Saat apua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lakkaa juonittelemasta, kaikilla ihmisillä on huonompia ja parempia aikoja. Kannattaa muistaa, että ne ajat tosiaan vaihtelevat, myös että itse jokainen on vastuussa elämästään, myös tunteistaan. Turhaa ei kehoteta menemään kävelylle, nukkumaan tarpeeksi, välttämään päihteitä, välttämään nopeita hiilihydraatteja, käyttäytymään hyvin ja ajattelemaan positivisesti. Kannattaa yrittää tähyillä, missä se paras ystävä on, nimittäin oma itse.
No ei tosiaan ole kaikilla niitä parempia aikoja ikinä. Ihan sama kuinka paljon kävelee, liikkuu, lenkkeilee, ulkoilee ja nukkuu sekä on absolutisti niin ei tämä elämä paremmaksi muutu. Eikä auta vaikka on aina ystävällinen ja mukava live-elämässä muille ihmisille, avaa oven rollaattorin kanssa kulkevalle ja moikkaa naapureita.
Sitä on vaan pysyvästi jumissa tässä tietyllä tavalla paikalleen jumahtaneessa elämässä jossa ei ole minkäänlaista mieleistä eikä mielekästä sisältöä eikä mikään pyrkimys tilanteen muuttamiseksi tuota toivottua tulosta vaan yleensä pilaa vielä jotain muutakin. Ja jos ei muuta niin vie ainakin mielentilan matalaksi eikä seuraavalla kerralla enää löydykään samanlaista tarmoa uuden yrittämiseen koska tietää jo kokemuksesta, että tyhjän saa pyytämättäkin ja ihan turhaan energian haaskaamista se vain on.
ei ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa edes hakea apua enää. Samantekevää sekin. Taidan olla luovuttanut ja hyväksyä ettei tästä elämästä mitään ihmeellisempää sitten muotoutunut. Onneksi joillakin menee mukavammin ja sitä vilpittömästi toivonkin. -ap
Mikä on "ihmeellisempää"? Mitä olisit halunnut elämältäsi, jotta olisit kokenut sen ihmeellisenä?
Itse teen tylsää ja kuormittavaa työtä, mutta se on ihan samantekevää. Minusta ei koskaan tule luultavasti mitään ihmeellisempää ja elämänikin on aika tavallista: on perhe, mökkeilyä ja matkailua parin vuoden välein, kun rahatilanne sallii. Mutta itselleni arjessa iloa tuovat läheiset, musiikki, hyvä ruoka, kirjat, sarjat, sauna, lenkkeily, aurinko, kukat, puutarha, remontointi jne. Ei elämän tarvitse olla sen ihmeellisempää. Pel
En ole sitä mieltä, etteikö kukaan "muu" tiedä tai pysty samaistumaan mutta meidän ajatusmaailmamme ei kohtaa.
Tiedän, että tarkoitat hyvää enkä halunnut loukata sinua. Ehkä sitten provosoiduin jostain ja toin asiani töykeällä tavalla esiin. Anteeksi.
No mutta kuitenkin. Se ihmeellinen olisi se, että heräisin tästä oudosta tilasta ja saisin kokea vielä rakkautta. Koen valitettavasti kuitenkin, etten jaksa sinnitellä enää vuosia ja vuosia näiden asioiden äärellä ja tiedostan että minun tulisi itse parantaa itseni. -ap
Mikä estää miehen saamista? Nainenkin voi olla aloitteellinen. Siinä en menetä mitään tai ainakin voit näyttää vihreää valoa sinua kiinnostaville miehille. Ainakin minä rohkaistun helpommin jos nainen antaa siihen signaalia ja mahdollisuuden. Nyt pää pois pensaasta ja avarammille vesille.
Vierailija kirjoitti:
Mikä estää miehen saamista? Nainenkin voi olla aloitteellinen. Siinä en menetä mitään tai ainakin voit näyttää vihreää valoa sinua kiinnostaville miehille. Ainakin minä rohkaistun helpommin jos nainen antaa siihen signaalia ja mahdollisuuden. Nyt pää pois pensaasta ja avarammille vesille.
Olen 34 nainen. Miehet on aina kovasti tykänneet musta mut vain hengailu siskona. Olen ollut useita kertoja ihastunut ja jopa rakastunut mutta en ole koskaan kelvannu miehille.
Aina ne vaa " ei oo fiilistä en oo seurustelutyyppiä".
Kyl sit muiden kaa heti perustetaan perhettä ja yhdessä ne tekee kaikkea.
Tavallaan ymmärrän sinua ja kirjoittamaasi, etenkin tänään koska päivä on ollut kamala jaon ollut vaikea olla itseni ja muiden kanssa ja koko maailmassa.
Kirjoitat oloasi ja tuntemuksiasi auki todella hyvin, jopa taiteellisesti. Voisiko kirjoittamisessa ollakin se juttu, joka avaa sen "elämänenergian" lukon? Sinulla voisi olla siihen lahja!
Olet vielä nuori, älä luovuta. Lähetän sinulle valoa jos haluat sen ottaa vastaan - jostain rivien välistä tunsin että kyllä sinulla vielä jossain sisimmässäsi piileksii kipinä elämään. Sen ei tarvitse olla sellainen kuin miltä muiden kipinä näyttää - suorittamista ja puutarhanhoitoa - vaan se voi olla jotain muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP on selkeästi masentunut. Hae apua, masennus paranee kyllä aikanaan
Lopettakaa ton masennus sanan viljely. Ihan oikeesti. Ihan kun tosta vaa haetaan apua ja parannutaan. Ei masennus oo sairaus. Se on oire että ympäristö ei tarjoa tarpeeksi.
Suomessa nää "masennus" jutut on niin medialisoituneita.
Äläkä ainakaa mihkää terapiaan tai lääkäriin mee. Ne ei tajua mitään mistään.
Etsi ite juttuja ja asioita, tutki. Äläkä ala harrastaa.
Mitä sinä horiset? Nytkö se on ympäristön eli muiden ihmisten vika, että joku ei nauti elämästään. Oletko koskaan edes nähnyt läheltä, mitä se masennus on?
Minä olen, ja se on just tuota mitä AP kertoo, ja se on SAIRAUS
Niinpä. Lisäksi tässä hajamielisyydessä alkaa hirvittää se, että oikeasti sairastuisi johonkin muistisairauteen. Kuka yksinelävää ja yksinäistä lapsetonta silloin auttaa? Tuo huoli on itseasiassa enää se ainoa tunne mitä tunnen, muuten kaikki on evvk vaikka kuollakaan en, ainakaan vielä, halua.