mies alkaa muutamien ensimmäisten tapaamisten jälkeen huomauttelemaan käytöksestäni?
Olen käynyt muutaman kerran treffeillä miehen kanssa ja en oikein ota hänestä selvää. Hän on toisaalta hyvin älykäs ja haluaa keskutstella paljon tunteista, mutta on samalla melko vaativa. Huumorintajumme ei myöskään kohtaa ollenkaan ja oloni on todella ristiriitainen ja hämmentynyt.
Yksillä treffeilä hän mm "esitti" minua liioitellen kertomassa erästä hänelle aiemmin kertomaani kokemustani ja sen piti ilmeisesti olla vitsi, mutta se tuntui lähinnä loukkaavalta. Eräs pe ilta hän soitti minulle ja kun en ollut vastannut puhelimeen (olin kaupassa), niin lähetti heti viestin jossa "vitsaili" että olenko lähtenyt bilettämään. Jos olen kysynyt mitä hän haluaisi tehdä kun suunnittelemme seuraavaa näkemistä, vastaus on voinut olla ilmeisesti vitsillä että haluaa katsella kun tanssin. Mielestäni tämä on vain creepyä eikä vitsiä, ja mieleen tulee että joku tosi osuus siellä on takana.
Toinen asia joka on saanut minut miettimään on se, että hän on jo nyt huomautellut käytöksestäni. Ymmärrän, että en ole täydellinen ja haluan selvittää asian, jos olen loukannut toista, mutta tuntuu, että standardi on melko kova. Kerran hän avautui minulle tuntemuksistaan meidän suhteestamme ja kun reagoin "väärin", tämä johti pitkään keskusteluun siitä miten toisen tunnekokemus tulee ottaa vastaan. Kehityn mielelläni ihmisenä ja pyysin anteeksi, mutta aivan alkuvaiheessa tutustuessa on minusta aika paljon odottaa heti että toinen osaa reagoida juuri oikealla tavalla, enkä itse haluaisi vielä käyttää energiaa ns. kehityskeskusteluihin. Jos en ole aivan hereillä keskusteluissa/tavatessa tai en osaa olla tarpeeksi avoin/huomiova, niin saan kuulla siitä, mutta tämä kaikki tapahtuu niin että hän korostaa että kaikki tekevät virheitä ja tärkeintä on että on haavoittuvainen, mikä saa pääni entistä enemmän sekaisin.
Vastaavia tapahtumia on ollut muitakin ja en tiedä onko hänessä joku kontrolloiva puoli vai olenko vain tulossa hulluksi ja ylianalysoin. Tai ehkä olen itse liian karkea ja kypsymätön, en tiedä onko vika minussa vai onko tämä vain täysin väärä ihminen minulle. En ole aiemmin tottunut tällaiseen kaiken analysointiin yhdessä.
Kommentit (296)
Ap, kerro joko laitoit poikki ja miten kävi?
Narsistiin toimii nimenomaan se, että sanoo olevansa vähempi arvoinen. Narsistin arvolle ja seuraan ei todellakaan sovi joku maan matonen, itseään vähättelevä tai muuten epäkelpo narsistin egoa nostamaton ihminen.
Tämähän on naisilla normaalia. Pienen hetken alkuun kaikki on aivan ihanaa ja sitten alkaa huomauttelut eri asioista enenevissä määrin.
Ap, jätitkö miehen? Jos, niin miten meni?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla myös kokemusta ko. miestyypistä. Tää mies mm. sanoi edellisestä suhteestaan miten oli mukava päästä "isäpuolen rooliin". No eihän siinä mitään, mut kun toi suhde oli kestänyt puoli vuotta eivätkä asuneet yhdessä. Ihmettelin sillon että eikai nyt puolessa vuodessa mitään vanhemman roolia saa.
Pahinta näissä on se, että nämä tyypit sanovat että "kyllä mä ymmärrän jos olet eri mieltä/ sano vain rohkeasti jos..../haluan että olet oma itsesi" Ja sit kuitenkin se käytös kertoo jotain ihan muuta.
Tuollaisesta jalomielisestä pomoasemoitumisesta on normaalius kaukana. Sama kuin nämä herrasmiehet, jotka suhteen alkajaisiksi maalailevat taivaanrannan barbinväriseksi ja julistavat, miten en koskaan voisi lyödä sinua. No oho. Tavalliselle ihmiselle ei tule mieleenkään mitkään lyömiset, jolloin niistä ei tarvitse myöskään negaationa puhua.
Juu, jos joku alkaa puhua, ettei petä, lyö tms. Juoskaa!
Miksi mulle tuli mieleen se mies joka ta pp oi työkaverinsa parkkikselle työpäivän jälkeen oliko tuusulassa ja jota poliisit etsi päiväkausia?
Vierailija kirjoitti:
Miksi mulle tuli mieleen se mies joka ta pp oi työkaverinsa parkkikselle työpäivän jälkeen oliko tuusulassa ja jota poliisit etsi päiväkausia?
Mikä tää tapaus nyt sitten on? Eikö tekijä saatu kiinni ja istuu jo linnassa?
Vierailija kirjoitti:
Narsistiin toimii nimenomaan se, että sanoo olevansa vähempi arvoinen. Narsistin arvolle ja seuraan ei todellakaan sovi joku maan matonen, itseään vähättelevä tai muuten epäkelpo narsistin egoa nostamaton ihminen.
Höpö höpö taas. Narsistit juuri kerää hovia ympärilleen näistä matosista, eihän ne edes huomaa näitä oikeasti kun ovat niin itsensä lumoissa. Itseään arvostavat ihmiset osaavat terveellä tavalla puolustaa itseään, arvoaan ja rajojaan, eivätkä lähde mukaan mihinkään palvontaan. Narsistin kanssa ei tarvitse alkaa pelailemaan mitään, parasta vain itse toimia aikuisesti, asiallisesti omat rajat asettaen.
Vierailija kirjoitti:
Miksi mulle tuli mieleen se mies joka ta pp oi työkaverinsa parkkikselle työpäivän jälkeen oliko tuusulassa ja jota poliisit etsi päiväkausia?
Miten tämä nyt liittyy tähän`?
Vierailija kirjoitti:
Ap, olet keskellä narsistin värväystilannetta (enlusted). YouTubesta löytyy hyviä videoita aiheesta.
Lisäksi todellisuuttasi on alettu muuttamaan.
Narsistin värväystilanne?? Enpä ole aiemmin moista sanaa kuullut käytettävän tässä tilanteessa. Eikö se alku ole love bombing? Toisaalta, ap:n ukko on aika surkea tässä, nimittäin uhrihan saadaan siihen koukkuun olemalla alussa mielin kielin. Sitähän tuo ap:n ukko ei siis ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi mulle tuli mieleen se mies joka ta pp oi työkaverinsa parkkikselle työpäivän jälkeen oliko tuusulassa ja jota poliisit etsi päiväkausia?
Miten tämä nyt liittyy tähän`?
Ehkä siten, että tuolle henkilölle tulee mieleen tällainen sairas ihminen ylipäänsä. Joka voi kyetä vaikka mihin.
Kesäyössä löydät kyllä jonkun mukavan!