Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Puolison kyvyttömyys muutoksiin tuhoaa omankin elämän

Vierailija
20.07.2024 |

Olen ollut puolisoni kanssa yhdessä viitisen vuotta. Suhde itsessään on ihan hyvä, mutta ongelmana on se että puolisollani on täydellinen muutoksen kammo ja hän ei uskalla tehdä mitään siitä johtuen. Tästä syystä olen esim menettänyt hyvän työpaikan, koska se olisi edellyttänyt muuttoa muualle ja puolisoni ei sitä halunnut. Lisäksi moni muukin asia on todella vaikeaa. Moni unelma alkaa valua käsistä pois, koska mitään ei voi tehdä koska toinen ahdistuu eikä kestä muutosta. Minä itse en jaksaisi kököttää samassa paikassa vuodesta toiseen, haluan muutosta ja jopa pientä riskiä, kuolen muuten pystyyn. Nämä vuodet on menneet näinkin, mutta nyt tuntuu että on pakko päästä toisaalle. Esim muutto ulkomaille olisi ihan mahdollinen töidenkin puolesta, kunnon elämänmuutos, mutta taas se osuu tuohon että toinen ei halua.  

Eroko tässä on sitten ainoa vaihtoehto? En haluaisi sitäkään. Mutta en halua olla vuodesta toiseen samassa asunnossa, samalla paikkakunnalla, samassa työssä. On pakko päästä liikkeelle. Olen lapsesta lähtien tottunut nopeisiin liikkeisiin, vanhemmat muuttivat työn perässä usein ja sopeuduin nopeasti. Se jäi veriin. Puolisoni on taas asunut koko lapsuutensa samassa omakotitalossa, samat rutiinit on toistuneet koko ajan ja mikään ei ole muuttunut. Olemmeko sitten liian erilaisia ihmisinä? Hän ei halua tai kykene tulemaan yhtään vastaan, vaikka minä olen itse niin tehnyt.

Kommentit (158)

Vierailija
81/158 |
20.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

oisko kannattanu valita liberaali ja sivari mieheksi mieluumminkin. Ovat paljon joustavempia.

Vierailija
82/158 |
20.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

oisko kannattanu valita liberaali ja sivari mieheksi mieluumminkin. Ovat paljon joustavempia.

Läheisriippuvaisia vaan. Ja osa sarjapettäjiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/158 |
20.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Autistinen isäni on samanlainen, diagnoosi tuli vasta 60 vuotiaana. Samat ruoat piti olla aina yms. Kannattaa tutustua aiheeseen. Autismista ja autismin kirjosta yleensä väärä käsitys ihmisillä, sen takia ei osata tunnistaa. 

Vierailija
84/158 |
20.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Ulkomaita on aika erilaisia, ei niitä voi niputtaa yhteen. Esimerkiksi useimmissa Euroopan maissa ei kyllä joudu kadulle jos sairastuu. Kaikki eivät myöskään välttämättä kaipaa metsää asuinpaikassaan ja palkka- sekä elintaso voi olla myös paljon parempi kuin Suomessa. Riippuu ihan siitä minne pääsisi, mitä itse haluaa jne. kannattaako vai ei ja onko huonompaa vai parempaa. Omat ulkomaanmuuttoni ovat olleet parannus."

 

En saanut lainattua joten kopioin tekstin mikä joku vastasi. Nimenomaan Euroopan maa kyseessä. Ei pohjoismaat mutta sivistysvaltio Euroopassa. Ei siellä ole sellaista perusturvaa kuten Suomessa. Jos et kykene töihin ei ole varaa maksaa huimia vuokria ja joudut kadulle. Vuokrat on päätähuimaavia siellä mistä sukulaiseni muutti pois. Niin kauan kun terveyttä on ja kykenet töihin ei ole ongelmia mutta voiko siihen luottaa että aina pärjää? 

Vierailija
85/158 |
20.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

oisko kannattanu valita liberaali ja sivari mieheksi mieluumminkin. Ovat paljon joustavempia.

Läheisriippuvaisia vaan. Ja osa sarjapettäjiä.

Autisteja suurin osa, jotka ei kykene muutoksiin elämässään.

Vierailija
86/158 |
20.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei se mitään pelkoa ole, ettei ole mielenkiintoa muutella alvariinsa. On ihan normaalia asua yhdessä paikassa ja olla tyytyväinen siihen.

Eipä se ole muotia tänä päivänä, kun on pätkätyöllisyyttä ja kansalaisilta odotetaan sitä oma-aloitteisuutta muuttaa ja muuttua.

Ei kyllä tältä päivältä kuulosta tuo ihanne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/158 |
20.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Autistinen isäni on samanlainen, diagnoosi tuli vasta 60 vuotiaana. Samat ruoat piti olla aina yms. Kannattaa tutustua aiheeseen. Autismista ja autismin kirjosta yleensä väärä käsitys ihmisillä, sen takia ei osata tunnistaa. 

Onko lievässä autismissa mitään mahdollisuuksia kehittymiseen vai onko se aina vaan sitä samaa loppuun saakka?

Ihan aiheen vierestä menee kyllä nyt, mutta kiinnostaa jos jollakin on kokemuksia aiheesta.

Vierailija
88/158 |
20.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

oisko kannattanu valita liberaali ja sivari mieheksi mieluumminkin. Ovat paljon joustavempia.

Läheisriippuvaisia vaan. Ja osa sarjapettäjiä.

Autisteja suurin osa, jotka ei kykene muutoksiin elämässään.

Jos on elämäänsä täysin tyytyväinen, niin miksi ihmeessä pitäisi muuttaa? Ihan vaan muuttamisen iloksi pitäisi muuttaa ettei toiselle tule paha mieli?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/158 |
20.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mikä mt-diagnoosi sinulla on? 

Mikä diagnoosi oli Kolumbuksella kun halusi tutkia muitakin kun kotinurkkia ja tuli siinä sivussa löytäneeksi uuden mantereen?

Uteliaisuus ja vaihtelunhalu ei ole mt-diagnoosi. 

Vierailija
90/158 |
20.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän elämään muutokset kuuluu. Niitä tulee vääjäämättä.

Jotenkin tuntuu, että olet levoton ja sinulla on paha olla. Luulet, että ulkoiset jatkuvat muutokset auttavat sisäiseen pahaan oloon. Ei auta.

Kun sisällä on hyvä olo, on sama missä asuu. Toki muuttaakin voi.

Ongelmia ei voi paeta muuttamalla, ne seuraavat mukana. 

Toistaa lapsuuden malleja. Pakenee.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/158 |
20.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autistinen isäni on samanlainen, diagnoosi tuli vasta 60 vuotiaana. Samat ruoat piti olla aina yms. Kannattaa tutustua aiheeseen. Autismista ja autismin kirjosta yleensä väärä käsitys ihmisillä, sen takia ei osata tunnistaa. 

Onko lievässä autismissa mitään mahdollisuuksia kehittymiseen vai onko se aina vaan sitä samaa loppuun saakka?

Ihan aiheen vierestä menee kyllä nyt, mutta kiinnostaa jos jollakin on kokemuksia aiheesta.

Toki voi pohtia mikä diagnoosi ap:lla ja hänen vanhemmillaan  on. Jatkuvaa muuttoa paikasta toiseen, kun muuten tylsistyy. 

Silloin kannattaa valita samalla lailla levoton kumppani, joka ymmärtää että omaa kotia ei tule olemaan vaan vaihdetaan jatkuvasti vuokra-asunnosta toiseen kaupunkien, maiden ja työpaikkojen vaihtuessa. Harvan ihmisen työpaikka joustaa tuolla tavoin. Mutta ap miettiikin vain itseään ja omia tarpeitaan muutokseen.

-ohis

Vierailija
92/158 |
20.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Autistinen isäni on samanlainen, diagnoosi tuli vasta 60 vuotiaana. Samat ruoat piti olla aina yms. Kannattaa tutustua aiheeseen. Autismista ja autismin kirjosta yleensä väärä käsitys ihmisillä, sen takia ei osata tunnistaa. 

Kauheita riippakiviä ja robotteja. Sieluttomia ja usein hyvin konservatiivisia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/158 |
20.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinulla on yksi elämä. Ala elää ja jätä se riippakivi!  Tottakai ensin teet selväksi että sinä lähdet ja jos hän ei mukaan suostu lähtemään niin sitten vaan lusikat jakoon. Ei näitä heikkopeikkoja jaksa koko elämää perässä vetää.... Kokemusta on itselläkin!  

Vierailija
94/158 |
20.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä mt-diagnoosi sinulla on? 

Mikä diagnoosi oli Kolumbuksella kun halusi tutkia muitakin kun kotinurkkia ja tuli siinä sivussa löytäneeksi uuden mantereen?

Uteliaisuus ja vaihtelunhalu ei ole mt-diagnoosi. 

ADHD kenties.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
95/158 |
20.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikään ei ole niin suuri tragedia kuin oman elämänsä elämättä jättäminen. Näin totesi eräs terapeuttini aikanaan ja oikeassa oli.

Jos ei puoliso halua muuttua, eikä halua siihen apua hakea niin aika vähiin jää vaihtoehdot. Joudut ehkä nostamaan kytkintä. Vertailen vaihtoehtoja ja keskustele. Jos ei muutu vuodessa, niin aika selvä peli.

t. M50

Vierailija
96/158 |
20.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä mt-diagnoosi sinulla on? 

Mikä diagnoosi oli Kolumbuksella kun halusi tutkia muitakin kun kotinurkkia ja tuli siinä sivussa löytäneeksi uuden mantereen?

Uteliaisuus ja vaihtelunhalu ei ole mt-diagnoosi. 

ADHD kenties.

Joka ei ole mt-diagnoosi. 

Vierailija
97/158 |
20.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sama ongelma aina mies on tyytyväinen elämäänsä ja onnellinen niin naista se ahdistää ja nainen vaatii muutoksia että miehen tyytyväisyys ja onnellisuus vaihtuu pahoin vointiin.

Naisille se on jotenkin myrkkyä kun mies on onnellinen.

Nyky naisenkanssa parisuhteen muodostaminen on aika mahdotonta kun nykynainen ei kykene yhteistyöhön ja on todella itsekäs kun vaatii että kaiken pitää aina mennä niin kuin nainen haluaa

Mulle kävi noin. Muistan kuinka onnellinen olin kun suhteesta oli vihdoin tullut sellainen, josta olin aina haaveillut. Muutama kuukausi tämän jälkeen puoliso pudotti pommin ja sanoi, ettei ollut koskaan ollut suhteeseen täysin tyytyväinen vaan oli miellyttänyt minua koska arveli minun muuttuvan. 

Minulle se tuli täysin yllätyksenä ja se oli valtava pettymys kun en kelvannutkaan sellaisena kuin olin. Nyt suhde on puolisolle taas mieleisempi, mutta itse kärsin nykyisestä tilanteesta hitusen ja kaipaan niitä aiempia aikoja. Erotakaan en halua kun häntä rakastan.

Vierailija
98/158 |
20.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä mt-diagnoosi sinulla on? 

Mikä diagnoosi oli Kolumbuksella kun halusi tutkia muitakin kun kotinurkkia ja tuli siinä sivussa löytäneeksi uuden mantereen?

Uteliaisuus ja vaihtelunhalu ei ole mt-diagnoosi. 

ADHD kenties.

Joka ei ole mt-diagnoosi. 

Mutta B-klusterit häiriöt ovat. Nih!

Vierailija
99/158 |
20.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Naisille on yleistä olla tyytymätön siihen, mitä on. Aina pitää olla jotain muuta. Pätee niin verhoihin kuin miehiin.

Tämä on ihan totta. Puoliso on jatkuvasti tyytymätön kaikkeen, vaikka ollaan tehty suurin osa asioista hänen toiveidensa mukaan.

Vierailija
100/158 |
20.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Loppuviimeksi tuohon on helppo ratkaisu. Mietit tarkkaan kumpaa haluat enemmän; Olla puolisosi kanssa jolloin sopeudut ns.tylsään elämänmenoon etkä katkeroidu. Tai eroat ja teet niitä äkkinäisiä liikkeitä.

Ei kukaan pysty eikä kykene ratkaisemaan asiaa puolestasi. Kumpi painaa vaakakupissa enemmän: hyvän puolison kanssa eläminen mutta sopeudut hänen elämäntyyliinsä (ja siis katkeroitumatta) vai erota ja elää haaveilemallasi tavalla. Kumpiko päätös tekee sinut tyytyväisemmäksi.

Ap on jo katkeroitunut. Se tulee hyvin ilmi aloituksesta.