Missä asioissa et suostu tekemään parisuhteessa kompromisseja?
Joku psykologi sanoi äskettäin haastattelussa, että meidän ajassamme korostetaan liikaa omia rajoja ja tarpeita ja liian vähän kompromissien tekoa ja vastaan tulemista. Voi olla näin tai sitten ei, mutta varmaan jokaisella on jotain mieltymyksiä tai toiveita, joista ei vain kannata joustaa, koska lopputuloksen tietää ennalta epätyydyttäväksi?
Väkivaltaa ja pettämistä ja muuta itsestäänselvää ei tarvitse mainita.
Kommentit (100)
Valitsemani parisuhtemalli on sellainen, että kompromissien tekeminen ei ole niin tärkeää. En asu kenenkään kanssa yhdessä, ei ole yhteistä taloutta, kumpikin on vapaa tulemaan ja menemään ja yhdessä tehdään niitä asioita, joista molemmat tykkäävät. Sellainen ydinperheeseen johtava pariutumismalli on niin ikävä juuri siksi, että läheisyys pakottaa joustamiseen.
- En halua lapsia. En ole koskaan halunnut enkä tule haluamaan lapsia.
- Haluan asua Helsingissä, niin lähellä keskustan palveluita kuin mahdollista, en tule koskaan muuttamaan mihinkään missä täytyy etukäteen selvittää miten julkiset kulkevat päästäkseen paikasta A paikkaan B. Haluan pystyä vain kävelemään pysäkille ja tietämään että en joudu odottelemaan 20min enempää julkista kulkuvälinettä jolla halutessani pääsen mihin tahansa ydinkeskustan alueelle nopeasti ja kätevästi.
- En suostu mökkeilemään. Kumppani saa rakastaa mökkeilyä niin kauan kun minun ei tarvitse osallistua siihen.
- Käyn ulkomailla reissussa vähintään kerran vuodessa, mieluiten kumppanin kanssa mutta tarvittaessa myös ilman. Siitä en jousta, että ikinä en kuuntele minkäänlaista valitusta matkustelustani.
Ajankäyttö on mulle sellainen. Mun ja meidän keskinäisen suhteen on oltava ykkönen ja tärkein.
Vierailija kirjoitti:
- Haluan asua Helsingissä, niin lähellä keskustan palveluita kuin mahdollista, en tule koskaan muuttamaan mihinkään missä täytyy etukäteen selvittää miten julkiset kulkevat päästäkseen paikasta A paikkaan B. Haluan pystyä vain kävelemään pysäkille ja tietämään että en joudu odottelemaan 20min enempää julkista kulkuvälinettä jolla halutessani pääsen mihin tahansa ydinkeskustan alueelle nopeasti ja kätevästi.
Näppäilyvirhe, tarkoitus oli laittaa 10 min. En todellakaan suostu asumaan paikassa jossa julkinen kulkee 20 min välein.
- 3
Jos seksi loppuu, parisuhdekin loppuu. Jatketaan sitten vaikka parhaina ystävinä, mutta seksitön parisuhde ei ole minulle parisuhde ollenkaan.
Siinä että akan ei kannata ostaa puuterin värisiä mummoalkkareita, ero tulee ja heti!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
- Haluan asua Helsingissä, niin lähellä keskustan palveluita kuin mahdollista, en tule koskaan muuttamaan mihinkään missä täytyy etukäteen selvittää miten julkiset kulkevat päästäkseen paikasta A paikkaan B. Haluan pystyä vain kävelemään pysäkille ja tietämään että en joudu odottelemaan 20min enempää julkista kulkuvälinettä jolla halutessani pääsen mihin tahansa ydinkeskustan alueelle nopeasti ja kätevästi.
Näppäilyvirhe, tarkoitus oli laittaa 10 min. En todellakaan suostu asumaan paikassa jossa julkinen kulkee 20 min välein.
- 3
Ymmärrän tämän vaikka moni ei varmaan tajua, mikä merkitys liienneyhteyksillä on.
Minulle yöbussin reitillä asuminen on se tärkein juttu.
Puolisoni tulee olla synnynnäinen nainen. Ei trans, eikä mikään muu versio.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
- Haluan asua Helsingissä, niin lähellä keskustan palveluita kuin mahdollista, en tule koskaan muuttamaan mihinkään missä täytyy etukäteen selvittää miten julkiset kulkevat päästäkseen paikasta A paikkaan B. Haluan pystyä vain kävelemään pysäkille ja tietämään että en joudu odottelemaan 20min enempää julkista kulkuvälinettä jolla halutessani pääsen mihin tahansa ydinkeskustan alueelle nopeasti ja kätevästi.
Näppäilyvirhe, tarkoitus oli laittaa 10 min. En todellakaan suostu asumaan paikassa jossa julkinen kulkee 20 min välein.
- 3
Kaikenlaisia sitä maa päällään kantaakin.
En suostuisi enää monogaamiseen suhteeseen. Siinä vaiheessa, kun se syyllistäminen ja uhriutuminen lupauksista huolimtta alkaa, nostan kytkintä.
En joudu tekemään paljon kompromisseja, mies on paljon joustavampi. Asuinpaikka, asumismuoto, lapsiluku, sisustus, lomakohteet... Minä saan päättää. Jopa auton merkin ja värin. Mutta miehellä on paljon aikaa vievä harrastus ja työ, joten ei hän valita.
Siinä, että puoliso laittoi minut odottamaan vuoroani ja priorisoi kaiken muun edelleni. Aikaa löytyi jostain kavereiden, harrastusten etc jälkeen ehkä juuri ja juuri seksiin ja nukkumiseen kotona. Alussa oli toisin, päätin liittomme. Kuukauden päästä muutosta, ilmoitti että halusi vielä yrittää ja halusi terapiaan etc, varmaan vasta silloin huomasi minun poistuneen.
Haluan lapsia ja sen suhteen en tee kompromissia. Onneksi mieheni ajattelee samoin. Oma perhe on molempien unelma.
En pystyisi seurustelemaan muslimin kanssa. Liian erilaiset arvot. En halua miestä kulttuurista, joka pitää naisia alempiarvoisina kuin koiria. Sen suhteen en tee kompromissia.
Vierailija kirjoitti:
- En halua lapsia. En ole koskaan halunnut enkä tule haluamaan lapsia.
- Haluan asua Helsingissä, niin lähellä keskustan palveluita kuin mahdollista, en tule koskaan muuttamaan mihinkään missä täytyy etukäteen selvittää miten julkiset kulkevat päästäkseen paikasta A paikkaan B. Haluan pystyä vain kävelemään pysäkille ja tietämään että en joudu odottelemaan 20min enempää julkista kulkuvälinettä jolla halutessani pääsen mihin tahansa ydinkeskustan alueelle nopeasti ja kätevästi.
- En suostu mökkeilemään. Kumppani saa rakastaa mökkeilyä niin kauan kun minun ei tarvitse osallistua siihen.
- Käyn ulkomailla reissussa vähintään kerran vuodessa, mieluiten kumppanin kanssa mutta tarvittaessa myös ilman. Siitä en jousta, että ikinä en kuuntele minkäänlaista valitusta matkustelustani.
Mökkejäkin on monenlaisia, voi olla sisävessaa, juoksevaa vettä ja sähköt. Se että liikaa viipottaa omilla teillään ja jättää vastuut miehen kannettavaksi. Mitään hametta ole vetämässä ylleni ja kotirouvaa/pikaa en alkaisi esittämään. Kyllä joku tolkku täytyy olla näin on näreet. Miehenä tunnen muutoinkin asemani olevan alakynnessä naisiin nähden sillä naiset pärjää opinnoissaan ja opiskelee itselleen ammatin mikä kattaa elannon täysmääräisesti jolla elää kunniallista elämää kun oma palkka hädin tuskin kuin polvet yltämyöden savessa koluten pohjamutia myöden vaivaisesti kontaten ja piehtaroiden että saa kolikot riittämään. En sano että modernissa ajassa mies olisi eritoten se perheen pää vaan tasa-arvoinen parisuhde perustuu kahden väliseen luottamukseen ja tasavertaiseen kumppanuuteen jossa kyetään jakamaan vastuut tasapuolisesti ottaen toisen tarpeet huomioon kuunnellen ja tukien toinen toistaan niin myötä että vastamäessä. Myötätunto ja oman toiminnan tarkasteleminen ikäänkuin lintuperspektiivistä aika ajoin tulee kyseeseen sekä huumori vaikeidenkin paikkojen tullen että yhdessä voidaan myös nauraa ja ymmärretään asioiden mittasuhteet vaikka se harmaana arkisena päivänä haastavaa voikin olla.
En enää missään.
N40