Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Voisitko seurustella sellaisen kumppanin kanssa, joka ei koskaan halua tavata lastasi tai viettää aikaa hänen kanssaan?
19.07.2024 |
Kysymys koskee luonnollisesti lähinnä yksin- tai yhteishuoltajia.
Minkätyyppinen suhde voisi tulla kyseeseen?
Olen itse vapaaehtoisesti lapseton ja mietin, kannattaako kiinnostavatin tapaukset sulkea pois lasten takia.
Kommentit (165)
Vierailija kirjoitti:
Miksi vanhemmat edes haluaisivat seurustelukumppanin tapaavan lastaan, ellei sitten olla etsimässä isän- tai äidinkorviketta ja elättäjää, tai jos elämänhallinta tai -tilanne ei kerta kaikkiaan salli tapailua ilman lasta?
Ja miten he tarkalleen ottaen kuvittelevat, että se seuraava eroaisi edellisestä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa sulkea pois, eihän tuossa ole mitään järkeä edes harkita. Enintään joku kevyt panosuhde onnistuisi noin, mutta ei mikään oikea parisuhde. Et voi olla suhteessa ihmiseen jonka elämän tärkeimmät ihmiset pitää piilottaa sinulta
Näin sanon toisena velana joka ei missään nimessä tapailisi isimiehiä.
Eipä tuo välttämättä mitään piilottelua vaadi. Ystäväni puoliso tapaa omaa lastaan muutaman kerran vuodessa toisella puolella Suomea. Ystäväni ei ole tavannut lasta kuin muutaman kerran, vaikka he ovat olleet yhdessä jo vuosia.
Ihminen joka tapaa lastaan vain "muutaman kerran vuodessa" on alhaista saastaa jopa kaltaiseni lapsivihaajavelan mielestä.
Omituisen jyrkkä mielipide. Miten muuten tilann
Ja joillakin saattaa olla lapsia jopa rikoksen seurauksena. Tällöin on rikollista sitä uhria kohtaan kohdistaa vihaa siihen, että jatkaa omaa elämäänsä. Ei rikoksen uhriksi joutuminen saa hänen elämäänsä tuhota, vaan rikoksentekijän tulisi tässä kohtaa kantaa kaikki vastuu lapsests
Jännä katkeruuden haisu tässä. Oletus, että lapsettomat piirit olisivat "epäsosiaalisia" ja "epärohkeita". Kertoo paljon sinusta
Ei tuohon kyllä mitään katkeruutta liity, en ole kokenut mitään vetoa tuollaisiin piireihin. En kyllä edes tunne sellaisia piirejä, kosketukseni tuollaiseen maailmaan on lähinnä palstan jutut ja se ei kyllä kovin positiivisia mielikuvia herätä :D Ja olen jossain muuallakin netissä aihetta hieman tarkkaillut, myös livenä huvikseen katsellut erilaisia miehiä ja huomannut tietynlaisia piirteitä eri porukoissa. Tietynlaiset kovat arvot ja negatiivisuus tuntuu olevan ainakin yleistä, samoin joku sellainen itsekeskeisyys ja sisäänpäinkääntyneisyys jollaiseen en ole tottunut. Ylipäätään en ole tottunut sellaisiin ihmisiin ja vaikea kuvitella, että olisi sen vertaa yhteistä sellaisen miehen kanssa, että koskaan päätyisinkään minkäänlaiseen tapailuun tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tapailin kerran miestä, jolla oli lapsia, eikä hän halunnut esitellä minua lapsilleen. Tämä oli ok minulle. Itse olen siis lapseton nainen. Homma kaatui kuitenkin siihen, että minun olisi pitänyt kuitenkin järjestää oma elämäni näiden lasten mukaan. Ymmärrän, että lapset määrittää vahvasti vanhemman elämä, mutta minulle suututtiin heti, jos minulla vähänkään mitään menoa tai pitkää työpäivää, kun mies haluaa näkeä.
Naisten kannattaisi ymmärtää, että naiset ovat pitkälti hyvin samalaisia keskenään. Erot ovat minimaalisia. Jos yksi nainen on jättänyt miehen, hän ei todennäköisesti koskaan pysty tekemään toistakaan tyytyväiseksi tai onnelliseksi. Tuossa varmaan yksi juurisyy sille, miksi se ensimmäinenkin on jättänyt. Jos asiat eivät mene miehen pillin mukaan, raivarit
En ole eläissäni tavannut kakkosvaimoa, joka ei olisi huomattavasti ykköstä alempitasoinen. Ja tällöinkin mies on joutunut nöyrtymään, jotta saa edes sen kakkosperunan ykkösen jälkeen
Minä aion jatkossa ottaa vain avosuhteita, en ota enää draamailijointia.
Minua ei häiritse jos hän haluaa vaikka yhteisiä lautapeli iltoja porukalla tyyliin välillä, en ole kännääjäörveltäjä.
Olen introvertti ja en vaan kestä 24/7 vääntöjä, tarviaa omaa tilaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jännä katkeruuden haisu tässä. Oletus, että lapsettomat piirit olisivat "epäsosiaalisia" ja "epärohkeita". Kertoo paljon sinusta
Ei tuohon kyllä mitään katkeruutta liity, en ole kokenut mitään vetoa tuollaisiin piireihin. En kyllä edes tunne sellaisia piirejä, kosketukseni tuollaiseen maailmaan on lähinnä palstan jutut ja se ei kyllä kovin positiivisia mielikuvia herätä :D Ja olen jossain muuallakin netissä aihetta hieman tarkkaillut, myös livenä huvikseen katsellut erilaisia miehiä ja huomannut tietynlaisia piirteitä eri porukoissa. Tietynlaiset kovat arvot ja negatiivisuus tuntuu olevan ainakin yleistä, samoin joku sellainen itsekeskeisyys ja sisäänpäinkääntyneisyys jollaiseen en ole tottunut. Ylipäätään en ole tottunut sellaisiin ihmisiin ja vaikea kuvitella, että olisi sen vertaa yhteistä sellaisen miehen kanssa, että koskaan päätyisinkään minkäänlaiseen tapailuun tms.
Aivan, eli et tiedä ja projisoit heihin oman mielesi synkkyyttä. Surullista sinulle
Naiset ja miehet muuttuvat toistensa kaltaisiksi, kun ovat paljon tekemisissä keskenään. Se pehmeys mitä näet niissä "sinun piiriesi miehissä" on siis heijastumaa piirin naisista. Sama toisin päin. En usko, että kukaan naisporukoissa pyörivä kehtaisi kirjoittaa mitään sen kaltaista, mitä sinä kirjoitat. Myös naisista, jotka ovat miesten kanssa tekemisissä, tulee maskuliinisempia. Aggressiivisempia ja röyhkeämpiä. Mitä enemmän miehiä elämässä, sitä suurempi miehisyys naisessa. Tätä on oikeasti naisena joskus tosi kiusallista seurata. Tekee aidosti pahaa näiden naisten puolesta
Voisin aloittaa uuden suhteen hiljalleen, siten etteivät lapset olisi läsnä. Yhteenmuuttoa en harkitsisi. Lapseni ovat numero 1 aina, ja lapsenlapsetkin sitten tulevaisuudessa. Uusi mies olisi tervetullut, ja kiva olisi, jos hän jossain vaiheessa (esim. parin vuoden päästä seurustelun alkamisesta) haluaisi tutustua ihaniin lapsiini.
Hyvää tässä iässä on se, että lapsentekovaihe on jo ohi minulla (ja myös potentiaalisella uudella miehellä, jonka pitäisi olla suunnilleen samaa ikää).
En siis tarvitse lapsilleni "uutta isää" vaan itselleni iloa ja voimaa, jota voisin varmasti saada jostain ihanasta miehestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuosta yllä olevasta tekstistäkin huomaa, että ollaan ihan eri maailmoista ja puhutaan eri kieltä.
Piirejä on erilaisia ja se on ihan ok, kaikilla ei kohtaa eikä tarvikaan.
En vakavissaan sellaisen kanssa, joka sanoo, ettei koskaan halua tavata tai olla missään tekemisissä. Voisin kyllä seurustella niin että tapaillaan kun lapset on isällään enkä hingu yhteen muuttoakaan, mutta "ei koskaan" on turhan jyrkkä termi. Lapset on kuitenkin osa elämääni, koko loppuelämäni ajan, ja kyllä jossain vaiheessa elämää on aika lasten ja kumppaninkin tavata, jos meinataan yhdessä olla. Kevyttä tapailua ja sellaista hauskanpito-tapailua voisi toki tuollaisessa tilanteessa harkita, mutta ei sen syvempää suhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En vakavissaan sellaisen kanssa, joka sanoo, ettei koskaan halua tavata tai olla missään tekemisissä. Voisin kyllä seurustella niin että tapaillaan kun lapset on isällään enkä hingu yhteen muuttoakaan, mutta "ei koskaan" on turhan jyrkkä termi. Lapset on kuitenkin osa elämääni, koko loppuelämäni ajan, ja kyllä jossain vaiheessa elämää on aika lasten ja kumppaninkin tavata, jos meinataan yhdessä olla. Kevyttä tapailua ja sellaista hauskanpito-tapailua voisi toki tuollaisessa tilanteessa harkita, mutta ei sen syvempää suhdetta.
No, oma kokemukseni on, että tässä asiassa täytyy ilmaista omat rajansa selvästi. Muuten se toinen alkaa kuitenkin elätellä mielensä perukoilla toivetta siitä, että kyllähän se parisuhde sitten "jossakin vaiheessa" jonkinlaiseksi pseudoperhe-elämäksi muuttuu. Tämä ajatus kuultaa sinunkin viestistäsi läpi: seurustelu vuoroviikoin kyllä kiinnostaa, mutta myöhemmin haluat tilanteen muuttuvan. Minä taas haluan pitkän suhteen, joka ei muutu toisenlaiseksi, ja sen vuoksi pitää potentiaaliset kumppanit testata kunnolla.
En. En voisi piilottaa loppuikääni lapsiltani niin isoa asiaa kuin seurustelukumppani. Mitään uutta isää en ole vailla eikä lapsia tapaamaan todellakaan ole mikään kiire, päinvastoin hidas eteneminen on vaan hyvä, mutta jos suhde syvenee niin tulee aika kun lastenkin on aika saada tietää ja tavatakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vakavissaan sellaisen kanssa, joka sanoo, ettei koskaan halua tavata tai olla missään tekemisissä. Voisin kyllä seurustella niin että tapaillaan kun lapset on isällään enkä hingu yhteen muuttoakaan, mutta "ei koskaan" on turhan jyrkkä termi. Lapset on kuitenkin osa elämääni, koko loppuelämäni ajan, ja kyllä jossain vaiheessa elämää on aika lasten ja kumppaninkin tavata, jos meinataan yhdessä olla. Kevyttä tapailua ja sellaista hauskanpito-tapailua voisi toki tuollaisessa tilanteessa harkita, mutta ei sen syvempää suhdetta.
No, oma kokemukseni on, että tässä asiassa täytyy ilmaista omat rajansa selvästi. Muuten se toinen alkaa kuitenkin elätellä mielensä perukoilla toivetta siitä, että kyllähän se parisuhde sitten "jossakin vaiheessa" jonkinlaiseksi pseudoperhe-elämäksi muuttuu. Tämä ajatus kuultaa sinunkin viestistäsi läpi: seurustelu vuoroviikoin kyllä kii
Niin, siinä tapauksessa et olisi minulle sopiva kumppani. Olisi jokseenkin kummallista jos lapset täytyisi loppuiän piilottaa siitä parisuhteesta ja parisuhde lapsilta.
Vierailija kirjoitti:
En. En voisi piilottaa loppuikääni lapsiltani niin isoa asiaa kuin seurustelukumppani. Mitään uutta isää en ole vailla eikä lapsia tapaamaan todellakaan ole mikään kiire, päinvastoin hidas eteneminen on vaan hyvä, mutta jos suhde syvenee niin tulee aika kun lastenkin on aika saada tietää ja tavatakin.
Meinasit, että lopun elämääsi olet lapsesi kanssa yhtä pakettia? Kannattaisiko päästää irti ja antaa lapsen itsenäistyä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. En voisi piilottaa loppuikääni lapsiltani niin isoa asiaa kuin seurustelukumppani. Mitään uutta isää en ole vailla eikä lapsia tapaamaan todellakaan ole mikään kiire, päinvastoin hidas eteneminen on vaan hyvä, mutta jos suhde syvenee niin tulee aika kun lastenkin on aika saada tietää ja tavatakin.
Meinasit, että lopun elämääsi olet lapsesi kanssa yhtä pakettia? Kannattaisiko päästää irti ja antaa lapsen itsenäistyä...
Olen eri, mutta onko sinulla koskaan ollut läheisiä ihmissuhteita? Ainakaan ei sellaisella meiningillä, että kaikki on yhtä suurta perhettä tai ainakin mutkattomasti tuttuja ilman mitään ihme rajoittuneisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vakavissaan sellaisen kanssa, joka sanoo, ettei koskaan halua tavata tai olla missään tekemisissä. Voisin kyllä seurustella niin että tapaillaan kun lapset on isällään enkä hingu yhteen muuttoakaan, mutta "ei koskaan" on turhan jyrkkä termi. Lapset on kuitenkin osa elämääni, koko loppuelämäni ajan, ja kyllä jossain vaiheessa elämää on aika lasten ja kumppaninkin tavata, jos meinataan yhdessä olla. Kevyttä tapailua ja sellaista hauskanpito-tapailua voisi toki tuollaisessa tilanteessa harkita, mutta ei sen syvempää suhdetta.
No, oma kokemukseni on, että tässä asiassa täytyy ilmaista omat rajansa selvästi. Muuten se toinen alkaa kuitenkin elätellä mielensä perukoilla toivetta siitä, että kyllähän se parisuhde sitten "jossakin vaiheessa" jonkinlaiseksi pseudoperhe-elämäksi muuttuu. Tämä ajatus kuultaa sinunkin viestistäsi läpi: seurustelu vuoroviikoin kyllä kii
Eikö se aika suoraan tuossa lue juuri noin, eu vakavaa parisuhdetta sellaisen kanssa, joka sanoo ettei koskaan halua tavata kumppaninsa lapsia. Ei pelkästään "kuulla läpi".
Se olis ihan ok jos lapsen kanssa ei haluais viettää aikaa. Mutta jos haluaa kokonaan olla tapaamatta, kertoo se ihmisestä sen verran että tuskin tultais juttuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. En voisi piilottaa loppuikääni lapsiltani niin isoa asiaa kuin seurustelukumppani. Mitään uutta isää en ole vailla eikä lapsia tapaamaan todellakaan ole mikään kiire, päinvastoin hidas eteneminen on vaan hyvä, mutta jos suhde syvenee niin tulee aika kun lastenkin on aika saada tietää ja tavatakin.
Meinasit, että lopun elämääsi olet lapsesi kanssa yhtä pakettia? Kannattaisiko päästää irti ja antaa lapsen itsenäistyä...
Olen eri, mutta onko sinulla koskaan ollut läheisiä ihmissuhteita? Ainakaan ei sellaisella meiningillä, että kaikki on yhtä suurta perhettä tai ainakin mutkattomasti tuttuja ilman mitään ihme rajoittuneisuutta.
Minulla on lukuisia läheisiä ihmissuhteita, mutta ne ovat pääosin kahdenvälisiä. Kaikenlainen "kaikki yhtä suurta perhettä" -ajattelu ja erilaiset kylkiäisihmissuhteet ovat aina olleet minusta hyvin vastenmielisiä. Esimerkiksi kaksi parasta ystävääni ovat molemmat yli kymmenen vuoden takaa, mutta he eivät ole koskaan tavanneet toisiaan.
Olen myös eri.
Alue: Aihe vapaa
Jännä katkeruuden haisu tässä. Oletus, että lapsettomat piirit olisivat "epäsosiaalisia" ja "epärohkeita". Kertoo paljon sinusta