Voisitko seurustella sellaisen kumppanin kanssa, joka ei koskaan halua tavata lastasi tai viettää aikaa hänen kanssaan?

Voisin. Ei vanhemmilla yleensä ole mikään kiire esitellä lapsia kumppanille muutenkaan. Totta kai tämä tarkoittaa, että yhdessä ei voi asua, tapaamiset onnistuvat harvemmin ja toinen voi joutua majoittamaan yökyläilyt useammin. Jos tämä ei ole ongelma, en näe mitään estettä.

En voisi. Etsin parisuhdetta (=asutaan yhdessä ja ollaan perhe), en kevyttä tapailusuhdetta.

En voisi. Haluan kunnollisen parisuhteen jossa asutaan yhdessä.

Etenkin pienet lapset aiheuttavat usein aikatauluongelmia, joten varaudu treffien peruuntumiseen viime hetkellä.

Vierailija kirjoitti:

En voisi. Haluan kunnollisen parisuhteen jossa asutaan yhdessä.

Erillissuhteet eivät siis ole oikeita parisuhteita? :D

Olen asunut aviomieheni kanssa eri osoitteissa koko suhteemme ajan, kohta 10 vuotta. Hauska kuulla, ettei suhteemme olekaan "kunnollinen".

Kannattaa sulkea pois, eihän tuossa ole mitään järkeä edes harkita. Enintään joku kevyt panosuhde onnistuisi noin, mutta ei mikään oikea parisuhde. Et voi olla suhteessa ihmiseen jonka elämän tärkeimmät ihmiset pitää piilottaa sinulta 

Näin sanon toisena velana joka ei missään nimessä tapailisi isimiehiä. 

Satunnaisena panokaverina ehkä,kunnon seurusteluun ei.

Tapailen tällä hetellä kahta ihmistä, joilla on lapsi. Toinen suhde on aivan tuore, toinen on jatkunut pari vuotta. Tässä pidemmässä suhteessa olen tavannut lapsen kahdesti ja minut on esitelty hänelle "äidin ystävänä". Toisessa suhteessa lapsi asuu toisessa kaupungissa toisen vanhempansa kanssa, joten tapaamisemme ei ole todennäköisä. Minulla ei ole mitään halua tai kiinnostusta muodostaa suhdetta kumppanieni lapsiin.

Tietenkin jos toinen on etsimässä lapsilleen uutta vanhempaa, minun rajani eivät olisi sen tavoitteen kanssa yhteensopivia. Mutta ihmisillä on hyvin erilaisia tilanteita ja parisuhdetarpeita.

Voisin ja se on oikeastaan ainoa vaihtoehto. En halua perheeseeni enää enempää ihmisiä, enkä muuttaa kenenkään kanssa yhteen tai muuten leikkiä kotia. Ne kuviot on jo nähty. En myöskään halua tuoda lasteni elämään uutta ihmistä. Halua kuitenkin aikuisten tapailusuhteen. Parasta olisi löytää mies kenen kanssa voisi tehdä kaikkea kivaa yhdessä, mutta hän ei hinkuisi osaksi minun lasteni elämää. Voitaisiin tapailla lasten ollessa isällään ja käydä esim elokuvissa, syömässä tms.treffeillä silloin tällöin myös lasten ollessa minulla. Ovat jo kouluikäisiä, joten pärjäävät kyllä muutaman tunnin keskenäänkin.

En voisi seurustella noin omituisen ihmisen kanssa. Lapseni ovat ihmisiä siinä kuin kuka muu tahansa. 

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa sulkea pois, eihän tuossa ole mitään järkeä edes harkita. Enintään joku kevyt panosuhde onnistuisi noin, mutta ei mikään oikea parisuhde. Et voi olla suhteessa ihmiseen jonka elämän tärkeimmät ihmiset pitää piilottaa sinulta 

Näin sanon toisena velana joka ei missään nimessä tapailisi isimiehiä. 

Eipä tuo välttämättä mitään piilottelua vaadi. Ystäväni puoliso tapaa omaa lastaan muutaman kerran vuodessa toisella puolella Suomea. Ystäväni ei ole tavannut lasta kuin muutaman kerran, vaikka he ovat olleet yhdessä jo vuosia.

Vierailija kirjoitti:

Voisin ja se on oikeastaan ainoa vaihtoehto. En halua perheeseeni enää enempää ihmisiä, enkä muuttaa kenenkään kanssa yhteen tai muuten leikkiä kotia. Ne kuviot on jo nähty. En myöskään halua tuoda lasteni elämään uutta ihmistä. Halua kuitenkin aikuisten tapailusuhteen. Parasta olisi löytää mies kenen kanssa voisi tehdä kaikkea kivaa yhdessä, mutta hän ei hinkuisi osaksi minun lasteni elämää. Voitaisiin tapailla lasten ollessa isällään ja käydä esim elokuvissa, syömässä tms.treffeillä silloin tällöin myös lasten ollessa minulla. Ovat jo kouluikäisiä, joten pärjäävät kyllä muutaman tunnin keskenäänkin.

Minulla on tällainen suhde, ja se on heittämällä elämäni paras parisuhde.

Olen itsekin vapaaehtoisesti lapseton, mutta jos minulla olisi lapsi(a), se ettei seurustelukumppanini haluaisi häntä/heitä tavata, olisi minulle pikemminkin positiivinen juttu.

Jouduin itse eroperheen lapsena tutustumaan milloin mihinkin iskän tai äiskän hoitoon, ja ne muutamasta kuukaudesta muutamaan vuoteen mukana pyörineet vaihtuvat naamat lähinnä ärsyttivät (ja saivat minut suhtautumaan negatiivisemmin myös vanhempiini).

Lisäksi, mikäli kumppanini ehdottomasti ei haluaisi tavata lapsiani, kertoisi se myös, ettei hänellä ainakaan olisi pahat mielessä. Kaikenlaisia "ei haittaa, vaikka sinulla on lapsia =)" -tapauksia kun on liikkeellä...

Eipä tuossa mitään menetä. Kun ette kerran tule yhdessä asumaan, voit helposti lopettaa seurustelun koska tahansa, jos se käy sinulle liian hankalaksi tai ei vastaa tarpeitasi. Uusiin ihmisiin tutustuminen, hauskat treffit ja seksi on ihan riittävä syy deittailla.

Ei kannata edes harkita. Vapaaehtoislapsettomien ja perheellisten prioriteetit, kiinnostuksenkohteet ja koko elämänasenne poikkeavat niin paljon toisistaan, ettei suhteesta tule mitään. 

Olen itse lapseton, en siedä lapsia yhtään, en halua heitä lähipiiriini enkä halua kuulla edes puhuttavan heistä. Yritin joskus seurustella miehen kanssa, jolla oli lapsia. Tein alusta alkaen selväksi, millainen olen. Siltikin minulle yritettiin tuputtaa väkisin jotain äitipuolen roolia. Eihän siitä mitään tullut tietenkään. 

Voisin harkita suhdetta miehen kanssa, jolla on aikuisia lapsia. 

Jos tyyppi sanoisi, että ei halua olla missään tekemisissä lasteni kanssa, ennen kuin on edes tutustunut heihin, ei tyypin tarvitsisi olla minunkaan kanssani tekemisissä.

Lapseni ovat iältään 11-25 vuotiaita älykkäitä ihmisiä. Ei heistä tarvitse tykätä, eikä heidän kanssaan aikaa viettää, mutta jos ei edes tavata halua, niin ei kiinnosta.

Seurustelin 7 vuotta vela-miehen kanssa. Ensimmäiset vuodet tosin jaksoi teeskennellä olevansa jollain tasolla ok sen kanssa että mulla on lapsia. Suhde päättyikin kun mun piti ihan konkreettisesti valita hänen ja lapseni välillä. Silloin mua hetken harmitti ne hukatut vuodet mutta tapasin pian elämäni rakkauden joten enää ei harmita. 

Ne lapset tulevat olemaan elämässäni aina. Mekin tuon exän kanssa kuitenkin suunniteltiin yhteistä tulevaisuutta. Yhteistä asuntoa sitten kun lapseni lähtevät pois kotoa. En tajua mitä hän ajatteli. 

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata edes harkita. Vapaaehtoislapsettomien ja perheellisten prioriteetit, kiinnostuksenkohteet ja koko elämänasenne poikkeavat niin paljon toisistaan, ettei suhteesta tule mitään. 

 

Olen itse lapseton, en siedä lapsia yhtään, en halua heitä lähipiiriini enkä halua kuulla edes puhuttavan heistä. Yritin joskus seurustella miehen kanssa, jolla oli lapsia. Tein alusta alkaen selväksi, millainen olen. Siltikin minulle yritettiin tuputtaa väkisin jotain äitipuolen roolia. Eihän siitä mitään tullut tietenkään. 

 

Voisin harkita suhdetta miehen kanssa, jolla on aikuisia lapsia. 

Enpä nyt yleistäisi. Tunnen harrastukseni kautta ihmisiä, joiden kanssa minulla synkkaa tosi hyvin, ja osasta heistä sain vasta paljon myöhemmin tietää, että heillä edes on lapsia. Tuo kuulostaa enemmin siltä, että tapailemasi mies oli etsimässä erilaista suhdetta ja kumppania kuin sinä.

On sen vanhemman vastuulla varmistaa, ettei hänen lapsistaan ole haittaa suhteelle. Lapsettoman ei tarvitse olla se, joka joustaa.

Jos on kiire sekoittaa lapset ja uusi kumppani, niin se on red flag. Yleensäkkin se kertoo henkilön impulssiivisuudesta ja ajattelukyvyv puutteesta. Ehkä myös pakonomaisesta halusta sitoa uusi kumppani uusperhekuvioon. Missään ei sanota, että lapset pitää sotkea uuteen suhteeseen.