Voisitko seurustella sellaisen kumppanin kanssa, joka ei koskaan halua tavata lastasi tai viettää aikaa hänen kanssaan?

Olen seurustellut jo kahdeksan vuotta mieheni kanssa tapaamatta hänen lastaan kertaakaan. Tämä ei ole ollut mikään etukäteen sovittu sääntö, mutta koska lapsi muutenkin on isällään vain parin viikon välein, emme ole nähneet mitään syytä väkisin järjestää tapaamista. Lapsi tietää minusta kyllä, ja jos hän toivoisi tapaamista, se olisi minulle ihan ok. Jos ei, sekin on ok. Mieheni ei koe asiassa mitään ongelmaa. 

No en, jos lapsi olisi minulle tärkeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisin ja se on oikeastaan ainoa vaihtoehto. En halua perheeseeni enää enempää ihmisiä, enkä muuttaa kenenkään kanssa yhteen tai muuten leikkiä kotia. Ne kuviot on jo nähty. En myöskään halua tuoda lasteni elämään uutta ihmistä. Halua kuitenkin aikuisten tapailusuhteen. Parasta olisi löytää mies kenen kanssa voisi tehdä kaikkea kivaa yhdessä, mutta hän ei hinkuisi osaksi minun lasteni elämää. Voitaisiin tapailla lasten ollessa isällään ja käydä esim elokuvissa, syömässä tms.treffeillä silloin tällöin myös lasten ollessa minulla. Ovat jo kouluikäisiä, joten pärjäävät kyllä muutaman tunnin keskenäänkin.

Minulla on tällainen suhde, ja se on heittämällä elämäni paras parisuhde.

En kutsuisi fwb-suhdetta parisuhteeksi

En todellakaan, koska tuo indikoi epäkypsyyttä, epävarmuutta ja emotionaalista epävakautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisin ja se on oikeastaan ainoa vaihtoehto. En halua perheeseeni enää enempää ihmisiä, enkä muuttaa kenenkään kanssa yhteen tai muuten leikkiä kotia. Ne kuviot on jo nähty. En myöskään halua tuoda lasteni elämään uutta ihmistä. Halua kuitenkin aikuisten tapailusuhteen. Parasta olisi löytää mies kenen kanssa voisi tehdä kaikkea kivaa yhdessä, mutta hän ei hinkuisi osaksi minun lasteni elämää. Voitaisiin tapailla lasten ollessa isällään ja käydä esim elokuvissa, syömässä tms.treffeillä silloin tällöin myös lasten ollessa minulla. Ovat jo kouluikäisiä, joten pärjäävät kyllä muutaman tunnin keskenäänkin.

Minulla on tällainen suhde, ja se on heittämällä elämäni paras parisuhde.

En kutsuisi fwb-suhdetta parisuhteeksi

En minäkään, mutta yllähän tuo on selvästi parisuhdeeikä ystävyyssuhde, johon kuulu satunnaista seksiä.

Jep, avainsana lienee tuo koskaan. En tosiaan voisi harkita suhdetta tällaisen henkilön kanssa, joka ei koskaan haluaisi tavata lastani. Minun on hyvin, hyvin vaikea ymmärtää, miksi yksikään vanhempi haluaisi suhteen sellaisen henkilön kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Jos mies ei haluisi tavata lapsiani, päättelisin ettei hän ole oikeasti kiinnostunut minusta ja elämästäni.

Pitäisin suhdetta väliaikaisena ja saattaisin katsella jo toista, parempaa.

Olen mies ja tapaillut ja seurustellut ja ollut avioliitoissakin naisen kanssa joilla on lapsia. Minusta olisi todella outoa ja  jopa sairasta jos puoliso ei haluaisi tavata toisen jälkikasvua. Minulle olisi suuri loukkaus jos seurustelukumppani ei haluaisi tavata lapsiani ja goodbye. Koko paketti ja suku se on hyväksyttävä, kaikkia ei tarvi tapailla eikä noteerata mutta lapset ovat niin suuri osa elämää että ne pitää hyväksyä täysin. 

Parisuhteita on hyvin monenlaisia. Ei tähän voi antaa yksiselitteistä vastausta. Minulla on ollut suhteita, joissa tämä ei olisi ollenkaan toiminut, ja suhteita, joissa asia ei olisi varmaan tullut edes mieleen.

Voisin kyllä, mutta en vakavasti. Tuossa tilanteessa olisi alusta asti ihan selvää, että suhde ei koskaan voisikaan muuttua vakavaksi. Eihän koskaan voisi mennä yhdessä mihinkään perhejuhliin tai suvun tapaamisiin, joita ainakin meidän suvussa on tapana järjestää, ei voisi viettää yhdessä juhlapyhiä, ei matkustella (paitsi jos tyyppi haluaisi maksaa minunkin matkani lasten ollessa isänsä luona kesälomalla muutaman viikon. Itse en maksaisi, koska silloin ei olisi varaa kesäreissuun lasten kanssa, ja lapset kyllä menisi aina edelle valinta tilanteessa). Se olisi pelkkää hauskanpitoa ja tapailua kun minulle sopii. Ei sen enempää. Jossain vaiheessa luultavasti kyllästyisin, mutta siihen asti voisin kyllä jatkaa, jos näillä ehdoilla sille toiselle sopisi. 

En. Menisi liialliseksi säädöksi. En osaa kuvitella, että kukaan ihminen olisi sen vaivannäön arvoinen. Koko ajan miettisin, että mitä jos pitää vaikka hakea lapsi kun vietetään aikaa yhdessä. Ja sitä, että saanko puhua mitään lapseen liittyvää vai häiritseekö se. 

Vierailija kirjoitti:

Voisin kyllä, mutta en vakavasti. Tuossa tilanteessa olisi alusta asti ihan selvää, että suhde ei koskaan voisikaan muuttua vakavaksi. Eihän koskaan voisi mennä yhdessä mihinkään perhejuhliin tai suvun tapaamisiin, joita ainakin meidän suvussa on tapana järjestää, ei voisi viettää yhdessä juhlapyhiä, ei matkustella (paitsi jos tyyppi haluaisi maksaa minunkin matkani lasten ollessa isänsä luona kesälomalla muutaman viikon. Itse en maksaisi, koska silloin ei olisi varaa kesäreissuun lasten kanssa, ja lapset kyllä menisi aina edelle valinta tilanteessa). Se olisi pelkkää hauskanpitoa ja tapailua kun minulle sopii. Ei sen enempää. Jossain vaiheessa luultavasti kyllästyisin, mutta siihen asti voisin kyllä jatkaa, jos näillä ehdoilla sille toiselle sopisi. 

Minulle on hyvin vieras ajatus, että sukujuhlat tai lomareissut lasten kanssa tekisivät suhteesta vakavan. Minulle halu olla toisen kanssa, vahva kemia, kiintymys ja vahva seksuaalinen ja emotionaalinen yhteys ovat ennemminkin se juttu. Kumppanin sukulaiset ovat jotakin aivan yhdentekevää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisin kyllä, mutta en vakavasti. Tuossa tilanteessa olisi alusta asti ihan selvää, että suhde ei koskaan voisikaan muuttua vakavaksi. Eihän koskaan voisi mennä yhdessä mihinkään perhejuhliin tai suvun tapaamisiin, joita ainakin meidän suvussa on tapana järjestää, ei voisi viettää yhdessä juhlapyhiä, ei matkustella (paitsi jos tyyppi haluaisi maksaa minunkin matkani lasten ollessa isänsä luona kesälomalla muutaman viikon. Itse en maksaisi, koska silloin ei olisi varaa kesäreissuun lasten kanssa, ja lapset kyllä menisi aina edelle valinta tilanteessa). Se olisi pelkkää hauskanpitoa ja tapailua kun minulle sopii. Ei sen enempää. Jossain vaiheessa luultavasti kyllästyisin, mutta siihen asti voisin kyllä jatkaa, jos näillä ehdoilla sille toiselle sopisi. 

Minulle on hyvin vieras ajatus, että sukujuhlat tai lomareissut lasten kanssa tekisivät suhteesta vakavan. Minulle halu o

Olen eri mutta minulle taas ei voisi mitenkään olla vahvaa emotionaalista yhteyttä ihmisen kanssa joka ei koskaan haluaisi edes tavata lastani. Ei koskaan. Ei edes aikuista lastani siis. Vahva emotionaalinen yhteys tällaisen ihmisen kanssa? Mikä vitsi. 

Tuskinpa minäkään vastaavasti kiintyisin ihmiseen, jolta puuttuu riittävä itsenäisyys ja erillisyys suhteessa lapsuudenperheeseensä ja omaan lapseensa. Arvomme olisivat liian erilaiset.

Vierailija kirjoitti:

Tuskinpa minäkään vastaavasti kiintyisin ihmiseen, jolta puuttuu riittävä itsenäisyys ja erillisyys suhteessa lapsuudenperheeseensä ja omaan lapseensa. Arvomme olisivat liian erilaiset.

Tarkoitat siis että et voisi rakastua ihmiseen joka ei halua hylätä lastaan vuoksesi? 

Kyllä, arvomme olisivat liian erilaiset. 

Kiinnostavinkin tapaus kannattaa sulkea pois pulssin takia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisin kyllä, mutta en vakavasti. Tuossa tilanteessa olisi alusta asti ihan selvää, että suhde ei koskaan voisikaan muuttua vakavaksi. Eihän koskaan voisi mennä yhdessä mihinkään perhejuhliin tai suvun tapaamisiin, joita ainakin meidän suvussa on tapana järjestää, ei voisi viettää yhdessä juhlapyhiä, ei matkustella (paitsi jos tyyppi haluaisi maksaa minunkin matkani lasten ollessa isänsä luona kesälomalla muutaman viikon. Itse en maksaisi, koska silloin ei olisi varaa kesäreissuun lasten kanssa, ja lapset kyllä menisi aina edelle valinta tilanteessa). Se olisi pelkkää hauskanpitoa ja tapailua kun minulle sopii. Ei sen enempää. Jossain vaiheessa luultavasti kyllästyisin, mutta siihen asti voisin kyllä jatkaa, jos näillä ehdoilla sille toiselle sopisi. 

Minulle on hyvin vieras ajatus, että sukujuhlat tai lomareissut lasten kanssa tekisivät suhteesta vakavan. Minulle halu o

Siis tarkoitin että mies ei voisi olla koskaan mukana missään meidän normaaleissa jutuissa, eikä mulla olisi varaa koskaan tehdä mitään mikä vähänkin enemmän maksaisi miehen kanssa. Kaikki tapaamiset olisi aikataulutettuja. Mulle vakava suhde kyllä ehdottomasti merkitsisi pidemmän päälle sitä, että voitaisiin olla vapaasti yhdessä milloin halutaan, ja asuttaisiin saman katon alla. Mies joka ei haluaisi tutustua lapsiini, ei koskaan voisi olla kovin suuressa roolissa elämässäni, koska kaikki tärkeät asiat kuitenkin jaan lasten kanssa, ja hevtulevat aina olemaan suuressa roolissa elämässäni. Tapailuksi ja hauskanpidoksi siis jäisi, ja jos sattumoisin tapaisin jossain vaiheessa vakavammin otettavan kumppanin, joka oliseasti haluaisi elää kanssani hyväksyen myös sen, että minulla on lapsia, niin sitten se olisi vaan kiitti ja moi hauskanpito kaverille. En kyllä toisaalta ymmärrä miksi kukaan haluaisi sinkkuna ryhtyä tällaiseen kevyt-suhteeseen, mutta jos joku haluaisi, niin näin se menisi.

En voisi rakastua ihmiseen, jolle hänen perheestään erillinen, yksityinen ihmissuhde kumppaniin, joka ei vietä aikaa hänen lapsensa kanssa, merkitsee samaa kuin hänen lapsensa hylkääminen. Tuo ei olisi minusta tervettä ja tasapainoista ajattelua, jos kukaan nyt oikeasti edes noin uskoo.

Pari kertaa olen ollut suhteessa ihmisen kanssa, joka ei koskaan halunnut tavata ketään minun elämäni ihmisistä. Minäkään en olisi saanut lopulta olla tekemisissä kenenkään kanssa.

Joa rehellisiä ollaan, en luultavasti alkaisi enää suhteesen kenenkään kanssa. 

"Siis tarkoitin että mies ei voisi olla koskaan mukana missään meidän normaaleissa jutuissa, eikä mulla olisi varaa koskaan tehdä mitään mikä vähänkin enemmän maksaisi miehen kanssa. Kaikki tapaamiset olisi aikataulutettuja. Mulle vakava suhde kyllä ehdottomasti merkitsisi pidemmän päälle sitä, että voitaisiin olla vapaasti yhdessä milloin halutaan, ja asuttaisiin saman katon alla. Mies joka ei haluaisi tutustua lapsiini, ei koskaan voisi olla kovin suuressa roolissa elämässäni, koska kaikki tärkeät asiat kuitenkin jaan lasten kanssa, ja hevtulevat aina olemaan suuressa roolissa elämässäni. Tapailuksi ja hauskanpidoksi siis jäisi, ja jos sattumoisin tapaisin jossain vaiheessa vakavammin otettavan kumppanin, joka oliseasti haluaisi elää kanssani hyväksyen myös sen, että minulla on lapsia, niin sitten se olisi vaan kiitti ja moi hauskanpito kaverille. En kyllä toisaalta ymmärrä miksi kukaan haluaisi sinkkuna ryhtyä tällaiseen kevyt-suhteeseen, mutta jos joku haluaisi, niin näin se menisi."

Aivan, tarkoitat vakavalla suhteella siis suhdetta, joka integroituisi sinun ja lapsesi arkeen jonkinlaiseksi uusperhe-elämäksi. Tämä on tietysti ihan validi toive, ja on selvää, ettei sellaista voi tässä tapauksessa olla

Vierailija kirjoitti:

En voisi rakastua ihmiseen, jolle hänen perheestään erillinen, yksityinen ihmissuhde kumppaniin, joka ei vietä aikaa hänen lapsensa kanssa, merkitsee samaa kuin hänen lapsensa hylkääminen. Tuo ei olisi minusta tervettä ja tasapainoista ajattelua, jos kukaan nyt oikeasti edes noin uskoo.

Ei halua edes tavata. Koskaan. Niin joustamatonta ja ehdotonta että ei, en tajua kuinka kukaan voisi rakastua sellaiseen ihmiseen.