Kadutko synnyttämistä? Ei siis lasten olemassaoloa, vaan sitä fyysistä kokemusta?

Vierailija kirjoitti:

En kadu. Elämäni hienoin kokemus x 2  ja toivottavasti tulee vielä kolmas ja neljäskin 

Tosi mukava lukea tälläistä kun synnyttämisestä on tehty jotain tosi pelottavaa ja epämääräisen ahdistavaa ajassamme. Siis ei kiistetä tosiasioita mutta kuitenkin tajutaan asian uniikkius ja vanhemmuuden ilo. Elämä vilistää kuitenkin koko ajan eteenpäin. Lapsi suhteellistaa monia asioita.

Tietysti jos ei piittaa lapsista pätkääkään niin ei tietenkään pidä raskautua. Olemme etuoikeutettuja siinä että tämä valinta on nyt tehty helpommaksi kuin ikinä. 

Vierailija kirjoitti:

En kadu. Elämäni hienoin kokemus x 2  ja toivottavasti tulee vielä kolmas ja neljäskin 

Tuleekin, mikäli lisäännyt saman verran kuin afrikkalaiset. Toivottavasti siis afrikkalaiseen elintasoon.

Pakkohan se saada lapsi ulos, katui tai ei. Eka kerralla en  tiennyt mitä odottaa kuten muutkin  ensi synnyttäjät. Tulos, terve lapsi, poika. Minä taas en 10 päivään päässyt kunnolla jaloilleni, pyörryin kun vessaan piti mennä. Väliliha leikattiin saksilla ilman puudutusta, kuului vain rusaus toimenpiteestä olin niin tiukilla, Mutta nuorena paranin hyvin, taitavat kätilöt ompeli niin hyvin haavan että jopa gynelogi ihmetteli tulosta. Toisella kerralla tulokas oli väärinpäin ja sain sektion josta paranin pikavauhdilla 10 päivän kuluttua ajoin jo autolla, lapsilla oli 12 vuoden ikäero, niin paljon pelkäsin toisen tekoa. Kumpikin oli odotettu lapsi. Ei jäänyt  traumoja.

En. Jouduin kiireelliseen sektioon nukutuksessa kun lapsi olikin liian iso ja synnytyskanavani niin ahdas etten auennut 35h jälkeenkään kuin 6cm (10cm aletaan ponnistamaan).

Sen verran kohdunkaula venyi supistuksissa, että menkkakivut jäi synnärille. 13v asti ensimmäisistä kuukautisista lähtien olen joutunut ottamaan ibuprofeenisärkylääkkeen aina kuukautisten alkaessa. 28v lähtien olen siis ollut 100% lääkevapaa ja ilman kipuja. Paikatkin pysyi alakerrassa tiukkana sektion ansiosta.

Kahden päivän jälkeen sektiosta (heti kun sain katetrin pois) liikuin normaalisti ilman kipuja. Pyysin hoitajiakin olemaan tuomatta minulle kipulääkkeitä. 

Mutta nämä ovat yksilökohtaisia asioita. Ihmiset ovat erilaisia. Vaikka minä sain spinaalipäänsäryn eikä mikään selkäydinpuudutus täten toiminut (selkäydin alkoi vuotaa kun kokematon anestesialääkäriksi erikoistuva nuori mies epäonnistui epiduraalin laitossa) niin suunnittelemme edelleen toisen lapsen yrittämistä. 

Niin ja siksi sektioni oli nukutuksessa, koska tosiaan se nuori erikoistuva lääkäri tökki selkäytimeni vuotavaksi ja täten mikään selkäydinpuudutus ei enää loppuajasta toiminut. Sain vihaiset huudotkin leikkaussalissa siltä kokeneelta anestesialääkäriltä kun pystyin heiluttelemaan jalkojani edelleen puudutuksesta huolimatta. Sain tylyä kohtelua. 

Haluan silti toisen lapsen. En ole herkkä traumatisoitumaan, on tässä pitkin elämää koettu vähän kaikenlaista. Se on vahvistanut minua.

Tunustaako tai ymmärtääkö kukaan, että alapää olisi jäänyt synnytysten jäljiltä löysäksi? Miehethän tästä ainakin valittavat ja joillekin se on oikein syy pettää tai vaihtaa nuorempaan (synnyttämättömään), kun vaimon alapää on muuttunut synnytysten myötä niin löysäksi.

Onko ketään miehiä, joiden mielestä naisen alapää palautui täysin ennalleen synnytyksen jälkeen? Vai onko vain niin, että naiset kuvittelevat, toivovat tai valehtelevat palautuneensa täysin ennalleen?

Vierailija kirjoitti:

Olen utelias, olitteko kokeneet kivuliaita asioita ennen synnytystä? Esim murtuneita luita tai leikkauksia tai jotain muuta? Eli oliko tavallaan jo etukäteen tiedossa mitä kipu on (yleisellä tasolla, tuskin siihen hyvin spesifiin synnytyskipuun voi koskaan valmistautua vertaamalla mihinkään muuhun), vai oliko synnytys ensimmäinen kivulias kokemus elämässä? Tätä mietin usein, että minkäköhän verran synnytyskokemukseen vaikuttaa se, miten ns. "helpolla" on elämässä päässyt ennen sitä kokemusta. 

En ollut kokenut ennen synnytystä mitään kovin kivuliasta, eikä synnytyskään onneksi sattunut erityisen kovasti. Kokemus oli kyllä jotenkin outo ja henkisesti enemmän epämiellyttävä kuin mikään voimaannuttava. En kuitenkaan kadu synnytystä enkä jälkeenpäin ole juuri asiaa ajatellut.