Kadutko synnyttämistä? Ei siis lasten olemassaoloa, vaan sitä fyysistä kokemusta?
Mietin itse edelleen kolmekymppisenä, että haluanko koskaan hankkia biologisia lapsia, koska synnytys kuulostaa niin käsittämättömän hirvittävältä kokemukselta. Pidän synnyttäneitä naisia ihan aidosti jonain yli-ihmisinä. Eli siksi kysyn, toivotko koskaan että et olisi synnyttänyt?
Kommentit (87)
No en kadu. Sain kaiken mahdollisen kivunlievityksen, ei jäänyt traumoja ja paikat palautui puolessa vuodessa. Nyt elämässämme pyörii ihan mahtava pieni ihminen.
Päinvastoin. Se oli hieno kokemus. Tai monikossa.
Vierailija kirjoitti:
No en kadu. Sain kaiken mahdollisen kivunlievityksen, ei jäänyt traumoja ja paikat palautui puolessa vuodessa. Nyt elämässämme pyörii ihan mahtava pieni ihminen.
Ihana kuulla!
En. Sattuihan se hitosti, niin että meinas taju lähteä, mutta ei kestänyt kauaa. Ja heti kunnossa sen jälkeen.
Helppo kyllä uskoa, että kaduttaa jos on pahasti käynyt ja ikuiset ongelmat jääneet.
Sektio sitten jos liikaa pelottaa?
Ei siinä ollut mitään hirveää kun ajoissa pyysin ja sain hyvän puudutuksen. Alapääkin entistä parempi ja tuntoherkempi.
Mulle ei tullut raskausarpiakaan, ei kiloja, ei mitään.
En kadu missään nimessä. Se aika ennen synnytystä oli pahempi. Ensimmäisen lapsen kohdalla oli uskomatonta huomata mihin kaikkeen keho pystyy. Synnytys oli aika voimaannuttava kokemus ja se hetki, kun sai vauvan syliin. Toisen kohdalla sitä oli jo luotto omaan kehoon, mikä teki synnytyksestä varsin helppoa. Olisin voinut lähteä synnyttämään heti uudestaan.
Toki omalla kohdalla kaikki on mennyt hyvin ja kohdalle on osunut uskomattoman hyvät kätilöt. Oli helppo synnyttää, kun kaikkia toiveita kuunneltiin.
Tämä on kaksipiippuinen juttu. Netistä löytyy tietysti kaikki pahimmat kauhukokemukset. Osalle sitten synnytys on helppokin kokemus. Suurimmalle osalle ei varmaan mukavaa, eikä sietämätöntä, vaan jotain siltä väliltä.
Sen kun tietäisi vaan etukäteen, että mitä omalle kohdalle osuu.
Vierailija kirjoitti:
En. Sattuihan se hitosti, niin että meinas taju lähteä, mutta ei kestänyt kauaa. Ja heti kunnossa sen jälkeen.
Helppo kyllä uskoa, että kaduttaa jos on pahasti käynyt ja ikuiset ongelmat jääneet.
Sektio sitten jos liikaa pelottaa?
Sektio kyllä on käynyt mielessä, mutta siinäkin on se toipuminen ja arpi. Olen kyllä toisaalta ollut muissa leikkauksissa aiemmin, mutta nukutettuna. Mutta joo, on se kamalaa mitä ihmiskeho joutuu läpikäymään uuden sukupolven luomiseksi.
En todellakaan. Oli siistiä miten helposti kaikki sujui ilman mitään oireita ja hankaluuksia. Vartalo entisensä alle 2kk. Hieno ja voimaannuttava kokemus.
Elämä nykyisten teinien kanssa ei välillä niinkään.:D tottapuhuen nekin on kyllä aivan ihania.
Kyllä. Jos olisin tiennyt, mitä kaikkea todella on tiedossa, olisin tehnyt mitä vaan saadakseni sektion.
Varmaan joo kaikki menee yleensä suht hyvin, mutta iso osuus on sekin synnyttäneistä äideistä, jotka jäävät henkisesti ja fyysisesti pysyvästi hajalle, eikä mikään sitä paranna. Terveydenhoitojärjestelmää tämä ei lähtökohtaisesti kiinnosta millään lailla.
Jokainen, joka sanoo, että kipu on siedettävää, on vaan ollut niin onnekas, ettei ole sattunut kokemaan sitä sietämätöntä kipua. Sitä kokemusta ei kannattaisi yleistää.
En. Synnytys oli minulle hieno kokemus. Pärjäsin ilokaasulla. Olin etukäteen käynyt hypnoterapiassa valmennuksessa ihan vain mielenkiinnosta. Se rauhoitti mieltä ennen synnytystä.
Synnytykseen pitää suhtautua vakavasti. Mitä vain voi tapahtua, eivätkä kaikki ole onnekkaita. Mutta toisaalta pitää muistaa, että se on luonnollinen asia, jota ilman ei täällä olisi kukaan ja että useimmiten se sujuu ihan hyvin.
Synnytyksessä yleensä riittää se, että antaa sen tapahtua. Luonto tekee tehtävänsä ja hoitohenkilökunta on paikalla kaiken varalta.
Toivon että en olisi synnyttänyt. En ole koskaan kokenut mitään niin järkyttävää. Toinen lapsi oli vahinko, harkitsin vakavasti aborttia koska en halunnut toista kertaaa synnyttää, mutta olin varmaan jossain psykoosissa, koska en pystynyt tekemään yhtään mitään. Enkä pystynyt puhumaan asiasta missään. Otin ihan hirvittävän määrän kaikenlaisia vakuutuksiakin, koska olin varma että viimeistään nyt lähtee henki. Toinen synnytys oli n. 80% ensimmäisen järkyttävyydestä. Tämän jälkeen meillä on käytetty tuplaehkäisyä, vaikka kolmaskin lapsi perheeseemme olisi mahtunut. Ja olisi myös saanut tulla, jos synnytyskokemukset eivät olisi olleet niin jäätäviä.
No en. Molemmat opiskelee jo korkeakoulussa.
Vierailija kirjoitti:
No en. Molemmat opiskelee jo korkeakoulussa.
Liittyy sun synnytyskokemukseesi mitenkä? Synnytitkö niin hyvin, että lapsistakin tuli ihan mahtavia?
Tai no, voihan tämä tosiaan olla näin. Itse synnytin niin huonosti ja se oli yks helvetti, että hapenpuutteesta kärsinyt lapseni ei todellakaan opiskele korkeakoulussa.
Kyllä kaduttaa...😤 sillä vaimon pimpsaloora meni siinä pilalle...😢 Nykyään on kunnon tuuletusaukko😭
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en kadu. Sain kaiken mahdollisen kivunlievityksen, ei jäänyt traumoja ja paikat palautui puolessa vuodessa. Nyt elämässämme pyörii ihan mahtava pieni ihminen.
Mäkin sain kivunlievitystä - ja vähän muutakin, kun mun synnytys käynnistettiin. Lapsi arvioitiin huomattavasti pienemmäksi kuin se oli, punnersin sen silti alakautta ulos. Traumat jäi, enkä tehnyt toista. Revenneet paikat kursittiin kyllä kokoon synnärillä, eli alapää tuli heti kuntoon. Ja seksi maistui paremmalta synnyttäneenä (orgasmitakuu!). Harmi vaan, ettei venyneet paikat, isot tissit ja röllykkämaha palautuneet enää koskaan pysyvästi. Kannan edelleen raskauden aikana saamiani +20 ylikiloa. Kun laihdutan ne pois, ne palaavat aina takaisin. Ja olen tarvinnut laihduttamiseen rajua liikuntaa ja ruokavaliona lähinnä porkkanaa. Todellakin kadun fyysistä puolta joka helvetin päivä. Mutta lasta en ole katunut kuin pari kertaa, kun se teininä toilaili. Kannattaa tehdä ne lapset todella nuorena, vielä kun palautuu.
Kadun sitä, että kuuntelin toisten mielipiteitä synnytykseen liittyen. Medikalisaatio tekee siitä hirveää, mies voi tehdä siitä hirveää. Suomessa ei ole varmaan yhtään naista, joka ei olisi traumatisoinut synnytysKULTTUURIN seurauksena - itse synnytys ei välttämättä traumatisoi
Kannattaa tutkia asiaa esim. Hypnosynnytyskurssien avulla ja etsiä positiivisia synnytyskokemuksia. Esim. Vapaasynnytysten parissa näitä on paljon
Synnytyksestä palautuminen oli itselleni nopeaa ja vaivatonta. Suurin ongelma oli hysteria ympärillä ja se aiheutti ihan oikeita vaaratilanteita ja väkivaltaa
Huomioi myös se, ettei sinun tarvitse kuunnella kenenkään synnytystraumoja. Kyseessä on seksuaalinen tapahtuma ja asiasta keskustelu vasten tahtoasi on seksuaalista ahdistelua
Trauma dumppaaminen aiheella on todella yleistä, sillä kyseessä on kansallinen kollektiivinen trauma. Ei siis synnytys, vaan medikalisoitu synnytys. Vauvalla ei ole intressiä vahingoittaa Äitiään, sillä on luonnollinen olento ja kirjaimellisesti yhtä äidin kanssa. Ongelmat alkavat kun lääkäri, kätilö, mies, tai joku muu tunkee vauvan ja äidin väliin, psyykkisesti tai fyysisesti. Pidä tämä mielessä. Vauva on sinun puolellasi
Eipä sitä lapsen synnyttämistä kai voi katua? Teoriassa tietysti, mutta tulipahan tehtyä ja ei niitä omia kipujaan jälkikäteen muista. Mutta kokemukset ovat aina erilaisia, mulla omani ja toisilla omansa.
Synnytin tämän ainokaisen lapseni kuudessa tunnissa. Ei ehditty antaa epiduraalia, joten ilokaasua hengittelin enkä oikein jälkikäteen tiedä, osasinko sitäkään tehdä oikein. Vähän jäi jälkikäteen mietityttämään se, miksi arvioivat, että lapsi ei synny aikoihin ja passittivat isänsä kotiin vain kutsuakseen hänet puolen tunnin päästä takaisin.
Minuakin kaduttaa, että lapsia ei ole kuin yksi. Mutta elämässä ei aina voi valita. Mulle esteeksi tuli sairastuminen pitäaikaista hoitoa vaativaan fyysiseen sairauteen.
Up