Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kadutko synnyttämistä? Ei siis lasten olemassaoloa, vaan sitä fyysistä kokemusta?
16.07.2024 |
Mietin itse edelleen kolmekymppisenä, että haluanko koskaan hankkia biologisia lapsia, koska synnytys kuulostaa niin käsittämättömän hirvittävältä kokemukselta. Pidän synnyttäneitä naisia ihan aidosti jonain yli-ihmisinä. Eli siksi kysyn, toivotko koskaan että et olisi synnyttänyt?
Kommentit (87)
Siis oikeesti, haistakaa kaikki iso paska, jotka jeesustelette tässä, että "ei kai kukaan voi synnytystä katua..." Olkaa iloisia että te ette kadu, mutta avartakaa nyt ihmeessä ajatusmaailmaanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Synnytykseni oli tosi helppo erinomaisen kivunlievityksen johdosta. Synnytin naistenklinikalla Helsingissä ja olen vieläkin kiitollinen sille henkilökunnalle. Ihan rautaisia ammattilaisia kaikki.
Synnytykseni oli myös kai aika tavallinen ja lapsi keskikokoinen. Päättelin näin koska luin jonkun lääketieteen alan oppikirjan synnytyksestä etukäteen.
Poltot oli niin niin kuin kuukautiskipuaaltoja paitsi että niiden välissä oli täysin kivutonta aikaa. Eli tuntuivat lopulta helpommalta kuin kuukautiskivut aikoinaan.
Synnytykseen halusin epiduraalin. Sanoin sen heti kun menin sairaalaan niin että anestesialääkäri osasi ajoissa varautua. Epiduraali vei kaikki kivut. Tunsin kuitenkin kun lapsi lipui ulos.
Kaikki meni ihan loistavasti.
Olin varautunut siihe etten pysytisi edes istumaan synnytyksen jälkeen ja olin hankkinut uimarenkaan sitä varten. Lopulta kävi niin että olin niin tohkeissani vauvasta että unohdin täysin uimarenkaat ja koko oman alapääni.
Oli aika hauskaa mennä synnytyksen jälkeen suihkuun kun vatsassa roikkui tyhjä pussi. Mutta luonto korjasi tuon ihan ihmeellisesti. Pussi hävisi vatsasta uskomattoman nopeasti ja palauduin ulkoisesti oikein hyvin.
Muistan että ekat vessassakäynnit oli ehkä vähän kivuliaita. Söin siihen luumuja ja ne auttoi.
Mulla oli aivan ihana kokemus. Muilla voi olla huonompiakin.
Jotenkin minusta järjestön kysymys. Tietysti, jos jokin olisi mennyt ihan radikaalisti pieneen, niin sitten voisi katua, mutta miten normaalisti sujunutta synnytystä voi katua? Sehän kuuluu elämään luonnollisena osana, kaikkine kipuineen.
En kadu, ja tein sen vielä uudestaankin.
En kadu. Kroppa palautui hyvin ja imetin molempia yli vuoden.
Pelkäsin synnytystä paljon, mutta sehän olikin paras päivä, kun palkinto oli niin loistava. Synnytys menee omalla painollaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kadu. Kävi kyllä mielessä että ehkä sektiolla olisin päässyt helpommalla, kun menetin yli 2 litraa verta ja repeämät piti joka tapauksessa onnella leikkaussalissa. Olin niin heikossa kunnossa että en pystynyt seuraavanakaan päivänä kävelemään tai seisomaan ja katetri oli pari päivää. Mutta jospa seuraava synnytys olisi alle 30 tuntia vaikka ja pääsisi omin jaloin suhikuun, vessaan jne...
En todellakaan kadu. Sehän kestää vain ohikiitävän hetken elämässä, vaikka sattuukin. Kivutkin voi aika pitkälle eliminoida, mutta itse en halunnut, vaan synnytin luomusti. Halusin tuntea itseni vahvaksi, alkukantaiseksi naaraaksi, joka ruumiiltaan luo uutta elämää. Ja pystyy siihen. Tosi voimaannuttava kokemus. Toistin viisi kertaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kadu, synnytys oli ensisynnyttäjälle helppo ja epiduraali vei supistuskivut nopeasti pois. Ponnistus sattui ja olihan se kokemus, mutta tekisin uudestaan.
Traumaattinen kokemus, 3. asteen repeämät, palautumisessa meni vuosia jumppineen kaikkineen. Opettelin kaiken kävelemisestä ja virtsaamiseen uusiksi muutama päivä synnytyksen jälkeen, vaikka toivoin opettelevani vauvan hoitoa niin jouduinkin opettelemaan oman kehon perusasiat uusiksi seuraavat viikot.
Kaikilla muilla tuntuu olevan aina helppo ja nopeasti palautuva synnytys, mutta itse valitettavasti kuuluin siihen 1% jotka kärsivät vielä vuosia toipumisesta ja henkiset arvet eivät palaudu varmaan koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kadu. Kaksi lasta synnyttänyt alateitse. Alapää ei ole löysä. Nopeita synnytyksiä, lähemmäs neljäkymppiä ikä silloin. Vatsa nahka palautui hyvin. Molemmat täysimetyksellä vuoden verran. Rinnat eivät roiku.
Vierailija kirjoitti:
Kadun sitä, että kuuntelin toisten mielipiteitä synnytykseen liittyen. Medikalisaatio tekee siitä hirveää, mies voi tehdä siitä hirveää. Suomessa ei ole varmaan yhtään naista, joka ei olisi traumatisoinut synnytysKULTTUURIN seurauksena - itse synnytys ei välttämättä traumatisoi
Kannattaa tutkia asiaa esim. Hypnosynnytyskurssien avulla ja etsiä positiivisia synnytyskokemuksia. Esim. Vapaasynnytysten parissa näitä on paljon
Synnytyksestä palautuminen oli itselleni nopeaa ja vaivatonta. Suurin ongelma oli hysteria ympärillä ja se aiheutti ihan oikeita vaaratilanteita ja väkivaltaa
Huomioi myös se, ettei sinun tarvitse kuunnella kenenkään synnytystraumoja. Kyseessä on seksuaalinen tapahtuma ja asiasta keskustelu vasten tahtoasi on seksuaalista ahdistelua
Trauma dumppaaminen aiheella on todella yleistä, sillä kyseessä on kansallinen kollektiivinen trauma. Ei siis synnytys, vaan medikalisoitu synnytys. Vauvalla ei ole i
Totta, kaikenmaailman kauhkertomuksia väkisin työpaikan kahvitauoilla kun joutui kuulemaan, en koskaan uskaltanut hankkia lasta, vaikka todella oli kovat vauvakuume. No meni se ajastaan ohi, ja olen tavallaan tyytyväinen, mutta ainahan sitä miettii, millaisia lapsia meille olisi ehkä tullut. Ihmiset on niin saa**nan julmia, kun tunkevat synnyttämättömille kurkusta alas niitä tarinoitaa vuorokausia pitkistä synnyttyksistään ja kamalista kätilöista, ja repeämistä ja ja ja, voisi n t**paa ne kaikki!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eipä sitä lapsen synnyttämistä kai voi katua? Teoriassa tietysti, mutta tulipahan tehtyä ja ei niitä omia kipujaan jälkikäteen muista.
Hhyvin tuntutav amuijat muistavat, kun aina niisät jauhavat, halusi toinen kuunnella tai ei !!!
Vierailija kirjoitti:
Traumaattinen kokemus, 3. asteen repeämät, palautumisessa meni vuosia jumppineen kaikkineen. Opettelin kaiken kävelemisestä ja virtsaamiseen uusiksi muutama päivä synnytyksen jälkeen, vaikka toivoin opettelevani vauvan hoitoa niin jouduinkin opettelemaan oman kehon perusasiat uusiksi seuraavat viikot.
Kaikilla muilla tuntuu olevan aina helppo ja nopeasti palautuva synnytys, mutta itse valitettavasti kuuluin siihen 1% jotka kärsivät vielä vuosia toipumisesta ja henkiset arvet eivät palaudu varmaan koskaan.
Mun lapset on jo aikuisia, ja edelleen, kun joku alkaa puhumaan synnytyksistä, mulla alkaa vaan kylmä hiki valumaan selkää pitkin, enkä juurikaan kykene osallistumaan keskusteluun. En usko että mun synnytystraumat meneekään enää koskaan ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on tosi erikoista miten ihmisillä voi olla niin täysin päinvastaisia kokemuksia "samasta" asiasta.
Kaikki elämänkokemukset ovat tärkeitä, synnyttäminen ehkä tärkein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaduttaa kyllä lasten synnyttäminen kun vaimon römpsä venyi aivan liian väljäksi! T: M65+
Niinhän sinä mätisäkki luulet. Sua ei vain enää haluttu ja ymmärrän hyvin, miksei.
Väljä mikä väljä. Onneksi löytyy myös nuorta ja tiukkaa! T: M65+
Sinulle ei anna kukaan. Kadut tietysti myös lastesi olemassaoloa.
Totta kai synnytykset pelottivat. Mutta sitten ajattelin kaikkia niitä urheita esiäitiäni, jotka synnyttivät milloin missäkin ilman kivunlievityksiä ja varmaan joskus ihan yksin. Toisen lapsen synnytyksessä koin putoavani johonkin mustaan aukkoon, kipu oli niin kokonaisvaltaista. Jälkikäteen ajateltuna kokemus ei ollut traumaattinen, pikemmin mielenkiintoinen.
En tietenkään. Olihan se elämäni hirvittävimpiä kokemuksia, mutta se oli vain ohi kiitävä hetki sen ilon rinnalla, mitä siitä seurasi. Kai sekin nyt jotain kertoo, että moni rekee sen harkitusti vielä uudelleen, vaikka tietää jo minkälaista se on.
Eikä jäänyt mitään kauhutarinoitakaan kerrottavaksi.
Alue: Aihe vapaa
Ei lapsia voi synnyttämättä saada. En kadu vaikka ensimmäinen oli vaikea, 16 tuntia.